Lissabonin ostoskeskukset

Meriharakka ei viime vuosina ole enää oikein ostoskeskuksia arvostanut – elleivät ne sitten nouse ihan nähtävyys sinänsä luokkaan kuten vaikka Dubaissa tai Las Vegasissa.

Lissabonissa päädyimme kuitenkin matkaseuralaistemme kanssa (ja pitkälti heidän opastamina) kiertämään pääosan kaupungin ostoskeskuksista, joten poikkeuksellisesti voimme kertoa hieman niistäkin!

 Armazens do ChiadoKeskustan pieni ARMAZENS DO CHIADO ei ostoskeskuksena vakuuttanut seurueemme asiantuntijoita. Pienen ostoskeskuksen parhaaksi puoleksi jäänee sen sijainti keskustassa. Starbucksissa toimii wifi ja ylimmän, ravintolakerroksen, tarjonta on lounasruuaksi jopa hyvää, testasimme pastabaarin ja sushipaikan löytämättä kummastakaan moitteen sijaa. Kaikkein parasta ostoskeskuksessa lienee kuitenkin on sen läheisyys Santa Justan hissille – jos vain osa seurueesta viihtyy ostoskeskuksessa loput voivat nousta korkeuksiin ihailemaan kaupunkia näköalatasanteelta.

Santa Justa
Santa Justa

Kaupungin vanhin ostoskeskus AMOREIRAS ei myöskään ole kaukana. Asuimme hotelli Floridassa Avenida da Liberdaden toisessa päässä ja se oli kirjaimellisesti kävelymatkan päässä, sillä vaikka menimmekin sinne taksilla (jokseenkin vakio 5 euroa keskustan lähialueilla) niin kävelimme takaisin. Ostoskeskus on tosiaan jo hiukan vanhan ja tunkkaisen tuntuinen. Kauppoja lienee kuitenkin vähän enemmänkin kuin tuossa edellisessä. Ruokapaikkoja emme testanneet, vaikka creperie olisi minua houkutellut, mutta muut eivät innostuneet (päädyinne Burger Kingiin hotellimme lähellä).

Lissabonin ostoskeskusten lippulaiva on COLUMBO. Sinne on jo keskustasta matkaa – taksimatka maksenee jo noin 10 euroa. Metrollakin pääsee, mutta 4 hengen porukalla kuljimme useimmiten taksilla etenkin sen kokemuksen jälkeen, että huomasimme maksaneemme enemmän raitiovaunumatkasta Belemistä Praca da Figueiralle kun taksimatkasta (uber) sinne, kun emme yhtä ratikkamatkaa halunneet ostaa päiväkortteja kaikille. Columbo on jo ostoskeskuksena pitäisikö sanoa kansainvälistä tasoa yli 400 liikkeineen. Tytöt tosin tuntuivat tarvinneen vain Primarkin, mutta oli siellä siis muitakin! Myös koiranomistajien kaipaama eläinkauppa löytyi täältä, Lilolle, Pedrolle ja Bellallekin löytyi tuliaisia. Alakerran hypermarketista löytyy varmasti ruokapuolelta mitä tahansa, mutta muutaman juotavan ja pienen iltapalan etsintään pelikenttä on tosiaan hyperkokoa!

 Columbo
 Columbo  Columbo
 Columbo

Myös tavaratalo EL CORTE INGLESin yhteydessä on joitakin muitakin kauppoja, joskin me kiertelimme lähinnä tavarataloa. Valikoima on vakuuttava ja hintataso paikallisten ja nuorten mielestä korkea. Minusta ei niinkään, mutta en nyt oikein ollut minkään tarpeessa joten yksi Ralph Laurenin ihan mukavantuntuinen trikoomekko (135 euroa) ja toinen Personan kivan keltainen huivi (82 euroa) jäivät sinne. Kosmetiikkaosastolla hypistelin tyttöjen seuraksi silmämeikkejä, joista olisi ollut -15% juuri sinä päivänä, mutta kun ei tarvitse, niin ei tarvitse. Tavaratalo sijaitsee Edward VII:n puiston kupeessa, ei ihan kävelymatkan päässä keskustasta, mutta metrolla ja taksilla (5 euroa) pääsee.

Ostoskeskuksista ainoa, jota emme, vielä ainakaan, testanneet, on CENTRO VASCO DA GAMA, jonka yhteydessä on ilmeisesti myös iso akvaario. Paikallisoppaamme Sintran, Capo da Rocan ja Cascaisin retkellä suositteli sitä meille yli Columbon, mutta Columbon kauppojen määrä veti tyttöjä enemmän.

Avenue da Liberdaden varrelta löytyvät merkkiliikkeet, Louis Vuittonista Burberryyn ja Pradaan ja luultavasti kaikki siltä väliltä, mutta niitäkään emme varsinaisesti kolunneet.

Lisää tietoa ostoskeskuksista löytyy esimerkiksi goLISBONin sivuilta.

P.S. Tuli tuo CENTRO VASCO DA GAMAkin sitten vielä katsastettua Parque das Nacoesin alueella. Lue siitä halutessasi täältä.

Tags from the story
,
Join the Conversation

6 Comments

  1. says: Katja

    Kiva postaus. Me käytiin vain tuolla Vasco da Gamassa,koska siellä päin liikuttiin ja siellä oli suorastaan pakko poiketa syömässä. Käytiin me nuissa keskustankin, mutta niitähän nyt ei lasketa ;)
    Oli ihan kaikki sisällään pitävä pulju tuo Vasco da Gamakin, tosin Primark tosiaan puuttui. Uskon, että tuo Colombo oli siis aivan saman tasoinen ellei parempikin. :) Ihanan näköinen ainakin tuo maailmankartta aukio!

  2. says: Pirkko

    Kiitos kommentista Katja! Kuten jo Instagramin puolella huomasit, niin päädyimme mekin vielä sinne Vasco da Gamaankin. Kunhan tässä ehdin, niin kirjoitan vielä siitä ja pitänee tätäkin juttua sitten vielä päivittää senkin tiedoilla!

  3. says: Päivi Penttilä

    Hei Pirkko! Kylläpä on mukavaa ja kiinnostavaa tietoa Lissabonista ja muualta Portugalista. Maa on varsin houkutteleva suomalaisille lomakohteena ja varsinkin eläkeläisille myös pitkäaikaiseen asumiseen!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Päivi! Mehän vietimme runsas vuosi sitten melkein kuukauden Algarven rannikolla ja olihan se ihan ok – paitsi, että meille osuneet asunnot olivat aika viileitä emmekä olleet ihan ymmärtäneet siihen varautua villasukin ja villapaidoin. Jos joku toinen talvi tuonne palaamme, niin osaamme sitten jo varautua paremmin!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *