Alkuvuoden suosituimmat

iirislahti insta

Viimeksi kuluneen kuukauden aikana blogi oli vajaa 2 viikkoa  joulutauolla (tai pitäisikö sanoa Afrikka-tauolla), mutta netin ääreen palattuamme olemme kirjoittaneet jo useita Afrikka aiheisia juttua – ja lisää on tulossa!

Uusien juttujen suosituimmat olivat:

Afrikkaa Instagramissa

Maabongaria minussa ilahduttaa erityisesti, että myös tuo Tilastopäivitys keräsi noinkin paljon lukijoita. Messulippuarvonta tietysti. Ja toki vuoristogorillojen tapaaminen oli meidänkin mielestämme tämän kertaisen Afrikan matkamme kohokohta.

Uusia juttuja julkaisimme yhteensä kuitenkin tällä ”lomakaudellakin” 18, suunnilleen saman verran kuin useimpina kuukausina, eli Afrikka todellakin houkutteli kirjoittamaan! Bloggaajakolleega kertoi äskettäin, että hänellä tuli täyteen 1000 matkajuttua. Sen innoittamana piti tarkistaa meidän juttujemme kokonaismäärä ja 1350 juttua täällä näyttäisi jo olevan, ihan kaikki eivät tosin ole matkajuttuja.

Instagramissa vallalla oleva innostus auringonnousuihin ja laskuihin näkyi kuitenkin Instagram-kuviemme suosiossa, sillä allaoleva talvinen auringonnousu keräsi päivässä eniten tykkäyksiä! Jatkossa Instagram -tiliämme hoitaakin Lasse aikaisempaa enemmän ja sen myötä kuvien taso taitaa siellä vaan parantua …

Pakkasaamu Iirislahti

Artikkelin otsikkokuva ja nuo pari kuvaa Afrikasta olivat seuraavaksi suosituimpia Instagram -kuviamme, eli myös seuraavilla sijoilla jylläävät auringonnousut ja -laskut!

Uuden vuoden innoittamana saimme myös jo osan Afrikan kuvista julkaistua Picasassa kuvakertomuksinakin. Picasassa julkaistuista kuvista suosituimmaksi nousi tämä kuva kirjoittajasta Ugandan rajalla. Myös LUX Helsinki -tapahtuman kuvia katsottiin paljon.

Ruandan ja Ugandan rajalla

 

 

Join the Conversation

2 Comments

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *