Suomen parhaat matkablogit?

Yhteistyöt

Meriharakan jutut olivat runsaan vuoden ajan luettavissa myös Suomen parhaat matkablogit -yhteisön sivulla. Yhteisöön liittyessämme se kokosi yhteen ison joukon hyviä matkablogeja, jotka kaikki toimivat kuitenkin itsenäisesti omalla alustallaan.

Tämän vuoden alkupuolella yhteisö muuttui siten, että jatkossa mukana olevat blogit ovat samalla alustalla, mikä mahdollistaa tehokkaammin kaupallisen yhteistyön mainosten tai blogiyhteistyön muodossa. Tässä yhteydessä poistuimme takavasemmalle, eli emme ole enää mukana tässä yhteisössä.

Tärkein vaikuttimemme olla lähtemättä mukaan oli  tuo vaatimus siirtyä yhteiselle alustalle:  emme halunneet luopua itsenäisyydestämme, emmekä halunneet mainoksia blogiimme. Yhteistyökuvioistakin olemme kiinnostuneita vain hyvin valikoidusti, vaikka  muutamia sellaisia olemme tehneetkin, mutta ne kaikki ovat perustuneet omaan ideaamme ja olemme itse niistä suoraan sopineet.

Näihin liittyen esittelemme  useimmiten blogimme viittaamalla sen Meistä -sivuun, eli tuon verran markkinointimateriaaliin mekin olemme panostaneet.

Meistä

Yhteistyömme Rantapallon kanssa Matkakumppani -verkostossa ja 40+ blogit -yhteisössä kanssa jatkuvat ennallaan – kaikissa näissä yhteisöissä mukana olevat blogit toimivat itsenäisinä omalla alustallaan.
Linkit näihin yhteisöihin löydät tuosta oikealta.

Toki voit jatkossakin seurata myös uusimuotoisen yhteisön blogeja, joita alkuvaiheessa ei vielä ole kovin montaa: ilmeisesti kynnys luopua itsenäisyydestä on ollut liian korkea ylitettäväksi joillekin muillekin Suomen parhaista matkablogeista.
Tai ehkä pitäisi sanoa yleensä vaan matkablogeista, sillä vaikka erilaisia kilpailuja tällä saralla tuntuu riittävän, niin ehkä parhaan arvostuksen omaavalla Cisionin listoilla (linkki poistettu 8/2019, Cision ei enää julkaise Top 10 -blogilistoja) ei näitä toistaiseksi mukaan lähteneitä blogeja tänä vuonna näkynyt.

Mutta, loppujen lopuksi, paras matkablogihan lukijalle on se, josta hän löytää itselleen kiinnostavaa luettavaa. Ehkä mekin siis olemme Suomen paras matkablogi  juuri Sinulle!

 

Tags from the story
,
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *