Dinner in the Sky

Dinner in the Sky feature

Suomen kesä tarjoaa niin paljon elämyksiä, ihan kotikulmillakin, ettei lomaviikkojen siirtäminen syksylle harmita yhtään!

Tänään nousimme korkealle Helsingin Rautatientorin ylle syömään lounasta Dinner in the Sky -pöydässä.

Dinner in the Sky Helsinki

Dinner in the Sky Herlevi
Akseli Herlevi Taivasravintolan kokkina

Nosturi nostaa Dinner in the Sky -pöydän 55 metrin korkeuteen mukanaan 22 vierasta, keittiömestarin ja pari apulaista. Keittiömestarit ovat maan ja maailman parhaita ja tänään vuorossa oli ”Top Chef” Akseli Herlevi.

Taivasravintolan lounaspöytään asetuttiin maassa, Rautatientorilla. Turvamiehet kiinnittivät erikseen jokaisen turvavyöt ja jo sitä ennen meitä oli kehotettu jättämään kaikki isommat tavarat alas telttaan lounaan ajaksi. Puhelin ja kamerat kehotettiin laittamaan valmiiksi pöydälle, jottei niitä ylhäällä tarvitse etsiä taskuista.

Korkeuksiin pöytä nousi hiljaa ja tasaisesti: me muistelimme kuumailmapallolentoamme, jolloin meidät myös hiukan yllätti nousun tasaisuus ja rauhallisuus. Pöytä riippuu nosturista, mutta on myös tuettu kulmista köysin siten, ettei se pääse keinumaan kovin paljoa tuulessa.

Dinner in the Sky HelsinkiDinner in the Sky Helsinki

Lounas oli tänään japanilaisvaikutteista. Söimme korkeuksissa nämä ruokalajit:

  • Miso-turskaa, katsuo-maustettua munakoisoa ja miso-bataa kastike
  • Beef Tataki, japanilaista salaattia ja ponzu-salsaa
  • Matcha-juustokakkua, yuzulla maustettuja kesän marjoja

Miso-turskan vaihtoehtona oli tartarlihapullat – olin tullut sanoneeksi, Norjan kalapitoisen viikon jälkeen, että mieluummin jotain muuta kuin turskaa, vaikka Lasse kyllä vakuutti turskan täälläkin olleen erinomaista.

Dinner in the Sky alkuruoka
Dinner in the Sky pääruokaDinner in the Sky vaihtoehtoinen alkuruoka

Kaikki ruuat olivat todella hyviä ja syöminen yläilmoissakin onnistui. Tuuli ja mahdolliset apajalle pyrkivät lokit ohjasivat reippaaseen ruokailutahtiin. Muutama koriste taisikin lentää tuulen mukana jonkun viattoman ohikulkijan päälle, mutta mitään painavaa ei kukaan sentään tainnut pudottaa!

Aterian kanssa tarjottiin valko- ja punaviiniä, joita nautimme keskellä työpäivää ja autolla kaupungissa pistäytyessämme vain niukasti, mutta erityisen korkeuskammoisille tarjoilija ihan suositteli viinilasillista rentoutumiseksi. En ollut etukäteen ihan varma siitä miten reagoisin korkeuteen, mutta ainakaan näin rauhallisessa menossa ja ”vain” 55 metrissä ei tuntunut miltään. Tai no hiukan aina puhelimella kuvia ottaessani pelotti, siis se, että pudottaisin sen!

Ennen jälkiruokaa pistäydyimme välillä maan pinnalla: keittiö korkeuksissa pöydän keskellä on kuitenkin aika pieni. Mutta saatuamme jälkiruuan eteemme, nousimme vielä takaisin ylös siitä ja näköalasta nauttimaan!

Dinner in the Sky pääruokaDinner in the Sky Helsinki

Me olimme lounaalla Dinner in the Sky -organisaation vieraina, mutta jos oikein innostuit kokemuksesta, niin elämys on tarjolla Helsingissä vielä 7. elokuuta asti. Aikatauluja, lippuja ja hintoja voit tarkastella Dinner in the Sky -sivuilta.

Ja kuten alkukesällä tekemämme Segway -retken jäljiltä ajattelin, että nyt kun tätä on kerran kokeillut, niin tätä voisi olla mukava joskus kokeilla maailmallakin, jos osuisimme tämän kannalta oikeaan aikaan johonkin kaupunkiin: illallinen Pariisin taivaan alla, miten olisi?

Dinner in the Sky

Tällaisissa vaatteissa ylhäällä tarkeni tänään. Kesämekko ei ollut ihan paras valinta sikäli, että turvavyö kiinnittyy myös jalkojen välistä – etenkaan kapeaa hametta en suosittelisi. Ja tällainen pieni, kantamatta kulkeva laukku, kulkeutui mukana ylös. Minulla oli mukana myös huivi, jos olisi lisälämmikettä kaivannut, mutta tänään ainakaan se ei ollut tarpeen.

Yhteistyössä Dinner in the Sky -organisaation kanssa.

Tags from the story
Join the Conversation

33 Comments

  1. Näitä Sky dinnereitä olen itsekin jo vähän tiiraillut, tosi hauska konsepti, joten kiva kun jaoit kokemuksenne :)
    Jos pitäisi itse maksaa (en tutkinut hintoja), niin menisitkö uudelleen?

    1. says: Pirkko

      Lounaan hinta näyttäisi olevan 89 euroa per nuppi, sisältäen 3 ruokalajia, alkudrinkin ja valko- ja punaviinin. Ja ruoka siis huippukokin valmistamaa. En pitäisi hintaa elämyksestä ja tarjoilusta pahana itse maksettunakaan. Ei nyt ihan arkilounaaksi, mutta ainahan jokin syy juhlaan löytyy :-)

  2. Kiitos hyvistä vinkeistä! Täytyypä laittaa tarpeeksi lämmintä päälle huomenna ja tukka kiinni, ettei ole tuulessa koko aikaa silmillä. :) Toivottavasti sääennusteet ei pitäisi paikkaansa huomiselle, koska en tiedä miten kiva kokemus tuo on tuulisella säällä kovassa sateessa. :O

    1. says: Pirkko

      Kiitos itsellesi kommentista! Sää meitäkin hiukan huolestutti, sillä pohjoistaivaalla oli mustanpuhuvia pilviä, mutta lopulta meillä oli kuitenkin sään kanssa tuuria.

  3. says: Marjo

    Kiitos Pirkko tästä :) Huomenna noustaan Lumon kanssa korkeuksiin tai eihän tuo nyt ole mitään verrattuna vaikka tekemääni laskuvarjohyppyyn. Odotan huomista tosi innoissa ja hyvä vinkki muuten sinulta tuo turvavyöjuttu – ei laita siis hametta… :)
    Ihanan näköistä ruokaa Akseli on teille tehnyt… mums!

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista Marjo! Ohut ja leveä hameenikin toimi kyllä, mutta kapealla olisi melkein tullut ongelma. Laskuvarjohyppyä en ole vielä ajatellutkaan, kuullostaa aika hurjalta …

  4. says: Lumo

    Kiva nähdä etukäteistunnelmia. Pikku jännityksellä odotan huomista lounasta. Ruoat näyttävät herkulliselta ja lomalainen voi turvata siihen viinilasilliseen, jos taivaisiin kohoaminen tintuu aluksi liian jännittävältä.

  5. says: Maiju

    Tuo näyttää niin jännittävältä, että en uskaltanut hakeutua mukaan. Olisi ehkä pitänyt voittaa pelkonsa ;)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Maiju! Taitaa olla tuo korkean paikan kokeminen vähän sellainen, ettei siitä välttämättä etukäteen tiedä. Meistä ei tuntunut miltään, mutta samassa pöydässä oli ainakin yksi, joka taisi täristä oikeasti koko ajan.

  6. Me oltiin pari kesää sitten myös dinner in the skyssä ja oli kyllä mahtava kokemus! :) Me voitettiin tuo ruokailu ja olipa ihanan erilaista. Käytiin sitten lunastamassa palkinto nääs juhannuksena. Käytiin siis maalta pieni kierto Helsingissä. Suosittelen ! :) Hyvin olet kirjoittanut vaatetuksesta, olen samaa mieltä että ihan kapoisella hameella ei kannata matkaan lähteä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Miraorvokki! Monet taisivatkin tuolla olla juhlimassa jotain saatuaan lounaan lahjaksi – ja onhan tuo varmasti mieleen jäävä elämys ja sikäli kiva lahjaidea, ainakin jos sattuu tietämään, ettei lahjan saaja ole kovin korkeanpaikankammoinen.

  7. says: salaine

    Mielenkiintoinen konsepti mutta tuskinpa korkeanpaikankammoiselle. Luulin ensin, että se oli joku kapseli mutta eipä ollutkaan. Kyllä saa kokkikin laittaa parastaan tuolla ylhäällä! Mutta ihan varmasti huikea elämys!

    1. says: Pirkko

      Kiitos salaine! Ihan avointa tilaa tuo oli, tosin keskiosaa reunustivat kaiteet, eli kun kokki, kokin apulainen ja tarjoilija joutuivat tuolla ylhäällä myös liikkumaan, niin eivät pystyisi horjahtamaan tuolta alas.

  8. says: Helinä

    Joka kesä tulee tätä pohdittua kun kävelee ohi. Vähän tuntuu ”säätämiseltä” jos pitää varoa lokkeja ja ettei pudota tavaroita, ja etenkin se että välillä pitää laskeuta hakemaan jälkkärit maasta. :D Mutta ehkä tälle voisi antaa joskus tilaisuuden.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Helinä! No täytyy myöntää, että meneehän tuo vähän elämyksen puolelle, vaikka ruokaankin panostetaan :-)

  9. Dinner in the Sky on tosi kiva idea! Varmasti upea ja ikimuistoinen elämys, eivätkä näkymätkään ole yhtään huonot. Voisin ehkä harkita tuota, jos joskus tulisi siihen mahdollisuus :)

  10. Olen tuota vain maan tasalta Helsingin reissuilla seurannut ja näin korkeanpaikankammoisena ihan vatsasta sieppaa ajatuskin :D
    Varmasti huikea ja mieleenpainuva kokemus, maisemat ovat kohdillaan!

    1. Kiitos Miia! Selvästikään ei kovin korkeanpaikankammoiselle tuo ei tuntunut miltään :-) Nousu ja ylhäällä oleminen oli kuitenkin hidasta ja tasaista.

  11. Upeaa! Mun insta-kommentistakin saattoi paatella, etta ajatuskin ruokailusta 55metrin korkeudessa pelottaa – mutta kyseessa taitaa kuitenkin olla juuri sellainen juttu, jota on pakko paasta kokeilemaan!

  12. Olen joskus saanut tarjouksen mennä tuonne tutustumaan Elämyslahjojen kautta. Vaikka hyvä ruoka ja juoma kelpaisi aina, niin ajatus yläilmoissa syömisestä on yksinkertaisesti mahdoton.

    Sain kerran lahjaksi kuumailmapallolennon. Sekin jäi käyttämättä, koska en uskaltanut kyytiin.

  13. Kiitos Anna! Kummatkin nyt siis tehty, tämä Dinner in the Sky ja kuumailmapallolento. Etenkin jälkimmäisen voisin kuvitella vielä joskus tekeväni uudelleenkin, vaikka niillä on tainnut jonkun verran tapahtua onnettomuuksiakin. Dinner in the Sky:sta en ole sellaisista ainakaan onnistunut kuulemaan.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *