Vietimme Turussa kesäisen teatteriviikonlopun. No, tänä kesänä kesä näkyi lähinnä kesäteatterin etuliitteessä, sillä Turussa satoi. Mutta Samppalinnan kesäteatterin katsomo on hienosti katettu ja kunhan olet muistanut varustautua Suomen kesään sopivalla varustuksella, eli lämpimällä takilla ja mielellään villasukilla, niin sade tai kesä ei haittaa!
Kevään Retro-tapahtumassa huomasin mainoksen Onnen Päivät – Happy Days –musikaalista Turussa ja sen verran muistoja kyseinen televisiosarja toi mieleeni, että teki mieli palata sen tunnelmiin. Kevythän tuo Onnen Päivät oli tietysti televisiosarjanakin, mutta kelpasi nuorelle aikana, jolloin televisiossa oli vain pari kanavaa ja ohjelmaakin vain osan päivää ja jättihän se kuitenkin jälkensä maailmaan, jos ei muuta niin Fonzien hahmon (ja Fonzien peukalot -eleen).
Kevyt oli Samppalinnan kesäteatterin toteutuskin ja etenkin jos kesäsää olisi edes hiukan esitystä suosinut, niin olisihan kepeän kesäinen musikaali hyvin sopinut Suomenkin kesään – nyt olosuhteiden ankeudesta johtuen paikoitellen kävi mielessä, että montakohan laulua tässä vielä on jäljellä.
Näytelmän tarina oli yksinkertainen ja aika pitkälti ennalta arvattavissa, mutta oli siihen hiukan saatu draaman kaartakin mukaan ja esityksen viime metreillä kaikki asiat olivat taas hyvässä järjestyksessä ja elämä jatkui onnellisena 50-luvun pikkukaupungissa. Näytelmä on samaisen Garry Marshallin käsialaa kuin televisiosarjakin.
Näyttelijät olivat minulle Cunninghamin pariskuntaa esittäviä Ami Aspelundia ja Markku Huhtamoa lukuunottamatta aikaisemmin tuntemattomia nimiä. Fonzien roolin vetänyt Kummeli-tähti Heikki Helakin oli minulle entuudestaan tuntematon, kun en koskaan Kummelista innostunut. Enkä oikein vakuuttunut Fonziestakaan, jotenkin tämän näytelmän keskeinen hahmo olisi vaatinut enemmän voimaa ja luonnetta kun siinä nyt oli. Ami Aspelundin Marion sen sijaan oli hyvä ja Kaisa Mattilan Pinky Tuscaderossa oli niin menoa ja meininkiä kuin herkkyyttäkin.
Naisena oli kiva myös kuunnella 50-luvulle sijoitettua naisten aseman edes hennosti viriävää kyseenalaistamista Marionin muutamissa repliikeissä ja Pinkyn räväkkää roolihahmoa, joka sitten kuitenkin kaipasi myös koti-idylliä.
Samppalinnan kesäteatterin monet näyttämöt levittyvät ympäri pyörivää katsomoa, joka pitää katselijat mukana tarinan käänteissä. Myös moottoripyörät toimivat hyvin ulkonäyttämöllä.
Puvustus on 50-lukua suloisimmillaan ja naisena katsoin mielenkiinnolla tyttöjen leveähelmaisia mekkoja ja äiti Marionin aikuisemmalle naiselle sovitettuja asuja. Erityisesti pidin Richien tyttöystävän Lori Bethin asuista.
Samppalinnan mäellä, tuulimyllyn kupeessa sijaitseva kesäteatteri on yksi Suomen suurimpia ja jo edellä mainitun pyörivän katsomon lisäksi myös teatterin oheispalvelut toimivat hyvin myös kesäsateen yllättäessä. Myyntipisteitä on useita ja katettua tilaa kahvin, alkoholin tai kuuman makkaran nauttimiseen löytyy riittävästi.
(Kävimme katsomassa Onnen Päivät -lehdistöstatuksella ja jutun kuvat näyttelijöistä ovat teatterin toiveesta lehdistökuvia heidän omilta sivuiltaan.)
Yhteydet teatteriin hoiti Original Sokos Hotel Seurahuone, joka myös tarjosi meille tällä kertaa kodin Turussa käyntimme ajaksi. Palaamme hotelliin ja Turun muihin hotellivaihtoehtoihin hiukan myöhemmin omana juttunaan.