kanada lentokartta

Lähtötunnelmissa

Vaikka lähtisi matkalle melkein kerran kuussa, niin aina se on pieni taitekohta elämässä, johon liittyy asioita ennen matkaa ja asioita matkaa varten.

Ihan pakkaamiseen asti emme vielä ole edelleet, mutta ensimmäisiä valmisteluja on tehty: Hesarin jakelu on loman ajaksi keskeytetty, luottokorttien maarajaukset on asetettu kohdalleen ja Kandan dollareita on ostettu.
Naapurin rouvan kanssa on alustavasti sovittu muutaman kukan hoitamisesta.

Facebookissa yksi ystävistäni laski montako aamua on ennen kuin hän lähtee Georgiaan, Armeniaan ja Azerbaidjaniin. Melkein samalle lähtöpäivälle ilmoittautui sitten lyhyessä ajassa kaksi muutakin ystäväämme, joten ehkä nämä syyskuun viikot ovat hyviä matkaviikkoja – kuten tietysti lähes kaikki vuoden viikot.

Marraskuisen risteilyn loppulaskukin tuli jo hoidettua ja ensimmäisestä kevätkauden matkastakin olisi hyvä tehdä päätös vielä tällä viikolla!

Vihervaaran AnnaParina iltana olemme katselleet kirjastosta lainatulta DVD:ltä lastenohjelmaa Prinssi Edwardin saarelta: Vihervaaran Annan elämäntarinan lomasta fiilistelemme maisemia saarella. Olen minä aikoinani tietysti kirjatkin lukenut, mutta ihan selkeinä ne eivät enää ole mielessäni, joskin monessa kohdin televisio-ohjelmaa huomaan sittenkin tietäväni mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan!

Maanantai-illan matkachatissa (mikä matkachat?) myös mukana ollut Tarinoita maailmalta -blogia kotipesänään Ottawasta kirjoittava Annika kertoi sinne luvatun vielä helleviikkoa – ehkä sää suosisi meitä alkusyksyn Kanadassakin siinä missä Lofooteilla!

Matkachat eläimet

Matkachatin  aiheena oli muuten Eläinkohtaamiset ja vaikka ensin ajattelin, että en nyt tiedä olemmeko me erityisen luontomatkailijoita tässä suhteessa, niin hyvinhän niitä eläimiin liittyneitä kokemuksia muistin uumenistä löytyi. Osa päätyi myös Annikan kirjoittamaan yhteenvetoon – kuten tietysti moni muukin muisto ja vinkki muilta keskustelijoita.

Booking.com muistuttaa nyt jo lähes joka aamu, että matkasi lähestyy.
Tällä kertaahan olemme kasanneet matkan itse, joten Booking.com tietää, että ensimmäisen yön olemme Halifaxin lentokentällä ja seuraavan sitten jo Charlottetownissa. Booking.com tarjoaa lentokenttähotellista iltakuvaa, mikä onkin ihan paikallaan, sillä illallahan me tuolla perillä olemme.

Hilton Halifax Airport

Iceland Airkin muistutteli lähestyvästä lennosta ja me muistimme, että pitääkin tarkistaa mikä lounge Helsingissä olisi käytettävissämme (näyttäisi olevan Aspire). Ehkä saamme kaiken valmiiksi lauantaina sen verran ajoissa, että ehdimme sinnekin.

Sitä ennen on vielä vuorossa – paitsi se pakkaaminen – viimeiset työpäivät ennen lomaa, valokuvauskurssi keskiviikkoiltana Rajalassa ja nyt syksyllä aloittamieni kirjoitusopintojen verkkokurssillekin pitäisi kirjoittaa pieni näytelmänpoikanen ensi maanantaihin mennessä. Jos tiukoille menee, niin sen ehtii siis vielä koneessakin!

Draamakohtaus
Lue ensin tehtävään liittyvä kirjallisuus. Kirjoita sen jälkeen kohtaus, jossa on selkeä aloitus, konflikti ja lopetus. Kohtaus voi olla näytelmästä, elokuvasta tai kuunnelmasta (katso eri formaattimallit). Lue tehtävän tarkempi ohje.

Kirjoittamisen perusopinnot alkavat kaikille pakollisella Kirjoittajan yhteisöt -kurssilla, jonka aikana paitsi rakennamme yhteisöämme käymme läpi eri tekstilajeja kuten vaikka proosa, runo, draama, omaelämänkerrallinen teksti. Kurssi alkoi parilla lähiopetuspäivällä muutama viikko silloin ja silloin tuli jo kirjoitettua mm. ensimmäinen pieni novelli, mutta jätetään se nyt vielä julkaisematta!

RMS_Titanic_Graves_in_Fairview_Cemetery
Fairviewn hautausmaa (kuva Flickristä: archer10 (Dennis))

Lasse on ehtinyt minua enemmän paneutua reittimme yksityiskohtiin: etsimään mm. tiedon, että Halifaxin Fairviewn hautausmaalle haudattujen Titanicin uhrien joukossa on kolme suomalaistakin eilen televisiosta tulleen Titanic-dokumentin innoittamana. Ehkä meidän pitää etsiä edes yksi noista haudoista kunhan Halifaxiin asti oikeasti etenemme – mehän aloitamme Prinssi Edwardin saarelta, jatkamme sitten St Pierre & Miquelonille ja vietämme vasta lomamme toisen viikon Halifaxissa ja sen ympäristössä.

Tällaisia – aika monta pientä juttua vielä ennen matkaa!

30 kommenttia artikkeliin ”Lähtötunnelmissa

  1. Todellakin vähän jännää lähteä taas matkalle. Matkakuumetta nosti lisää mutta samalla mieli rauhoittui, kun tapasin tänään Amurissa puistotien penkillä ihanan vanhan pariskunnan, joka oli asunut yli 20 paikassa maailmalla Afrikassa ja Aasiassa. Keskustelu heidän kanssaan sujui erittäin luontevasti niin maailman kolkista kuin keräily- ja jopa liikuntaharrastuksistakin. Pitäisiköhän useammin istahtaa penkille?

    1. Kiitos kaima! Olet tainnut tavata sukulaissielusi, ihan sattumalta siis 🙂

  2. Jossain vaiheessa luin, että olet haaveilemassa Intian Valtameriristeilystä. Oletteko menossa? Itse olin kaavaillut myös mutta työmuutokset muuttivat suunnitelmia. Jos olette niin mielenkiinnolla odotan juttuja risteilystänne.

    1. Kiitos salaine! Olisiko jäänyt vielä blogissa mainitsematta, että juu, marraskuussa vuorossa on Intian valtameren risteily: lähtö Mauritiukselta ja reitillä Syechellit, Reunion ja Madagaskar. Maabongarin unelmareitti 🙂 – ja pari viikkoa poissa marraskuun sateista on sekin aika unelmaa!

      1. Hiukan olen kade, koska olimme tosiaan menossa sinne tammikuussa mutta työpaikan vaihdoksen vuoksi en pysty irtaantumaan 18 päiväksi.

        1. Tuntuu olevan suosittu tuo uusi reitti, sillä tosiaan yhdet ystävämme ovat sinne tammikuussa menossa – odottavat kuulemma ensin, että saavat lukea meidän kokemuksensa reissusta 🙂 Ehkä teillekin vielä joskus löytyy sopiva ajankohta.

    1. Kiitos sarsa! Enköhän minä jotain tuolta saareltakin lähiviikkoina sitten kirjoita 🙂 – eli tervetuloa vaan lukemaan juttuja siltä suunnalta sitten kohta!

    1. Kiitos Susanna! Tosiaan on tainnut käydä niin, että tuota marraskuun reissua en ole vielä isommin esitellyt, mutta tuossa pari kommenttia sitten se nyt on ainakin lyhyesti esiteltynä. Pitääkin palata tähän, viimeistään Kanadan jälkeen.

  3. Ihanaa matkaa teille! Tykkään aina lukea (ja kirjoittaa itsekin) lähestyvän matkan odotuksen fiiliksiä, se vain on ihan oma tunnelmansa kun tietää, että pian mennään!
    Itsekin täällä lähtöfiiliksissä, tosin pitää tämä viikko vielä jaksaa, mutta lauantaina päästään jo Hesaan asti ja su sitten aamulennolla Nizzaan!

  4. Mahtavaa matkaa teille! Kanada on sellainen unelmakohde, missä olisi mahtavapäästä käymään 🙂 Yksi kirjekaverini asuu Edmontonin lähellä, ja vähän on ollut puhetta että menisin siellä käymään ensi vuonna. Olisihan se hieno lähteä, vielä kun olisi paikallinen ”opas” näyttämässä paikkoja.

  5. Voi ihanaa, nyt sinä sinne pääset, Kanadaan. Siitä olen minäkin pitkään haaveillut. Samoin olen haaveillut valokuvauskurssista ja miettinyt, josko hakisin myös yliopinton kirjoittajaopintoihin. Töissä on vaan niin kiireistä, ettei aika oikein riitä mihinkään -saati kirjoitatjakoulutuksen vaatimaan työmäärään (ainakin kuvittelen, että teettää reilusti töitä). Eipä kuulostaa myöskään tulevan risteilynne reitti pahalta. Vaikka en ole mikään risteilyihminen (lyhyellä Hurtigrutenin pyrähdyksellä sen taas muistin), niin tämä reitti kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että voisin jopa harkita! Siitä(kin) siis jään juttuja mielenkiinnolla odottamaan.

  6. Voi että melkoista opiskelua…valokuvauskurssia ja kirjoituksen perusteet opinnot. Itsellä on valokuvauskurssi ja kameran hankinta harkinnassa. Mukavaa lomaa!

  7. Matkoille lähtö, tavaroiden kasailu, viimeiset suunnittelut ym. on kyllä yllättävän mukavaa puuhaa! Joskus lyhyillä Euroopan-reissuilla aikaa ei kauheasti aina edes jää suunnittelulle, sitä vaan hyppää koneeseen. Toisaalta se on kyllä vähän tylsää. Niistä viime touhuiluista tulee kyllä omanlaisensa matkallelähdön fiilis. Mulla on vielä tälle syksylle lennot New Yorkiin ostettuna. Sitten ei mitään varmaa, lukkoonlyötyä. Toisaalta se ei haittaa, sillä nyt olisikin tarkoitus hieman säästää rahaa Suuria Suunnitelmia varten 🙂

  8. Se odottamisen aika on yksi hieno osa matkustelua. Siinä on jotain kummallista kutinaa ja tunnelmaa. Ei millään malttaisi odottaa, ja sitten toisaalta on kiva tutkia mitä pitäisi reissussa nähdä ja mitä ottaa mukaan.

  9. Mielenkiintoinen reissu teillä jälleen kerran luvassa. Tykkään itsekin ennen matkaa fiilistellä kohdemaan maisemia pursuavilla sarjoilla/elokuvilla. Ennen Uuden-Seelannin reissua tuli kahlattua lähes putkeen Lord of The Ringsit ja sieltä nappailtua sitten paikkoja, jossa on päästävä käymään.

    Ette tällä kertaa kuitenkaan Islannissa tee stopoveria?

  10. Mukavaa matkaa! Kuulostaa kiinnostavalta reissulta, jälleen kerran.

    Ja olen vaikuttanut siitä, että tunnut aina jaksavan opiskella uutta. Kerrot paljon kursseista ja muusta. Kirjoittamisen opinnoista olen itse aina tykännyt, ja vaikka kursseilla ei syntyisikään materiaalia, jonka kehtaa julkaista, niin koen kunnon palautteen saamisen kirjoittamisesta alan opiskelun parhaaksi anniksi.

  11. Prinssi Edwardin saari, mahtavaa! Innolla odottelen tarinoita sieltä ja kuviakin, jotta pääsen muutenkin kuin omissa mielikuvissani tutustumaan pienen runotytön ja Vihervaaran Annan maisemiin. Minä kun olen lukenut vain kirjoja, ainakin Pienen runotytön useampaankin kertaan, ja leffat/tv-sarjat ovat jääneet väliin. Hyvää matkaa siis, toivottavasti reissu on oikein onnistunut! 🙂

  12. Päivät ennen matkalle lähtöä ovat yleensä aika säätämistä, ainakin minulla 🙂 Enpäs muistanutkaan, että Anna kirjat sijoittuvat Kanadaan. Niitä tuli nuorempana kannettua kirjastosta kassi kaupalla kotiin luettavaksi. Kirjoituskurssi kuulostaa mielenkiintoiselta. Olen tuollaisesta haaveillut itsekin, mutta nyt ei vaan aika riitä. Toivottavasti kerrot täällä kurssin etenemisestä ja laita ihmeessä kirjoituksia luettavaksi. Mukavaa matkaa!

    1. Mulla vähän sama. Yleensä lähtöön liittyy sekin, että töissä pitää tehdä monta juttua valmiiksi ennen reissua, mikä lisää stressiä…. Mutta kun vaan pääsee lähtemään niin helpottaa 🙂

  13. Jos joku on ärsyttävää, niin se pakkaaminen. Muuten kaikki lähtöön liittyvät rutiinit ja sähköpostiin kilahtelevat asiaa koskevat viestit lämmittävät kyllä sydäntä aina. Niin ja sitä pakkaamistakin ärsyttävämpää on se laukkujen purkaminen.

  14. Lähdön fiilis on yksi parhaista fiiliksistä. Tosin last minute-ihmisenä lähdön fiilis on itsellä monesti vähintäänkin hektinen. 😛 Kiinnostuksella seurailen somessa reissuanne.

    Ps. Olen miettinyt Briteissä aina, että mistä Halifax pankki on mahtanut tulla. Onkohan näillä jotain yhteistä?

  15. Tuttua! Aina se sama tunne asioiden hoitamisesta ja jonkun jutun mahdollisesti unohtamisesta valtaa, vaikka matkalle olisi lähtenyt jo satoja kertoja. Itse olen täällä kanssa lähdön tunnelmissa, huomenna starttaa oma reissu. Hieno matka on varmasti tulossa teillekin, joten ei muuta kuin upeaa matkaa!

  16. Ihania lähtökuopissavalmisteluja 🙂 Kirjoituskurssi kuulostaa mielenkiintoselta, mahtavaa että jaksaa pitää montaa rautaa tulessa yhtä aikaa! Seuraan mielenkiinnolla reissuanne – matkakuumetta on aina hyvä pitää yllä! Pitäisi opetella näin perusteelliseksi ja suunnitelmalliseksi – tuntuu että omat reissut ovat niin go with a flow että fiksut käytännön asiat tuppaa vähän unohtumaan ennen reissua..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.