Juhannuksen parhaat

Juhannus Ahvenanmaalla

Kolmessa vuorokaudessa ehtii paljon. Ei kuitenkaan sekä kiertämään Visit Ålandin meille valitsemia Ahvenanmaan parhaita paloja että kertomaan niistä blogissa.

Sosiaalisessa mediassa jaoimme kuitenkin tunnelmiamme tuoreeltaan: joitakin kuvia Instagramissa (ja sen myös siihen liitetyllä Twitter-tilillämme) ja joitakin myös/vain Facebookin puolella.
Mutta jos sosiaalinen media ei ole Sinun juttusi, niin ei hätää: tämän jutun kuvituksena tarjoamme näistä parhaista paloista parhaat!

Paluumatkalla korkealta Viking Gracen a la carte -ravintolan viereisestä shamppanjabaarista löytyi kuin löytyikin sen verran rauhallinen kohta, että kesäisen saaristomaiseman keskellä hahmottelimme tulevia juttujamme Ahvenanmaalta seuraavasti:

Merellinen Maarianhamina

Tiira keulakuva merimuseo Maarianhamina

Kävimme Suomen vuoden parhaaksi museossa valitussa Ahvenanmaan merenkulkumuseossa. Oli hyvä! Kiertelimme entisinä purjehtijoina niin Itä- kuin Länsisatamaa ja söimme maittavan illallisen ÅSS:llä. Asuimmekin melkein Itäsatamassa Arkipelag-hotellissa.

Värikäs Maarianhamina

Lankoja Stickstuganin myymälässä

Jos aikaa olisi ollut yhtään enemmän, niin olisimme tehneet runsaan 20 kilometrin pyöräretken Stickstuganiin Järsössä: nyt kävimme siellä autolla, mutta yhtä ihana paikka se silti oli! Lilla Holmenilla niin luonto kuin linnut olivat värikkäitä ja Saltin käsitöistä useampikin melkein päätyi kotiimme.

Vieraanvarainen Ahvenanmaa

Tunnustetaan, tuskin olisimme omin nokkinemme osanneet varata majoitusta Björnhufvudista tai Kvarnbosta, mutta onneksi Visit Åland osasi. Kummatkin paikat olivat pieniä, kodikkaita ja persoonallisia – ja ihan erilaisia. Smakbyn ravintolassa nauttimamme juhannusaaton illallinen oli napakymppi ja Ahvenanmaan pannukakkua on onneksi edelleen tarjolla eri muodoissa lähes kaikkialla.

Smakby Juhannusillallinen
 

Juhannussalot

Vuosien mittaan Ahvenanmaalla, mutta myös Turun saaristossa ja Ruotsissa olemme kesällä nähneet näitä koristeltuja juhannussalkoja, mutta ennen tätä juhannusta emme koskaan olleet nähneet miten lövning ja resning, koristelu ja salon nostaminen, tapahtuu.
Nyt on asia korjattu: seurasimme juhannussalon nostamista ja siihen liittyviä juhlallisuuksia kolmessa paikassa.

Juhannussalko Englantilainen puisto

Eckerö

Juhannus 1966Eckeröllä on aivan erityinen paikka sydämessäni. Vietin siellä kesää, myös juhannuksen, ensimmäisen kerran 1966 (viereisessä kuvassa minä keskimmäisenä).
Toisen kerran vietimme siellä kesälomaa, silloin jo yhdessä Lassen kanssa, 1976. Purjehdusvuosiimme mahtuu useampikin poikkeaminen myös Käringsundiin. Viimeksi yövyimme siellä Märketin retkeemme liittyen kesällä 2011. Tälläkin kertaa kävimme Postitalolla, jonka nyttemmin ovat vallanneet taide ja erilaiset herkut.

Käringsund

Ville ViikinkiAhvenanmaata kiersimme tällä kertaa autolla, jonka saimme sinne Viking Amorellalla. Aamuvuoro Turusta lähti 0845 ja oli perillä klo 1410. Pienellä tsempillä tuohon aamulähtöön ehtii Espoostakin, vaikka lauttarannassa pitääkin olla jo tuntia ennen. Ja paluumme, Viking Gracella, oli aikataululla 1425 – 1950, jonka päälle sitten vielä pari tuntia Espooseen, mutta menihän sekin, valoisassa kesäillassa.
Näissä tunnelmissa palaamme melkein kuukaudeksi arkeen, kotiin ja töihin.

Lofoottien matkaa odotellessa onkin lähiviikkoina mukava palata tarkemmin kaikkeen Ahvenanmaalla kokemaamme ja näkemäämme, joten pysy kuulolla, upeaa Suomen kesää on tulossa lisää monen jutun verran!

Käy tykkäämässä Meriharakan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi. Seuraa kuviamme ja kommenttejamme myös Instagramissa (@Meriharakka) ja Twitterissä (@Meriharakka1)!

Yhteistyössä Visit Ålandin kanssa.

Save

Save

Save

Save

Save

Tags from the story
Join the Conversation

2 Comments

  1. Mukavan näköistä. Lensin maanantaina Ahvenmaa ylitse ja pohdin samalla, että edellisestä vierailusta on sinne liian pitkä aika. Voisi ottaa ensi kesän ohjelmaan, kun kalenteri on tämän kesän osalta täynnä.

  2. says: Pirkko

    Kiitos Rami! Suosittelen, siitä vaan varaamaan, ensin kalenterista ja sitten laiva- tai lentolippuja.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *