Lissabon

Nuorten sisarentyttäreni kanssa matkatessamme iso osa ajastamme Lissabonissa kului kaupungin ostoskeskuksissa, joista jo kirjoitinkin. Eikä siinä mitään, tiesimme tytöt mukaan kutsuessamme, että matka tehdään pitkälti heidän ehdoillaan, tämä oli heidän kevätlomansa.
Muutaman irtioton kuitenkin teimme ja kiertelimme kaupunkia omista lähtökohdistamme.

Lissabon Santa Justa

Nousimme Santa Justan vanhalla hissillä, kiertelimme lyhyen hetken Bairro Alton alueella ja katsoimme kaupunkia näköalatasanteelta. Ylhäällä käytävässä turisteille tarjolla olleista houkutuksista värikkäät valokuvat kaupungista melkein houkuttelivat ostoksille, mutta päätin sitten, että valokuvat riittävät valokuvistakin!

Lissabon Santa Justa Lissabon Santa Justa
Lissabon Santa Justa Lissabon Santa JustaLissabon Santa Justa

Toki kävelimme Rua Augustaa pariinkin otteeseen, myös tyttöjen kanssa ja katselimme merelle Praca do Comericiolla. 1970-luvulta muistan rannan ja lautan, jolla isäni lähti Tejo-joen toisella puolella olevalle, nyttemmin kuulemma jo suljetulle, Lisnaven telakalle aamuisin minun jäädessä tutkimaan kaupunkia.

Llissabon ja nuori turisti Llissabon Rua AugustaLisnave ja Tejo 1973 Lisnave 2015
Pienemmissä kuvissa yllä Lisnave ja Tejo-joki 1973 ja näkymä Lisnaven jo suljetulle telakalle 2015.

Yhtenä aamuna jonotimme kahden ohiajavan raitiovaunun ajan Rua da Conceicaolla pääsyä numero 28 ratikkaan, mutta kun jo toinenkin ajoi täytenä ohi, niin otimme taksin St Georgesin linnalle ja pääsimme sitten lopulta tuon suositun ratikan kyydissä linnalta takaisin keskustaan. Vanhan kaupungin, Alfaman, koluaminen tarkemmn muilta osin jäi tällä kertaa tekemättä.

Lissabon tram 28 St Georges Lissabon St Georges Lissabon St Georges Lissabon tram 28 St Georges LissabonSt Georges

Historia de Viajes -blogin kokemukset tuosta turistiratikasta 28 olivat muuten hyvin samanlaisia kuin meidän! Hänen retkestään Alfaman suunnalle voit halutessasi lukea täältä.

Avenida da Liberdaden kävelimme pariinkiin otteeseen suuntaan ja toiseen, sillä hotellimme (Hotel Florida) sijaitse sen toisessa päässä Praca Marques de Pombalin välittömässä läheisyydessä. Lauantaina ja sunnuntaina sen reunoille nousi vanhan tavaran kirpputori: tarjolla olisi ollut kaikkea kirjoista ja levyistä, vanhoihin kameroihin, turkkeihin ja kristallikruunuihin. Kameraan tarttui useampikin ”ostos”, mutta käsilaukkuun asti vain yksi jääkaappimagneetti.

Lissabon Avenida da Liberdade Lissabon Avenida da Liberdade Lissabon Avenida da Liberdade Lissabon Praca do Marque Pombal

Käsilaukusta puheenollen, niin kaupungin liikennevälineissä varoitettiin moneen otteeseen taskuvarkaista ja myös Sintraan ja Cascaisiin suuntautuvalla kokopäiväretkellä käyttämämme opas muistutti kaupungin taitavista voroista, joten ehkä täälläkin on tosiaan syytä pitää varansa.

Sunnuntai-iltapäivällä, vielä ennen myöhään illalla lähtenyttä paluulentoamme, nousimme Funicular Lavralla pienen matkan Avenida da Liberdadelta ylös ja takaisin alas kävellessämme löysimme selvästikin kaupunkilaisten käytössä olevan puiston, jossa yhdet olivat uineet suihkulähteessä, toinen luki kirjaa, kolmannet keräsivät pikniktarpeistoaan kasaan auringon jo melkein laskiessa ja loput vain nauttivat näköalasta.

Lissabon Lavra Lissabon Lavra Lissabon Lavra Lissabon Lavra Lissabon Lavra

Lopuksi vielä (en voinut vastustaa ideaa) kuvapari turistista Portugalissa tavoittelemassa hedelmää puusta 2015 ja 1973!

Portugali 2015 Portugali 1973

 

 

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

6 kommenttia artikkeliin ”Lissabon

  1. Kiitos Ape! En voinut vastustaa, kun olin juuri matkan olla kelannut noita vanhoja kuvia. Meillä onkin ollut nyt sen jälkeen kun ne tietynlaiset tavoitteet, koko Eurooppa ja 100 maata tulivat täyteen vähän tällaisia uusintakierros -matkoja, mutta ensi viikolla siirrytään taas uusiin kohteisiin, vuorossa Kirgiisia ja Kazakstan!

    1. Kiitos! Tämä oli ”kertausmatka”, joten oli kiva katsoa myös vanhoja kuvia kaupungista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.