Joulukirje 2015

Joulukirje feature
Palma de Mallorca
Yllättävin postikortti juhannusmatkalla Mallorcalla

Olemme monena vuotena toivottaneet ystävillemme ja lukijoillemme hyvää joulua lyhyen joulukirjeen muodossa: välillä lähettäen sen ystävillemme ihan kirjeenä, välillä sähköpostina tai linkkinä blogiimme.

Joulumatkamme valmistelujen lomassa päätimme antaa blogimme hoitaa joulukirjeen puolestamme, kertokoon se, mitä tähän vuoteen on mahtunut.
Ainakin näiden juttujen myötä olette olleet mukana vuodessamme: näitä nimittäin on (tänä vuonna kirjoittamistamme jutuista) luettu eniten:

Perinteisessä joulukirjeessä olisimme tämän saman voineet kertoa, että olemme vuoden mittaan matkailleet niin kotimaassa kuin ulkomailla ja sen lisäksi harrastaneet bloggaamista ja panostaneet niin matkailun kuin bloggaamisen tiimoilta Pirkollekin uuteen kameraan.

Tähän blogin kertomaan voisi vielä lisätä matkojen osalta, että ehkä kaikista vuoden mittaan tekemistämme matkoista meistä mielenkiintoisin kohde oli sittenkin Grönlanti. Matkajuttujamme sieltäkin luettiin paljon, mutta kiinnostavuudessaan kotimaa, USA ja Lissabon veivät silti voiton.

Ilulissat jäävuono
Öinen veneretki Ilulissatin jäävuonolle

Elämästämme Pirkon työ ja Lassen arki päätyy vähemmän blogijuttuihin, mutta Pirkon sapattivapaan päättyminen ja paluu töihin löytyy kyllä pienellä etsimisellä täältäkin.

Perinteissä postissa meille lähetetyt joulutervehdykset luemme joululomalta palattuamme, mutta sikäli kun Afrikassa nettiyhteydet toimivat, niin kommentit vaikka tähän juttuun tavoittavat meidät myös maailmalla!

Jos käytät Facebookia, niin anna itsellesi (ja meille) joululahjaksi blogimme Facebook-sivujen tykkäys: Sinä näet uudet jutut Facebookin uutisvirrassasi ja me saamme nauttia kasvavasta seuraajamäärästä. Saatat myös juuri näinä viikkoina olla 500. seuraajamme!

Meriharakka Facebookissa

Facebook-sivujemme seuraaminen juuri nyt on sikälikin hyvä idea, että saattaa olla, että Afrikassa nettiyhteydet eivät oikein tue bloggaamista, mutta jos ne edes jossain määrin toimivat, niin yritämme lyhyesti kertoa kuulumisiamme Facebookin puolella.
Julkisina Facebook-sivuina sivua voi muuten vilkaista myös ilman Facebook-tunnuksia.
Blogijutuissa Ruanda, Uganda ja Kenia näkyvät sitten viimeistään tammikuussa.

 

Tags from the story
Join the Conversation

2 Comments

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *