Hotel Metropol Varsovan keskustassa

palaceculture tuolit

Asuimme Varsovassa ihan keskustassa, metroaseman Centrum lähistöllä, Hotel Metropolissa. Hotellissa on hiukan erilaisia huoneita ja me päädyimme ensimmäisen kerroksen uudistettuihin huoneisiin, jotka viehättivätkin minua, joka pidän skandinaavisen vaaleasta ja modernista sisustuksesta.

Tapaamme yrittää valita hotellin pitkälti sijainnin mukaan: kaukana kaikesta oleva majoitus usein lyhyellä matkalla ei innosta vaikka se sitten olisi parempi ja/tai halvempi, ja vaikkakaan emme tätä hotellia itse valinneet, niin sijainnin puolesta ainakin olisimme sen voineet valita. Metron lisäksi esimerkiksi bussi Latienka-puistoon lähti hotellimme edestä ja kävelymatkalle hotellilta Vanhaan kaupunkiin osui sopivasti useampikin näkemisen arvoinen paikka, mahtava Place of Culture and Science, Janusz Korczakin patsas, viimeinen juutalaiskortteleista säilynyt katu,  aukio, jolla on tuntemattoman sotilaan hauta ja presidentinpalatsi, joitakin mainitakseni. Toki  Vanhan kaupungin liepeille pääsi metrollakin tai bussilla.

Huone ei ollut kovin suuri, mutta sänky oli mukava, huoneessa oli työpöytä, minibaari ja vedenkeitin – kyllä näillä muutaman päivän pärjää. Kylpyhuone oli suhteellisen iso ja toimiva, etenkin suihku: mikään ei mielestäni oli matkoilla kurjempaa kuin suihku, josta ei tule kunnolla kuumaa vettä riittävällä vedenpaineella! Pieniä ainakin hetkellisesti ilahduttavia yksityiskohtiakin oli huoneessa riittävästi.

Hotel Metropol Varsova Hotel Metropol Varsova Hotel Metropol Varsova

Aamiainen oli tavanomainen: vaihtoehtoja oli riittävästi, mutta ei mitään erityistä. Tällä kertaa ei ollut tarjolla vohvelirautoja tai omelettikokkeja, mutta taas – kyllä näillä pari päivää pärjäsi oikein hyvin. Aamiaishuone oli melko täynnä molempina aamuina, mutta kahdelle hengelle löytyi kuitenkin vaivatta pöytä kummallakin kerralla.

Hotel Metropol Varsova Hotel Metropol Varsova Hotel Metropol Varsova

Hotellin ravintolaakin kokeilimme yhtenä iltana – pitihän ne sisäänkirjautumisen yhteydessä saadut drinkkiliput käyttää! – ja lähistöltä löytyi muitakin mielenkiintoisia ravintoloita.

Kadun toisella puolella oli ostoskeskus, josta olisi löytynyt mm. monen kansainvälisen vaatemerkin kaupat, mutta lukuunottamatta lyhyttä vierailua Marks & Spencerillä emme niistä jaksaneet tällä kertaa innostua.

Innostavampaa oli oikeastaa Palace of Culture and Sciencen sijainti samoilla kulmilla, että näimme sen hienosti iltavalaistuksessa kumpanakin iltana. Ensimmäisenä iltana sää oli hiukan sumuinen, mutta toisena iltana rakennus kerrassaan loisti kaikissa sateenkaaren väreissä!

Palace Culture and Science Warsaw VarsovaPalace Culture and Science Warsaw Varsova

Tuo samoilla kulmilla oleilu mahdollisti meille myös vielä lähtöaamuna nousun Palace of Culture and Sciencen näköalaterassille sen 30. kerrokseen. Näköalat ylhäältä olivat ehdottomasti pikavierailunkin arvoiset ja tulipahan samalla nähtyä hiukan tuota kolossia sisältäkin. Taitaa muuten olla ensimmäinen näköalatasanne, jossa koskaan olemme olleet, jossa olisi voinut viivähtää aurinkotuolissa!

Warsaw Varsova näkymä Palace Culture and Science Warsaw Varsova näkymä Palace Culture and Science

Warsaw Varsova näkymä Palace Culture and Science
Alimmassa kuvassa Polonia Palace -hotelli.
Hotel Metropol on tuon Samsung -mainoksen takana oleva rakennus ja lentokenttäbussikin näyttäisi juuri olevan lähdössä pysäkiltä!

Lentokenttäbussi, 175,  lähti siis ihan hotellin edusta, kadun toiselta puolen. Bussimatka kentälle kesti n. 30 minuuttia.

(Yhteistyössä Polish Tourist Organisationin kanssa. Hotellin tarjoushinta kahdelta yöltä vastaavana viikonloppuna marraskuussa näyttäisi nyt olevan 152 euroa sisältäen aamiaiset.)

Tags from the story
, ,
Join the Conversation

8 Comments

  1. Me oltiin joskus vuosia-vuosia sitten Varsovassa, saatiin edullinen äkkilähtö, vaikka hotelli oli tosi hyvä. Ajankohta oli pääsiäinen, mikä usein on kallista matkustusaikaa. Perillä huomattiin, että kaikki kaupat menivät pääsiäiseksi kiinni! Hotellin edukkuuskin tuli huomattua heti seuraavana aamuna, kun nälkäisinä ja onnellisina lampsittiin hotellin aamupalalle – eihän siihen hotellin hintaan mitään aamupalaa kuulunut! Aamiainen olisi maksanut sellaisen ryöstöhinnan, että jätettiin väliin. Sittenpä etsittiin auki olevaa kioskia, josta saatiin edes jotain murua rinnan alle.

    Oltaisiin haluttu käydä tuossa ”Stalinin hampaassakin” mutta sekin -tietenkin- oli pääsiäisen kiinni. Mrph.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Kati! Meille kävi vähän samalla lailla Ljubljanassa joskus, vappuna ainoa aika jolloin kaupat olivat auki, oli pari tuntia saapumispäivänä, kun 2. toukokuutakin oli siellä joku pyhä. Mutta aviomies kyllä tykkäsi :-) !

      Me tapaamme syödä hotellin aamiaisen melkein hintaan kuin hintaan, kun aamulla olisi ankeaa sitä etsiä muualta. Joskus jos saa erityisen hyvän hotellin edullisesti, eikä siihen edulliseen hintaa kuulu aamiaista, niin aamiainen voi kyllä sitten olla yllättävän kallis suhteessa huoneen tarjoushintaan.

  2. Tykkään lukea hotellipostauksia. Vaikuttaa kelpo hotellilta Varsovassa, ehkä hieman persoonattomalta? Ei 70 euron vuorokausihintakaan onneksi mikään ihan posketon olo, eli jos nyt vähän persoonaa puuttuu, niin kaipa se tuolla hinnalla kuittaantuu.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Meri! Perushotellihan tämä oli, mutta sijainnin (ja miksei hinnankin) takia voisin harkita vaikka toistekin.

  3. says: Veera Bianca

    Näyttää ihan perus kivalta hotellilta, mulla pari ystävää yöpyi juuri tuolla ja ainakin pitivät hotellista! Itsekin pitäisi jossain vaiheessa eksyä matkalle Varsovaan!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Veera! Varsova yllätti meidät positiivisesti, eli suosittelen – ja vaikka meidän blogistamme löytyy sitten hyvin tietoa :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *