Aloitimme Lissaboniin tutustumisen sen liepeiltä, Belemistä.
Belem oli jäänyt mieleeni (ja tallentunut sen aikaisiin valokuviini) käynneistäni Lissabonissa 1970-luvulla ja kun tarkoitus oli kuitenkin nähdä Lissabonia hiukan myös ostoskeskusten ulkopuolella, niin aloitimme Belemin tornista ja Löytöretkeilijöiden muistomerkistä.
Torni oli entisellään ja nykyisin jo Unescon maailmanperintökohdekin. Siinä missä 70-luvulla isäni kanssa vierailimmekin tornissa, tällä kertaa tyydyimme ihailemaan sitä rannalta.
Huomaa vuoden 1973 kuvissa Pirkko keltaisessa paidassa tornin parvekkeella :-)
Tornilta on rantaa pitkin hiukan kävelymatkaa Löytöretkeilijöiden muistomerkille ja sen kohdalla olimme jo sikäli myöhässä, että isot turistibussit olivat jo tuoneet isot ryhmänsä tänne, joten esimerkiksi aukion maailmankartta oli jo turhankin ”kansoitettu”.
No saimme mekin hetkemme!
Löytöretkeilijöiden muistomerkiltä jatkoimme rantaa kaupunkiin päin ensimmäiselle radan ylittävälle kävelysillalle (jonne olikin sitten ihan kohtalaisesti matkaa). Onneksi meidät tornille tuonut uber-taksin kuljettaja oli näistä kävelysilloista maininnut, mutten olisimme tainneet olla hiukan ihmeissämme. Sillan kohdalla mietimme hetken, että palaammeko saman tien kaupunkiin lähijunalla, kun sen asemalle olisi sillalta kätevästi päässyt, mutta jatkoimme kuitenkin Belemin kylään ja Pasteis de Belemin tehtaalle.
Täällä valmistuu kuulemma useimpina päivinä n. 20 000 vaniljaleivonnaista patentoidulla reseptillä: vain nämä ovat pasteis de belemeitä, kaikki muut sinänsä ihan saman näköiset leivonnaiset ovat pasteis de natoja. Mausta en tiedä, sillä jonot Pasteis de Belemisissä pelottivat seurueemme pois, vaikka ilmeisesti jono oli vaan kaupan puolella, sisemmällä isossa kahvilassa oli hyvinkin tilaa, vaikkakin melko levotonta isojen ryhmien liikkuessa paikasta toiseen.
Me hyppäsimmekin sitten raitiovaunu 15:ta ja ajoimme sillä Praca de Figueirolle ja nautimme pastel de natamme aurinkoisessa katukahvilassa aukion laidalla.
Jeronimoksen (tai Hieronymuksen) luostari ja Vasco da Gaman hauta hävisivät tänä aamuna Lissabonin keskustan houkutuksille – eli siellä emme käyneet.
Nämä pasteis de natat ovat koko 4 hengen seurueellemme, vaikka kuvassa minun edessäni ovatkin!