It’s all about Titanic

Titanic feature

Halifaxin SE nähtävyys on edelleen, yli sadan vuoden jälkeen, Titanic.

Meidän tämänkertaisella Kanadan kierroksellamme ensimmäinen Titaniciin liittyvä paikka oli Cape Bearin majakka, joka ensimmäisten joukossa 15. huhtikuuta 1912 vastaanotti ensin CQD-hätäkutsun ja sen jälkeen tuolloin uuden SOS-viestin.

Maritime Museum of Atlantic Halifax

Maritime museum of the Atlantic Halifax
Museossa oli myös vapaaehtoisia radioamatöörejä havainnollistamassa sähkötyksellä tapahtuvaa yhteydenpitoa

Ensimmäisinä Titanicin uppoamispaikalle saapunut Carpathia nosti hyisestä merestä eloonjääneet 706 matkustajaa ja palasi viemään heitä New Yorkiin. Myöhemmin paikalle ehtinyt California etsi vielä eloonjääneitä, niitä löytämättä.

White Star -yhtiö pyysi apua myös Halifaxista ja kaapelinkorjauslaivat Mackay-Bennett ja Minian lähtivät noutamaan ruumiita onnettomuuspaikalta.  Halifaxhan, siinä missä Ranskalle kuuluvat Saint-Pierre, on ollut kautta merenalaisten kaapelien aikakauden tärkeitä verkoston solmukohtia, joten Halifaxista löytyi laivoja, jotka pystyivät operoimaan vaikeissa olosuhteissa merellä.

Ruumiita alukset löysivät merestä yhteensä 337, joista 128 haudattiin merelle palsamointiaineiden puutteessa. Maihin tuotiin 209 ruumista, joista 150 on haudattu Halifaxiin kolmelle hautausmaalle, näistä 121 Fairview Lanen hautausmaalle ja loput katolisiksi tai juutalaisiksi tunnistetut näiden omille hautausmaille.

Maritime Museum of Atlantic Halifax

Halifaxin merenkulkumuseossa, Maritime Museum of the Atlantic, on erillinen, iso Titanic-osasto, jossa on merestä poimittuja Titanicin puuosia ja muuta onnettomuuteen liittyvää esineistöä, mm. uhrien vaatekappaleita ja matkatavaroita.

Yksi Titanicilta pelastettu kansituoli, aito, on lasikaapissa, sillä kun se aikaisemmin oli esillä vaan köysillä rajattuna, niin ihmiset viestivät siitä pieniä lastuja itselleen, irroittipa joku tuolin selkämyksessä olleen käyntikorttitelineenkin, johon korttinsa laittamalla tuolin saattoi varata itselleen. Myöhemmin, varkaan jo kuoltua, hänen poikansa kuitenkin palautti tuon pienen metallisen telineen museolle!

Nyttemmin museossa on myös kansituolin kopio, jossa museovieraat voivat istua (ja kuvauttaa itsensä).

Maritime Museum of Atlantic Halifax

Fairview Lanen isolla hautausmaalla Titanic -osio on vain hyvin pieni osa siitä, mutta luultavasti edelleen eniten vierailtu hautausmaan alue. 121 hautaa on kolmessa kaarevassa rivissä. Iso osa haudoista ovat edelleen nimettömiä, mutta löysimme etukäteen selvämämme kolmen suomalaisen haudat helposti. Samoin kuin muutaman Titanic-elokuvasta tutun roolihahmon haudat. Tänne haudattu Jack Dawson kuului kyllä laivan miehistöön, eli kyse ei ihan ole Leonardo di Capricion roolihahmon haudasta, mutta kyllä ihmiset silti kyseiselle haudalle tuovat kukkia!

Fairview Lane Cemetery Halifax Fairview Lane Cemetery HalifaxFairview Lane Cemetery HalifaxFairview Lane Cemetery Halifax

Fairview Lane Cemetery Halifax Fairview Lane Cemetery HalifaxFairview Lane Cemetery Halifax

Näiden kolmen suomalaisen lisäksi Suomi on ollut mukana tuntemattoman lapsen haudan osalta sikäli, että myöhemmin tuntematon lapsi tunnistettiin ensin ruotsalaiseksi Gösta Pålssoniksi, sitten suomalaiseksi Eino Panulaksi ja lopulta englantilaiseksi Sidney Goodwiniksi DNA-tekniikan vuosien mittaan parantuessa.

Tämä tuntemattoman lapsen hauta on sikälikin erikoinen, että sen vakiota isomman hautakiven kustansivat aikoinaan kaapelilaiva Mackay-Bennettin miehistö.

Fairview Lawn Cemetery Halifax

Titaniciin viitataan myös Pier 21:n Canadian Immigration -museossa.
Alakerran päänäyttelytila kertoo Empress of Ireland -aluksen uppoamisesta sen törmättyä norjalaiseen Storstad -alukseen toukokuussa 1914.  Empress of Irelandin upotessa 1012 aluksella olleista 1477 hengestä kuoli, siinä missä Titanicin onnettomuudessa 1517 ihmistä 2223:sta hukkui, eli iso onnettomuushan tämäkin oli. Museo esitteleekin Empress of Irelandin onnettomuutta Kanadan Titanicina, mutta eurooppalaisena täytyy tunnustaa, että siinä missä Titanicin tarina oli jossain määrin tuttu jo ennen Leonardo di Caprion ja Kate Winsletin tähdittämää elokuvaakin, niin Empress of Irelandista en ennen tuota museokäyntiä ollut koskaan kuullutkaan.

Empress of Ireland Empress of Ireland

Tähän Pier 21:n Canadian Immigration -museoon palaan vielä myöhemmin, sillä se oli mielestäni paras museo, jossa tälla matkalla kävimme!

Cape Bearin, merimuseon ja hautausmaan lisäksi Titaniciin liittyviä paikkoja esite Titanic in Nova Scotia luettelee vielä parikymmentä muutakin, mutta nämä riittivät meille!

Henkilökohtaisesti minua on Titanicin tiimoilta alkanut tämän matkan ja muutaman näkemäni Titanic-tutkimusta käsitelleen televisio-ohjelman myötä kiinnostaa, paljonko Titanicin onnettomuus kaikkine osa-alueineen on viimeksi kuluneen runsaan sadan vuoden aikana työllistänyt eri alan tutkijoita maailmassa. Luultavasti aika monia ja aika eri aloilta!

 

Tags from the story
, ,
Join the Conversation

28 Comments

  1. says: Nomadi

    Mielenkiintoista! Tuolla museossa ja hautausmaalla pitääkin käydä ensi vuoden Halifax-visiitillä – kiitos vinkistä!

  2. says: Stacy

    Titanicin kuuluisa kansituoli on kyllä mahtava! Titanichan on vertauskuva milloin millekin, esimerkiksi ekokatastrofille, mikä varmasti selittää hurjan kiinnostuksen alusta ja sen kohtaloa kohtaan. Slavoj Zizekillä on vielä oma tulkintansa elokuvasta: https://www.youtube.com/watch?v=RHAWcozS0lk
    Elokuvan sijasta mielenkiintoisempi oli monta tuntia kestänyt realistinen animaatio Titanicin uppoamisesta.

    1. Kiitos Stacy! Samaa mieltä, olen joskus nähnyt myös noita dokkareita aiheesta ja etenkin tuon elokuvan lisäksi/rinnalla ne ovat mielenkiintoista katsottavaa.

  3. Voi mitä paikkoja olette päässeet näkemään! Niin mielenkiintoisia yksityiskohtia…laivalla työskennellyt Jack Dawson, kansituolin varastettu käyntikorttirasia (taisi poika sisimmässään vähän hävetä isänsä tekoa?) ja moneen kertaan tunnistettu vauva. Titaniciin liittyy niin monen monta erilaista tarinaa ja juuri se tekee tapauksesta kaikessa surullisuudessaan myös aika kiehtovan.

    1. Kiitos Anna! Paitsi, että Titanic sinänsä oli mielenkiintoinen, monet tällä reissulla tapaamistamme museo-oppaista olivat tosi hyviä tyyppejä, tarinoineen.

  4. says: Ansku BCN

    Tämä museo ja hautausmaa kiinnostaisivat todella! Olen ollut siitä saakka, kun joskus alle 10-vuotiaana pikkutyttönä lainasin kirjastosta jonkun Titanic-kirjan, kiinnostunut Titanicin tarinasta ja leffakin on yksi ikisuosikkejani. Täytyy pitää mielessä tämä Halifaxin seutu, kun teen reissusuunnitelmia, siellähän näyttää olevan vaikka mitä kiinnostavaa!

  5. Kiitos Ansku! Halifax ja Nova Scotia laajemminkin ovat kivaa seutua – ja matkailijalle helppoja, kaikki toimii, kaikkea voi syödä ja juoda – ja kaikki puhuvat englantia.

  6. Titanic jaksaa edelleen kiinnostaa vuosisadan jälkeenkin. Oikeastaan vähän surullista, miten koko kaamea tapahtuma on saanut niin romantisoidun kuvan, että ihmisuhrit ja se valtava inhimillinen kärsimys tuntuu jääneen itse laivan varjoon. Toisaalta ymmärrän, koska itsekin olen suurella mielenkiinnolla seuraillut vuosien ajan oikeastaan kaikenlaista Titaniciin liittyvää uutisointia, mitä on vastaan sattunut tulemaan.

    Mutta ehdottoman mielenkiintoinen museo- ja hautausmaakäynti teillä! Tekee asiat jotenkin…konkreettisemmiksi.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Miika & Gia! Erityisen hassuksi vaiko surulliseksi tuon tekee se, että Halifaxissa Titanic on edelleen kovin konkreettisesti läsnä muuallakin kuin hautausmaalla – ja tuosta on sentään jokunen vuosi jo aikaa … Kun onnettomuudesta oli 100 vuotta, alkuperäiselle reitille kuulemma järjestettiin jopa risteily. Pohdimme hetken, että jos olisimme moisen huomanneet, niin olisimmeko olleet kiinnostuneita, mutta ei … meillä kun ei ole mitään henkilökohtaisia liittymiä tuohon, niin ajatus tuntui jotenkin melkein makaaberilta.

  7. says: salaine

    Surullinen paikka tuo Halifax tuon Titanicin osalta. Mutta eipä ole tullut ajateltua, että siellä voisi olla museo ja hautausmaa. Tosiaankin työllistävä vaikutus on koska jos geenitutkimuksetkin eri vuosina antavat eri tuloksen.

    1. says: Pirkko

      Kiitos salaine! Hautausmaa oli mielestämme jotenkin realistisin erilaisista Titanic-näyttelyistä ja matkamuistoista. Se oli totta, tänne on haudattu ihmisiä.

  8. says: Simo

    Mielenkiintosta knoppitietoa. :) Millastakohan kansalaisuutta aiemmalla laivalla oli sitten mahtanut olla, kun ei ole samanlailla yltänyt uutisiin saati historiankirjoihin…

    1. Kiitos Simo! Jos viittaat tuohon pari vuotta myöhemmin uponneeseen Empress of Ireland, niin eiköhän sielläkin eurooppalaisia vähän joka suunnalla ollut kuten Titanicissa, vähän vähemmän vaan.

  9. Titanic kyllä jaksaa kiinnostaa, rakastin sitä leffaa silloin kun se tuli ulos. Mutta tuosta Empressistä en ole kuullut minäkään ennen, on vissiin jäänyt Titanicin varjoon. Mielelläni lukisin siitäkin lisää, kaikessa traagisuudessaan näistä ihmiskohtaloista lukeminen on kiehtovaa.

    1. Kiitos Anna! Kiersimme kyllä tuon Empress of Ireland -näyttelynkin kiersimme ja tuohon laivaan törmäsi norjalainen laiva, Storstaden, ei jäävuori. Katsotaan, josko tulen siitä vielä jotain enemmänkin kirjoittaneeksi kunhan palaan tuohon maahanmuuttomuseoon, joka minusta oli laajemminkin tosi hyvä.

  10. says: Veera Bianca

    Mielenkiintoista, tuo on kohde missä olen pitkään halunnut vierailla. Olin teininä ihan täysi Titanic -fanaatikko, muistin edelleen jokaisen tässä mainitun numeron ulkoa, vietin kaiken vapaa-ajan lukien Titanic -aiheisia kirjoja, katsoen leffaa yli 50 kertaa, yms yms… Surullinen onnettomuus, mutta monta koskettavaa ja mielenkiintoista tarinaa.

  11. Aika jännä juttu tosiaan että tuosta toisesta onnettomuudesta en ole minäkään kuullut. Nousiko Titanic merkittävämmäksi ja uutisoidummaksi – kun se oli rakennettu uppoamattomaksi? (kiva muuten lukea tätä juuri nyt, pitäisi lähteä yön yli veneretkelle mutta tuuli tuljuttaa pysäköityä autoakin…)

    1. Kiitos Johanna! Ajatellen myös sitä, että tuo toinen onnettomuus tapahtui pari vuotta Titanicin jälkeen, niin ehkä tuollaisiin tapahtumiin oli siinä vaiheessa jo totuttu.

  12. Mä en kauheasti pitänyt Titanic-elokuvasta, mutta itse onnettomuus on kyllä mielenkiintoinen ja sellaiselta tuo museo vaikuttaa myös. Muutenkin olisi kiva päästä käymään Kanadassa, kartalle en kuitenkaan Halifaxia osaa sijoittaa, paitsi nyt kun tarkistin.

    1. Kiitos Tiia! Meille tuo ’Atlantic Canada’ valikoitui kohteeksi tällä kertaa tuon Prince Edward Islandin ja Saint-Pierre et Miquelonin takia (maabongausta näes …) – mutta kuten niin usein kun olemme ensin jotain matkaa maapisteiden ympärille rakentaneet, niin huomaamme, että tämähän on todella hieno kohde.
      Erityisesti meille, kun pidämme merestä, rannikosta, majakoista, saarista … tosi nappi valinta!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *