Top 10 -matkablogien haastaja!

Cision haastaja

Mikä Haastaja? Malta hetki! Kerron siitä tässä jutussa, mutta ensin hiukan historiaa näihin blogi-badgeihin liittyen osaltamme.

tba2013-minibadge-cat01-fiAlkuvuodesta 2013 kannustimme lukijoitamme äänestämään meitä Supersaverin vuoden matkablogi -kisassa ja pääsimmekin finalistien joukkoon ja sijoituimme lopulta kisassa neljänneksi. Hyvä sijoitus, mielestämme, ajatellen sitä, että suomalaisten suosituimmista matkakohteista, Virosta, Ruotsista tai Espanjasta (Tilastokeskus 2013) maabongareina kirjoitamme melko vähän ja harvoin. Matkabloggaajien keskuudessa, kun tähän yhteisöön viime syksynä paremmin ehdimme tutustua, tätä Supersaverin kilpailua ei ehkä kuitenkaan kovin paljoa arvosteta: voitto on pitkälti kiinni siitä paljonko ystäviään ja lukijoitaan onnistuu aktivoimaan äänestämiseen asti, selkeät laatukriteerit jäävät ehkä hiukan yleisöäänestyksen jalkoihin.

Suomen parhaimmat matkablogitSuomen parhaimmat matkablogit -yhteisössä, jossa Meriharakkakin nyttemmin on mukana,  on määritelty kriteerit mukaanotettaville blogeille ja kun syksyn mittaan olen paljon juuri näitä blogeja seurannut, niin hyvin ne tuntuvat niissä toteutuvan.

 

Cision Top-blogsViestintäalan ohjelmistoyritys Cision julkaisee kuukausittain Top 10 -blogit -listoja eri aiheista eri kuukausina (linkki poistettu 8/2019, Cision ei enää julkaise näitä listoja) ja tammikuussa, matkailumessujen aikaan, on vuorossa Matkailublogit.

  1. Kaukokaipuu matkablogi 
  2. Destination Unknown
  3. Curious Feet
  4. Pää Pilvissä
  5. London & beyond
  6. Veera Bianca
  7. Pako Arjesta
  8. Archie gone Lebanon
  9. Pingviinimatkat
  10. Tämä matka

(Monet näistä blogeista ilmestyivät aikoinaan Rantapallon blogialustalla, joka on sittemmin lakannut olemasta. Osa tuon listan ”linkittömistä” blogeista saattaa kuitenkin vielä löytyä omalla nimellään muulta alustalta.)

Kaukokaipuu -matkablogiEmme vielä tänä vuonna mahtuneet tälle 10 parhaan blogin listalle, mutta itsellemmekin hiukan yllättäen saimme vähän tuon listan julkaisemisen jälkeen viestin Cisionilta, jossa kerrottiin, että kuulumme heidän mielestämme ”haastajiin, jotka saattavat jatkossa esiintyä kärkikymmenikössä tai ovat mielestämme tutustumisen arvoisia blogeja esimerkiksi aiherajauksen tai näkökulman puolesta.”
Samalla saimme oikeuden käyttää blogissamme tuota Haastaja -merkkiä.
Ehkä kun matkailutahtimme on nyt väkisinkin rauhoittumaan päin, niin saamme tuonkin sijoitettua johonkin kohtaan blogimme sivupalkkia.

Rantapallo matkakumppanitUusimpana asiana Meriharakan matkajutut näkyvät myös Rantapallon blogiportaalissa sen myötä, että Rantapallo avasi Matkakumppani-konseptinsa myötä portaalinsa myös itsenäisille blogeille – itsenäisyys on ollut meille tärkeä arvo jo blogimme pitkän historiankin takia, saatamme hyvinkin olla Suomen vanhin edelleen aktiivinen matkablogi. Luovuimme aikanaan mm. yhteistyöstä Oma aika -lehden kanssa, koska he halusivat meidän siirtyvän heidän alustalleen.
Myös Rantapallon Matkakumppanuus näkyy blogimme sivupalkissa kunhan ehdimme tarvittavat muutokset siihen tekemään.

Tuon viestin Cisionilta saimme itseasiassa jo melkein kaksi kuukautta sitten, USA:n länsirannikkoa kiertäessämme, mutta runsaan matkustamisen takia tämän asian kertominen teille, arvoisat lukijamme, on jäänyt hiukan matkajuttujen jalkoihin.
Mutta ehkä hyvä niin, nehän ovat tietysti blogimme ydinsisältöä!

Tags from the story
Join the Conversation

8 Comments

  1. says: Pirkko

    Kiitos Ansku kauniista sanoistasi!
    Katsotaan miten käy – etenkin kun runsaan viikon päästä pitää saada aikaiseksi jo taas muutakin kun blogijuttuja :-(

  2. says: blogilukija

    Näillä toppauksilla on lienee mekitystä, mutta oikeesti tyytyväisten joukon saaminen niiden kautta jää vajaaksi. Olette yhdessä antaneet niin mielenkiintosta ja niin laadukasta lukemista puolen vuoden ajan, että jee:-) Jatkoja odotellessa iloa myös työpäiviin.

  3. Terve,

    Kiitos linkkauksesta. Vitsit kun täältä reissusta ei pääse kunnolla tutustamaan ajallaan kaikkien postauksiin. Tämänkin huomasin ihan sattumalta feedissä.

    Henk.koht mielipiteeni on se, että Suomen blogimaailmanlistauksien tulisi uudistua. Siitä on ollut jo paljon merkkejä KV puolella, jossa tekeillä suuria muutoksia. Hyvät blogit hukkuu, jos katsotaan vaan lukijamääriä. Se ajaa bloggaajat myös tekemään vääriä asioista.

    Pitäisi katsoa nimenomaan viestin puhuttavuutta. Ei tykkäyksiä. Voi olla 100 000 tykkääjää, mutta kukaan ei kommentoi. Tai 500 tykkääjää ja kaikki elää mukana blogissa. Kumpi merkittävämpi blogi?

  4. says: Pirkko

    Kiitos kommentistasi blogilukija – tiedän, että kynnys kommentointiin on useilla korkea ja siksi on erityisen hienoa, että olet halunnut kertoa ihanan mielipiteesi siitä, että olemme tarjonneet mielenkiintoista ja laadukasta sisältöä!

  5. says: Pirkko

    Kiitos myös Sinulle Anna kommentistasi. Kommentoinnista voisi sen verran todeta, että niiden määrä on vähän lukijoiden profiilista kiinni – Meriharakan osalta tiedän useita todella uskollisia blogimme seuraajia, jotka saattavat suullisesti tai jopa sähköpostilla kommentoida lukeneensa juttujamme, mutta eivät koskaan itse kirjoita mitään nettiin. Näin etenkin hiukan varttuneimmissa ikäryhmissä – poikkeuksiakin tietysti on.

  6. says: Outi

    Koska kuulun juuri tuohon Pirkon mainitsemaan uskollisten, sanoisinko jopa alkuperäisten, lukijoiden joukkoon mutta joka mieluummin kommentoi henkilökohtaisesti kuin täällä palstalla, haluan nyt tässä yhteydessä antaa ihan julkistakin palautetta . Miksi itse seuraan tätä blogia :
    – perusteelliset matkajutut pääosassa, mutta postauksia muistakin kiinnostavista aiheista
    – viime vuosina ”on-line” matkaraportointi, jolloin reissuja on voinut seurata melkein reaaliaikaisesti
    – blogin selkeys paitsi sisällöltään, niin myös ihan visuaalisestikin, ei mainoksia tai ylimääräistä sälää
    – hyvä arkisto josta matkajutut löytää maittain
    – aikuinen näkökulma
    – tekstin ja valokuvien hyvä tasapaino itse jutuissa + Picasa-albumit matkoista, jolloin halutessaan voi katsella kuvia enemmänkin
    – uusia juttuja ilmestyy varsin tiheään tahtiin
    Eli : ”jatkakaa valitsemallanne linjalla” !

  7. says: Pirkko

    Kiitos Outi! Ihan huikeaa, että päätit kommentoida kirjallisestikin!
    Muilta osin lupaan jatkaa valitsemallamme linjalla, mutta tuo uusia juttuja varsin tiheään tahtiin saattaa kyllä hiukan kärsiä töihinpaluusta :-)
    Ennen sapattivapaatani tavoittelin 2-3 juttua viikossa tahtia, joten ehkä siihen pystyn jatkossakin, mutta tuskin ihan tähän jopa 5-6 viikossa tahtiin.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *