Nick Brandt, Salo ja Wiurila

Nick Brandt Salon taidemuseo

Taas kerran ehdimme taidenäyttelyyn vasta viime metreillä – ja pääsimme nauttimaan myös kauniista kevätsäästä Salon Taidemuseon edustalla Nick Brandtin näyttelyyn jonottaessamme. Helatorstaina jono eteni kuitenkin vielä joutuisasti ja pääsimme ihastelemaan näitä huikeita kuvia Itä-Afrikan uljaista eläimistä.

Nick Brandt Salon taidemuseo

Kuvat norsuista, kirahveista, leijonista, gepardeista, virtahevoista, puhveleista ja paviaaneista on otettu pääosin Keniassa, Masai Marassa ja Amboselissa ja Tansaniassa, Serengetissä.

Isot mustavalkoiset kuvat eivät ole ihan perinteisiä luontokuvia ja Nick Brandt määritteleekin itsensä taiteilijaksi, ei luontokuvaajaksi. Katsoimme myös näyttelyssä olleen lyhyen valokuvaajan haastattelun, jossa hän kertoi haluavansa kuvata eläimiä läheltä, ottaa niistä muotokuvia. Hän myös kehui Tukholman Fotografiskan tiloja, jotka mahdollistavat isojen kuvien väljän asettelun (video oli tehty yhteistyössä Fotografiskan kanssa, samaisesta näyttelystä On This Earth, A Shadow Falls, löytyy vastaava Brandtin haastattelu.)

Nick Brandt

Salon näyttelyssä sai ottaa vapaasti valokuvia – tosin valokuvat näille kuville eivät tee oikeutta ja muutamasta näyttelyn teoksesta on tarjolla kuvat museon sivuilla.
Kannattaa käydä katsomassa, sillä näistä teoksista sivuilla on myös kartta, joka kertoo missä ne on otettu ja valokuvaajan oma kertomus kustakin kuvasta!

Nick Brandt Seeprat päät kääntyneinä Nick Brandt Gepardi pentuineen

Näyttelyjulisteessakin olevat iso kuva Norsu juomassa on vaikuttava paitsi kuvana, myös tarinaltaan, juuri tämän norsun(kin) salametsästäjät tappoivat muutama vuosi kuvan ottamisen jälkeen. Ehkä siksi, Nick Brandt arvelee, että koska hän ei kuvaa teleobjektiiveillä vaan menemällä lähelle eläintä, niin kuvausten myötä norsu oli oppinut luottamaan ihmiseen ja näin helpottanut salametsästäjien työtä!

Nick Brandt Norsu juomassa Nick Brandt Norsu juomassa kuvateksti

Serengetissä kuvatut Gepardi pentuineen makoilemassa kalliolla vaikuttivat ”tutuilta”: olemme käyneet Serengetissä runsaat kymmenen vuotta sitten ja nähneet vastaavia kallioita, mutta emme tietenkään juuri näitä eläimiä ja tuskin tätä kalliotakaan. Silti kuva pysäytti, paitsi kuvana, myös jonkinlaisella tuttuudellaan.

Näyttelyssä oli helatorstaina paljon ihmisiä ja kuulimme tietysti myös muiden kommentteja kuvista ja kirahvilaumankin kohdalla joku perhe kävi keskustelua siitä, että voiko näitä olla näin monta vai onko näitä lisätty fotoshoppaamalla! Kirahveista meille taas tuli mieleen Krugerin puistossa aikoinaan näkemämme kuollut kirahvi: jo arviolta kilometriä ennen kuin saavuimme ruhon kohdalle saatoimme haistaa sen!

Nick Brandt Kirahvit viuhkana

Nick Brandtin näyttely Salossa sulkeutuu tätä kirjoitettaessa huomenna sunnuntaina. Mutta ei hätää, vaikka et Saloon ehtisikään: näyttely avautuu Tukholman Fotografiska -museossa jo 22. toukokuuta ja matkablogin lukijana olet tietysti ensi kesänä lähdössä matkalle ainakin Tukholmaan asti!

Näyttelyn jälkeen jatkoimme lounaalle Wiurilan kartanoon. Ravintolaan emme päässeet, sillä joku onneton joutui siellä tarjoamaan kentälliselle pelaajia ruokaa ja juomaa Hole in one’n takia, mutta söimme bistron puolella pressan grillilautaset, hyvästä ruuasta ja kevään hennon vihreästä ympäristöstä nauttien.

Wiurilan kartano Salo
Wiurilan kartano SaloPressan grillilautanen Helatorstaiselfie

Paluumatkalla pysähdyimme vielä vanhoja muistellen Muurlaan lasitehtaan kahvioon ja myymälään.  Lasitehdas näytti vaihtuneen emalitehtaaksi, mutta sai siellä edelleen kahvia/teetä/munkkeja kuten kaikkina niinä vuosina, jolloin ajoimme Espoo – Turku väliä nykyistä paljon säännöllisemmin. Emaliastioita (ja muuta sisustus”krääsää”) oli kiva katsoa, mutta etenkään kun emali ei käy mikroon, niin mitään ei tarttunut matkaamme. Peppi Pitkätossun 70-vuotissynttärit näkyivät täälläkin!

Muurla Cafe Muurla Muumi-emalia Muurla Peppi-emalia

 

 

Tags from the story
, ,
Join the Conversation

5 Comments

  1. says: Ritva-Liisa

    Nyt jää tuo arvatenkin upea valokuvanäyttely toistaiseksi näkemättä. Salo on niin viheliäisessä sijainnissa täältä läheltä Suomen keskipistettä eli Oulusta:( Huomattavasti nopsempi ja helpompi on visiitti Tukholmaan joten ehkäpä sinne kuvien(kin) perässä! Veljen porukka kehui myös tuota näyttelyä, olivat olleet vissiin helatorstaina tuossa samassa jonossa ja tunnistankin heidän hahmonsa tuosta kuvasta!
    Hauska kommentti tuo ”matkablogin lukija matkustaa ainakin Tukholmaan”. Näinhän se menee, jonnekin on päästävä… Itse varasin viime viikolla piiitkään haaveillun matkan itselleni ja miehelleni -Hurtigruten Kirkkoniemi-Bergen heinä-elokuun vaihteessa:)

  2. says: Pirkko

    Kiitos kommenteista Ritva-Liisa ja Ida!
    Meilläkin tosiaan jäi aika myöhään näyttelyn kannalta tuo Saloon lähteminen, vaikkei sinne olekaan kuin n. tunnin matka :-)
    Mutta tervemenoa sitten Tukholmaan!
    Ja Norjaan! Hurtigruten on meilläkin vielä ToTravel -listalla, jos Ritva-Liisa haluat jakaa kokemuksiasi, niin ota ihmeessä sitten matkanne jälkeen vaikka taas yhteyttä!

  3. Jes, Salo maninttu – mun kotikaupunki siis! Vaikkei Salossa itsessään ehkä ole mitään kovin erikoista, on siellä juurikin tuo Veturitalli, jossa on peräjälkeen vaikka mitä upeita taidenäytteilyitä. Ei ole kauaakaan, kun esillä oli myös Henri Cartier-Bressonin ja Herb Rittsin näyttelyt.

    Lisäksi tosiaan Wiurila on hirmu kaunis, ja luontomatkailijoille ehdottomasti Teijon kansallispuisto!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Lilja! Salo on kyllä aina silloin tällöin ainakin pysähdyksen arvoinen – meidän tapauksessamme matkalla Turkuun :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *