Göteborg oli isäni ja äitini kaupunki 1940-luvun lopulla.
Isäni aloitti opinnot Chalmersin Teknillisessä korkeakoulussa syksyllä 1945 Merenkulkusäätiön stipendillä, opiskeltuaan sitä ennen vain vuoden Helsingin Teknillisessä korkeakoulussa. Ylioppilaaksi isäni tuli jo keväällä 1941, mutta sen jälkeen 4 vuotta kuluikin rintamalla jatkosodassa. Sodasta hänelle oli kertynyt kokemusta jo lukioaikana talvisodan vapaaehtoisena. Kesällä 1947 hän valmistui laivanrakennusosastolta diplomi-insinööriksi ja työskenteli Göteborgissa vielä valmistumisensa jälkeen aina syksyyn 1948 asti.
Äitini valmistui farmaseutiksi Helsingissä keväällä 1946, seurasi sitten isääni Göteborgiin ja työskenteli siellä Lejonet -apteekissa kesästä 1946 kesään 1948.
Äitini asui Göteborgissa omassa asunnossaan aina maaliskuuhun 1948 asti, jolloin vanhempani menivät naimisiin, Helsingissä, mutta palasivat vielä Göteborgiin.
Kiertelimme Göteborgia jonkin verran myös vanhempieni jalanjäljillä.
Kesäkuussa 1946 isäni muutti osoitteeseen Hvitfeldtsgatan 14.
Alla kuvat äidistäni talon edessä 1948 – ja minusta 2015!
Alla pari muutakin kuvaparia vanhempieni valokuva-albumista ja meidän vappumatkaltamme.
Äitini, taustalla Gustaf Adolfin aukio 1947 ja tytär ja samainen aukio 2015:
Feskekörkan kalatori vuonna 1947 ja 2015:
Sunnuntaina kävimme katsomaan miltä Chalmersin kampuksella nykyisin näyttää.
Teimme myös pienen lauttamatkan Göteborgin satamassa: osa Chalmersin kampusta (myös laivanrakennus) sijaitsee nykyisin Lindholmenissa, jonne pääsee mukavasti vaikka lautalla Lilla Bommenin satamasta.
Lilla Bommenissa näytti myös olevan Göteborgin vierasvenesatama, mukavasti lähes keskellä kaupunkia! Toukokuun alussa vierasvenesatamassa oli vielä väljää, mutta kesäkuun lopussa kuin Volvo Ocean Racen veneet tulevat maaliin Göteborgiin taitaa koko sataman alue olla täynnä veneitä.
Lopuksi vielä ote isäni kirjeestä äidilleni syksyllä 1945 hänen juuri saavuttua Göteborgiin: sodanjälkeiseen Helsinkiin verrattuna Ruotsi ja Göteborg tuntui olleen paratiisi!
Miten ihastuttavia nuo uudelleen kuvatut paikat äitisi jalanjäljissä! Loistava idea itsekkn joskus toteuttaa :-)
Tosi kiva postaus! (-:
Ihana sekoitus historiaa ja tätä päivää, tosi kaunis postaus Pirkko!
Kylläpäs nyt vastustaa tämän blogien kommentointi: tämä on jo kolmas postaus tänään, johon lähettämäni kommentti katoaa jonnekin bittiavaruuteen :(. Mutta joo, on varmasti Göteborg muuttunut huimasti vanhempiesi nuoruudesta, ja tosi hienoa, että sinulla on näitä kirjeitä tallessa. Historian siipien havinaa…
Oi, ihania noi vanhat ja uudet kuvat rinta rinnan!
Tuolta olet varmasti isältäsi saanut siis merta ja seikkailua rakastavan juuret. :-)
Tosi kivasti kirjoitettu postaus :)
Erilainen ja kiva postaus, sopiva lukea vielä näin äitienpäivänä :-) Itselle Göteborgista ei ole tuttu kuin Åbyn ravirata sekä puolen tunnin päämäärätön maisema-ajelu keskustassa. Näytti kuitenkin kaupunki siltä, että joskus kesällä on mentävä sinne ajan kanssa. Itse asiassa viime viikolla ehdotin, että kävisimme siellä perheen kanssa syksyllä. Piti vanhenevia Finnairin pisteitä hävittää, mutta ei mennyt ehdotus hovissa läpi.
Wau, ihana matka- ja postausidea! :)
Kiitos kaikille kommenteista!
Olemme tosiaan sen jälkeen kun syksyllä saavutimme noita senhetkisiä matkailutavoitteita (koko Eurooppa, 100 maata) tehneet vähän erilaisia reissuja, myös näitä jotenkin jo pitempään (vähän kevyen sukututkimusharrastuksenkin innoittamina) suunnitelmissa olleita reissuja vanhempieni jalanjäljissä.
Helmikuinen Willi Länsi oli myös sitä, samoin Lissabon ja nyt tämä – mutta tässä tämä sarja sitten jo taisikin olla. Sveitsissä, Hollannissa ja Jugoslaviassa (nykyisissä Kroatiassa ja Montenegrossa) isäni myös oleskeli usein/pitempään, mutta niissä olemme käyneet melko äskettäin (alle kymmenen vuotta, paitsi Hollannissa).
Ja tuosta materiaalista, siinä missä olen kirjoittanut matkoistamme (ja vähän muustakin) blogiin, niin isäni kirjoitti päiväkirjaa, joten minulla on niitä n. 60 vuoden ajalta. Ja lisäksi jonkin verran muita dokumentteja, kirjeitä ja tietysti valokuvia. Erityisesti arvostan päiväkirjoja, joista voi tarkistaa mitä tapahtui tiettynä päivänä!
Minusta tämä oli valloittavin postaus pitkiin aikoihin missään blogissa! Kuvaparit ovat aivan ihanat, ja niin myös isäsi lähettämä kirje – jokin tuon ajan kirjoitustyylissä tuntuu vetoavan minuun todella paljon.
Olen itse julkaissut blogissani oman vaarini kirjeen, jonka hän on lähettänyt Norjasta kotiin vuonna 1948: http://sarrrri.com/2013/06/blogipostaus-vuodelta-1948/
Tuon jälkeen matkustin itse mm. Holmenkollenille, eli tavallaan vaarini jalanjäljissä kulkien. :)
Kiitos sarrrri kauniista sanoistasi!
Kävin, tietysti, lukemassa vaarin kirjeesi, joka on ihan samalta aikakaudelta.
Tuntuvat mm. hedelmät olleen todella mainitsemisen arvoisia asioita noina sodanjälkeisinä vuosina.
Ihania kuvapareja ja vanhan ajan tunnelmaa. Ja ihana tuo ote vanhasta kirjeestä! Ah, olen ihan heikkona kaikkeen vanhaan itsekirjoitettuun. Sain pari vuotta sitten käsiini ystäväni mummin vanhan reseptikirjan ja selailin sitä haltioituneena kuin kallisarvoisinta aarretta mitä maa päällään kantaa. Ja aarrehan se olikin. Onneksi ystäväni osasi arvostaa reseptikirjaa sen vaatimalla tavalla.
Tämä oli kaunis postaus! Kiitos, että kerroit vanhempiesi tarinan meille lukijoille :)
Aivan ihana postaus. Rakastan vanhoja kuvia <3. Ihana idea ottaa samassa paikassa sinusta kuva. Ja mieletöntä, että tiedät niin paljon juuristasi. Minä en osaisi tällaisia tarinoita kertoa. Mahtavaa, että on kirjeitä ja päiväkirjoja säilynyt :).
Kiitos kommenteistanne Martina, Terhi ja Mirka.
Martina – isäni käsiala on kyllä ihan omanlaisensa, noiden mainitsemieni päiväkirjojen lukeminen on itseasiassa vaatinut pientä harjaantumista, etenkin kun teksti on aika pientä ja tiivistä.
Mirka – isäni tosiaan tykkäsi dokumentoida ja sen myötä olen osannut myöhemmin, osittain hänen jo kuoltuaan, sijoittaa palasia ja tarinoita paikalleen niin kartalle kuin aikajanalle.
Aivan ihana sukellus lähihistoriaan. Pidän niin vanhoista mustavalkeista valokuvista. Hurmaava, sydämellinen postaus! <3
Kiitos Heidi!
Ehkä joskus jossain muussa yhteydessä palaan vielä näihin vanhempieni vanhoihin kuviin, sillä monet niistä ovat kyllä ihania. Tietysti niistä ovat säilyneet vain parhaimmat, joten ne keskimäärin ovatkin ehkä parempia kuin ne nykyisin mistä tahansa tilanteesta otettavat kymmenen kuvaa :-)
Voi miten ihana katsaus lähihistoriaan! Hienoja valokuvia, ja miten loistava idea seurata äitisi jalanjäljissä :)
Kiitos Annika!
Isäni harrasti, etenkin nuorempana, valokuvausta, joten minulla on hänen jäljiltään hyviä kuvia :-) Vanhempani ovat, molemmat, kuolleet jo vuosikymmeniä sitten, mutta onneksi etenkin isäni dokumentoi kaikkea hyvin, niin heidän jäljilleen palaaminen on edelleen mahdollista.