Toinen päivä Teheranissa – ja lisää museoita. Tai ei nyt oikeastaan.
Käymme shaahin palatsissa, Saadabadin museokokonaisuuteen kuuluvassa Valkoisessa palatsissa. Ihastelemme (?) vanhoja ruokasaleja, makuuhuoneita, olohuoneita ja shaahin taidekokoelmia. Persian viimeisen shaahin, Pahlavi-dynastian Mohammad Rezan ja shaahitar Farahin kesäasuntonakin käyttämä palatsi valmistui 1930-luvun lopulla ja vaikka osa sisustuksesta on varmaan myöhemmältäkin ajalta, niin ei kokonaisuus minua erityisesti häikäissyt. Sisustuksessa näkyvät shaahipariskunnan lempivärit, vaaleansininen ja sitä lähellä olevat sinivihreät sävyt miellyttivät kyllä minunkin silmääni, mutta jättimäismäiset juuri näihin tiloihin kudotut matot vaikuttivat pölyisiltä ja kulahtaneilta. Ainoa huone, jonka sisustuksen olisin voinut kotiini hyväksyä oli yläkerran yksityisolohuone, jossa oli käytetty sinivihreitä englantilaisia tekstiilejä.
Alueella olisi ilmeisesti ollut useampiakin museoita ja hiukan kiusasimme paikallisopasta, että miksi emme mene automuseoon, kun näimme kyltin Royal Car Museum, mutta opas väitti, että autot ovat juuri nyt jossain muualla. Tai sitten oli vaan sitä mieltä, että meillä ei nyt kuitenkaan olisi siihen aikaa. Vietnamissa kävimme katsomassa Ho Chi Minhin autoja, olisi siihen jatkoksi sopinut shaahinkin autot.
Matkalla lounaalle onnistuimme ajamaan entisen USA:n lähetystön ohi. Täällä iranilaiset pitivät amerikkalaisia vankeina 444 päivää kostona siitä, että Amerikka otti vastaan shaahi Mohammed Rezan vallankumouksen jälkeen. Down with USA lukee muurin teksteissä ja muurin kuvituksena on iranilaisia kävelemässä Amerikan lipun päällä ja luurangoksi muuttunut vapaudenpatsas.
Lounaan jälkeen onnistun tekemään pienen omatoimi-irtioton: kävin läheisessä hedelmäkaupassa ostamassa muutaman banaanin ja appelsiinin ja seurasin tarkkana niiden hintaa puntarilla: 7700. Ja minulta pyydetään 77 000 rialia (n. 2 euroa). Mietin, että länsimaista turistia siis taas vedätetään, mutta olkoon, pari euroa. Yhteistä kieltäkään ei ole. Myöhemmin paikallisopas selittää, että usein ensin mainitaan toinen rahayksikkö toman, johon pitää lisätä yksi nolla, että päästään rialeihin. Ehkä siis näin.
Iltapäivällä on vaihtoehtona pikavisiitti Unescon maailmanperintökohteeseen, Golestanin palatsiin, tai lyhyt poikkeaminen teheranilaisessa basaarissa ja päädymme nappaamaan kuvan Golestanista ulkoapäin ja tungeksimaan hetken basaarissa.
Tungos olikin melko valtaisia ja tavaraa oli miljoonakaupungissa tarjolla joka lähtöön, mutta keskityimme pitämään huolta niistä tavaroista, jotka jo omistimme. Basaarialueella ja sen edustan aukiolla alkoi tuntua todelta väittämä iranilaisten ystävällisyydestä: kaikki hymyilivät meille ja pyyntöihimme saada ottaa valokuvia joistakin heistä suhtauduttiin järjestään positiivisesti.
Iltapäivän päätteeksi käymme vielä katsomassa kruununjalokiviä. Entiseen pankkiin toteutettuun museoon ei saanut viedä mitään, ei kameraa, puhelinta eikä lompakkoa, vain muutaman setelin mahdollisia postikortti- tai välipalaostoksia varten.
Kuvat riikinkukkovaltaistuimesta, Lontoossa säilytettävän Kohinoor-timantin parista, kruunuista, tiaroista ja kruunajaisasuista tallentuivat siis vaan verkkokalvoillemme. Jalokivin koristeltu maapallo olisi sopinut Maailmanmatkaajille vaikka klubimaskotiksi, mutta ei taitaisi helposti tuosta holvista liikahtaa!
Illalla teemme toisen irtioton ryhmästämme: neuvottelemme hotellin conciergen kanssa itsellemme taksin, joka vei meidät läheiseen Melatin puistoon katsomaan äskettäin kunnostettua kuvanveistäjä Eila Hiltusen Palmulehto-veistosta. Puisto oli onneksi aika lähellä hotelliamme (Parsian Azadi Hotel), joten aikaa alkuillan retkeen ei mennyt kuin tunnin verran ja rahaa puoli miljoonaa, eli noin 15 euroa.
Ja kun niistä persialaisista kissoista tuntuu riittävän juttua jokaiselle päivälle, niin otetaan lopuksi vielä kuva kahdesta kissasta shaahin palatsin edustalla!
