Kievin kanaa Kievissä

Podil

Vietimme Kiovassa vain viikonlopun: perjantai-illasta maanantai-aamuun.
Niinpä rajasimmekin ”pakolliset” nähtävyydet osaltamme Top 5 -listaksi jättäen suosiolla pois esimerkiksi käynnin Tsernobylissä.

Top 5:stä Top 10:een siirryttäessä listalle olisivat voineet tulla myös:

  • Pyrohovon ulkoilmamuseo (ei ehkä sittenkään tammikuussa)
  • Kansallisooppera ja baletti (ei ihan meidän juttumme)
  • Babi Yarin natsien kansanmurhan muistomerkki
  • Andrew’s Descent (Andriyivski Uzviz) -katu ja
  • Podilin (tai Podolin) alue, eli Kiovan vanha kaupunki

Hotellimme sijaitsi tuon vanhan kaupungin välittömässä läheisyydessä, joten kävelimme hiukan lähimpiä katuja parina iltana ja yhtenä aamuna. Vanhaan kaupunkiin pääsee, jos ei siellä satu jo asumaan, kivasti alas köysivaunuradalla. Tai siis meidän tapauksessamme ylös ja alas, kun teimme päiväretken mm. Saint Sophian luostarialueelle.

Podil Kiova

Podilin kaupunginosa selvisi niin toisesta maailmansodasta kuin Venäjän vallasta ja monet talot ovatkin 1900-luvun alusta. Nyttemmin alueesta on tulossa myös suosittu asuinalue nuorten ja koulutettujen keskuudessa ja siellä on paljon ravintoloita ja kahviloita.

Viimeisenä iltana päädyimme illalliselle tunnelmalliseen Zaporizhzhe-ravintolaan ja ilman, että olin asiaa etukäteen lainkaan muistanut, sen ruokalistalla oli, tavallaan tietysti,  Kievin kanaa, joten sitä!

Kievin kanaa Kievissä Tunnelmallinen Zaporizhzhe

Kievin kanaan liittyy minulla muisto isästäni: hän piti Katajanokan Bellevue-ravintolassa ja erityisesti Kievin kanasta ja olemmekin monesti syöneet hänen seurassaan tuolla tämän ruokalajin. Bellevuessa en ole käynyt sitten isäni kuoleman, mutta niin ravintola kuin Kievin kana ruokalistalla näyttäisi olevan edelleen olevan olemassa, joten ehkä olisi aika käydä siellä taas joskus. Bellevuessa Kievin kana näyttäisi tätä kirjoitettaessa maksavan 25,90 – Kiovassa ateriamme: 2 pääruokaa, yksi yhteinen (iso) jälkiruoka ja iso karahvi viiniä maksoi hiukan vähemmän.

Päivitys: Ravintolan toiminta päättyi helmikuussa 2023.

Nyttemmin sorrumme silloin tällöin ostamaan Stockmannin Herkun valmisruokia ja niistäkin olemme useamman kerran valinneet Kievin kanan. Itse en ole tätä yrittänyt tehdä, mutta Hellapoliisi-blogin reseptillä saattaisi onnistuakin.

Podilin alueen ravintoloiden ja kahviloiden lisäksi söimme yhden lounaan keskustan Cafe Pregossa: mozzarella focaccia ja raviolavalikoima olivat hyviä, samoin creme brulée ja omenastrudel. Lounaasta maksoimme juomineen (kokis, olut) muistaakseni n. 12 euroa.

Lounas Kiovassa

Aivan hotellimme lähellä, Dniepr-joen rantanäkymällä sekin, oli myös McDonald’s ja McCafé, joka oli myös jonkun kerran hyvä vaihtoehto pienelle tauolle – ja ainahan paikallinen McDonalds pitää testata!

Fairmont ja McDonalds Kiova

Seuraavat kuvat ovat kuitenkin Fairmontin aamiaiselta, eivät McDonaldsista.

Aamiainen Fairmont Kiova Aamiainen Fairmont Kiova Aamiainen Fairmont Kiova

Yhden aamiaisen nautimme huoneessamme – eihän tätä sänkyä ihan heti aamulla malttanut jättää …

Fairmont Kiova

Ukrainasta, siis Kiovasta, kirjoitimme tammi-helmikuun taitteessa tekemästämme matkasta tämän jutun lisäksi seuraavat jutut:

Lyhyttä käyntiämme Rodina Matilla en saanut luontevasti sisällytettyä mihinkään näistä jutuista, eikä se nyt ehkä omaa juttuaan ”ansaitse”, mutta viimeisenä vinkkinä Kiovaan tässä edes yksi kuva tästä Äiti Ukraina -monumentista, jonka kanssa vastaavat monumentit löytyvät mm. Yerevanista, Tbilisistä ja Budapestistä.

Rodina Mat

 

Tags from the story
,
Join the Conversation

41 Comments

  1. says: Marjukka Katariina

    Oi kuinka herkullisen näköisiä ruokakuvia, tätä postausta lukiessa tuli kyllä nälkä! Kievin kana on yksi munkin suosikeista :) Oli mukava lukea vinkkejä Kiovaan, koska oon itsekin haaveillut matkasta sinne.

    1. says: Pirkko

      Kiitos! Useimmiten unohdan ottaa ruokakuvat, mutta Kiovassa tuli tosiaan mieleen, että aihe voisi olla jossain määrin kiinnostava – ja tuntuuhan se sitä olevan.

  2. says: Virpi /Täynnä tie on tarinoita

    Kievin kanaa, täytyypä joskus maistaa kun jossain ruokalistalla tulee vastaan! Herkullisen näköisiä ruokakuvia muutenkin! :)

  3. Mun rupes myös vatsaa kurnimaan tämän postauksen myötä! :) Kiev olisi varmasti mielenkiintoinen paikka käydä, ja totta puhuen, mua tavallaan houkuttelisi käynti Tsernobylissä. Toisaalta taas ei tippaakaan. Vuosia Olkiluodon työmaalla työskennelleenä se herättää vähän ristiriitaisia tunteita. Mun ensimmäisessä ranskalaisfirmassa oli aivan ihana vanha ranskalaissetä, joka työskenteli aikoinaan Tsernobylissä ja sai sieltä syövän. Kohtalonsa lääkäriltä kuultuaan hän lähti Suomesta takaisin Tsernobyliin, jotta saisi perheelleen hyvän perinnön, kun aika häneltä itseltään kävi vähiin. Ihan sydäntä raastaa ajatellakin sitä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Saana! Aika hurjaa, että Sinulla on noinkin oikea side Tsernobyliin. Tuollaisella lähtöasetelmalla olisin varmaan minäkin ollut siitä kiinnostunut.

    2. Niin no, toisaalta se sitten taas luo niitä ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta kiinnostaa ihan järjettömästi, toisaalta en tiedä, haluanko nähdä sitä lähietäisyydeltä. Kaksi toimivaa voimalaa kun pöhisee tuossa vieressä, ja jos tuo kolmas ikinä edes valmistuu, saattaa neljäskin vielä tulla. Olen itse ollut Olkiluodossa kolmessa eri firmassa töissä, pahempi puolisko viettää päivänsä kolmosen työmaalla edelleen. Aika olennainen osa ihan jokapäiväistä elämää siis! :) (Meni vähän kauas tämä kommentointi postauksen aiheesta, hups!)

  4. Taidan olla parantumassa vatsataudista, kun nuo ruokakuvat, varsinkin aamiaiselta, sai veden herahtamaan kielelle. Olenkin yrittänyt keksiä, mitä ruokaa tekisi mieli, kun varsinaisesti mikään ei edelleenkään uppoa. Tämä tuli kuin tilauksesta :)

  5. Toi on hauska tapa käydä paikallisessa McDonaldsissa, itselläkin tullut tavaksi siksi että se on todella joka maassa erilainen ja erilaisia ruokia tarjolla. Toki gluteenittomia hampurilaisia ei tunnu mistään muualta saavan kuin Suomesta joten useimmiten on tullut tyytyminen pelkkään jätskiin. :) Samoin käy tuon kanan kanssa, leivitettyä kun on, vaikka kuulostaakin hyvältä, joutuisin itse skippaamaan.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Monna! Meillä taitaa olla aika helppoa kun kaikki käy (vaikken äyriäisistä enkä monesta valkoisesta kalasta pidäkään).

  6. Ukrainaa ja Kiovaa harkittiin yhdessä vaiheessa ihan tosissaan. No, sitten tuli se kriisi, ja päätimme siirtää matkan jonnekkin tulevaisuuteen. Mitähän ukrainalaisessa keittiössä olisi kasvisyöjille tarjolla? :p Tosin, ehkä sitä kerran voisi sortua, kun kerran maan nimikkoannos kyseessä..

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anne! Tuolla lounaspaikassamme raviolit ja tuo pizzan näköinen leipä olivat ainakin lihattomia, mutta oli niissä juustoa.

  7. Katajanokan Bellevue-ravintola tuli tutuksi kun asuin Krunikassa. Jokunen kerta tuli siellä käväistyä, mutta Kievin-kanaa en ole koskaan maistanut siellä. Muualla kylläkin. Itse en ehkäpä lähtisi sitä heti tekemään, mutta ruokana vallan ihana! En yhtään ihmettele, että isäsi sitä useasti söi.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anna! Mekin päätimme kyllä testata tuon Bellevuen tässä taas joskus ihan lähiaikoina ja varmaan ainakin toinen meistä tilaa silloin myös tuon kana-annoksen.

  8. En ole koskaan maistanut Kievin kanaa kanalla… Täällä Englannissa eräs supermarket myy ”Chicken Style Kiev”, mikä ollaan valmistettu soijavalmisteista muistuttamaan Kievin kanaa. Kuulostaa oudolta, mutta se on kuitenkin yksi mun suosikeista ja syönkin sitä silloin tällöin.

    Olisi kuitenkin vielä joku päivä mielenkiintoista testaa ihan oikeaa paikanpäällä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Kiira! Enpä olisi arvannut, että Kievin kanasta löytyy soijaversiokin, ja vielä ihan valmisruokana, jos oikein kuvauksesi käsitin.

  9. says: Marjo

    Kievin kana on todella herkullista vaikka Bellevuessa en sitä ole syönytkään. Suosittelen pistäytymään Bellevuessa kanalla tai blineillä. Hyvää ruoka ja ystävällinen palvelu. Tein itse siitä blogipostauksen pari vuotta sitten bliniaikaan. Herkullisia ruokakuvia ja ihana hotellihuone.

    Pari tuttavaani on Kievin matkan yhteydessä käynyt Tsernobylissä ja se kyllä on melko karmiva paikka. Kuvat, jotka kiertävät netissä kiinnostavat minua kun olen vähän ”urban explorer” henkinen mutta en tiedä kestäisinkö silti tuota paikkaa. Patarein vankila Tallinnassa oli jo niillä rajoilla (tästä tein myös postauksen lokakuussa).

    Teillä on ollut mukava viikonloppureissu ja hyviä kuvia.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Marjo! Tosiaan laitoimme ”listalle”, että käydään taas joskus Bellevuessa, vaikka isästä aika onkin jo kauan sitten jättänyt.

  10. Siis tää on varmaan outoa, mutta en ole varma, olenko ikinä Kievin kanaa varsinaisesti syönyt. Täytyypä vihjaista poikaystävälle, että tarttuisi tuumasta toimeen, hän kun meillä keittiöhommat hoitaa. Mutta on aina kiva nauttia ruokia niiden alkuperämaassa/-kaupungissa. Bellevuen haluaisin myös testata, eräs venäläinen kaveri kerran kehui sitä minulle.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Meri! Toinen vaihtoehto on tuo Stokkan Herkku, niiden Kievin kana on ihan syötävää.

  11. says: Veera

    Ihan uusi ruokalaji mulle toi Kievin kana. Jos sitä kerran saa Suomestakin, niin pitääpä joskus testata, kun kerran tykkään yleensä kanaruuista.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Veera! Klassinen ruokahan tuo on, eli sikäli kannattaa tutustua.

  12. says: Laura / My Passport Pages

    Täällä ollaan vasta kohtapuolin aamupalalle suuntaamassa, joten kylläpä pisti mahan kurnimaan mukavasti nuo kuvat. En muista milloin viimeksi kievin kanaa on tullut syötyä – täytyypä laittaakin listalle!

    Hauska juttu muuten tuo McDonalds-tapa, itsellä kun on aivan päinvastainen tapa – tuttuja ruokaketjuja tulee välteltyä viimeiseen asti matkoilla ja keskityttyä niihin paikallisiin paikkoihin, vaikkakin kyllä sitä aina satunnaisesti tulee sorruttuakin.. :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Laura! Kyllä me muuallakin tapaamme syödä, mutta tosiaan tapaamme myös käydä tsekkaamassa McDonaldsin. Maan kulttuurihan näkyy myös niissä, esimerkiksi Intiasta ei listalta löydy nautaa, mutta vaihtoehtona kyllä lammasta.

  13. Herkullisia ruokakuvia! Hieman ikävä kylläkin katsoa tällaisia nyt, kun odottelen lounastauolle pääsyä ja alkoi vatsa kurnia vielä enemmän. Kievin kanaa en ole tainnut koskaan syödä, mutta pitääkin kokeilla jos sen ruokalistassa joskus näen :)

  14. Mä en ole tainnut koskaan syödä Kievin kanaa, vaikka muuten kanaruuista pidänkin. Pitää kyllä joskus kokeilla, sen verran herkulliselta näytti :) Tuo Dniepr-joki herätti mun mielenkiinnon. Suomalainen metallibändi Turisas on tehnyt levyn viikinkien seikkailuista itään kohti Konstantinapolia ja joskus on käynyt mielessä, että voisi seikkailla sen hengessä pitkin itää. Nyt muistutuksen saaneena voin paneutua aiheen tutkimiseen enemmän!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Noora! Turisasta en tunne, mutta toki Kiova on vierailun arvoinen.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Erja! Joskus pitää kokeilla jotain oudompaakin, kuten vaikka ruokajutun kirjoittamista :-)

  15. Oi, Kiovan kana on niin hyvää! Sochissa sitä myydään rannalle johtavien katujen varrella paperiin käärittynä todella edulliseen hintaan – erinomainen välipala uintireissun jälkeen. Hauska muuten huomata, etten ole ainoa, joka tykkää lomalla testailla paikallisia Mäkkäreitä. :)

  16. Täytyy nyt ihan ensitöikseen myöntää, että jouduin googlaamaan, mitä Kievin kana sisältää. En tiennyt. Nyt tiedän. Hyödyllinen juttu tämä siis. Täytynee testata…viimeistään joskus Kievissä ;) Herkullisen näköisiä ruokia!

  17. Meille Mäkkäri on välillä reissatessa pakon sanelema, jos ei löydy sellaista ravintolaa, minkä listalta löytyy jokaiselle jotakin… Olen usein naureskellut ja laskenut kuinka monella kielellä osaan tilata Big Mac-aterian… En usko että olen Kievin Kanaa koskaan maistanut, kiitos vinkistä se löytyy varmasti meidän ruokalistalta viimeistään pääsiäisenä!

  18. says: Laura

    Täytyy tunnustaa etten ole koskaan syönyt, piti siis minunkin googlettaa. Hyvältä näyttää ruokakuvat ja hintataso vaikuttaa olevan erittäin kohtuullinen :) Käyn nykyään erittäin harvoin pikaruokapaikoissa ja niinpä välttelen niitä matkoillakin mutta joskus niihin on turvauduttava jos nälkä tulee arvaamatta eikä ole energiaa etsiä kunnon ruokapaikkaa.

    1. Kiitos Laura! Juuri noin, meillä matkoilla ruoka ei tapaa olla ensimmäinen juttu ja siksi usein päädymmekin sitten etsimään ruokapaikkaa vasta nälkäisinä ja sitten tyytymään siihen, mitä niiltä kulmilta löytyy, tietyt minimikriteerit sentään säilyttäen :-)

  19. Kievin kana ei ole mun juttu, ei edes Kiovassa, mitä siellä oli luonnollisesti myös maistettava :-) Kiva oli lukea Kiovan juttujasi, toi oman sinne suuntautuneen reissun elävästi mieleen. Toivottavasti matkailijat löytävät vielä suurina joukkoina Kiovaan, siellä on nähtävää ja koettavaa moneen makuun.

    1. Kiitos Rami! Näiden muutaman Kiovan jutun myötä monet ovat kommentoineet jättäneensä Ukrainan väliin ajatuksella siitä, että koko maa on sostatilassa, mutta tosiaan, toivottavasti ennakkoluulot hälvenevät ja ihmiset löytävät taas Kiovan.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *