Sunnuntai on pyhä päivä. Ei tosin Iranissa, mutta koska matkallamme Teheranista Isfahaniin teimme kaksi pysähdystä, molemmat enemmän tai vähemmän pyhille paikoille, niin pyhältä se tuntui.
Ajatollah Khomeini toivoi tulevansa haudatuksi vaatimattomasti, kuten tavalliset iranilaiset. En ole käynyt, vielä ainakaan, yhdelläkään tavallisella iranilaisella hautausmaalla, mutta mausoleumi, johon Ajatollah Khomeini on haudattu ei ole vaatimaton. Ei vaikka moskeija, jonka sisällä arkun sisältävä vihreä lasiseinäinen rakennus on, on vielä kesken. Valtavia kupoleita vasta päällystetään kullalla.
Moskeijan ympärillä on kohtuullisen kokoinen telttaleiri. Näinä aikoina, kun Suomenkin televisio näyttää lähes päivittäin kuvia pakolaisleireiltä, leiri näyttää vähän sellaiselta. Tosin nämä ”pakolaiset” ovat liikkeellä perhekunnittain ja autolla. Siinä missä suomalainen lähtisi viettämään vapaapäivää kesämökille järven rannalle, niin täkäläiset saattavat lähteä viettämään vapaapäivää Ajatollah Khomeinin haudalle.
Matkamme Isfahaniin jatkuu. Parin tunnin päästä saavumme Qomin pyhään kaupunkiin. Naisia on etukäteen opastettu pukeutumaan tänään erityisen siveästi: ovathan nilkat ja ranteet piilossa, jos kengät ovat avonaiset, on jalassa oltava sukat ja päähuivi ei saa olla läpikuultavaa kangasta ja mieluiten yksivärinen. Mutta tämäkään ei riitä, ennen kuin pääsemme Qomin moskeijan alueelle naisten pitää vielä kietoutua chadoriin, isoon kangaskappaleeseen, joka peittää kaiken päästä varpaisiin ja myös hiukset. Tässä kohtaa kapinamieli nostaa päätään: päähuiviin ja muihin rajoitteisiin olemme jo hiukan tottuneet, mutta 30 asteen helteessä vielä yksi kerros kangasta, jota on tosi vaikea pitää paikallaan ja joka tekee valokuvaamisesta melkein mahdotonta, tuntuu ahdistavalta. Mutta, jos haluat nähdä tämän alueen, niin vaihtoehtoja ei ole, naiselle.
Ja onhan tämä pyhä kaupunki näkemisen arvoinen. Sisäpihoja on kolme ja moskeijoiden kupolit ja monet minareetit kohoavat korkeuksiin niiden reunoilla. Sinisävyisiä kaakeleita on miljoonia ja taas miljoonia ja osassa kupoleista on peilimäinen monisärmäinen pinta, joka hajottaa siitä itseään katsovan ihmisen kuvan moneksi osaksi. Kaikkein pyhimpään, Fatiman haudalle, emme me, vääräuskoiset pääse. Qom on siis naisen, tosin korkea-arvoisen ja oppineen (ja lisäksi tärkeän imaami Rezan siskon) hauta ja sen ympärille rakennetun moskeijan ympärille muodostunut kaupunki.
Oikeauskoiset jonottavat päästäkseen sisälle moskeijaan, mutta kulkevat myös perheinä sisäpihoilla ja ottavat kuvia toisistaan. Selfiekeppejä ei monikaan tarvitse, sillä suvut, perheet tai muuten vaan seurueet ovat isoja. Fatiman moskeija eteen pysähtyy säännöllisen väliajoin myös hautajaissaattueita, jotka kantavat kankaisiin käärityn ruumiin temppelin edustalle pyytääkseen kuolleelle vielä kerran siunausta ja jatkavat hetken päästä matkaa, kantaen ruumista korkealla päänsä yläpuolella kevyillä paareilla. Täältä matka jatkuu autolla hautausmaalle, jonne ruumis haudataan yleensä vuorokauden sisällä kuolemasta.
Me elävät jatkamme matkaa Isfahanin kaupunkiin. Olemme perillä hotellillamme kuivuneen joenuoman rannalla (Isfahan Parsian Kowsar) vasta illalla, matkaa Teheranista kertyi yli 400 km ja aikaa pyhine pysähdyksineen (ja parin muun tauon kera) lähes 12 tuntia. Isfahanin näemme oikeasti vasta seuraavana päivänä.
Näitä kertomuksia Iranista on ollut todella mielenkiintoista lukea! Keep them coming :)
Kiitos Laura! Mahdollisuuksien mukaan yritämme ”raportoida” muutaman päivän viiveellä – ja sitten yhteenvetojuttuja, vaikka pukeutumisesta tai ruokailuista vähän myöhemmin. Terveiset Isfahanista, jo nyt!