Majakat Lofooteilla

Majakat feature

Halusin säästää Lofooteilla tekemämme retket majakoille omaksi jutuksi.
Majakathan ovat kiinnostaneet erityisesti Lassea jo kauan – ei niin, että matkamme rakentuisivat ihan majakoiden ympärille, mutta kyllä hän ennen matkojamme tarkistaa, että onko alueella majakoita ja lyhyempiä poikkeamia ”perusreitiltä” teemme usein niiden takia.

Voisi myös sanoa, että siinä missä jotkut meistä matkabloggaajistakin kertovat olevansa erityisen kiinnostuneita vaikka Italiasta tai Yhdysvalloista, niin me voisimme määritellä olevamme erityisen kiinnostuneita ei-trooppisista saarista ja rannikoista.
Ehkä voisi myös sanoa, että matkustamme mielellämme alueilla, joissa meriharakat pesivät!

Hyviä ”majakkakohteita” Lofoottien lisäksi ovat olleet esimerkiksi Nantucketin saari Yhdysvalloissa ja Jejun saari Etelä-Koreassa.

Lofooteilla kävimme katsomassa seuraavat majakat:

Kabelvåg

Kabelvåg

Kabelvågin majakalle saimme pujotella pienen kylän kiemurtelevien teiden läpi, mutta löytyihän se sieltä, hiukan sumuisena päivänäkin, kylän satamasta, aallonmurtajan päästä.

Henningsvaer

Henningsvaer

Henningsvaerissa majakoita oli kaksin kappalein. Vanhempi vuodelta 1856, joka on korvattu uudella vuonna 1935. Tuo majakanvartijan rakennuksesta erillinen majakka on se uudempi.

Henningsvaerissa on kaksi näköalapaikkaa merelle, joista kummaltakin näkee nämä majakatkin hyvin. Toinen näköalapaikka on samalla niemellä kuin majakka, toinen lahden toisella puolella – me kävimme tietysti molemmilla!

Svolvaer

Svolvaer

Svolvaerin majakka tunnetaan useammalla nimellä, joko Vestre Vabeinan tai Fiskerkona. Majakka on pitkän aallonmurtajan päässä (eikä sen päässäkään vielä ole ihan majakan vieressä). Majakka on epätavallinen, sillä se on itseasiassa Per Ungin patsas, joka tunnetaan nimellä Fiskerkona, kalastajan vaimo.

Laukvik

Laukvik

Laukvikin pienessä kylässä ei ensin tuntunut olevan ”mitään”, mutta hetken sitä katseltuamme sieltä löytyi kahvila (tosin aamupäivällä vielä kiinni), kauppa, pienen pieni kulttuuritalo ja majakka aallonmurtajalla. Majakalta ja aallonmurtajalta oli hieno avoin näköala merelle.

Eggum

EggumEggum

Eggumin pieni majakka oli hyvin samantapainen kuin Laukvikin. Majakka ja näkymät olivat kauniit ja hiekkarannalle oli joku iloksemme askarrellut hymynaamankin!

Eggumin rannalla näimme yllättäen myös pienen meriharakkaperheen – yllättäen sikäli, että koska olimme majakkaa menossa katsomaan ja kuvaamaan, niin teleobjektiivit olivat sitten autossa, mutta pakkohan näitä oli silti yrittää kuvata!

Meriharakka Eggum Meriharakka Eggum

Reine

Reinen majakkakuvien takia käyttäydyimme jo huonosti ja kävelimme selkeästi ketjulla merkityn yleisöltä suljetun tienpätkän päähän kuvien ja näkymien takia.
Urputin siinä mennessämme Lasselle, että varmasti joku rannikkovartiosto tai muu jostain kamerasta näkee meidät, mutta näki tai ei, niin ehdimme käymään majakalla ja palaamaan autolle ja jatkamaan matkaa sen kummemmitta sanktioitta.

Reine

Lopuksi vielä bonuksena muutama kuva kauniista loistoista, joita myös näimme monessa kohdin Lofoottien rannikkoa.

Moskenes Lofootit
Moskenes, Lofootit
Auringonlaskuretkellä Henningsvaerista
Auringonlasku merellä, Lofootit
Tags from the story
,
Join the Conversation

8 Comments

    1. says: Pirkko

      Kiitos! Jotain niissä todella on, etenkin meren äärellä varttuneelle ja monta kesää purjehtienkin viettäneelle.

  1. says: Susanna

    Majakoita minäkin tykkään kuvata. Viimeksi näin netissä että joitakin majakoita tarjotaan myös loma-asuntoina. Sardiniassa olisi ollut sellainen mutta ei tullut kokeiltua

    1. says: Pirkko

      Kiitos Susanna! Me olemme Englannin rannikolla, Pendeenissä, yöpyneet majakassa yhden pääsiäisen. Ihanat näkymät, kiva asunto – ja korvatulpat mukana sumuisten öiden varalle, sillä majakkahan toimi edelleen, automatisoituna.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anna! Vaati hiukan kävelyä tuo kalastajan vaimo, mutta oli se sen arvoinen :-)

  2. says: Pirkko

    Kiitos Virpi! Majakat ovatkin vähän sellaisia, että niitä pitää kyllä hiukan etsiä, ainakin jos niitä maakrapuna haluaa nähdä, sillä useimmiten tiet eivät mene niin lähellä rantaa, että niitä ihan vaan siitä ohiajaessaan näkisi. Tuo viimeinen ”vaati” kyllä jo meriretken, muut on kuvattu rannalta.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *