leikattu jalka

Viisi elämän vuotta

AndorraSyksyinen viikonloppu Andorrassa muodostui elämäni taitekohdaksi.
Se oli viimeinen matkani, jolloin kuvittelin vielä kaiken olevan eräänlaista jatkumoa vuodesta toiseen: olin terve, minulla oli hyvä työpaikka, perhe ja koti.

Matkan jälkeen, marraskuisena perjantaina, kotona odotti kirje HUSista, jossa kerrottiin, että minulle on varattu aika Töölön plastiikkakirurgiselle poliklinikalle seuraavalle viikolle.
Minulle? Miksi?
Yritin soittaa Töölön sairaalaan, mutta ei sieltä enää perjantai-iltana vastattu.
Olin käynyt syksyllä mammografiassa, mutta eikö sieltä tullut jo kirje, että kaikki oli ok?
Olin myös käynyt Diacorissa poistattamassa luomen nilkastani ja soitin sinne ja sain lopulta soittopyynnön päivystävälle hoitajalle. Lähdin kuitenkin lenkille ja olin ylittämässä kotini lähellä olevaa pientä siltaa, kun soitto tuli: kyllä, lähete on heiltä lähtöisin, poistetussa luomessa oli jotain pahanlaatuista. Lupasi, että lääkäri voi soittaa minulle ensi tiistaina. Paikka ja puhelinkeskustelu on jäänyt mieleeni lähes sanasta sanaan.

Viikonloppuna etsin netistä tietoa aiheesta ja opin nopeasti, että ennuste vaihtelee merkittävästi riippuen löydöksen paksuudesta ja ominaisuuksista. Jos luomi on vasta ohut, sen ympäriltä poistetaan vaan ihoa hiukan laajemmalta alueelta, mutta jos se on ollut jo paksumpi tai kasvutavaltaan ärhäkämpi, niin on mahdollista, että se on jo lähettänyt etäpesäkkeitä ja levinnyttä melanoomaa ei pystytä parantamaan, vain pitämään kurissa lyhyemmän tai pitemmän aikaa.

Luomeni sijaitsi nilkassa ja keväällä vaihtaessani varrettomiin nilkkasukkiin se osui juuri tossun reunaan ja ajattelin, että voisihan tuon joskus napsaista pois. Jäin kuitenkin odottamaan syksyä, sillä en halunnut nilkkaani arpea kesäksi. Väärin! Ehkä, jos olisin poistattanut luomen heti, niin olisin päässyt vähemmällä. Mutta satumainen tuuri minulla silti oli: jossain toisessa paikassa en ehkä olisi päätynyt luomea edes poistamaan.

Melanoomaluomia
Melanoomaluomia (Kuva Euromelanoma.org-järjestön sivuilta) – luomeni, josta ei ole kuvaa, oli oikealla ylhäällä olevaa tyyppiä.

Terveestä sairaaksi

Töölön sairaalassa saimme tietää löydökseni luokituksen: Breslow 1.2mm / Clark III.
Jos se olisi saatu kiinni alle millin paksuisena, niin olisin päässyt paljon vähemmällä. Nyt hoitona oli paitsi luomen ympäristön laajempi poisto nilkan alueelta myös ensimmäisten, niin sanottujen vartijaimusolmukkeiden tunnistaminen ja poistaminen tutkimuksia varten. Jos vartijaimusolmukkeet olisivat puhtaat, selviäisin tästä lähes säikähdyksellä, jos eivät, niin kaikki yläreiden ja alavatsan alueen imusolmukkeet poistettaisiin uudessa leikkauksessa ja minut tutkittaisiin tarkemmin etäpesäkkeiden varalta. Jos etäpesäkkeitä löytyisi, niin ennusteeni olisi huonompi.

Päädyn espoolaisena leikkausjonoon Jorviin, kiireellisenä, ja saan leikkausajan parin viikon sisällä joulukuun puoleen väliin. Arvio  tarvittavan sairasloman pituudesta on kaksi viikkoa.

Kerron töissä asiasta niin esimiehelleni kuin tiimilleni. En halua salata asiaa, mutten kuitenkaan kerro  asiasta ihan kaikille. Vähemmän läheisille ihmisille puhun myöhemmin kainalosauvoilla kulkiessani vaan siitä, että nilkkaani on hiukan leikattu. En halunnut leimautua laajemmin syöpäpotilaaksi, en halunnut, että ihmiset säälisivät minua.

Leikkausaamuna jätän arjen taakse ja muutun potilaaksi. Nilkkaani pistetään varjoaine, joka lähitunteina kulkeutuu imusolmukkeisiin. Parin tunnin päästä vartaloani skannataan gammakuvausyksikössä ja reiteeni ja alavatsaan merkitään tussilla rasteja. Seuraavaksi onkin jo vuorossa leikkaus, joka tapahtuu nukutuksessa, joten seuraava mielikuvaani on vasta heräämöstä.

JorvissaOsastolla yritän nousta käydäkseni vessassa, jolloin paikalla sattumalta ollut hoitaja huutaa, etten saa varata jalalleni: olisivat nyt kertoneet sen ennen leikkausta! Saan rullatuolissa kyydin vessaan. Seuraavana päivänä fysioterapeutti opettaa minut kävelemään kainalosauvoilla, myös ylös ja alas portaita.

Samassa huoneessa on muutama rintasyöpäpotilas ja toinen melanoomapotilas, joka on ollut seuraavassa leikkauksessa, eli jolta on nyt poistettu kaikki imusolmukkeet. Tapaamillani rintasyöpäpotilailla on kyllä vaikeampaa kuin minulla, leikkaukset ovat olleet isompia kuin minulla.

Kolmantena päivänä pääsen kotiin. Tapaan ystäviä ja olen huojentunut, että leikkaus on sentään ohi, vaikka mieltäni kalvaakin epätietoisuus tulevaisuudestani.

Komplikaatioita ja epätietoisuutta

Joudun kuitenkin palaamaan sairaalaan melko pian ja useita kertoja, sillä haavaan nivusissa kertyy nestettä ja sitä joudutaan imemään siitä neulalla pois useana aamuna. Kirurgian poliklinikalla onkin meitä varten joka aamu erityinen punkteerausvastaanotto. Elämme joulun aikaa ja käyn punkteerauksessa myös joulupäivänä.

Vaikka leikatun jalan ja haavaan kertyvän nesteen kanssa eläminen onkin epämukavaa, niin vaikein asia leikkauksen jälkeisinä viikkoina oli kuitenkin epätietoisuus jatkosta: onko melanoomani levinnyt imusolmukkeisiin ja ehkä muuallekin, vai selvisinkö tällä? Jos se olisi levinnyt, niin olin jo päättänyt lopettaa työt: jos todennäköisyyteni elää seuraavat viisi vuotta on merkittävästi pienentynyt, niin en halua enää käyttää aikaani töissä.

Joulun jälkeen menimme kuulemaan tuloksia – ja ne olivat  vapauttavia, imusolmukkeista ei löytynyt syöpää!

Sairaslomaani jatkettiin kuitenkin kahdella viikolla sillä nivusen leikkaushaava ei ole vielä ottanut rauhoittuakseen.

Uusi vuosi sairaalassa

Nesteen keräytyminen leikkaushaavaan ja sen poistaminen sieltä punkteeraamalla altistaa leikkaushaavan tulehduksille. Muutama päivä ennen vuodenvaihdetta kävimme illalla Jorvin päivystyksessä minulle nousseen kuumeen takia. Sain kuitenkin vaan ohjeen syödä Panadolia, arvelivat, että olen vaan sairastunut flunssaan. Kuume pysyikin Panadolilla jotenkin kurissa, mutta haava oireili entistä enemmän ja alkoi aueta ja uudenvuoden aattona päädyin lopulta takaisin osastolle. Myöhemmin harmittelimme moneen otteeseen, että olisi päivystyksessä pitänyt tiukemmin vedota leikkaukseen eikä hyväksyä flunssadiagnoosia.

Tällä kertaa olin sairaalassa melkein viikon antibioottitiputuksessa. Nivusen haava aukesi kokonaan ja hoitotoimenpiteenä oli sen puhdistaminen ja jättäminen auki. Ensimmäisen käynti suihkussa auki jätetyn haavan kanssa oli sairastumiseni vaikein hetki. Tähän asti olin selvinnyt tästä kaikesta mielestäni kohtuullisesti, mutta tämä oli sairauteni pohjakosketus. Itkin kohtaloani veden valuessa haavaan.

Auenneen haavan hoitona oli alipaineimulaitteen kiinnittäminen siihen. Alipaineimulaite on käsilaukun kokoinen laite, joka kiinnitettiin letkulla haavaan, josta se imi  ylimääräistä nestettä. Laite tarvitsi toimiakseen latauksen vähintään yöllä, eli nukuin yöni piuha kiinni laitteessa. Pääsin kuitenkin kotiin laitteen kanssa ja yritin selvitä arjesta alipaineimulaitteen ja kainalosauvojen kanssa.

Alipainepumppu ja leikattu nilkka
Alipainepumppu ja leikattu nilkka 2 viikkoa leikkauksen jälkeen

Käyntimme Jorvissa jatkuivat. Haava tarkastettiin joka toinen päivä. Runsaan viikon jälkeen haava oli asettunut niin paljon, että se voitiin leikata uudelleen kiinni. Leikata, sillä auki olleen haavan reunat piti leikata pois ja haava ommella uudelleen kiinni. Ja tällä kertaa se pysyy kiinni.

Mutta, kaiken tämän keskellä oli myös kohtaloni kannalta merkittävin hetki: epätietoisuudessa vietettyjen joulunpyhien jälkeen lääkäri kertoi, että kaikki vartijaimusolmukeeni olivat puhtaita, eli melanoomani ei ollut levinnut!

Takaisin normaaliin elämään

Tammikuun lopulla palasin oikeasti töihin – jo sitä ennen olin tehnyt jonkin verran etätöitä kotoa käsin ja käynyt työpaikallakin muutamina päivinä muutamia tunteja.

Ennen melanoomadiagnoosia olimme varanneet  jouluksi risteilyn, jonka silloin jouduimme perumaan (onneksi oli matkavakuutukset kunnossa). Sairasloman ja töihin paluun jälkeen varasimme matkan uudelleen, niin pian kuin arvelin uskaltavani lähteä ja niinpä lensimme helmikuussa Dubaihin, mukana muun matkavarustuksen lisäksi valikoima tukisukkia. Risteily oli helppo tapa ”nousta takaisin satulaan”, eli todistaa itselleen, että elämä jatkuu tältäkin osin. Jalka tosin ei ihan kestänyt kävelyä pitempään ja muistan taittaneeni Abu Dhabin rantabulevardia loppumatkasta itku kurkussa – ei ehkä niinkään kivun takia, kuin siksi, että harmittelin, että miksi minulle piti käydä näin.

Tukisukka jalassa Abu Dhabissa
Tukisukka jalassa Abu Dhabissa

Ensimmäinen työmatkani suuntautui maaliskuussa Pekingiin, joten otin niinkin pian tuntumaan myös pitempään lentoon ja selvisin siitäkin. Tosin onneksi Finnairilla juuri tuolloin taisi olla jokin kuoppa Aasian lentojen myynnissä, sillä kumpaankin suuntaan turistiluokassa oli niin väljää, että saatoin käyttää useamman penkin tilan ja sain jalan välillä ylös. Vielä nykyisinkin lennoilla pyrin pääsemään käytäväpaikalle siten, että saan voimisteltua leikattua jalkaa silloin tällöin.

Ensimmäiseksi kesäksi ostin lahkeellisen urheilullisen uimapuvun.
En halunnut, että reidessäni oleva arpi näkyisi.

5 syövän vuotta

Käypä hoito –suosituksen mukaisesti Espoossa minulle tehtiin ensimmäisenä ja viidentenä vuonna jälkitarkastus Jorvissa, muina vuosina ehdotettiin, että kävisin terveyskeskuksessa. Yhtenä vuotena kävinkin, mutta sen jälkeen kävin enää vain yksityisellä, melanoomaan erikoistuneella ihotautilääkärillä. Kaikilla kerroilla lääkärit oikeastaan vaan tekivät luomitarkastuksen koko vartalolle. tunnustelivat imusolmukkeet ja kysyivät, onko ollut mitään erityistä. Ei onneksi ole ollut.

Arvet haalistuivat vuosien mittaan ja jalan turvotustaipumuskin taitaa vähitellen vähentyä, mutta edelleen, luultavasti loppuikäni, pidän useimpina päivinä ainakin lyhyttä tukisukkaa. Etenkin kesällä ja matkoilla se muistuttaa siitä, että jotakin on menetetty, vaikka elossa olenkin!

Viiden vuoden jälkeen voi kuulemma sanoa, että on parantunut syövästä.
Toki voin sairastua uudelleen, melanoomaan tai saada jonkun muun syövän, mutta tästä melanoomasta selvisin hengissä! Syöpä on kuitenkin kokemus, joka muistuttaa konkreettisesti elämän rajallisuudesta. Elämä jakautuu aikaan ennen ja jälkeen.

Miksi minä

Tärkeimpänä melanooman syynä pidetään ihon palamista auringossa. Ihovaurion kehittyminen melanoomaksi kestää vuosikymmeniä.

En ole koskaan välittänyt kovin paljoa auringon ottamisesta ja rusketuksesta, mutta toki lapsuuden kesinä taisin palaa silloin tällöin: aurinkovoiteita ei paljoa käytetty vielä 1960-luvulla. Olen myös kuullut useammaltakin melanoomaan sairastuneelta, että melanoomaluomi on löytynyt kehosta paikasta, joka ei ole koskaan auringolle altistunut.

Aurinkoranta Malediivit 1991
2 viikkoa Malediiveilla 1991

Olen matkustanut paljon, nuorempana myös rantalomille. Ehkä tämä tuli Malediiveilta? Thaimaasta? Matkustan edelleen, mutta en oleskele auringossa yhtään enempää kuin on pakko. Suojaudun auringolta enimmäkseen vaatteilla, mutta myös aurinkovoiteilla.
Yritän olla puuttumatta muiden ihmisten valintoihin: vaikka aina välillä tekisi mieli sanoa, että ole varovainen. Melanooma ei nimittäin ole ihan pikku juttu.Siihen voi jopa kuolla.

Tietoa ja vertaistukea

Tein viisi vuotta sitten valinnan, että en tuo sairastumistani blogiimme. Sairaslomani aikana kirjoitin blogiin matkajuttuja vuosien takaa. Melanoomatarinaani kirjoitin, lähes päivittäin, vain itselleni. Näitä muistiinpanoja olen osittain käyttänyt tätä juttua kirjoittaessani.

Ihosyöpäpotilaan opasMelanoomatietoa on hyvin tarjolla syöpäjärjestöjen sivuilla ja joitakin vuosi sitten ilmestyi myös hyvä Ihosyöpäpotilaan opas.

Jos asia on Sinulle tai läheisellesi ajankohtainen, suosittelen myös Facebookin (suljettua) Melanoomaryhmää. Nyttemmin myös Syöpäjärjestöt ovat mukana näissä vertaistukiryhmissä, kertoen mm. järjestämistään infopäivistä tai melko usein välittämällä jonkun median kysymyksen, että löytyisikö ryhmästä halukkaita kertomaan tarinansa.

 

 

Käy tykkäämässä Meriharakan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi. Seuraa kuviamme ja kommenttejamme myös Instagramissa (@Meriharakka) ja Twitterissä (@Meriharakka1)!

 

39 kommenttia artikkeliin ”Viisi elämän vuotta

  1. Kiitos Pirkko tämän asian jakamisesta! Muistan että olet blogiinikin kommentoinut myös asiasta ja hyvä niin. Tälläistä asiaa ei voi liikaa painottaa. Kiitos tarinastasi ja onneksi voit nyt hyvin <3

  2. Hienoa, että kirjoitit nyt tarina tänne kaikkien luettavaksi, ja onneksi sillä oli onnellinen loppu! Erittäin hyvä muistutus kaikille auringosta nautiskeleville ja tarpeellinen esimerkki siitä, ettei tarvitse edes paahtamalla paahtaa itseään auringossa, ja silti voi saada melanooman. Meillä ollaan aina oltu perheessä tarkkoja aurinkosuojien kanssa ja onneksi se tapa on jäänyt päälle! Kiitos tästä tekstistä Pirkko.

    1. Kiitos Laura! Kuten Sannalle tuossa totesin, niin toisaalta ikävä ”pelästyttää” ihmisiä, mutta toisaalta tämä asia on hyvä tiedostaa, ajoissa.

  3. On todella hyvä, että tällaistakin tulee välillä muuten niin iloisten reissupostausten lisäksi. Suvussani on sairastettu niin huonosti päättynyt melanooma kuin nyt jo parantunut kilpirauhassyöpä. Jälkimmäinen lähimmäiselläni tuli ilmi 13 vuotta sitten. Se laukaisi reissuvietin. Halusi nähdä Rooman, sitten Pariisin ja Lontoon ennen lähtöä. No se onneksi ”viivästyi” ja nyt on terveen paperit. Se ei kuitenkaan helpottanut matkakuumetta ja sitä, että haluaa nähdä maailmaa paljon nyt ennen kuin se ei ole enää mahdollista. Mulla on ehkä vähän sama homma. Suuri alttius sairastua samaan tautiin muutaman vuosikymmenen päästä ja haluan todellakin elää täyttä elämää.

    Syövät pysäyttää, saa miettimään. Onneksi niistä voi myös selvitä <3

  4. Tämä on tärkeä asia, josta pitää puhua. Hyvä, että rohkenit! <3 Omalle kohdalle syöpä ei ole vielä osunut, mutta ystävä- ja perhepiirissä on ollut niin paljon syöpää viimeisten vuosien aikana, että suhtautumiseni siihen on muuttunut. Tajuan, kuinka yleistä se on. Oikeastaan pidän ihmeenä, jos en koskaan syöpään sairastu. Toisaalta luotan jo, että hyvin hoidettuna ja aikaisin todettuna selviytymismahdollisuudet ovat hyvät. Ja niin kai se muutenkin on, ettei elämästä koskaan tiedä. Noutaja voi tulla jo huomenna.

    1. Kiitos Sanna! Kuten totesin, niin tuoreeltaan en tätä tarinaani halunnut kertoa, mutta tämän syksyn mittaan sitten työstin tämän tarinan ja halusin jakaa sen osana minua lukijoilleni ja myös kaikille muistutuksena, että aurinkoon kannattaa suhtautua varoen.

  5. Kiitos tämän jakamisesta. Viimeksi eilen kauhistelin mielessäni kollegan kommenttia, että hän ottaa aurinkoa ilman suojavoiteita niin paljon kuin vaan voi. Itsekin tietysti nuorempana olin ilman kertoimia, ei niistä silloin puhuttu. Nyt en pahemmin suorassa auringonpaahteessa oleile.

    Syöpään olen menettänyt isäni ja parhaan ystäväni. Toisaalta toivoa tuo asiakkaani, jolla todettiin kuusi vuotta sitten 22 etäpesäkettä mm. maksassa, on edelleen melkoisen hyvävointinen, kiitos nopeasti kehittyneen lääketieteen.

    1. Kiitos Lumo! Jokainen tekee tietysti omat päätöksensä, eikä auringon ja ihosyövän yhteys tietenkään ihan suoraviivainen ole. Ja toki lääketiedekin kehittyy koko ajan. Hiukan ironistakin tietysti, että kun ihosyöpä on erityisesti valkoisten ongelma, niin sen tutkimiseen panostetaan koko ajan paljon.

  6. Kiitos Pirkko rohkeudestasi jakaa tämä tarina! Antoi todellakin ajattelun aihetta sekä muistutuksen siitä, ettei terveyttä saa koskaan pitää itsestäänselvänä asiana. Ja niin kauan kuin on terveyttä niin on mentävä, sillä koskaan ei voi tietää mikä huomenissa odottaa. Onneksi sinun kohdalla kävi positiivisesti!

    1. Kiitos Marimente! Selvisin tästä, tosiaan, mutten ihan sittenkään allekirjoita monissa lehtijutuissa tässä yhteydessä olevaa lausetta, että syöpä toi niin paljon positiivisia asioita elämään – kyllä minä olisin voinut olla ilmankin tätä kokemusta.

  7. Huh, onneksi selvisit syövästä. Oli haastavaa tuo sinun parantuminen.
    Minun äitini on sairastanut rintasyövän, menettänyt rinnan ja selvinnyt siitäkin. Isäni sairastui keuhkosyöpään, mutta kasvainta ei voinut leikata. Lopulta syöpä oli levinnyt kaikkialle muualle paitsi aivoihin. Isäni kuoli isänpäivänä vuonna 2012. Syöpä on viheliäinen tauti. Upeaa on kuulla näitä kertomuksia, joissa syöpä sai selkäänsä 🙂

    1. Kiitos Outi! Näitä syöpään menehtyneiden tarinoita on tietysti jokaisen lähipiirissä, mutta myös selvinneitä, kuten minä. Minunkin isäni syöpä vei ja lähipiiristä myös kälyn.

  8. Kiitos! Minulla on aika varattuna muutaman luomen poistoon (taas) ja olin jo aikeissa perua sen aikapulan takia. Enpäs perukaan – ja se on kyllä nyt ihan tämän kirjoituksesi ansiota <3
    Minulla on luomia vaikka muille jakaa – ja niitähän tulee koko ajan vielä lisääkin – ja aika ajoin on pakko käydä muutama poistattamassa – ovat joko paikassa, jossa joutuvat hankaukselle alttiiksi tai sitten on luomi kasvanut tai muuttanut ulkonäköään. Ja joka kerran on jännitetty muutaman luomen kohdalla sitä patologin lausuntoa.
    Hienoa, että sinä selvisit voittajana tuosta taistosta <3

    1. Kiitos Lady! Hassua kyllä, niin minusta lääkärit joka tarkastuskierroksella totesivat, että onpa Sinulla vähän luomia. Mutta eipä se tarvitse kuin yhden, vääränlaisen. Mutta runsasluomisen erityisesti kannattaa olla seurannan kanssa tarkkana.

  9. Hieno postaus ja arka ja kipeä aihe, johon liittyy paljon tunteita ja pelkoja. Vertaistuellisesti oli erittäin upeaa, että rohkenit kirjoittaa tarinasi. Leikkaushaava on kyllä niin iso, ettei sitä ymmärräkään, miten suurista leikkauksista voi olla kyse, jos luomi on päässyt kasvamaan isoksi.

    Aivan ihana tuo rantakuva. <3

    Mukavaa loppuviikkoa Pirkko <3

    1. Kiitos Tiia! Itsekin kyllä aluksi ihmettelin, että niin paljon leikattiin lisää: kolme arpea minulle jäi, nilkka, reiden yläosa ja vatsan alaosa, jälkimmäiset vartijaimusolmukkeiden poiston takia.

  10. Kiitos Pirkko, että kerroit tästä kokemuksesta. Mikä onni, että melanoomasi ei ollut levinnyt ja pääsit lopulta tervehtymään.

    Terveyden merkityksen ymmärtää vasta, kun se ei ole enää itsestään selvyys. Tiedän sen valitettavan hyvin omakohtaisesti.

    Viime viikkoisella matkalla muistelin 1980-lukua, jolloin aurinkolomalla ihoa paahdettiin olemattomilla suojakertoimilla, puhumattakaan holtittomasta solariumin käytöstä. Nykyään sentään on järki päässä ja kunnon suojakertoimet, mutta aiemman paahtamisen jäljiltä saan pitää silmällä luomia ja mahdollisia muutoksia.

    Tämä kirjoitus on hyvä muistutus meille jokaiselle riittävän aurinkosuojauksen merkityksestä, kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    1. Kiitos Mia! Niinhän tuo oli aikaisemmin, meilläkin oli kotona sellainen alppiaurinkolamppu, jolla otettiin ”aurinkoa” kasvoille. Ei tainnut olla ihan terveellistä sekään.

  11. Kiitos tästä postauksesta <3. Aurinko ei ole aina ystävä. Olen liki neuroottinen vaaleaihoisten lasteni kanssa, täällä meillä kun aurinko paistaa usein ja voimakkaasti ja lasten iho palaa herkästi. Lotraan rasvaa heidän iholleen, mutta liian usein unohdan suojata itseni. Pakko tsempata tämän asian kanssa!

    1. Kiitos Ansku! Eiväthän ne aurinkovoiteet aina niin mukavia ole, mutta hakemalla löytää melko toimivia vaihtoehtoja. Ja nyttemmin tietysti suojaudun paljon myös vaatteilla.

  12. Kiitos tarinasi jakasmisesta Pirkko! Elämän näyttäessä nurjia puoliaan on hyvin ymmärrettävää, että niitä ei välttämättä halua blogissa jakaa. Tärkeintä kuitenkin, että olet kunnossa tänään ja tulevaisuus näyttää valoisalta menneisiin viiteen vuoteen nähden. Voin vain kuvitella miten pystäyttävä asia koko sairaus ylipäätään on ollut. Itse asennoidun syöpään kuten Sanna, että ihme on jos en sitä saa. Onkin upea kuulla niistä koettelemuksista joista on selvitty ja elämää ehditty nähdä.

    Aika sissi olet ollut lentäessäsi pitkän lennon noinkin pian. Oman polvileikkauksen jälkeen turvotti vielä 4kk jälkeen ihan tukholmankin lennolla ikävästi. Nyt marraskuussa reilu 6kk leikkauksen jälkeen jenkkilennot taas menivät jo ihan mukavasti. Käytäväpaikka on paras paikka ja kaikki jumppaliikkeet käytössä 🙂

    Valoa ja iloa joulun odotukseen teille:)

    1. Kiitos Milla! Tuosta pitkästä lennosta, niin en viitsinyt sitten ihan numeroa tehdä siitä, etten minä nyt halua/voi lähteä Pekingiin ja kyllähän se (ja käynti Kiinan muurillakin) sitten sujui. Minun kohdallani tuo turvotus jäänee melko pysyväksi, kun neljännes imusolmukkeista tuon toisen jalan osalta poistettiin.

  13. Kiitos rankan tarinan jakamisesta. Syöpä on tuttu meidänkin perhepiirissä anopilla yli kahdenkymmenen vuoden takaa ja puolisolla vuosilta 2006 – 2007. Elämän arvot on näin jouduttu punnitsemaan uudelleen.

    1. Kiitos kaima! Niinhän tämä on yleinen, syöpä eri muodoissaan, että useimpien meistä ihan lähipiirissäkin näitä tapauksia on. Mutta onneksi nykyisin myös paljon näitä ”selviytymistarinoita”.

  14. Kiitos koskettavan ja rankan tarinan jakamisesta. Mikään tässä elämässä ei ole varmaa ja elämänarvot voivat hyvin nopeasti mennä täysin uusiksi. Hieno, että jaksoit lähteä matkalle!

    1. Kiitos Marjo! Hetkellisesti tuolloin vajaa viisi vuotta sitten oli mielessä myös se, että vieläköhän sitä koskaan matkustetaan, mutta tältäkin osin ihan hyvinhän siinä sitten kuitenkin kävi.

  15. What a beautiful and compelling story you have told about your experience and how you faced one of life’s most frightening experiences melanoma. You are an amazing writer Pirkko. You have a great way of sharing your life experiences. “Five years” is a great start. I wish you many more cancer free years to share your adventures.

  16. Mahtavaa Pirkko, että kaikki on nyt niin hyvin kuin mahdollista. Ja kiitos koskettavasta tarinasta, joka muistuttaa meitä jokaista siitä, että asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä. Elämäntilanne voi muuttua kenellä tahansa milloin tahansa.

  17. Voi Pirkko, tämä oli niin ajankohtainen ja tärkeä postaus kaikille reissuissa pitäville ja niillä käyville. Onneksi olet edelleen siellä <3.

    Tarinasi on lähes identtineni isäni vastaavan kanssa. Hän sai terveen paperit melanoomasta viiden vuoden seurannan jälkeen, kiitos äitini, joka patisti hänet kirjaimellisesti kreivin aikaan lääkäriin: melanooma sijaitsi selässä, eikä isäni olisi koskaan osannut kai mennä tarpeeksi ajoissa lääkäriin ilman ulkopuolisen tarkkoja silmiä.

    Melanooma kantautui kai isällenikin kaukaa menneisyydestä, huolettomasta työnteosta auringossa. Aurinkosuojaa sisältäviä voiteita ei suositella turhaan lähes ympäri vuoden Suomessakin käytettäväksi.

    Tärkeä postaus siis Pirkko, kiitos <3.

    1. Kiitos Rouva 🙂 Tosiaan, itsekin pidin tätä sen verran tärkeänä aiheena, että ainakin nyt näin vähän ”jälkikäteen”, halusin kertoa tarinani.

  18. Kaikenlaista voi joutua kokemaan, hyvä että kirjoitit aiheesta! liian moni matkailija menee aivan innoissaan etelän rantalomille ja käristää ihoa ainakin viikon edes muistamatta aurinkorasvaa ja palamista. Minä tykkään auringosta ja rannoista, mutta en enää edes uskaltaisi viettää pitkiä aikoja (tunteja) rannalla olleen ja rantalöhölomia en ole koskaan viettänyt. Tosin olen huomannut että kädet ja dekoltee paloivat usein jo pelkästään Välimeren rantakaduilla kävellessä. Kerran antibioottikuurin jälkeen nenäni paloi paloauton punaiseksi auringossa ja sitä oli ”hienoa” esitellä Italian ja Ranskan saarilla. Luin joskus jonkun tutkimuksen että jos oikeassa kädessä on yli 11 luomea on suurempi taipumus melanoomaan. En sitten tiedä suojaavatko vaatteet auringolta kuinka hyvin ja auttaako se jos laittaa aurinkorasvaa luomien päälle. Ainakin luulen kuuluvani riskiryhmään ja viime kesänä tuli jälleen pari uutta luomea käsiin

  19. Kaikenlaista voi joutua kokemaan, hyvä että kirjoitit aiheesta! liian moni matkailija menee aivan innoissaan etelän rantalomille ja käristää ihoa ainakin viikon edes muistamatta aurinkorasvaa ja palamista. Minä tykkään auringosta ja rannoista, mutta en enää edes uskaltaisi viettää pitkiä aikoja (tunteja) rannalla olleen ja rantalöhölomia en ole koskaan viettänyt. Tosin olen huomannut että kädet ja dekoltee paloivat usein jo pelkästään Välimeren rantakaduilla kävellessä. Kerran antibioottikuurin jälkeen nenäni paloi paloauton punaiseksi auringossa ja sitä oli ”hienoa” esitellä Italian ja Ranskan saarilla. Luin joskus jonkun tutkimuksen että jos oikeassa kädessä on yli 11 luomea on suurempi taipumus melanoomaan. En sitten tiedä suojaavatko vaatteet auringolta kuinka hyvin ja auttaako se jos laittaa aurinkorasvaa luomien päälle. Ainakin luulen kuuluvani riskiryhmään ja viime kesänä tuli jälleen pari uutta luomea käsiin

    1. Kiitos Susanna! Ei taida pelkkien luomien rasvaaminen riittää, mutta toisaalta todennäköisyyksillähän tässä pelataan. Itseseuranta ainakin on järkevää, niin mahdolliset muuttuvat luomet saa kiinni mahdollisimman nopeasti.

  20. Hui! Tällaista lukiessa asia tulee aina kovin paljon konkreettisemmaksi. Hienoa, että kirjoitit asiasta. Toivottavasti herättää monta auringonpalvojaa. Itsekään en enää auringossa makoile, vaan varjossa niin paljon kuin mahdollista. Suojakertoinkin on vähintään 30, mieluummin 50. Ei tosiaan ole leikin asia.

  21. Kiitos Teija! Jotenkin tämän kokemuksen jälkeen tulee vähän sellainen ”matkasaarnaaja” -olo, että haluaa yrittää kertoa ihmisille, että ottakaa nyt tämä asia tosissanne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.