12 vuotta!

Tammi- helmikuun suosituimpia

Tänään 15.2.2016 tulee kuluneeksi 12 vuotta tämän blogin ensimmäisestä jutusta – Syntymäpäivä siis! 4.2.2004, 11 päivää aikaisemmin, Facebook aloitti toimintansa.

Taidamme tätä nykyä olla pisimpään Suomessa yhtäjaksoiseksi ilmestynyt matkablogi – joskin melko puhtaasti matkablogiksi muotouduimme vasta vuosien myötä.

Kahdennentoista vuoden kolme suosituinta juttuamme olivat:

Yksikään näistä ei sattunut olemaan  varsinainen matkajuttu Suomen ulkopuolelta, mutta emme anna sen häiritä. Blogimme tavoitteenahan on olla maabongauksesta kiinnostuneiden ykkösblogi suomenkielisessä blogosfäärissä, joten kirjoitamme jatkossakin matkoistamme maailmalla, myös niistä, jotka suuntautuvat muuallekin kuin suomalaisten suosikkimaihin tai -kaupunkeihin. Parhaimmillaan saatamme inspiroida muitakin tutustumaan maailmaan entistä laajemmin.

Ja tokihan mekin teemme välillä matkoja myös ”ihan tavallisiin” kohteisiin, kuten vaikka USA:n kansallispuistoihin tai Lissaboniin – juttumme näistä olivat myös ihan kärjen tuntumassa. Jos alkuvuoden kohteistamme Kiova tai Algeria eivät ehkä kaikkia kiinnostakaan, niin ehkä sitten Wien, jonne lähdemme vappuviikonloppuna :-)

Tammi- helmikuun suosituin IG kuva

Otetaan vielä tähän samaan juttuun myös kuukauden, eli tammi-helmikuun suosituimmat, joiden kolmen kärki oli tällä kertaa:

Näissä sentään mukaan pääsi kaksi matkajuttuakin :-)

Jos olet blogimme säännöllinen lukija, olet saattanut lukea blogimme 12. vuoden aikana 233 uutta juttua: sen verran niitä vuoden aikana julkaisimme.
Tammi-helmikuussa julkaisimme 16 juttua.

Ja tämän jutun kuvituksena taas Instagramin suosituimpia, joissa auringonlaskut jylläävät edelleen! Mutta mukaan mahtui sentään Minun Afrikkani -elokuvan maisemia Crescent Islandilta ja Kiovan hotellimme a la carte -aamiaisen hedelmälautanen.

Tammi- helmikuun suosituimpia

Ja blogin 12-vuotissyntymäpäivän kunniaksi  bonuskuvana kuva bloggaajasta 12-vuotiaana: jos et muuten tunnista, niin etsi pitkää lettiä!

12-vuotiaita

P.S. Näitä blogisynttärijuttujakin on blogiimme jo kertynyt tämän myötä niin monta, että perustin niille ihan oman kategoriankin – eli jos jostain kumman syystä haluaisit lukea ne kaikki, niitä tästä löytyy.

 

 

 

Tags from the story
Join the Conversation

10 Comments

  1. says: Virpi/ Täynnä tie on tarinoita

    Onnea ihan mahdottoman paljon! Tosi kunnioitettavaa omistautumista harrastukselle! Toivotaan paljon lisää hyviä matkailu- ja blogivuosia! :)

  2. says: Henna/suurin onni

    Onnea blogisynttärin johdosta! Taidatte tosiaan olla vanhin tähän päivään saakka säännöllisesti päivittynyt matkablogi ja vau mikä vauhti teillä on viime vuonnakin ollut! Yli 200 juttua vuodessa, siinä on kyllä tovi vierähtänyt näppistä näpytellessä ja kuvia käsitellessä!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Henna! Toki juttumme ovat keskenään vähän erilaisia, jotkut ovat työläämpiä ja jotkut kevyempiä kasata. Erityisesti kuvien kanssa menee tietysti aikaa, mutta haluaisin minä ne kuvat käydä läpi matkan jälkeen oli meillä sitten blogi tai ei.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mia! Onhan niitä kokemuksia ja maita kertynyt, siinä missä itsellemmekin on jo vuosia :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *