3 kuukauden lentokartta

Mallorca

Edellisestä matkasuunnitelmapäivityksestämme onkin taas hetki ja  Jason Around The World -blogin uusimman matkasuunnitelmajutun innoittamana piirsin minäkin Great Circle Mapperilla seuraavan noin kolmen kuukauden lentokarttamme.

3 kk lennot

Uusin lisäys suunnitelmiimme on syyskuinen Iranin kiertomatka.
Olemme lähdössä Iraniin ”ihan vaan” Olympian valmismatkalla, sillä halusimme nähdä isoa maata Teherania laajemmin, emmekä halunneet matkustaa siellä yksin emmekä organisoida maakuljetuksia itse. Sattumalta myös maailmanmatkaajaystävämme, joiden kanssa olemme useammankin yhteisen matkan jo tehneet, olivat myös juuri tästä matkasta kiinnostuneita ja niinpä sitten sanottuamme kumpikin ääneen sanan Iran suunnilleen samaan aikaan varasimme matkamme heti seuraavana maanantaina.

Huomenna lähdemme juhannuksen viettoon Mallorcalle.
Jutun otsikkokuva on Mallorcan hotelliemme kuvista koottu, Palmassa Convent de la Missio ja Playa Murolla Las Gaviotas. Palman hotellin Simply Fosh Michelin-ravintolaan olemme tehneet yhden lounasvarauksen, siltä varalta, että siellä olisi kovin täyttä.

Heinä-elokuun vaihteessa on vuorossa jo kauan sitten suunniteltu ja varattu Helsinki – Reykjavik – Ilulissat – Nuuk – Reykjavik – Helsinki -reissu, pääkohteena siis Grönlanti.

Ai niin, takaisin Jasonin suunnitelmiin, hänen karttansa näyttää tältä.
Viimeisiä viedään, tavoitteena saavuttaa viimeinen puuttuva maa Islannissa ensi kesänä!

jason around the world 2015H2

 

Tags from the story
Join the Conversation

8 Comments

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista Terhi!
      Jos Sinulla on hyviä opasvinkkejä tuolle suunnalle, niin kerro ihmeessä!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Lena! Toivottavasti emme ole niin paljoa Grönlantia hehkuttaneet, että ihmisillä on ihan ylisuuret odotukset jutuistamme sieltä – ettei tule pettymyksiä :-(

  1. Jos ajattelin että kylläpäs me ehditään taas kohta paikasta toiseen, niin ehditte näemmä tekin! :) Hauskoja matkoja, vähän olen ehkä jopa kateellinen noista teidän ”helpoista” vaihtoehdoista, missä ei tartte sumplia ja miettiä mitään jatkuvasti.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista Miika & Gia! Matkustaminen on viime vuosina ollut pääasiallinen harrastuksemme, joten matkoja kertyy melkein joka kuukaudelle, kauemmas tai lähemmäs. Mutta usein yhteisenä nimittäjänä on, että aikaa matkaan on vähän ja siksi haemme ”tehokkaita” vaihtoehtoja.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *