Kaikki Keniasta(mme)

Kenia

Masai Maran runsas ”eläinkuvasato” sai minut jakamaan Kenia-kokemuksemme moneksi erilliseksi jutuksi.

Nyt on tullut aika koota yhteen Keniamme, niin kuvina kuin juttuina.

Masai-kankaita
Masai-kankaita tarjolla tietysti turisteillekin

Tein jopa vielä Picasa-albumin Keniankin kuvistamme, vaikka äskettäin julkistettiin, että Picasa on nyt sitten tullut elinkaarensa päähän ja kaipa se on sitten siirryttävä vaikka Lightroomiin ja Flickriin, jos haluan jatkaa kuvien julkaisua kuvakertomuksina.
Lightroom -opiskelu on aloitettu, mutta saattaa siihen hetki mennä, ainakin alkuun vaikeuskerrointa (vai pitäisikö sanoa ominaisuuksia) tuntuu olevan aika paljon enemmän kuin Picasassa. Samassa yhteydessä pitäisi varmaan vihdoinkin myös kytkeä kamerassa päälle paitsi jpeg-kuvien myös raw-kuvien tallennus. Muutoksia, muutoksia …

Kenia

Mutta tässä siis kuitenkin vielä Kenian kuvamme, jokseenkin kronologisessa järjestyksessä Nakuru-järveltä Masai Maraan ja Nairobiin ja Karen Blixen -museoon. Osittain samoja kuvia kuin näissä blogissamme jo aikaisemmin julkaistuissa jutuissa, mutta myös niitä blogijuttuihin mahtumattomia juttuja, kun minusta yhdessä jutussa ei oikein tusinaa enempää kuvaa saisi koskaan olla.

Vihermarakatti Nakuru
Vihermarakatti Nakuru-järvellä auringon jo laskiessa

Blogijuttuina Keniaamme voi tutustua lukemalla yhden tai useamman näistä jutuista:

Pariin aiheeseen saatan vielä tämän matkamme osalta palata: yhteenvetoa Aventuran onnistumisesta kiertomatkamme toteutuksesta en ole vielä koonnut ja luettuani Valkoinen Masai -kirjan (elokuvan) jatko-osatkin, niin tekisi mieleni palata jossain vaiheessa hiukan lisää masai- ja samburuheimojen todellisuuteen Afrikassa.
Jonain päivänä, ehkä.

Helmikanoja Masai Marassa
Helmikanoja Masai Marassa
Tags from the story
, ,
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *