Luokkakokous Turussa

Lauantai-iltapäivällä kokoonnuimme 40 vuoden jälkeen taas kerran vanhan koulumme juhlasaliin.
Juhlasali olikin nimensä mukaisesti juhlava: kuohuviiniä ja pientä purtavaa – ei tämä ihan tältä tavannut näyttää!

TSYK 2015 syyskuu

Luokkatoverimme, koulun nykyinen rehtori, Riikka Lindroos, toivottaa meidät tervetulleiksi ja kertoo hiukan koulun nykyisyydestä.

Riikka Lindroos

Keväällä 1975 koulumme oli vielä Turun Suomalainen Yhteiskoulu. Välillä se tunnettiin nimellä Tuureporin lukio, mutta sittemmin palattiin taas lukionkin osalta vanhaan hyväksi havaittuun nimeen, eli Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio.
Nykyisin koulussa on yleislinjan lisäksi luonnontiedelinja ja merilinja, joista luonnontiedelinja onkin kovassa maineessa, keväisellä yli 9 keskiarvon sisäänpääsyrajalla osa meistä nyt 40 vuoden jälkeen koululle kokoontuneista olisikin sitten päätynyt johonkin muuhun lukioon! Tai merilinjalle 7,87 ylittävällä keskiarvolla.

Riikka ilahduttu myös meillä lukioiden paremmuutta mittaavista tilaistoista kaivamallaan tiedolla: vaikka keväällä 1975 lukiovertailuja ei vielä tehtykään, niin jos sellainen olisi tehty, niin tuona keväänä olimme valtakunnallisesti paras lukio!

Muutama vanha opettajammekin kunnioitti tilaisuuttamme osallistumalla siihen – ja me kiitimme heitä valkoisin ruusuin.

Opettajien kukitus

Seinillä meitä katsoivat entiset rehtorit, Aarne Toivonen (vasemmalla ylhäällä), Aulis Jantunen ja Einari Joutsamo (oikealla).

Entiset rehtorit TSYK

Koululla meille esiintyi myös Esko Alanen, joka esitti sellisti Eija Huhtalan kanssa sävellyksensä Der Neugieriger. Uteliaitahan me kaikki olimme, 40 vuotta sitten ja edelleen.

Esko Alanen Eija Huhtala TSYK 2015

Juhlallisen osuuden jälkeen ne meistä, jotka malttoivat lähteä juhlasalin herkkujen ääreltä, saattoivat myös kierrellä hiukan eri luokissa ja halukkaat pääsivät jopa käymään koulun katolla sijaitsevassa observatoriossa.

Kuvataideluokka TSYK 2015 Luonnontiedeluokka TSYK 2015Kemian luokka TSYK 2015

Perusasiat, värit, ihmissilmän rakenne tai jaksollinen järjestelmä eivät olleet oleellisesti muuttuneet viimeksi kuluneiden 40 vuoden aikana.

Tosin piirroksissamme ei 1970-luvulla esiintynyt Starbucksia eikä iPhonea!

Kuvataidetta TSYK 2015

Näkymä TSYKin observatoriosta Turun kattojen yli
Näkymä TSYKin observatoriosta Turun kattojen yli

Kaukoputki TSYK 2015Vanhan koulurakennuksen peruskorjaus alkanee näiltä näkymin vuoden 2017 alussa ja kyseisen vuoden koulu toimii väistötiloissa, joten lähivuosina täysiä vuosikymmeniä tai muita taitekohtia juhlivat luokat eivät pääsekään näihin tiloihin, joten olimme tässä suhteessa onnekkaita!

 

 

Turun taidemuseo
Sadan vuoden kuvia 40-vuotisluokkakokoustaan viettäville

Iltapäivä jatkui kulttuurin merkeissä. Siirryimme koululta Turun taidemuseoon, jossa amanuenssi Christian Hoffmann esitteli meille hiukan museota ja sen kokoelman helmiä, esimerkiksi Gallen-Kallelan Akka ja kissa -teosta ja Turun taidemuseon ensimmäisen johtajan Victor Westerholmin teoksia.  Taisi useammallekin meistä, turkulaiset juuret omaavilla, tulla yllätyksenä tieto, että Turun taidemuseon kokoelmat ovat Ateneumin jälkeen Suomen merkittävämmät.

Amanuenssi Christian Hoffmann

Saimme myös ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua museon alla kallioluolassa sijaitseviin varastotiloihin ja näimme osan museon yli 6500 teoksen kokoelmasta ja opimme mm. että 100 merkittävintä teosta on merkitty erikseen mahdollisia evakuointitilanteita varten.

Viivi ja Wagner 1998Museon grafiikkakokoelmista ainakin minua Viivi & Wagner -fanina kiinnosti Christianin meille esittelemä museon kokoelmiin jo vuosia sitten hankittu strippi Viivin ja Wagnerin käynnistä taidemuseossa: yksi esimerkki siitä, että museo kartuttaa koko ajan aktiivisesti kokoelmiaan.
(Koko stripin voi lukea Juban ensimmäisestä Viivi ja Wagner -albumista Sikspäkki ja salmiakkia vuodelta 1998.)
Ja kun sarjakuvista puhutaan, niin kannattaa myös muistaa, että  suosittua B. Virtanen -sarjakuvaa piirtävän Ilkka Heilä kulutti aikoinaan Turun Suomalaisen Yhteiskoulun pulpetteja.

Koulun ja taidemuseon jälkeen jatkoimme edelleen koululla: söimme illallisen Ravintola Koulun yläkerran kabinetissa.
Hyvän ruuan ja juoman ohella tarjolla muutama meistä kertoi mitä kuluneisiin 40 vuoteen on mahtunut:

  • allekirjoittanut kertoi maabongauksesta harrastuksena (esityksen materiaalit voit halutessasi lukea tästä) ja
  • Mikko Likitalo kietoi mielenkiintoisella tavalla oman perheensä ja suomalaisen raskaan teollisuuden vaiheet yhteen kertoessaan miten he päätyivät Turusta Ruotsiin ja Saksaan, välillä Raumalle (joka turkulaiselle on kyllä liian pieni kaupunki) ja sieltä taas Ranskaan ja Belgiaan. Perheen Suomen tukikohdaksi on jäänyt kesäpaikka Kustavissa, mutta muuten elämä ja perhe on maailmalla.
  • Illan mittaan myös Liisa Alhopuro esitti joitakin omia laulujaan ja
  • säesti meitä, kun lauloimme kevään 1975 kronikoiden opettajien laulut läpi.

Maabongausesitykseni tiimoilta jatkoimme vielä esityksen jälkeen keskustelua muutaman fiksun kysymyksen tiimoilta: Miten kauan maassa pitää olla, että siitä saa pisteen? Onko meillä jotain erityiskiinnostusalueita maailmalla? Eivätkö maat mene jo sekaisin: miten ne jäävät mieleen?

Ja kuten koko päivän ajan, koululla, museossa ja erityisesti illalla ravintolassa, vaihdettiin kuulumisia, laskettiin lastenlapsia ja jäljellä olevia työvuosia. Oivalsipa joku, että lähivuosina monella meistä on tulossa 60-vuotisjuhlat ja kysyi minulta matkavinkkejä. Ehkä palaankin tähän vielä blogissamme omana aiheenaan vähän myöhemmin!

Mukana meistä, keväällä 1975 kirjoittaneista 115 henkilöstä oli päivän mittaan vajaa 60, osa oli mukana koko päivän, osa vain jossain päivän osuudessa. Mutta lyhyellä tai pidemmällä kaavalla, kaikki taisivat viihtyä erinomaisesti ja juhlatoimikunta (Susanna, Tiina, Matti, Sini, Riikka, Christian, Raija-Leena ja Maarit) ansaitsee isot kiitokset!

Ravintola Koulun 3 ruokalajin illallinen
Ravintola Koulun 3 ruokalajin illallinen

Illan mittaan laulamamme ja selaamamme kronikat toivat sen verran kouluajat mieleen, että taisin olla aika haka matematiikassa – ja Botswanan sijainti on kyllä käynyt meille selväksi jo tuolloin yli 40 vuotta sitten!

Kronikka 1975 TSYK Kronikka 1975 TSYK Kronikka 1975 TSYK

Tags from the story
,
Join the Conversation

12 Comments

  1. says: Ansku BCN

    Kylläpä kuulostaa mukavilta juhlilta, ja hienosti on juhlatoimikunta saanut juhlat järjestettyä, ei ollut varmasti ihan pikkujuttu se!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Ansku!
      Tosiaan oli hienot juhlat ja vaikken nyttemmin ei-turkulaisena paljoa järjestelyihin osallistunutkaan, niin tuntuivat ihmiset kuitenkin pitävän tuosta maabongausesityksestäni, eli siltä osin sain minäkin kannettua korteni kekoon. Seuraavaksi pitääkin sitten jo aloittaa Riemuylioppilasjuhlien (50v) valmistelu :-)

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi Tanja! Koulullamme on pitkät perinteet ja selvästikin myös tulevaisuus, Sinussa ja vielä Sinuakin nuoremmissa.

  2. says: Jaana Himilä

    Hei Pirkko, löysin sattumalta sivunne ja tykkään seurata sitä. Kirjoitat mukaansatempaavasti.
    Yksi kysymys minulla kuitenkin on: Miksi sivullenne ” Ryhdy maabongariksi” ei pääse? Itselläni ”pisteitä” koossa 50 ja kova hinku päästä sinne 70:neen näin aluksi.

    Hyvää syksyn jatkoa!
    T. Jaana

    1. says: Jaana Himilä

      Kiitos! Nyt pääsin ko. sivulle, ongelmitta! Hyvät viikonlopunjatkot!
      T. Jaana

  3. says: Heidi

    Onpas teillä ollut kivat juhlat. Ehkä on itselläkin kulunut omista lukioajoista jo niin kauan, että pian voisi olla hyvä aika järjestää luokkakokous.

  4. says: Pirkko

    Kiitos Heidi kommentistasi! Ihan mukaviahan tuollaiset juhlat ovat, joten ehkä tekin saatte omanne kasaan kaikkien iloksi.

  5. says: MH

    Mukava tarina! Pakko vielä lisätä, että myös Viivin ja Wagnerin isä Juba Tuomola on tsykkiläisiä, ylioppilas Tuureporista vuodelta 1985.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *