Matkasuunnitelma 2016 – next version

matkavuosi 2016

Ensimmäisen version kuluvan vuoden matkasuunnitelmista kirjoitin jo viime vuoden lopulla. Sen verran on sittemmin jo ehtinyt tapahtua: joitakin matkoja on jo varattu ja loppujakin on vähintäänkin ajateltu vähän tarkemmin.

Jo varatut matkat näyttävät tältä:

tammi-toukokuun lennot

Tammikuun viimeisen viikonlopun vietämme Kiovassa.

Pääsiäisen vietämme Algeriassa. Ukrainasta palattuamme pitääkin alkaa työstää Algerian viisumianomusta.

Vapuksi nappasimme pikapäätöksellä pidennetyn viikonlopun Wieniin.
Tällainen pikapäätös on meille tosi harvinaista, sillä useimmat matkamme ovat olleet ensin hahmotelmia ja sitten suunnitelmia useamman vuodenkin ajan. Mutta nyt Lentodiilit -sivuston tarjous, joka Facebookin puolella ruudulle illalla ilmestyi, tuntui sen verran hyvältä, että kun kertausreissu Wieniin oli ollut hahmotelmissa jo muutaman vuoden, niin varattiin matka saman tien.
Edellisen kerran kävimme Wienissä vuonna 1984, joten kertaus lienee jo paikallaan!

Kirjataan tässä vaiheessa myös muistiin jo varattujen lentojen lentomailit, eli 9207 mailia.

Ensimmäisessä versiossa olivat hahmotelmina mukana myös:

  • USA, Kanada vai molemmat
  • Risteily Intian valtamerellä
  • Myanmar, Nepal, Bhutan
  • Geneve etätyöskentelypaikkana
  • Marokko
  • Eurooppaa: Spinalonga Kreetalla tai Lofootit
  • Kaupunkeja: Wien, Amsterdam, Kööpenhamina, Berliini, Varsova

USA, Kanada vai molemmat -hahmotelman todennäköisimpänä toteutuksena pitäisin tällä hetkellä keskittymistä Kanadaan ja sielläkin vaan Nova Scotiaan, Prinssi Edwardin saareen ja Saint Pierre & Miquelonin saarelle. Matkan pituus olisi n. 2 viikkoa ja ajankohta syyskuu.

Myanmar, Nepal, Bhutan taitaa sittenkin tarkentua muotoon Nepal ja Bhutan, kun tuokin matka pitäisi saada n. 2 viikon mittaiseksi. Ajankohta voisi olla marraskuu.

Etätyöskentely Genevessä vaikuttaa harmittavan epätodennäköiseltä Sveitsin yllättävän tiukkojen säännösten takia.

Riippuen nyt vähän siitä, että voinko tänäkin vuonna käyttää lomarahat lomana, niin kesään mahtuisi vielä jokin reissu, mutta se ei ole vielä täsmentynyt mihinkään suuntaan. Mutta eiköhän sitä perinteisesti ainakin juhannuksen tienoilla jonnekin lähdetä, Suomessa kun kuitenkin vielä silloin on kylmää ja sateista …

Intian valtameri ja Marokko eivät ehkä sittenkään tälle vuodelle mahdu, mutta onhan vuosi 2017:kin matkavuosi!

 

 

Join the Conversation

6 Comments

  1. Voi – minä olen ihan kateellinen;)
    Meillä ei vielä ole yhden yhtä matkasuunnitelmaa – eikä niitä tehdäkään ennen kuin olen tästä parempaan kuntoon toipunut. Passikin pitäisi uusia mutta juuri nyt ei huvita mennä passikuvaan;)
    Tuolla teidän listallanne on muutama minunkin toivekohteeni – ja elän kyllä vielä toivossa, että jonnekin tänäkin vuonna vielä matkustamme – vaikkapa Amsterdamiin;)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Lady :-) Meillä on paljon reissuja, mutta varmasti sitten jotain muuta taas vähemmän, valintojahan tämä elämä on. Ja tuuria suuntaan tai toiseen.

  2. Tämä muiden matkasuunnitelmien lukeminen on kyllä kuin heittäisi bensaa liekkeihin matkakuumeessa. Ihania matkoja tulossa. Meillä suunnitelmat ihan auki. Hyvää Kiovan reissua!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *