Edullinen viikonloppu Wienissä

Wien kustannukset fea

Wienin reissumme on ehkä nopeimmin koskaan varaamamme matka. Yhtenä hetkenä luin Lentodiilien (linkki poistettu palvelun lakattua) Facebook-sivuilta lento + hotellitarjouksen Wieniin ja vartin päästä olimme jo matkan varanneet. Nopeaa päätöstä helpotti se, että olimme Wieniä matkakohteena pyöritelleet jo aikaisemmin ja kun päivistäkin löytyi meille sopiva, niin se oli siinä.

Lennot olivat Finnairin suorat ja mielestämme hyvällä aikataululla: lähtö Helsingistä aamulla 8:30 ei pakota heräämään hervottoman aikaisin ja paluulento 11:15 – 14:40 ei jättänyt Wienissä ilman hotellia ja kotonakin olimme kivan aikaisin.

Vienna

Hotelli, NH Wien Belvedere (4 tähteä), joka pakettitarjoukseen kuului, mietitytti hetken sijainniltaan, mutta ajattelimme sitten, että jos se ei nyt olekaan ihan keskustassa, niin tällä hinnalla ajetaan sitten tarvittaessa vaikka taksilla.  Ei tarvinnut ajella. Osoittautui nimittäin, että hotelli oli kivasti lentokentältä kaupunkiin päin tulevan S7-junan varrella (asema Rennweg) ja hotellilta kulki raitiovaunu (71) Oopperalle arviolta vähintään joka 10. minuutti. Lisäksi Wienin Top 5 -listallamme ollut Beldevere oli hotellin välittömässä läheisyydessä ja kasvitieteellinen puutarha käytännössä hotellin takapihana. Schönbrunn, joka oli toinen pääkohteemme, on kaukana myös keskustan hotelleista ja Rennwegin asemalta pääsimme moneen muuhunkin paikkaan (Prater, Donauinsel) yhdellä vaihdolla.

Lentokenttäjuna

Hotellin hinnasta en tiedä, sillä tarjous oli tosiaan paketoitu, mutta nyt vertailun vuoksi Booking.com antaa hotellille 4 yön to-ma -majoitukselle loppukuusta hinnaksi n. 640 euroa (aamiaisineen, sillä ne sisältyivät valitsemaamme pakettivaihtoehtoonkin).

Wien on yksi niitä kaupunkeja, jotka perivät turisteilta pientä päivämaksua (city tax). Tämän jouduimme maksamaan suoraan hotellille, mutta 4 yöltä se oli alle 5 euroa.

NH Wien Belvedere NH Wien Belvedere

Matkan kaikki kustannukset kahdelta hengeltä olivat (ruokaa lukuunottamatta, sillä meistä se ei ole matkakustannus, sillä syömme me kotonakin):

Lento + hotellipaketti (4 yötä) + vero 807,45
Schönbrunn (lyhyt kierros ja eläintarha) 63,60
Beldevere 28,00
Stephansdom (torni) 11,00
Julkinen liikenne (ja lentokenttäliput) 41,20
Lentokenttäpaikoitus 61,00
Matkamuistoja 27,60
Yhteensä 1 039,85

Nähtävyyksistä Schönbrunn on arvokas ja sinne myydäänkiin monen hintaisia ja monenlaisia kokonaisuuksia sisältäviä lippuja. Me teimme vaan lyhyen kierroksen linnassa ja kävimme eläintarhassa. Kaiken sisältävät liput olisivat maksaneet lähes tuplasti, mutta tiesimme jo etukäteen, ettemme jaksaisi olla kaikesta kiinnostuneita yhtenä päivänä, joten valitsimme erillisliput vain kahteen (maksulliseen) kohteeseen.
Schönbrunnin puutarhassa käveleminen on ihan ilmaista, eli ilman pääsymaksujakin alueeseen pääsee tutustumaan.

Saavuimme Wieniin torstaina ja ostimme saman tien lentokentältä 3 päivän liput julkiseen liikenteeseen + lisäliput lentokenttäjunaan. Torstaina ostettaessa saimme samaan hintaan loppuviikon voimassa olevat liput, eli lippuautomaatilla emme asioineet ennen maanantai-aamua, kun ostimme liput S7-junaan takaisin lentokentälle (muistaakseni 4,40).

Matkamuistoja kertyi, meille, tällä kertaa harvinaisen paljon. Erityisesti ajatellen, ettemme edes jääkaappimagneettia olisi enää Itävallasta tarvinneet. Syytämme Gustav Klimtiä. The Kiss piti saada kotiin myös puhelinkotelona ja jääkaappimagneettina, kuitenkin, ja lisäksi Klimtin auringonkukka-aiheita postikortteina ja muutamana lyijykynänä.

The Kiss Klimt
Gustav Klimt The Kiss (kuva matkamuistokaupan kopiosta, aitoa ei saa kuvata)

Wienin kahviloista (ja kakuista) olikin jo juttua ja tällä kertaa selvisimme kakunpalasta joka päivä (tosin joka kerta kahdelle jaetusta).

Praterissa söimme iltapalaksi patongin kokoiseen sämpylään tungetun pitkän nakin, joka oli ihan maukas. Siis nakki, osa sämpylästä jäi syömättä.
Drinkeistä ehdottomasti suosituin näytti olevan oranssi Aperolspritzer.
Ensimmäisen tilasimme pyytämällä samanlaisen kuin naapuripöydässä, sittemmin osasimme jo pyytää sen nimeltä.
Wieninleikkeet perunasalaatillakin tuli nautittua.

Hot dog wieniläisittäin Aperolspritzer
Wieninleike Perunasalaatti

Hotellimme lähellä on myös Salm Bräu -niminen kellaripanimoravintola, jossa kävimme yhtenä iltana, hotellin ja Tripadvisorin innostamana, mutta me emme oikein innostuneet raskaasta saksalaistyyppisestä ruuasta. Naschmarktin tori- ja ravintola-alueella käydessämme päädyimme Stella -nimiseen ravintolaan ja olimme sen ruokaan tosi tyytyväisiä.

Tummalla leivällä kinkkua ja juustoa Tapaksia Tandoorikanaleipä

Tässä nämä, tylsät numerot, tylsän asiallinen hotellihuone ja jotain syötävääkin :-)

Kauniimpiin ja mielenkiintoisempiin asioihin palaamme vielä lähiaikoina, vai miltä kuullostaa kierros Schönbrunnin puistossa, Belvederen palatsissa ja Belvederen kasvitieteellisessä puutarhassa, keskellä parasta alkukesän vehreyttä?

Schönnbrunn Belvedere Belvedere kasvitieteellinen puutarha

Tags from the story
,
Join the Conversation

28 Comments

  1. says: Sateenmuru

    Kattava paketti Wienistä, mutta siirryn nyt lukemaan ja kommentoimaan paremmin kahvilakirjoitustasi! Haluaisin ehdottomasti päästä Wienin kahviloihin istuskelemaan ja nautiskelemaan…pian!

  2. Ajattelin ensin, että aika korkea hinta minusta, mutta onhan tuossa 4* hotelli mukana. Helposti Wieniin lennot maksavat ainakin 300€ oman kokemukseni mukaan. Wienistä en kauheasti tiedä, joten jään odottamaan postauksia, jospa Wieniinkin ehtisi vielä tänä kesänä. Tuota Spritzeriä mun on pitänyt maistaa, löytyy tietääkseni myös täältä Saksasta!

  3. Wien on kyllä ihanan edullinen. Oon käynyt siellä kahdesti ja aina se pääsee yllättämään. Lisäksi plussaa siitä, että Wien on helppo kävellä, vaikka se suuri kaupunki onkin. Ainakin jos vähän suunnittelee, eikä poukkoile spontaanisti ympäriinsä. Mä sain pääsiäisenä suorat lennot Wieniin 111e, tosin Tukholmasta, mutta onneksi sinne taas on niin edullista lentää Suomesta. Lisäksi sain siitä näppärästi yhden päivän myös Tukholmassa :)

    1. Kiitos Noora! Meillä aikataulut ei tätä nykyä oikein jousta ylimääräisiin päiviin, vaikka toki Tukholma aina päivän (tai useammankin) arvoinen olisi.

  4. Olipas superit lentoajat, aivan poikkeuksellisen kätevät! Yleensä vähintään toinen lento lähtee/saapuu keskellä yötä tai muuten huonoon aikaan muiden kulkuvälineiden tai hotellin kannalta. Wienissä en ookaan käyny ja hetkellisesti olin ihan unohtanutkin kaupungin olemassaolon. City tax on muuten musta jotenkin todella hämmentävä juttu, hieman ärsyttävä lisäkulu (vaikka yleensä matala onkin, mutta silti osa reissukuluja).

    1. Kiitos Venla! Etenkin Euroopassa, jossa lentoja on useimpien kaupunkien välillä taajaan, nuo lentoajatkin ovat tietysti usein hinnan funktio. Huonommat saa halvemmalla, mutta niisä voi sitten tulla lisäkustannuksia muualla, eli aina pitäisi muistaa katsoa kokonaisuutta.

  5. says: Stacy

    Ilmeisesti Wien ei halua turreja, kun perii niistä erikseen veroa. Wien on tylsän paikan maineessa. Jo natsit halusivat tehdä siitä tylsyyspesäkkeen ja Itävallassahan natsismiin suhtauduttiin vielä innokkaammin kuin Saksassa. Joka tapauksessa minustakin kierros puistossa ja kasvitieteellisessä puutarhassa varmasti edustaa Wienin parempaa puolta. Olen tainnut joskus nähdä Avarassa Luonnossa kuinka luonto kukoistaa aivan lähellä Wieniä.

    1. Kiitos Stacy! Tuolla määritelmällä ei halua esimerkiksi Pariisikaan. Ja tosiaan, Wien oli monesta kohtaa ainakin näin keväällä kivan vehreä.

  6. says: salaine

    Spritzeriä tuli maistettua viime kesänä Venetsiassa. Nyt odotankin, että pääsen kuukauden päästä sitä taas juomaan. Kyllä Wieniin pitää päästä. Olisiko jo ensi vuoden matkalistalla….

  7. says: Susanna

    Tykkäsin eniten Liechensteinin palatsista+puutarhasta, kävittekö siellä?
    liikuin Wienissä metrolla, mutta lippuja sai useimmiten vain automaatista, koska työntekijät eivät olleet toimistoissaan myymässä lippuja. Minulle jäi huono kokemus todella tympeästä asiakaspalvelusta Wienissä, ihme kyllä jopa Saksassa olen saanut kohteliaampaa asiakaspalvelua ja minua on tervehditty. Tonava iltaisin oli kiva nähdä ja jos joskus vielä suuntaatte Wieniin niin Hilton Danube Waterfront on aivan Tonavan vieressä, tosin siellä suunnilla ei ole juurikaan muuta nähtävää

  8. Kiitos Susanna! Liechtensteinin palatsin kävimme katsomassa jo 1984-reissulla, joten jätimme sen nyt väliin. Me emme huonoa asiakaspalvelua kohdanneet, mutta etenkin noilla asemilla ei sitä tarvittukaan, kun oli se ”viikkolippu”. Tonavan rannalla Donauinselilläkin kävimme, ehkä palaan siihen vielä jossain vaiheessa.

  9. Nämä budjettipostaukset ovat kyllä mielenkiintoisia, vaikkakin ”tylsän asiallisia”, sillä onhana raha se merkittävä asia reissun onnistumisen kannalta. Hieman on eri budejtti kuin omalla Riikan reissullani, mutta kylläpä Itävallan voi olettaakin olevan vähintään tuplasti hintavampi.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Outi! Nämä ovat tietysti aina vaan esimerkkejä, sillä omat valinnat vaikuttavat paljon lentoihin ja hotelliin ainakin. Pääsyliput maksavat tietysti jokseenkin saman kaikille.

  10. Oijjoij, Spritzerit kyllä maistuisivat mullekin, viimeksi maaliskuussa niitä tuli Roomassa maisteltua. Wien kiinnostaisi erityisesti kuuluisan ratsastuskoulunsa ja lipizzanhevostensa vuoksi. Muutoin kaupunki on mulle jäänyt aina hieman vieraaksi. Nuo turistiverot ovat aina jotenkin nihkeitä. Onneksi tuolla vaikuttavat halvoilta, ainakin edukkaammilta kuin Roomassa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Laura! Taitaa pahimmillaan Airbnb:n lieveilmiönä tuo turistiverot yleistyä, kun kaupungit joutuvat miettimään myös sitä, että miten turistien tuomat haitat pystyttäisiin minimimoimaan.

  11. says: Ansku BCN

    Hintalistaukset ja rahanmeno kiinnostaa aina! Voisin kuvitella meillä menevän saman verran tällaisella reissulla rahaa, hyvin samanlaisia valintoja teemme nimittäin usein reissuilla :). Wienissä olen käynyt kerran, kymmenen vuotta sitten pienen vauvan kanssa, eli kaupunki on oikeastaan puistokävelyjä ja Sacherkakkuja lukuunottamatta vielä täysin vieras. Tässä siis taas yksi kohde lisää käytävien kohteiden listalle lisättäväksi!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Ansku! Riittäähän niitä kaupunkeja maailmassa ja Euroopassa. Meistä oli kiva tunnistaa joitakin kohtia Wienistä, vaikka edellisestä käynnistämme kaupungissa olikin jo aikaa.

  12. Wien on kyllä kauniin näköinen kaupunki, ja siellä olisi kiva päästä käymään :) Aina on mielenkiintoista tietää paljonko matka suunnilleen on kustantanut, vaikken itse hotelleissa yövykkään.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Tanja! Me taas emme jaksa säätää Airbnb -tyyppisten paikkojen kanssa emmekä hostelleihin tai coachsurffaukseen viitsi enää asettua. Tapansa kullakin ja hyvä, että niitä on monia erilaisia!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Teija! Harmillisesti vaan aina ei vapaapäivät, lomista puhumattakaan, osu samoille päiville tarjousten kanssa …

  13. Hyvän lento+hotellipaketin olitte löytäneet. Noita pitäisi itsekin enemmän tsekkailla, kun niistä helmiä aina välillä löytyy. Wien ei ehkä ole ensimmäisenä viikonloppureissulistallani, mutta jos mahdollisuus tulisi, en mä ehkä matkasta kieltäytyisikään.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Lotta! Jonkinlainen lista varmaan Sinullakin mielessäsi on, ja se helpottaa sitten tietysti nopeaa päätöksentekoa hyvän tarjouksen osuessa kohdalle.

  14. Jestas kun alkoi tehdä mieli aperol spritzia. :) Muistan pari vuotta sitten katselleeni Wienin hotelleja, ja vaikuttivat melko hintavilta. Mutta muuten kaupunki oli suht edullinen, tai siis edullisesti eläminenkin onnistui. Olen muuten itsekin nykyään alkanut miettiä noita lentoaikoja entistä enemmä, mutta niinpä on taas vaan lauantaina klo 6.30 lähtö Kööpenhaminaan… :D

    1. says: Pirkko

      Kiitos Meri! Mitä useammin lähtöjä ja paluita on sitä paremmin tulee matkaa varatessa mieleen, että minkälaiseen epämukavuuteen sitä onkaan valmis. Tietysti joskus ei vaan ole vaihtoehtoja.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *