Kotona Hamburger Börsissä

Hamburger Börs Turku

Lauantaina palasin kotiini Turussa, melkein ainakin.
Hamburger Börs (oikealta nimeltään nykyisin Original Sokos Hotel Hamburger Börs) oli osa lapsuuteni ja nuoruuteni maisemaa. Koulumatkani kulki hotellin ohitse ja kesäiltoina puistoravintolan äänet kantautuivat aukiolevasta ikkunasta huoneeseeni.

Vanha kotitaloni, Reginan talo, on muuttunut viimeisen vuosikymmenien aikana ja niin on hotellikin, mutta keskeinen sijainti torin laidalla on ja pysyy. Tällä kertaa saimme huoneen seitsemännestä kerroksesta, viikonlopun teatterivierailuamme ajatellen mitä hienoimmalla näköalalla: lauantai-iltapäivällä kävimme Åbo Svenska Teaterissa katsomassa Stormskärs Maja –musikaalin ja myöhemmin illalla saatoimme huoneestamme ihailla samaista teatteria iltavalaistuksessa. Jos olisimme halunneet, olisimme myös voineet tarkastella viereisen KOP-kolmion meneillään olevaa remonttia – tämäkin Turun maamerkki näyttää olevan muutoksen kourissa, edelleen. Upealla näköalalla oli myös hienoinen varjopuoli: äänet torilta kantautuivat vaimeasti huoneeseemme illalla, mutta emme silti olisi vaihtaneet näköalaa sisäpihan puoleisen huoneen rauhaan.

Turun torilla, melkein

Mutta takaisin huoneeseemme, tällä kertaa sitä ei nimittäin voi kuitata sanomalla, että huone kuin huone, yöpyihän siellä. Tämä kulmahuone (huone 764) tuntui oikeasti kodilta. Korkealla lähitalojen kattojen yllä, esiin jätettyjen parrujen ja vinon katon alta löytyi, tietysti, sänky, mutta myös oleskeluryhmä ja omassa nurkkauksessaan myös työpöytä. Tilavassa kylpyhuoneessa oli täysimittainen amme, sekin kuin lapsuudenkodissani!

Hamburger Börs Turku Hamburger Börs Turku Hamburger Börs Turku

Mutta ammeesta viis, samassa kerroksessa oli myös uima-allas. Mahdollisesti Turun hotellien ainoa, Caribiaa lukuunottamatta. Lauantain ohjelmamme ei jättänyt uima-altaalle aikaa, mutta sunnuntai-aamun aloitimme aamu-uinnilla. Uima-altaasta minulla oli muistikuva edelliseltä käynniltäni, vaikka siitä olikin jo vuosia, ja olimme muistaneet pakata uimapuvut mukaan. Superior-huone puolestaan tarjosi käyttöömme kylpytakit ja –tossut.

Hamburger Börs Turku uima-allas Hamburger Börs Turku uima-allas

Kuntosalikin hotellin 7. kerroksessa on, mutta kauniin syksyisenä viikonloppuna valitsimme ulkoilun juoksumaton tai kuntopyörän sijaan.

Hamburger Börs kuntosali

 

Teatterin jälkeen nautimme illallisen ravintola Fransmannissa, sisarentyttären seurassa. Itse olen vuosien mittaan pitänyt juuri tämän ravintolan menusta ja alkuun tuotavasta tuoreesta leivästä, mutta myös sisarentyttäreni, kriittinen nuori nainen, kiitteli valintaamme!

Valitsimme alkuruuaksi blinin punasipulilla, smetanalla, suolakurkulla ja siianmädillä.
Bliniannos oli hyvä, mutta yksi iso blini oli huonosti jaettavissa, eli toinen jäi vielä tässä vaiheessa hiukan nälkäisenä katsomaan toisen syömistä.

Pääruokina kokeilimme lohibriossia uppomunalla ja maissikanaa maalaislohkoperunoilla ja Provencen kasvispaistosta. Lohi ei säväyttänyt, mutta maissikana ja erityisesti parmesanilla ryyditetyt maalaislohkoperunat olivat hyviä.

Fransmanni

Jos lohi oli pienoinen pettymys, niin mustikka-valkosuklaakakku jäätelön kera kruunasi kyllä komeasti aterian. Samoin creme brulee paikkasi vajaaksi jääneen osuuden blinistä hyvin. Tosin creme brulee kuuluu mielestäni tarjoilla pienessä vuoassa, ison lautasen keskellä creme brulee oli jotenkin leipäjuuston oloinen, vaikka se ihan oikeanlainen olikin!

Fransmanniin kannattaa muuten varata pöytä, ainakin jos sinne viikonloppuiltoina aikoo mahtua. Teimme pöytävarauksen hotelliin iltapäivällä saapuessamme, meillä ei ollut hätää, mutta näimme useammankin hotellivieraan pettyvän, kun he totesivat, että illallista pitää lähteä etsimään jostain naapuriravintolasta, joita onneksi torin laidalla on useita.

Åbo Svenska Teater

Aamiainen tarjoillaan kahdessa paikassa, sekä Fransmannissa että toisen kerroksen ravintolassa ja kokeilimme aamulla vaihtelun vuoksi tuota jälkimmäistä. Aamiainen ei hätkähdyttänyt: ei niin, että olisimme jääneet nälkäiseksi tai mikään tuoteryhmä olisi erityisesti puuttunut, mutta ei tarjolla ollut mitään erityisen ekstraakaan. Tekniikasta kiinnostuneina pysähdyimme toki hetkeksi mehuautomaatin kosketusnäytön äärelle. Ja makean ystävänä napsin lasten pöydästä muutaman vaahtokarkin! Ja ei niissä lämpimissä croissanteissakaan mitään vikaa ollut.

Hamburger Börs aamiainen

Vastaanotto oli lauantaina hiukan puolen päivän jälkeen saapuessamme kovin ruuhkainen, mutta henkilökunta jaksoi siitä huolimatta olla ystävällinen, kun lopulta oli meidän vuoromme. Meille uutena asiana ja ideana vastaanotosta löytyi nippu erilaisia Turun karttoja erilaisilla teemoilla:

  • Patsastelu
  • Porrastelu
  • Piiloleikki,
  • ArkitehTOUR
  • Lost i Turku – nämä nyt ainakin.

Mekin, vanhat turkulaiset, innostuimme Porrastelua –kartan innoittamina valitsemaan sunnuntai-aamun kävelykohteeksemme vastarannan puistot.

Retkiä Turkuun

Auton paikoitimme vierailun ajaksi hotellin paikoitusalueelle, jonka sisäänajo on Kauppiaskadun puolelta, lähellä Linnankatua. Paikoitusalue on toisessa kerroksessa, jonne auto nostetaan autohissillä: näitäkään, kuten uima-altaita, ei monessa Turun hotellissa taida enää olla, mutta hyvin se toimi. Tietysti jos autolle olisi ollut usein tarvetta Turun vierailumme aikana, niin emme ehkä olisi valinneet paikoitusta hissin ”takaa”.

Autohallin alakerrassa on luultavasti edelleen myös Reginan parkkipaikkoja. Kauan sitten isälläni oli parkkipaikka siellä. Ja vielä kauemmin sitten leikimme Reginan pihalla, josta osa aukeaa parkkipaikalle vievän kulkuväylän vierellä ja porttikäytävästä pääsee vielä kurkistamaan yläpihalle vieville portaillekin.

Reginan pihalla 1965 Reginan piha 2015

Kuva vasemmalla vuodelta 1965. Jostain syystä lapioni on kovin mielenkiintoinen.

(Original Sokos Hotel Hamburger Börs tarjosi meille viikonlopun Turussa yhdessä Åbo Svenska Teaterin kanssa, vastaten järjestelyistä myös teatterin osalta: ovathan teatteriviikonloput normaalia Sokos-hotellien osaamista.)

Tags from the story
,
Join the Conversation

37 Comments

  1. says: Kirsi

    Kiva juttu! Onpa teillä ollut mukava kattohuoneisto! Kuulostaa hyvältä idealta nuo teemakohtaiset kartat, helpottaa omien kiinnostuksen kohteiden etsimistä.

  2. says: Pirkko

    Kiitos kommentistasi Kirsi! Innostuin tosiaan tuosta teemakarttaideasta niin, että palaan niihin ehkä vielä oman juttunsa tiimoilta.

  3. Just kommentoin yhteen toiseen blogiin, etten muista että olisin koskaan aikuisena olluit Sokos Hotellissa yötä. Huone ainakin näyttää poikkeavan ihan kivasti siitä kaikkein tylsimmästä perustyylistä. Uima-allas näyttää siltä, että siellä kävisi mieluusti vaikka aamu-uinnilla.

    Parhaalta näyttävät kuitenkin ruokafanin silmiin ruokakuvat! Ihanaa että kohta alkaa taas blinisesonki.

    1. says: Pirkko

      Kiitos sarrrri! Toki me uima-altaan hyödynsimme, kun sellainen kerrankin hotellissa Suomessa on. Ja tosiaan, hiukan jäi harmittamaan, että tilasimme vain yhden blinin, kun päätin, että 2 ruokalajia riittää ja jälkiruuasta en halunnut luopua!

  4. says: Ansku BCN

    Voi kuinka kiva postaus Turusta! Me käväisimme siellä yhden yön olemassa kesällä, mutta viime kesän säät olivat mitä olivat eli kaupunki jäi tutkimatta sateen vuoksi. Olin neljä viikkoa Suomessa ja yhden käden sormilla on laskettavissa ne päivät, kun ei satanut. Ei se haitannut varsinaisesti, sillä emme me aurinkolomalle olleet tulleetkaan, mutta moni suunnitelma jäi väliin huonon sään takia, niin myös Turun kierros. Ihan lähivuosina ei varmasti tulekaan taas käytyä siellä päin…

    1. says: Pirkko

      Kiitos Ansku, etenkin tuosta ”Voi kuinka kiva postaus Turusta” :-) Ikävää, että Suomi ei tarjonnut tänä kesänä pitkämatkalaisellekaan parastaan – joskushan Suomen kesä hakkaa kevyesti muun Euroopan kesän.

  5. Onpa tosiaan kodikkaan näköinen hotellihuone!

    Mä olen käynyt tuolla hotellissa (ainakin) kerran lapsena. Se jäi mieleen sen hassun nimensä vuoksi. Kovin hyvin en muuta muista, kuin että Carrolsissa käytiin hampurilaisilla ja luulin että se hotellikin on siinä samassa, kun joku ”hampurilaispörssi” oli kerran tiedossa.

  6. Mahtava huone! Nuo on niitä kaikista mukavimpia aina, vähän persoonallisia. Ja kylpyankat! Niitä on nyt näemmä Sokos Hotelleilla enempikin. :)

    Harmittaa usein kun hotellien kuntosalifasiliteetit on hyvät, mutta aika menee kuitenkin ihan muuhun kun treenaamiseen, paitsi tietysti työmatkoilla. Erityisesti tuolloin arvostaa hotellien hyviä palveluita.

    1. Kiitos Miika & Gia! Jos töihini sattuisi kuulumaan Turussa oleilua, niin tämä taitaisi tosiaan olla oikeasti valintani: kuntoilumahdollisuus, uima-allas ja kunnon kirjoituspöytä!

    1. Kiitos Erja! Sijainti on kieltämättä keskeinen – ja voit valita torinäkymän tai sisäpihan, riippuen siitä haluatko hiljaisemman huoneen vai avaramman näköalan.

  7. Kivan näköinen huone, todella symppis! Kuopiossa asuessani tuli käytyä useasti Fransmannissa syömässä, pitääkin pistää mietintään jos ensi viikon Kuopion reissulla kävisi siellä taas pitkästä aikaa :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Terhi! Vaikka Fransmanni onkin tavallaan aika ”perusravintola” niin me (ja usein etenkin Turussa seurassamme ruokailevat nuoret) ovat pitäneet sen tarjoamista ruokavaihtoehdoista.

  8. says: salaine

    Fransmannin ruoka on hyvää! Toivottavasti myrskyluodon Maija oli katsottava esitys. Pitäisi itsekin käväistä.
    Kivalta näytti tuo Hamburger Börsin huone.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista! Myrskyluodon Maija oli toteutukseltaan aika poikkeava mutta nautittava!

  9. Ompa suloiset ikkunat huoneessa! Ihastuin myös noihin palkkeihin. Olen menossa ensi viikolla Sokos Hotel Villaan Tampereella, ja odotan jotain samantyyppistä. Uima-altaan vuoksi voisin maksaa tuosta hotellista jo vaikka vähän ylimääräistä. Mikään ei ole niin mukavaa lomalla kuin aamu-uinti, jota varten ei tarvi laittaa kuin tossut jalkaan ja kylpytakki päälle :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi Maarit Johanna! Huone oli kyllä piristävän erilainen ja viihtyisä. Kaikki huoneet eivät tietenkään voi olla tällaisia, mutta mukavaa silloin kun osuu kohdalle. Ja uima-altaasta tosiaan plussaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anne ja Monna! Entisenä turkulaisena on kiva välillä katsella tuota torimaisemaa, etenkin kun tosiaan koulutieni meni sen reunaa pitkin.

  10. says: Stacy

    Oih, ihanat kylpyankat! Viime viikolla luin Hotelli Tornista, jossa oli niin suloiset kylpyankat, että lähetin hotellille myönteistä palautetta, vaikken ole hotellissa koskaan yöpynytkään!

  11. says: Heidi

    Ihanan sympaatinen hotellihuone! Ja aamu-uinti altaassa kelpaisi minulle. Olen käynyt Turussa vain päiväsiltään, mutta jos joskus ehdin pitemmäksi aikaa, tuo näyttää hotellilta, jossa voisi viihtyä.

  12. Olipa ihastuttava huone! Tässä hotellissa emme ole (vielä) yöpyneet, vaikka olemmekin Turussa useasti hotellimatkalla käyneet. Täytyy pitää tämä hotellikokemus ja superior-huone mielessä tulevia Turun-visiittejä ajatellen.
    Ja totta, Crème brûlée kuuluu ehdottomasti tarjoilla omasta pikkuisesta kulhostaan, jossa saa kraksauttaa lusikan kärjellä rapean kuoren – mums! :)

  13. says: Virpi /Täynnä tie on tarinoita

    On hieno huone! Itse suosin mielelläni hotelleja joista löytyy uima-allas. Se on joku muisto lapsuuden kesälomareissuilta, kun loman kohokohta taisi olla se, että herättiin sen verran aikaisin jotta ehdittiin uimaan ennen aamupalaa! :)

  14. Tässä kohtaa repesin: ”Fransmanniin kannattaa muuten varata pöytä, ainakin jos sinne viikonloppuiltoina aikoo mahtua. Teimme pöytävarauksen hotelliin iltapäivällä saapuessamme, meillä ei ollut hätää, mutta näimme useammankin hotellivieraan pettyvän, kun he totesivat, että illallista pitää lähteä etsimään jostain naapuriravintolasta…”

    Ottaen huomioon Fransmannin tarjoaman ruuan tason, uskoisin näiden muita ravintoloita etsimään lähteneiden olleen niitä onnekkaampia… Ei noihin ketjuravintoloihin kannata tuhlata aikaa Turussa, kun sieltä löytyvät Kaskis, Smor, Mami jne.

    1. Kiitos Anna! Makuja on niin monia ja kuten totesin, Fransmanniin tulijoitakin tuntui riittävän muitakin kuin me.
      Mamiin päädyimme joskus pienen työporukan kanssa läksiäisiä viettämään, enkä pitänyt yhtään ravintolasalin täysin avoimesta ja siis meluisasta sisustuksesta ja ehkä sen takia ei ruokakaan erityisen säväyttävänä jäänyt mieleen.

  15. says: AnnKat

    Huone näyttää jollain tapaa kodikkaalta. Erilaiselta kun mihin yleensä Sokos hotelleissa on tottanut. Nuo teemakartat ovat kyllä mielestäni aivan mahtava ideana. Tekee kivan rajauksen kaikkeen nähtävään.

    1. says: Pirkko

      Kiitos AnnKat! Todellakin, tuossa huoneessa oli heti kotoisa tunnelma. Mutta tietenkään kaikki hotellin huoneet eivät ole tällaisia.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jenna! Onhan tuossa Hamburger Börsin historiassa monta vuotta, moni on siis ehtinyt siellä viettämään yön tai useammankin.

  16. says: Minna

    Onpa tosiaan kaunis hotellihuone! Ihanaa lukea juttuja sieltä kotimaasta, vaikka ne vähän koti-ikävää aiheuttaakin :)

  17. Nuo Turun teemakartat kuulostavat tosi kivoilta! Täytyypä tutustua seuraavalla kerralla. Joka vuosi on tullut kesäaikaan muutama yö Börsissä nukuttua eli varsin tuttu hotelli. Tosin niin on suurin osa muistaki Turun hotelleista, sillä työreissuilla on tullut vaihtelun vuoksi kokeiltua useita.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *