Historiaa Välimeren etelärannalla

Tipasa Algeria

Matkaystävämme ovat vielä meitäkin innokkaampia maabongareita ja laskevat maiden ja alueiden lisäksi tarkkaan myös Unescon maailmanperintökohteet, joissa ovat vierailleet, siinä missä me saatamme jättää jonkun hiukan pölyisemmän palatsin väliin, vaikka olisimme jo sen ovella. Mutta hyvä, että laskevat, etenkin silloin, kun yhteisiä matkoja suunnitellessamme lisäävät reitillemme hyvä kohteita, kuten vaikka Tipasan rauniot Välimeren rannalla Algierista länteen.

Sidi Fredj Algeria

Päiväretkemme reitti kulki Algierista ensin Sidi Frejdin viehättävään, mutta Algerian talvessa vielä melko autioon rantakaupunkiin, sieltä eteenpäin Kleopatran mausoleumille ja edelleen Cherchellin kylään ja lopuksi Tipasan raunioille.
Matkaa Algiersista Cherchelliin kertyy n. 100 kilometriä. Tiet olivat hyväkuntoisia kaikkialla Paluumatkan tulimme moottoritietä, kun ei enää ollut tarvetta kierrellä nähtävyyksiä kylä kerrallaan.

Sidi Fredj Algeria Sidi Fredj Algeria

Ranskalaisten aloittaessa Algerian valloituksen vuonna 1830 he rantautuivat Sidi Frejdiin. Tänään Sidi Fredjissä on pienvenesatama ja talvesta huolimatta muutama vene oli aamulla lähdössä ulos. Aallonmurtajalla muutama kalastaja kokeili onneaan.
Talviautioiden hotellien aulat näyttävät samanlaisilta kuin vanhat historialliset talot Algiersin casbahissa. Algerian talvea voisi hyvin myydä pohjoisen asukkaille kesänä.

Näkymä Välimerelle Kleopatran mausoleumilta Algeriassa
Kleopatran mausoleumi Algeria

Kleopatran hautamausoleumi vie vielä kauemmas historiaan.
Tänne on haudattu Juba II ja Kleopatra Selene II, muinaisen Mauretanian kuningas ja kuningatar. Kuningattaren äiti, Kleopatrahan, jäi historiaan etenkin intohimoisista rakkaussuhteistaan Julius Caesarin ja Marcus Antoniuksen kanssa, legendaarisesta viehätysvoimastaan, sekä dramaattisesta itsemurhastaan, jonka hän teki Egyptin joutuessa lopullisesti Rooman vallan alle.
Hautamausoleumi on osa Unescon maailmanperintökohdetta, joka jatkuu Tipasan roomalaisilla raunioilla, Välimeren rannalla.

Kleopatran mausoleumi AlgeriaAikoinaan vierailijat, erityisen innokkaina pienet koululaiset, pääsivät kulkemaan myös labyrintissa mausoleumin sisällä, mutta Algerian sisällissodan aikana terroristit ottivat myös mausoleumin käyttöönsä ja sen sisäänkäynnit jouduttiin valamaan umpeen. Algerian historaa tämäkin. Mutta ehkä vielä jonain päivänä koululaiset voivat taas palata tännekin.

Kleopatran mausoleumi AlgeriaBelombra-puu keväällä Cherchell

Cherchellin pienessä kylässä oppaamme oli viemässä meitä museoon, joka olisi kertonut lisää Juba II:sta ja Kleopatra Selene II:sta, mutta museo oli harmiksemme (?!) suljettu , joten kylän päänähtävyydeksi jäikin mahtavien belombra-puiden täyttämä keskusaukio ja viehättävä kalastajakylä majakoineen. Ainakaan Lassea ei harmittanut yhtään museon vaihtuminen rantanäkymään!

Cherchell Algeria

Välimeren rannalle kolmelle kukkulalle rakennetussa Rooman valtakuntaan kuuluvassa Tipasan kaupungissa asui 300-luvulla 20 000 ihmistä. Kylää ympäröivät muurit ja siitä on säilynyt kolmen kirkon rauniot, kylpylöitä, hautausmaita ja amfiteatteri.
Minusta – ja sadoista vapaapäiväänsä viettävistä algerialaisista – vehreät rauniot meren rannalla olivat oikein viehättävää aluetta. Ok, ehkä kaikki raunioilla kiipeävät lapset eivät ajattele paikan historiallisia arvoja, mutta muitakin arvoja alueella selvästikin on.

Tipasa Algeria Tipasa Algeria

Camus muistomerkillä TipasassaLopuksi kävelemme vielä kylän muurien ulkopuolelle, vuosisadan alun historiasta läheisempään historiaan, katsastamaan kirjailija Albert Camus’in muistomerkin: Nobel-kirjailija viihtyi myös näissä maisemissa, kuten Oranissa ja Algierissakin.

Päivän lounaan nautimme ennen raunioihin tutustumista Tipasan kylän suosituimmassa rantaravintolassa, vaikka jouduimme jonottamaan pöytää ja odottamaan ruokaakin tovin. Mutta ainakin elimme kuten paikalliset ja nautimme aurinkoisesta ”sunnuntaista” ulkoilmaravintolassa meren äärellä, tosin siis perjantaina.

Kalaravintola Tipasassa

Lyhyt kävelytie rantabulevardilta Tipasan raunioille oli muuten ainoa paikka Algeriassa, jossa kujaa reunustivat matkamuistokauppiaat – turistejahan ei maassa käy kuin 200 000 vuodessa, mutta Tipasaan tulevat myös paikalliset muualta Algeriasta.

Join the Conversation

13 Comments

  1. Ihana kalalautanen!

    Suomessa en tilaa ravintolassa koskaan kalaa, mutta ulkomailla….
    Miksi kala jotenkin aina osataan valmistaa muualla paremmin, vai johtuukohan se parempi maku vain ympäristöstä?

    Se oikea ”Kleopatra” on yksi mun suosikki. Olipahan ovela juonija!

    1. says: Pirkko

      Kalastajakylässä kala on ainakin tuoretta, kun se ”kipuaa” rannan veneestä melkein itse rantaravintolaan.

  2. says: Laura T.

    Yksi lempikohteistani täällä – niin ihanan rauhallista ja kaunista! Voit muuten uskoa, että kiersimme äitini kanssa monen monta kirjakauppaa, että löysimme pääkaupungista postikortteja!! Äidillä kun on ollut tapana lähetellä kortteja kaikista kaukaisemmista ulkomaankohteista. Kuvaa hyvin sitä, ettei Algeria ole varsinainen turistimaa, vaikka täällä paljon mielenkiintoista nähtävää olisikin. Tuosta mausoleumista meille kerrottiin hurja huhu, jonka mukaan joku koululainen olisi sinne opintomatkalla eksynyt – epäilen urbaanilegendaksi, mutta kuka tietää?

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Taitaa tosiaan olla aina vaan haasteellisemmaksi muuttuva harrastus tuo ystäviemme postikorttien keräily Instagramin ja Facebookin myötä.
      Mausoleumista meille kerrottiin, että se muurattiin umpeen terroristien takia ja että nyttemmin sementti olisi jo poistettu, mutta ovet pidetään vielä toistaiseksi lukossa.

  3. Käytte mahtavissa paikoissa, joista ei juuri saa muualta lukea! Tipasan kaupungin rauniot näyttää just sellaselta paikalta, joka muakin kiinnostais. Kaunis paikka muutenkin, ainakin kuvista pääteltynä. :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Venla! Tuo Tipasa oli kyllä kiva yhdistelmä puistoa meren rannalla ja rankasti historiaa.

  4. Mielenkiintoista lukea juttua Algeriasta, koska en muista ennen lukeneeni maasta mitään :) Mielenkiintoisen tuntuinen päiväretki ollut teillä, erityisesti Tipasan rauniot vaikuttavat mielenkiintoisilta.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Tanja! Joskus sitä maabongauksen myötä löytää jotain muitakin kiinostavaa, selvästikin :-)

  5. Reissaajakavereilta kuulee aina kullanarvoisia vinkkejä käymisen arvoisista kohteista, ja välillä sitä sitten huomaa löytävänsä itsensä jostain aivan huikeasta paikasta jonka olemassa olosta ei aiemmin ollut mitään tietoa.

    Itsensä Kleopatran hautapaikan on uskottu löytyvän useampaankin otteeseen vuosien varrella, mutta kerta toisensa jälkeen on todettu vesiperä. Viimeksi pari viikkoa sitten taisin nähdä jonkun uutisen, että nyt se olisi taas löytynyt. Nähtäväksi jää!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Miika & Gia! Osaltamme Algeria oli taas yksi näitä maabongausharrastuksen helmiä – uusi maa suht lähellä, pitäähän sinne siis mennä! Ja mielenkiintoisen maan löysimmekin!

  6. says: Stacy

    Sääli, että maassa vierailu on pitkällisen viisumiprosessin takana, koska nähtävää ja koettavaa on runsaastikin! Algerian varhaisemmasta historiasta en tiedä muuta kuin että tuo Afrikan pohjoisrannikko oli tunnettu merirosvoistaan ja tietysti sen, että se kuului Rooman valtakuntaan.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Stacy! Ei se viisumikuvio nyt varsinaisesti vaikea ole, vaikka siihen aikaa meneekin. Ja jos kohteessa taas aikaa on (eli vähäiset lomapäivät ei rajoita matkan pituutta) niin toki maassa selviää edullisesti ja omatoimisestikin.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *