gepardi masai mara

Elämämme gepardit

Gepardin, tuon maailman nopeimman eläimen, olemme nähneet kolmesti: Tarangiren ja Serengetin luonnonpuistoissa Tansaniassa ja nyt joulukuussa Masai Marassa, Keniassa. Omilla kameroillamme saimme edes jonkinlaisia kuvia gepardista vasta nyt Masai Marassa: aikaisemmilla kerroilla eläin on ollut sen verran kaukana ja juossut tiehensä niin nopeasti, ettei näkymää sen aikaisilla kameroilla saanut talletettua.

Masai Mara tarjosi meille petojen osalta parastaan heti puistolle saavuttuamme. Ryhmämme kyllästyttyä puussa veltosti oleilevaan leopardiin kuljettajallamme olikin jo seuraava kohde tiedossa: radio oli välittänyt tiedon gepardista ilta-auringon paisteessa, joten sinne!

Tällä kertaa gepardi ei tuntunut edes panevan pahaksi yleisöä, jota oli paikalla, tietysti, kun Masai Marassa ollaan, monen safariauton verran, vaan katseli puolestaan uteliaana meitä, toki säädyllisen etäisyyden säilyttäen. Etäisyys riitti eläimen täplikkään turkin ja raidallisen hännän kunnolliseen havainnoimiseen.

Eli tällaiselta se näyttää, gepardi luonnossa!

gepardi masai mara

gepardi masai mara

Kuvat on otettu Olympus PEN E-PL7 kameralla, 40-150 mm objektiivilla sitä äärimmilleen venyttäen (”oikeissa” järjestelmäkameroissa tuo 40-150 vastaa 80-300 mm objektiivia) ja hyödyntäen safariautoissamme tarjolla olleita hernepusseja kameraa vakauttamaan. Monessa kohtaa noista hernepusseista tuntui olevan sen verran iloa, etenkin tällaista pientä ja kevyttä kameraa vakauttamaan, että melkein olen harkinnut, että pitäisikö jatkossa ottaa mukaan joku sopiva pieni kankainen, vetoketjullinen pakkauspussi ja käydä sitten kohteessa ensimmäisessä sopivassa kaupassa ostamassa se täyteen kuivia herneitä tai riisiä!

3 kommenttia artikkeliin ”Elämämme gepardit

  1. Tuo hernepussi onkin kätevä idea. Ja sehän voituu millä vain tiiviillä pienellä muovipussilla, jonka täyttää niillä reissussa ostetuilla herneillä.

    Näyttää paljon samalta tuo gepardi kuin se instan leopardi. ;-D

  2. Kiitos Timo! Etenkin tuosta korjauksesta – näytti tosiaan IG:ssä menneen eläimet vähän sekaisin, mutta korjasin nyt!
    Mietin vetoketjullista kangaspussia, kun voisin kuvitella minigripin sulkuraidan helposti aukeavan.

    1. Joo, ei mitään. Katoin jo siellä kommentoidessa asiaa, mutta en ollut ihan varma, niin pysyin yleisellä tasolla.

      Kangaspussi on varmaan kyllä paras, muovinen voi olla liukas. Muovinen pysyy kiinni, jos on esim jokin kaupan pikkupussi, jonka vain sitoo kiinni – mutta voi myös hajota kankaista herkemmin, joten kangasidea kyllä paras. ^_^

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.