Säätöä talvisessa Espoossa

Hiljainen pyhäinpäivän viikonloppu. Näille päiville emme ole sopineet mitään. Ensi viikonloppuna olemme jo Mauritiuksella ja kohta matkalla kohti Seychellejä.

Viime viikonloppuna juhlimme lähimpien  ystävieni kanssa syyskuista syntymäpäivääni näin jälkikäteen kotimme lähellä sijaitsevassa ravintola Haikaranpesässä. Ravintolana se ei ihan vakuuttanut: ruoka oli kyllä hyvää, mutta palvelu olematonta. Ja itseasiassa ravintolan ainutlaatuinen miljöö olisi tähän aikaan syksystä sopinut paremmin lounaalle kuin illalliselle. Mutta ihan kivat juhlat meillä silti oli! Pienistä yksityiskohdista upein oli yhden ystäväni hiukan tuunaama syntymäpäiväkortti, tämä on niin osuva: matkasuunnitelmia ja matkoista kirjoittamista. Museokortillekin tulee kyllä olemaan käyttöä.

Synttärikortti

Myöhemmin viikolla syntymäpäiväteema vielä jatkui: joulukuussa on vuorossa sukujuhlat Turussa ja siihen liittyen tein kuluneella viikolla hotelli- ja ravintolavarauksia. Hotellivarauksen kohdalla päätimme, että nyt ei säädetä minkään potentiaalisen yhteistyön kanssa, vaan valitaan juuri se hotelli jonka haluamme (Hamburger Börs) ja maksamme hotellilaskun rahalla, ei kirjoittamalla! Turun viikonloppu asettuikin mukavasti samoille viikoille kuin joulumarkkinat Turun Vanhalla Suurtorilla.

vanhan-suurtorin-joulumarkkinat-2_kuva-esko-keski-oja
Vanhan Suurtorin joulumarkkinat. Kuva: Turun kaupunki, Esko Keski-Oja

Lokakuun päättyessä päättyi myös syksyllä Jyväskylän yliopistossa aloittamieni kirjoitusopintojen ensimmäinen kurssi: KIKP210 Kirjoittajan yhteisöt 5 op.
Viimeisenä (ja kuudentena) osatehtävänä piti vielä kirjoittaa kurssista n. 3 sivun mittainen Oppimispäiväkirja. Nyt sitten odottelen vaan kurssista suoritusmerkintää ja arvosanaa. Osan kurssin tehtävistä tein Kanadan matkamme aikana, aamun ensimmäisinä tunteina ennen turistin varsinaisen ”työpäivän” alkamista. Kirjoittamisopinnot aloitin varovasti ja otin tälle syksylle vain tämän yhden kurssin – kevätkaudella on tarkoitus jatkaa suorittamalla ainakin kaksi kurssia.

Oppimispäiväkirja

Keskiviikkona Espooseenkin satoi ensilumi – ja lunta tulikin sitten yllättävän reippaasti. Sattumalta olin onneksi sopinut keskiviikon etäpäiväksi, mutta lähdimme kuitenkin lounaalle Lauttasaareen ja paluu Espooseen kesärengasautolla oli jo … melko mielenkiintoinen.
Loppuviikon ajot keskitimmekin sitten jo suosiolla talvirengasautolle ja maanantaina saamme talvirenkaat toiseenkin autoon.

Luminen kettu

Töissä on ollut menossa lokakuun katkoviikko: lokakuun viimeiset avoimet jutut piti saada valmiiksi ja tietysti itse katkoon liittyvät rutiinitkin pitivät loppuviikosta melko kiireisenä, toki vähemmän kuin kvartterikatkossa, jolloin töissä menee useimmiten viikonloppukin.

Nokia

Muun tekemisen lomassa olimme asettaneet viikon tavoitteeksi kahlata tulevan risteilymme retkitarjonnan läpi ja varata ainakin mielenkiintoisimmat retket etukäteen. Edellisellä Karibian risteilyllä retkitiskille kertyi usein jonoja jo muutamat kiinnostavat retket olivat loppuunmyytyjä jo ennen risteilyä, joten nyt ajattelimme välttää etukäteisvarauksella niin jonot kuin ei-oot.

Toistaiseksi päädyimme retkien osalta siihen, että Seychelleillä ja Reunionissa, jossa olemme kummassakin pari päivää, niin varaamme toiselle päivälle retken ja retkeilemme itse toisen. Seychellien osalta innostuimme mm. Lähtöportti-blogin suosituksesta retkeen, jolla pääsemme päivässä kiertämään Praslinin ja La Diguen saaret, ja sen varaaminen olikin jo melkein haastavaa: yhtenä hetkenä MyCosta myi jo ei-oota, mutta seuraavana päivänä varaus onnistui, joten ehkä tuo on yksi niistä hyvin suosituista ja mahdollisesti loppuunmyydyistä retkistä.

Costan retket

Madagaskarin kolme pysähdystä ovat kaikki vain päivän mittaisia, joten järkeilimme, että niihin on parasta ottaa retket – etenkin kun Madagaskarin infra on lienee muita paikkoja haastavampi. Samoin edelliseen Karibian risteilymme kokemusten perusteella arvelemme, että jos satamasta aamulla haluaa muun kulkuneuvon saada, niin hinnat ovat samaa tasoa kuin retkillä. Myöhemmin päivällä hinnat saattavat laskea, mutta etenkään lyhyenä päivänä ei oikein ole aikaa odottaa sitäkään.

Mauritiuksen osalta olin jo jättämässä retket sikseen, mutta sitten Lassen huomio kiinnittyi vielä tarjolla oleviin ”ennen lentoa” -retkiin ja jäimme miettimään, että viimeinen päivä menisi muuten helposti vain lähdön odotteluksi, joten varasimme kuin varasimmekin sitten vielä lentokentälle päättyvän retken.

Retkivarauksia voimme vielä säätää ensi viikon alussa, joten voihan tämä kuvio vielä muuttuakin, mutta nyt ollaan tässä ja seuraavaksi keskitymmekin sitten jo pakkaamiseen. Ensi viikollakin on sen verran säätöä, mukaanlukien vielä yksi teatteri-iltakin, että olisi todella fiksua saada kamat kasaan nyt jo viikonloppuna!

 

16 kommenttia artikkeliin ”Säätöä talvisessa Espoossa

  1. Kiitos linkkauksesta ja mukava kuulla, että postauksista on ollut apua matkanne suunnittelussa. Valmis retki on varmasti paras tapa tutustua Prasliniin ja La Digueen, kun aikaa on vähän. Hyvää matkaa!

  2. Olen ihaillut FB:ssä ja Instassa ihmisten ensilumikuvia: talvi taisi tulla ryminällä! Meillä täällä Espanjassa on vain kylmä näissä huonosti rakennetuissa taloissa, eli on se syksy tännekin jo tullut. Kyllä siis minullekin kelpaisi aurinkoinen Madagaskar tai Seychellit 🙂

    1. Kiitos Ansku! Meillä on alkutalvesta harkinnassa Portugalia – saa nähdä jos sitten päädymme tutustumaan johonkin huonosti rakennettuun taloon siellä päin …

  3. Kuulostaa kyllä sopivalta marraskuun katkolta tuo risteily. Ja kivoja kohteita. Minulle kävi myös niin että talvi yllätti. Talvirenkaat sain ruuhkien takia alle vasta eilen. Mielestäni täällä Hämeessä on vähemmän lunta kun siellä pääkaupunkiseudulla.
    Katsoin muuten sen Studio 55 jutun ja olit mukavan rauhallinen ja selkeä.

    1. Kiitos sarsa! Etenkin tuosta Studio55 -ohjelmaan liittyvästä kommentistasi 🙂

  4. Olen kerran käynyt Haikaranpesässä, ja se oli joululounas. Ehkä siellä tosiaan kannattaa käydä ennemmin lounasaikaan, niin pääsee ainakin nauttimaan näkymistä. Joululounas oli tosin mielestäni oikein maistuva.

  5. Itse olen myös fiilistellyt paljon ihmisten ensilumikuvia täältä Ausseista käsin. Iso ikävä suomalaisia maisemia! Täytyy sanoa, että tuo teidän risteily kuulostaa erittäin houkuttelevalta. Kaikki nuo saaret on meidän haavelistalla. Vaikka risteilyt ei yleensä meitä ensimmäisenä kiinnosta niin tuo on kyllä semmoinen jonka voisin tehdä. Täytyy seurata ja perehtyä 🙂

    1. Kiitos Anna! Kun kesällä risteilyä marraskuulle varasimme oli mielessämme sateinen ja harmaa syksy, ei ihan valkoiset hanget. Mutta toisaalta uhkailevat nyt, että ensi viikolla Suomessa jo taas sataa, joten ehkä loskan vaihto aurinkoon osoittautuu sittenkin hyväksi vaihtoehdoksi.

  6. Teidän reissu kuulostaa niin hyvältä. Jään innolla odottamaan risteilypostauksia. Haikaranpesässä on tullut pari kertaa käytyä ja ainakin yksi joululounas sinne on suunnitteilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.