Montako lukijaa?

Vallisaari

Silloin tällöin matkabloggaajien keskuudessa joku kysyy muilta numeroista: montako uniikkia kävijää teillä on per kuukausi?

Siinä missä blogien eri kanavien (Facebook, Instagram, Twitter) seuraajamäärät ovat julkista tietoa, niin itse blogin kävijämäärät pääsee näkemään vain blogin omistaja.

Kävijämäärien seurantaan bloggaajat käyttävät yleensä Google Analyticsiä ja sen antamista luvuista erityisesti tuota uniikkien kävijöiden lukumäärää per kuukausi. Suomalaisille matkablogeille jo 4000 lukijaa per kuukausi pidetään hyvänä lukuna, vaikka se jääkin kauas suosituimpien Lifestyle-, muoti- ja ruokablogien luvuista – esimerkiksi monet blogiportaalit edellyttävät mukaan tulevilta blogeilta vähintään 2000 – 3000 yksittäistä lukijaa viikossa.

Örö
Örön rantamaisemaa

Syö Matkusta Rakasta –blogia pitävä Meri avasi äskettäin kävijälukujaan  (linkki poistettu blogin poistuttua) julkisesti erityisen hyvän kuukauden jälkeen: 8300 lukijaa oli käynyt lukemassa juttuja hänen blogistaan kesäkuussa.

Meriharakan luvut olemme jo jonkin aikaa julkaisseet vuosineljänneksittäin blogimme perustiedoissa, mutta Merin esimerkin innoittamana ajattelin listata tässä jo perinteisessä kuukauden suosituimmat jutut ja Instagram-kuvat –jutussa jutut ja kuvat lukuineen.

Näitä juttuja te luitte kesäkuussa näin monta kertaa:

Kesäkuussa julkaistut jutut on merkitty sanalla uusi.

Suosikkijuttumme viime kesältä Örön saarelta on tänä kesänäkin kerännyt paljon lukijoita. Heinäkuussa muutamana päivänä Vallisaari on kyllä päivittänyt Örön! Pakkauslistamme on yksi ikisuosikeistamme. Mutta mukavasti joukkoon on mahtunut kesäkuussa julkaistujakin juttuja, joista eniten lukijoita kesäkuussa tavoitti juttumme matkoista pariskunnille. The Worldiä en olisi itse arvioinut erityisen ”isoksi aiheeksi”, mutta yksittäisen jutun suosiota on usein vaikea ennustaa.

Koko blogimme yksittäisten lukijoiden määrä oli kesäkuussa  7016, mikä meilläkin on hyvä kuukausilukema, siinä missä Merin 8300.

Björnhufvud auringonlasku Björnhufvud auringonlasku

Instagramin suosituimpia kuvia viimeksi kuluneen kuukauden aikana ovat olleet:

Instagram Travel Thursday -juttumme kuvituksena jo olleet kuvat meistä ”jääväsin” tästä vaikka kuva Lassesta 321 tykkäyksellä olisikin kuulunut joukkoon!

Tämä aamuna julkaisemamme kuva auringonnoususta kerää vielä tykkäyksiä ja nousee varmasti tuohon joukkoon, mutta eiköhän tuossa nyt jo riittävästi ollut auringonlaskua yhdelle kerralle.

Kuriositeettina mainittakoon suklainen iPhonen kuva, joka jäi alle 100 tykkäyksen, joka luokkaa 2000 seuraajalla Instagram-tilillämme on vähän.

Kuninkaansaari Porvoon rantamaisemaa

Twitter -tililtämme, jota toistaiseksi lähinnä käytämme niin blogijuttujen kuin Instagram-kuvien jakamiseen (jälkimmät automaattisesti),  tuota tämän aamuista auringonnousukuvaa on muuten twiitattu edelleen 11 kertaa ja huvikseni laskin, että teoriassa se on siis toistaiseksi sitä kautta tavoittanut melkein 30 000 silmäparia.

Ja vaikka nyt blogin puolella ollaankin, niin oheinen kiitoskuva, jota käytimme viikko sitten Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä,  myös kaikille teille.

Tasalukuja - kiitos!

 

Tags from the story
Join the Conversation

37 Comments

  1. Pitäisi itsekin tehdä tällainen tilasto. Mutta kun lukujen kanssa muutenkin nyhrää, niin ei jaksa enää oman bloginsa lukuja niin tilastoida. Etenkin tuo yhden yksittäisen postauksen lukukertojen määrä on mielenkiintoinen. Juttu kun elää netissä julkaisusta asti ja siihen saattaa tulla yllättävästi kävijäpiikkejä kuukausien hiljaisen elon jälkeen.

    1. Kiitos Anna! Yksi tällainen ajoittain nouseva juttumme on juttu bloggaamistakin käsittelevästä elokuvasta Matka minuksi. Aina kun se on esillä televisiossa tai jollain festareilla, niin se yllättää meidät nousemalla joinakin päivinä lukulistan kärkeen.

  2. Tosi mielenkiintoinen katsaus Meriharakan tilastoihin. Tuo Porvoon kuva on upea, samaa maisemaa ihailin puoli tuntia takaperin ottamatta kameraa esille -> liian pilvinen taivas :-(

    Täytyisi ehkäpä itsekin keskittyä enemmän omiin lukuihin. Sen verran kuitenkin olen tietoinen, että illalla kotiin palattuani kirjoitan loppuun jutun, joka on 98. postaukseni. Kuinka paljon vanhalla matkablogikonkarilla on juttuja julkaistuna?

    P.s. Hienot on sinunkin kävijämäärät niin kuin Merinkin!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Rami!
      1439 artikkeli kertoo WordPress – tosin en nyt tiedä onko luvussa myös muutama (<10) luonnoksiin toistaiseksi juuttuneita ideoita. Ja tämä siis 12,5 vuoden ajalta.

  3. Mielenkiintoisia lukuja.

    Omiin lukuihin kun vertaan niin on ilo huomata että noviisibloggarikin pääsee jo aika kivoihin lukuihin – kunhan kirjoittaa jostain muusta kuin vaelluksista Norjan perukoilla.

    Minäkin uudelleentwiittasin tuon upean auringonnousukuvanne, se on kertakaikkiaan loistava kuva!

  4. says: Ansku BCN

    Mielenkiintoista! En ole itse aktiivisesti seurannut blogini kävijämääriä, mutta ajattelin syksyn tullen tehdä pienen eksperimentin ja kokeilla, mitä tapahtuu, jos bloggaan ”oikein”: postaan oikeisiin aikoihin, harkiten sanavalintoja ja niin edelleen. Menen yleensä fiilispohjalta, mutta hieman kyllä kiinnostaa tietää, miten kävijäkäppyrät muuttuvat, jos teen pieniä muutoksia bloggailutapoihini :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Ansku! Seuraamme kyllä lukuja vähintään kuukausittain, mutta en ole niiden takia tai niiden perusteella ajatellut ruveta ”bloggaamaan oikein”. Jos päädyt tuollaisen kokeen tekemään, niin olisi kiva kuulla minkälaisia tuloksia sait!

  5. Kiva että luvuista puhutaan! :) Olen miettinyt itsekin että millaisia tilastoja te pidempään bloggailleet saatte kasaanne joka kuukausi. Kesäkuu oli minullakin, fiilispohjaisella harrastebloggarilla aika hyvä, 1700 uniikkia kuukaudessa. Selkeästi tämä on alkanut ottamaan tuulta siipien alle :) Näitä on kiva seurata, pidetään avoimia lukuja yllä! Teillä on koreat luvut :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Miraorvokki! Mukavaa, jos juttu oli Sinusta kiinnostava – ja hienoa, että omaltakin osaltasi avauduit luvuistasi.

  6. says: Andrina / andante

    Tämä oli mielenkiintoinen postaus :) Vasta pari kuukautta bloggailleena on kiva tietää, millaisia lukuja nimenomaan matkablogeilla on. Tavoitteena mulla ei ole tehdä ammattimaista blogia, mutta koska motivaatio bloggaamisen aloittamiseen oli hyödyllisten matkavinkkien jakaminen, olisi tietysti kiva, että ihmiset näkisivätkin niitä vinkkejä :D Pitääkin tässä pikkuhiljaa alkaa tarkemmin perehtymään näihin asioihin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Andrina! Noinhan se menee, ensin riittää, että lähimmät sukulaiset ja ystävät lukevat jutut, mutta mitä enemmän juttuun panostaa, sitä mukavampaa on myös ajatella, että näitä todella lukevat muutkin kuin se äiti ja paras kaveri :-)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Paula! Toki luvut ovat aina snapshot tietyn hetken tilanteesta, mutta Merin avautumisen innostamana on tähän juttuun saatu nyt jo julki ainakin kolmen blogin luvut.

  7. Tää oli mielenkiintosta, kun en itse oikein noiden suosittujen matkablogien lukijamääriä juuri tiedä. Itsellä tuohon on huimasti matkaa, mutta tällä postaustahdilla ja matkabloggaajien keskuudessa melko pienellä matkustusmäärällä ei siihen kyllä noin vain pääsekään. :D

    1. says: Pirkko

      Kiitos Venla! Totta, postaus- ja matkailutahti tietysti osaltaan vaikuttavat lukuihin, eikä isoja lukuja tietenkään tarvitsekaan tavoitella ellei tavoittele bloggaamisesta ihan päätyötä.

  8. Todella hyvä, että näistä luvuista puhutaan avoimesti! Kuten kommenteista huomaa, niin ei matkabloggaajilla ole oikein käsitystä millaisia kävijämääriä muilla matkablogeilla on. Ja onhan hyvä tietää edes vähän suuntaa, niin osaa paremmin hahmottaa että missä oma blogi menee ja pitäisikö kenties jotain muuttaa – siis jos on kiinnostunut kasvattamaan lukijamääriä.
    Teidän 7000 ja Merin 8300 on kyllä upeat luvut! :)

  9. says: Emma / Mutkia Matkassa

    Vau, kiitos tästä, tämä oli äärimmäisen mielenkiintoista! On tosi kiva tietää paitsi noita kuukausittaisia kävijämääriä, niin myös yksittäisten postausten lukuja. Taidan tykätä tilastoista vähän liikaa :D

    1. says: Pirkko

      Kiitos Emma! Minulla näiden yksittäisten postausten lukujen seuraaminen alkoi jossain vaiheessa kun keksin tuon idean listata kuukausittain suosituimpia juttuja lukijoille siihen tyyliin, että näitä muut ovat lukeneet, jos et vielä ole lukenut, niin haluat ehkä vilkaista. Jos klikkaat tämänkin jutun otsikossa olevaan Kuukauden suosituimmat -kategoriaa niin näet vanhempia tämän sarjan juttuja.

  10. Hyvä postaus, siis mulla on itse asiassa luonnoksissa samantyyppinen odottamassa, inspiroiduin itsestäni ja teistä muista sen taannoisen keskustelun perusteella. Katsotaan, näkeekö se koskaan päivänvaloa… :) Mutta kiva, että sä kirjoitit tästä, ja kiva lukea kommenttia ja saada vähän muiltakin perspektiiviä asiaan. Osaa itsekin vähän sitten suhteuttaa omia lukujaan. Mun täytyisi varmaan myös koota suosituimpien postausten lukumäärät, se olisi mielenkiintoista.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Meri! Ja kuten jo offline taisin sanoakin, kiitos ideasta tälle jutulle! Ja sorry, jos olit itsekin kirjoittamassa ja satuin nyt etsimään ensin :-)

  11. says: Miika ? Gia | matkakuume.net

    Yhdyn edellisiin, hyvä juttu että näistäkin luvuista puhutaan ihan avoimesti.

    Itseäni jää usein kiinnostamaan työmäärä niiden saavuttamiseksi: palkonko aikaa yhden postauksen teko on vienyt, mitä instagramissa ollaan tehty jotta kävijämäärät on tuhansien tolalla, paljonko Twitterissä tulee käytyä keskustelua.

    Tämä on jotenkin vähän sama kun silloin kun avataan kustannuksia – niin moni on kiinnostunut kuulemaan absoluuttisen euromäärän, mutta eivät ymmärrä kuitenkaan mitä se raha pitää sisällään ja mitä sillä on saatu.

    Se on vähän niinkun Winston Churchill jo aikoinaan sanoi: ”Nowadays people know the price of everything and the value of nothing.” :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Miika & Gia! Rami tuossa kysyikin yllä, että paljonkin olemme julkaiseet juttuja ja niitä tosiaan näyttäisi olevan jo lähes 1500, mutta tosiaan 12,5 vuoden aikana.
      Nykyisin julkaisen 2-4 juttua viikossa ja oikeastaan kyllä useimpina päivinä teen jotain niiden eteen, yhtenä päivänä lajittelen ehkä valokuvia, toisena teen luonnosta ja kolmantena kokoan ja julkaisen. Osan työstä, kuten vaikka valokuvien läpikäynnin, tekisin varmaan ilman blogiakin. Samoin matkakertomukset kirjoittaisin jossain muodossa joka tapauksessa ihan itsellemmekin muistiin.
      Instagramissa Lasse tekee pitkälti toisten kuvista tykkäämisen ja etenkin suosituimpien auringonnousujen ja -laskujen kuvaamisen – mutta tekisi varmaan sen ilman blogiakin.

  12. Mä yhdyn kyllä edellisten kommentteihin että tällainen postaus varmasti kiinnostaa ja tällainen antaa edes jonkunlaista suuntaa niin aloittaville kuin asiaa miettivillekin :) Kiitos tästä! Oletko kiinnittänyt huomiota siihen puhutaanko useimmiten uniikeista viikossa kuin kuukaudessa? Aika monessa paikassa taidetaan puhua kävijöistä per viikko, vai mitä mieltä olet?

    1. says: Pirkko

      Kiitos Monna! Kuten tuossa jutun alussa totesinkin, niin erityisesti noissa muissa kuin matkagenressä standardina taitaa tosiaan olla kertoa viikottaiset luvut, mutta tällä puolella syystä tai toisesta useimmiten on puhuttu kuukausittaisista.

  13. says: salaine

    Kiitos tästä mielenkiintoisesta jutusta! Oli pakko valita tämä, kun aihe kiinnostaa! Muistatko paljonko sinulla on ollut lukijoita alkuaikoina? Ja missä vaiheessa kävijämäärät alkoivat kasvaa?
    Itsellä on vielä tekemistä, jos samoihin lukuihin yltäisi. Toisaalta ei ole tarkoituskaan, koska selkeästi se tarvitsisi aikaa tehdä juttuja tiuhempaan tahtiin. Nyt hyvä jos saan yhden tai kaksi aikaiseksi ja se ei selvästikään riitä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos salaine! Ei satu nyt olemaan käsillä tilastoja kaikilta vuosilta, mutta sanotaan nyt vaikka, että viimeisen parin vuoden aikana luvut ovat suunnilleen tuplaantuneet.

  14. Mielenkiintoinen juttu. Pitäisi itsekin ruveta perehtymään enemmän noihin numeroihin, en edes vielä tiedä mitä ne kaikki tarkoittavat. Kiva kuitenkin saada jotain käsitystä siitä, missä numeroissa suositut blogit menevät!

  15. says: Pirkko

    Kiitos Anna! Mikään pakkohan numeroista ei ole innostua :-) – vaikka monet niistä ennemmin tai myöhemmin kiinnostuvatkin …

  16. says: Stacy

    St. Helena oli kyllä mielenkiintoisin, mutta Öröstä on tullut kuuma paikka, ihan lähipiiristäni tiedän ihmisiä, jotka ovat käyneet siellä.

    1. says: Stacy

      Oi, siellä on monta geokätköä! Kaveri soitteli just sieltä ja halusi mun ratkaisevan yhden geokätköongelman Öröstä tietokoneeni kanssa kun hän oli maastossa siellä.

  17. says: Tanja

    Uutena bloggaajana ja välillä pitkiäkin taukoja pitäneenä olen ihan tyytyväinen siihen, että mulla on jo yksi seuraaja blogissani :)
    Kokonaismäärä sivulla käynnillä on tähän mennessä ollut noin 4700 ja tällä hetkellä suosituin postaus on eilen tehty juttu Bora Borasta (197 lukukertaa, miten kummassa tämä keräsikin näin nopeasti lukijoita?). Postauksia on julkastu 36 eli ei edes yhtä per viikko (blogi ollut nyt 43 viikkoa)…

    Mutta instagramissa mulla on seuraajia jo 191 ja fb:ssä 138.

    Tästä on vaan yksi suunta ja se on ylöspäin!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Tanja! Aikansahan se vie ja on niin monesta asiasta kiinni – mutta siitä se lähtee!

  18. Kiitos Meriharakka mielenkiintoisesta postauksesta. Kokkareiden lukuja on kiva nähdä ja asettaa sitten omia tavoitteita. Jotta luvut saisi premmin nousuun, pitäisi varmaan kirjoittaa vähän aktiivisemmin – haluaisinkin, mutta aika ei vaan kaikkeen riitä…
    Onnea hienoista luvuista!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Heidi! Ideahan oli oikeastaan alun perin Merin, mutta pidin hänen tavastaan jakaa avoimesti tätäkin tietoa ja ajattelin jatkaa samalla linjalla.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *