Segway-retki Helsingissä

segway feature

Silloin tällöin maailmalla olemme nähneet eri kaupungeissa Segway-retkiä. Siis kaupunkikierroksia, jotka tehdään näillä on kaksipyöräisillä sähkömoottorilla kulkevilla, itse itsensä tasapainottavilla kulkuneuvoilla. Emme kuitenkaan maailmalla ole tällaisille retkille (vielä) osallistuneet – ehkä kuitenkin hiukan arkoina siitä, että miten tuollaisella kaksipyöräisellä osaisimme ajaa. Tämän vuoden alusta nämä, kuten muutkin kevyet sähkökulkuneuvot, sallittiin myös Suomessa ja sen myötä niitä on nyt tarjolla myös Helsingissä. Ja mikäs sen parempi ympäristö opetella uusi taito kuin jo tuttu kaupunki, eli Helsinki, joten menoksi!

Segway molemmat ranta

Vuokrasimme laitteet Segwayrentistä, Mikonkadulta (linkki poistettu toiminnan lakattu pandemian myötä ainakin toistaiseksi). Ja otimme ensimmäiselle retkellemme mukaan myös oppaan, Markuksen.

segwayAluksi lyhyt perehdytys laitteeseen: tästä se käynnistetään, näin laitteelle noustaan, kallistus eteenpäin vie eteenpäin, kallistus taaksepäin taaksepäin, kallistus sivulle: laite kääntyy. Oikeasti, helppoa kun heinänteko. Hiukan vaikeampaa oli opetella pitämään laitetta paikallaan tasapainossa, mutta onnistui sekin hetken päästä. Vielä poistuminen laitteesta ja sen pysäytys ja sitten uusi aloitus ja matkaan!

Vuokraamon sijainti Mikonkadulla on aloittelijalle sikäli hiukan haastava, että lähtö liikenteeseen tarkoittaa todellakin liikennettä. Kävelijöitä ja autoilijoita riittää ja kadulla joutuu hiukan pujottelemaan heti alkuun. Myös raitiovaunukiskojen ja jo kohta katujen ylitykset haastavat uudet taidot heti alkuunsa, mutta niin me vaan etenemme Espalle, edelleen Unioninkadulle ja siitä rantaan. Kaivopuiston rannassa viiletämme pyörätietä jo reipasta vauhtia. Jos Segwaylla ajaa alle 10 km/tunnissa vauhtia, niin se kuulemma rinnastetaan jalankulkijaan, jos yli, niin pyöräilijään. Yli 20 km/tunnissa Segwaylla ei voikaan ajaa: laite rajoittaa vauhtinsa tuohon nopeuteen.

Segway menoa

Cafe Ursulan kohdalla pidämme pienen kuvaustauon, sillä kuvaaminen ja ajaminen ei kyllä suju yhtaikaa. Jarruttaminen, laitteelta nouseminen ja niiden pysäyttäminen sujuu jo, laitteen ”pysäköinti” oman jalkansa varaan vaatii vielä vähän harjoitusta, mutta harjoittelemassahan me olemme.

Ursulalta jatkamme rantatietä, valitsen pienen letkamme ensimmäisenä hiekkatien, joka näyttää kuitenkin päättyvän niin jyrkästi, että käännymme takaisin, sujuvasti kapealla tiellä. Palaamme pyörätielle ja jatkamme, välillä taas ihan liikenteessä, katuja ylittäen ja jalankulkijoita väistellen. Pysähdymme liikennevaloihin ja tasapainottelemme paikoillaan ja vaikka se jo sujuukin, niin kovin pitkään valojen vaihtuminen tuntui kestävän!

Segway Pirkko Segway Lasse

Toisen kuvaustauon pidämme Baanalla, jota pitkin huristelemmekin sitten jo takaisin keskustaan ja taas liikenteessä pujotellen Rautatieaseman ohi takaisin Mikonkadulle. Baanalla viiletimmekin jo niin lujaa, että oppaamme katsoi aiheelliseksi muistuttaa laitteen huippunopeudesta ja siitä, että laite jarruttaa tarvittaessa sitten itse, ettemme ylläty, jos niin käy.

Kuvissa näkyvät kypärät ovat omat pyöräilykypärämme, mutta jos emme olisi ottaneet niitä mukaan, niin Segwayrentistä olisi saanut myös tarvittavat kypärät. Kypärää suositellaan, kuten pyöräilyynkin, mutta pakollisia ne eivät ole. Oma valinta miten päätänsä arvostaa!

Tällä kertaa emme yrittäneetkään kiertää Helsingin nähtävyyksiä, mutta ”oikeille” turisteille Segwayrentillä on tarjolla parikin erilaista kierrosta Helsingissä.

Tässä vielä retkemme tunnelmia pienen videon verran:

Retken jälkeen totesimme molemmat, että tämä oli helpompaa kuin olimme luulleetkaan ja etenkin rantatiellä ja Baanalla kivaa kun ei tarvinnut väistellä jalankulkijoita eikä seisoa liikennevaloissa. Kotimatkalla jo surffasin netissä, että miten loppuvuoden matkakohteissamme olisi Segway-retkiä tarjolla ja ainakin Halifaxissa näytti olevan, joten eiköhän sitten viimeistään syyskuussa nousta taas Segwayn kyytiin!

segwayrent Mikonkadulla

Idea Segway-retkestä Helsingissä oli omamme ja maksoimme laitteista tunnin vuokran. Segwayrent (linkki poistettu toiminnan lakattu pandemian myötä ainakin toistaiseksi) tarjosi oppaan ja tunnin venytyksen 1½ tuntiin, kun kerroimme kirjoittavamme matkablogia.

Käy tykkäämässä Meriharakan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi. Seuraa kuviamme ja kommenttejamme myös Instagramissa (@Meriharakka) ja Twitterissä (@Meriharakka1)!

Tags from the story
Join the Conversation

20 Comments

  1. says: Stacy

    Itse olen sellainen, että tekisi mieli vähän haastaa tuota laitetta, esimerkiksi jyrkässä ylämäessä ja vastaavasti alamäessä. Minä olen paljon ulkoiluttanut ihmisiä pyörätuolissa pääkaupunkiseudulla ja tiedän, että kevyen liikenteen väylät tekevät varsin ikäviä kallistuksia sivusuunnassa, joka tekee tavallisella Meyralla liikennöimisestä vaikeaa. Segwayllahan voi vastaavasti kallistaa itseään vastasuuntaan. Lopuksi voi tietysti tehdä pienen hyppyrin ja hypätä sillä.
    Kuten jo tästä voitkin arvata, minun ja motorisoitujen kulkuvälineiden suhde on aina ollut vaikea, useimmiten jälkimmäinen on päätynyt romuttamolle, minä en onneksi vielä sairaalaan.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Stacy! Ainakaan näin ensimmäisellä kerralla ei ihan tullut mieleen yrittää temppuja tai haastaa laitetta :-)

  2. Hauska laite, kerran olemme Roomassa isoa puistoa suhailleet ristiin rastiin. Yllättävän nopeasti käytön oppi, vaikka aluksi tuntuikin vaikealta. Siis ehkä ekat kolme minuuttia. Segway olisi aika kiva tapa säästää jalkoja ja tutustua uusiin kaupunkeihin. Noillahan vetää nykyään poliisitkin!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Meri! Tosiaan, pari ensimmäistä minuuttia hiukan hirvitti, mutta nopeasti tuosta pääsi jyvälle.

  3. says: Saana

    Onpa hauskannäköistä, ja tuo video oli kiva lisä tähän juttuun! En ole Segwaylla ajellut, mutta olen kokeillut sellaista liikkuvaa tasapainolautaa (miksiköhän sitä sanotaan…?), eli tavallaan kyseessä on samanlainen kapistus ilman tuota Segwayn ”ohjaustankoa”. Mulla on selkeästi nämä termit hieman hakusessa… Eipä tuo huonolta tavalta tunnu, kun uuteen kaupunkiin lähtee tutustumaan. Ehkäpä kokeilen joskus! :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Saana. Huh … Sellaista tangotonta lautaa me tuskin olisimme uskaltautuneet edes kokeilemaan, vaikka siihen tilaisuus olisikin tullut vastaan!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Martta! Kannattaa tosiaan ainakin kokeilla – me aiomme kyllä käyttää tällaisia toistekin!

  4. Eih naurattaa!!! Musta noi on niin huikean huvittavia vempeleitä että pakko päästä testaamaan :D

    Mulla onkin kivasti täällä vieraina juuri pari brittiläistä seikkailijaa, täytyykin heille näyttää postaus ja kysyä että hotsittaiskos :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Tiia! Käypä tsekkaamassa Segwayrentin sivuilla, siellä on parikin turistikierrosehdotusta Helsingin näkemiseksi.

  5. says: Sir Bizler

    En ole juurikaan törmännyt Segwayhin Stadissa, joten ihan uutta tietoa. Kaverini on pyörittänyt ”leikkimieleistä” Segway poolo skabaa Tukholmassa jo vuosia. On muuten hyvin erikoinen laji ;)

  6. Mä olen ajanut segwaylla tasan kerran, Tel Avivissa vuonna 2013. Mulla oli kyparan lisaksi paalla myos polvi- ja kyynarpaasuojat – onneksi, kaaduin nimittain kyljelleni laitteelta pois noustessani. Uskalsin onneksi kuitenkin silloin jatkaa kierroksen loppuun ja nautinkin siitä, mutta uudelleen en ole segwayta kokeillut. Ehka pitaisi, asianmukaisin varustein – mun menos tuolloin nimittain hidastivat korkkarit, jotka olivat varmaan ainakin osasyyllisia myos kaatumiseen (en yleensa kayta korkokenkia, mutta tuolloin olimme olleet tapaamassa kansanedustajaa ja saimme sitten ex tempore mahdollisuuden lahtea segway-retkelle ilman mahdollisuutta vaatteidenvaihtoon). Ensi kerralla lenkkarit!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *