Syys-lokakuun suosituimmat jutut

Syyskuun puolesta välistä lokakuun puoleen väliin sijoittuvasta jaksosta olimme kolmanneksen Iranista ja kirjoitimmekin, tietysti, Iranista. Ja te luitte, aivan erityisesti näitä:

Näiden muiden suosion ymmärrän aiheen ja/tai sen myötä, miten niitä on jaettu eri kanavissa. Tuo Teheran – ensivaikutelmia -juttu keräsi suosionsa ”ihan itse”, etenkin kuin nettiyhteydet Iranista eivät tehneet sosiaalisen median käyttöä helpoksi, eli selvästikin etenkin ensimmäistä juttuamme Iranista odotettiin!

Kuukauden suosituin IG kuva
Jakson suosituin kuva Instagramissa

Iranin lisäksi uusista jutuista kiinnostivat:

Näistä tuo jälkimmäinen, jonka kasasin ihan ex tempore matkalta kiinnosti myös yllättävän paljon.

ja uudehkoista, ehkä hiukan yllättäen, nytkin:

Näitä valmiita matkapaketteja arvioivia palautejuttujamme luetaan selvästikin pitkään, etenkin kuin tuo Albatrosin matka on suunnilleen samanlaisena edelleen heidän tarjonnassaan. Tällä kertaa 10 luetuimman jutun joukkoon mahtuikin kestosuosikeista vain Matkapakkausjuttumme ja Miten musta silmä paranee.

Juttuja tällä kaudella julkaisimme 22 – eli noin 5 juttua viikossa! Iran houkutteli selvästikin kirjoittamaan. Ihan näin montaa juttua ei seuraavan kuukauden aikana taida syntyä.

IGsuosituimmat1

Ja jo tutuksi tulleeseen tapaan, jutun kuvituksena on kuukauden suosituimmat Instagram-kuvat samalta kaudelta.

Otsikkokuvan pari kuvaa ovat nekin Iranista, mutta tukaani tuossa yllä on Matinkylän uusimpia graffiteja ja kanervat olivat hetki sitten vielä tuossa ovellamme vasta matkalla ikkunalaatikoihin, eli Iranista oli myös Instagram-kuvissa jo palattu takaisin eteläiseen Espooseen.

Ja muistathan, Instagram-kuviamme voit halutessasi katsoa tästä enemmänkin vaikka Sinulle ei olisikaan omaa Instagram-tiliä.

 

 

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *