Maailmanperintö-koordinaattoriksi?

Rauma

Emme ole, vielä ainakaan, innostuneet laskemaan Unescon maailmanperintökohteita. Emme myöskään ole suunnitelleet matkojamme niiden tiimoilta – paitsi silloin, kun matkakumppanimme ovat halunneet niitäkin mahdollisimman kattavasti yhteiseen matkaohjelmaamme sisällyttää.Mutta toki olemme monta sellaista nähneet ja useimmiten todenneet, että ihan oikeisiin paikkoihin maailmalla tuo Unescon luokitus on meidät johdattanut.

Viimeisen parin viikon aikana kolme maailmanperintökohteisiin liittyvää juttua on pysähdyttänyt minut: kolmannen kohdalla alkoi jo tuntua siltä, että nämä havainnot kannattaa jakaa blogissakin!

maailmanperintökoordinaattoriViime sunnuntain Helsingin Sanomia lukiessani pysähdyin  työpaikat osiossa Rauman kaupungin ilmoitukseen, jossa haettiin Maailmanperintökohdekoordinaattoria! Piti oikein käydä katsomassa tarkemmin, että mistä tässä on kyse, vaikka arvelinkin, että useammassakaan maailmanperintökohteessa vieraileminen ei vielä tehtävään pätevöittäisi. Mutta jos sen lisäksi satut olemaan arkkitehti, niin ehkä tämä olisi juuri Sinun unelmatyösi!

(Tämän blogijutun otsikkokuvaan valitsin kuvat Rauman kummastakin maailmanperintökohteesta, eli Sammallahdenmäeltä ja Vanhasta Raumasta.)

Sophie's World

Sophies World -blogista luin vähän aikaa sitten jutun Verlan ruukkikylästä ja jäin miettimään, että jos ulkomaalaiset bloggaajat kirjoittavat Suomen maailmanperintökohteista, niin pitäisiköhän suomalaistenkin bloggaajien tutustua niihin! Verlaan Kouvolan liepeillä oli tuon mukaan parin tunnin matka autolla Helsingistä, mutta eipä ole tullut käytyä. Ehkä pitäisi. Ehkä jo ensi kesänä.

Luxemburgissa asuva Jenni kertoi Globe Called Home -blogissaan äskettäin vierailustaan omassa 100. maailmanperintökohteessa, joka sattui olemaan Van Nellefabriek  Hollannissa. Täytyy myöntää, että vanhat tehtaat eivät ensimmäiseksi ole tulleet mieleeni sanasta maailmanperintökohde, mutta miksi ei. Ja ihan mielenkiintoiselta kohteelta tuo(kin) vaikutti! Ja tietysti, jos tämä oli Jennin 100. kohde, niin hänen blogistaan löytyy hyvää materiaalia monesta muustakin maailmanperintökohteesta. (Linkit Jennin blogiin poistettu blogin lakattua olemasta.)

Van Nellefabriek

Join the Conversation

9 Comments

  1. Meikäläistä ei maiden bongaaminen ole alkanut (ainakaan vielä) kiinnostaa, mutta maailmanperintökohteet voisivat olla kiinnostava keräilykohde! Aika monessa on varmaan tultu käytyäkin, mutta kirjaa ei olla pidetty. Hyvä idea muuten, että tuon maailmanperintökohteiden keräilyn voisi aloittaa vaikka kotimaasta, kuinkakohan moneen pääsee helposti julkisilla ilman omaa autoa :).

  2. Hyvään saumaan tuli tämä postaus kun on itselläkin luonnoksissa oma maailmanperintö juttu! Ei ole kuin alle parikymmentä vasta nähtynä, mutta siitä selkeästi tuli mulle uusi keräilykohde myös. Jos asuisin vähääkään lähempänä, tuo työ vois olla melko mielenkiintoinen!

  3. says: Pirkko

    Kiitos kommenteista Arna ja Maarit Johanna! Aika uskomaton titteli tuo kyllä olisi :-) – valitettavasti vaan koulutus ei ihan natsaa – enkä kyllä taitaisi haluta muuttaa Raumallekaan, liian vaivalloinen matka Helsinki-Vantaalle!

  4. Kyllä täällä Raumalla ihan kiva on asua, eli tänne vaan! :) Sain myös ilmoituksen tuosta paikasta omaan sähköpostiin, mutta valitettavasti nuo arkkitehtuuriopinnot jäivät itseltäkin väliin. Muuten olisin pistänyt minäkin hakemuksen sisään. Aika jännä kuitenkin huomata, että bongasit ilmoituksen ja vielä bloggasit siitä! Hieno juttu!

  5. says: Pirkko

    Kesäkaupunkina Rauma on purjehdusvuosilta tuttu, mutta emme nyt silti nyt taida innostua sinne muuttamaan – etenkin kun tuo työpaikkakin jää haaveeksi, etenkään kun sitä ei hae :-)

  6. Mä olen vähän innostunut noista UNESCO-kohteista ja tarkoituksena olisi tänä kesänä kiertää Suomessa viimeiset, jotka vielä ovat käymättä. Viime kesänä käytiin Raumalla molemmissa ja tietysti Suomenlinnassa on tullut käytyä monta kertaa. Onhan noissa tullut käytyä, mutta Globe Called Home-Jenni on kyllä jo aikamoinen konkari ja siitä kirjoittanutkin kuten mainitsit.

    Ehkä tässä teille seuraava harrastus? ;)

    ”Kelpoisuusehtona on arkkitehdin tutkinto tai muu tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto”

    ..tuo muu tehtävään soveltuva kiinnitti huomioni, ehkä matkailun ammattilaisella voisi olla myös tuollaiseen saumaa? Mä kyllä niin kovasti tykästyin Raumaan silloin viime kesänä kun siellä käytiin, pitääköhän laittaa hakemus.. :D

  7. says: Pirkko

    Kiitos kommentistasi Anne! Olemme melkein (?) päättäneet olla aloittamatta minkään uuden keräilyä enää, mutta toisaalta ei koskaan pidä sanoa ei koskaan, joten mistä sitä tietää, kohta jossain sopivassa tilanteessa täppään Unescon perintökohteita ja sitten vielä TCC:n ja MTP:n lisäksi myös TBT -kohteita maabongauslistoilla!

  8. says: Jenni / Globe Called Home

    ”Emme ole, vielä ainakaan, innostuneet laskemaan Unescon maailmanperintökohteita. ” – Mä yhä olen sitä mieltä, että se laskeminen kannattaa suorittaa mitä pikimmin, koska mitä enemmän aikaa kuluu niin sitä epävarma on siitä, onko jossain käynyt vai ei. Että nyt hopihopi seuraavan kerran kotona löhöillessä taulukko käteen ja vaikka The Best Travelled -listauksen avulla eteenpäin. ;)

  9. says: Pirkko

    Kiitos tsemppauksesta Jenni! Täytyy harkita … vaikka siinä sitten helposti voisi lipsahtaa täppäämään tuota TBT:n aluelistaakin ja kun minun ei enää pitänyt … :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *