Victoria Seychelles feature

Victoria, Seychellien pääkaupunki

Kahden meripäivän jälkeen neoRomantica rantautuu Intian valtameren risteilymme ensimmäiseen kohteeseen, Seychelleille, pääkaupunki Victorian rantaan. Ilma on kuumaa ja kosteaa ja vaikka matka kaupungin keskustaan ei ole pitkä, niin kilometrikin käy helteessä melkein urheilusta.

Urheina kävelemme kuitenkin pienelle Big Benille, vanhalle kellotornille, yhdelle pienen kaupungin ei niin monista nähtävyyksistä. Samalla saamme tuntumaa tähän pieneen pääkaupunkiin, vaikka ei se nyt n. 30 000 asukkaallaan nyt ihan maailman pienimpiäkään ole – asukasluvultaan jossain Andorran ja Monacon välissä. Yritämme kevyesti tutkailla mahdollisuuksia ilmaiseen wifiin ja kyselemmekin kadunkulmassa SIM-kortteja kaupittelevalta tytöltä kortin + datapaketin hintaa, mutta tulemme siihen tulokseen, että laivan wifi on sittenkin pienessä määrin käytettynä paras vaihtoehto.

Victoria Seychelles

Kellotornille päästyämme olemme tauon ja juoman tarpeessa ja kiipeämme toisessa kerroksessa sijaitsevaan Le Cafe de L’horlogeen ja opimme, että täällä ei ole edullista: 5 euroa alkoholittomasta virvokkeesta. Toki kahvila taitaa myös rahastaa sijainnillaan …

Palaamme samaa katua takaisin ja hyppäämme lopulta paikallisbussiin päästäksemme hiukan helpommin kasvitieteelliseen puutarhaan kuin kävellen.

Victoria Seychelles

Puutarha on kiva, vaikkemme sitä kokonaan jaksakaan kiertää. Näemme matkamme ensimmäiset Coco de Mer -palmut ja jättiläiskilpikonnat: kaksi Seychellien tärkeää juttua. Näitä palmuja ei ole muualla ja jättiläiskilpikonniakaan ei maailmassa ole monessa paikassa maailmassa, vain Seychelleillä ja Galapagoksella. Seychelleillä kilpikonnia on Aldabran atollilla, jonne ei ihan tuosta vaan ex tempore pääse, mutta myös vankeudessa kasvitieteellisessä puutarhassa ja muuallakin saarilla mm. isojen hotellien puutarhoissa.

Victoria Seychelles

Victoria Seychelles
Hiukan minua nuorempi palmu!

Kasvitieteellisessä puutarhassa kilpikonnia saa syöttää palmunlehvillä muutaman euron hintaa (50 paikallista rupeeta, mutta eurot ja dollarit kelpaavat hyvin) – suosittelemme investointia tähän lahjukseen, ovat ne sen verran veikeitä otuksia lehtiä repiessään ja parhaimmillaan niistä tapellessaan.

Victoria Seychelles Victoria Seychelles Victoria Seychelles

Isohkossa puutarhassa olisi ollut palmujen ja kilpikonnien lisäksi muutakin nähtävää, mm. isoja lepakoita, mutta päivällä ne vaan nukkuvat puun latvoissa, joten emme viitsineet lepakkoalueelle asti kävellä. Etenkin kun kilpikonna-alueen lähellä olevan kahvilanpitäjä lepakoista kysellessämme kaivoi heti puhelimestaan kuvan niistä ja pääsimme toteamaan, että eivätköhän nämä näytä aika samoilta kuin Siam Reapissa isoina laumoina näkemämme.

Victoria Seychelles Victoria Seychelles Victoria Seychelles

Palaamme välillä laivalle lounaalle – näillä paikallisilla hinnoilla – ja teemme iltapäivällä taksiretken korkealle Mission Lodgeen. Itse Mission Lodge ei nyt ehkä nähtävyytenä ollut ihan 40 euron taksiretken arvoinen, mutta matka sinne, jyrkästi ylöspäin kiemurtelevaa tietä melkein oli. Kuljettajamme pysähtyi pyynnöstämme myös parissa kohdassa lähempänä kaupunkia, mutta korkealla, jotta pääsimme ihailemaan ja kuvaamaan edessämme aukeavaa näköalaa lahdelle.

Mission lodgen historia liittyy orjuuden lopettamiseen näillä saarilla ja vapautettujen orjien lapsien kouluttamiseen, mutta niihin liittyvät muutamat jäljellä olevat rauniot eivät kovin montaa kävijää tunnu kiinnostavan siinä missä näköalat.

Victoria Seychellit Victoria Seychellit

Toisen Seychellien päivämme käytimme retkeen Praslinin ja La Diguen saarille.

Laiva oli satamassa vielä toisenkin yön ja kolmannen päivän aamupäivän, jolloin ehdimme tekemään vielä yhden pienen retken Victoriaan. Tällä kertaa törsäsimme taksiin melko lyhyelläkin matkalla ja otimme taksin (10 dollaria) hindutemppelille ja markkinoille – takaisin laivalle sentään kävelimme.

Hindutemppeli oli … outo ja erilainen, mutta juuri sellaisena katsastamisen arvoinen.

Victoria Seychellit Victoria Seychellit

Markkinat olivat värikkäät ja monipuoliset – kannattaa myös kiivetä toiseen kerrokseen, jossa on vaate-, laukku- ja matkamuistomyymälöitä ja kiva näköala alakertaan.

Jos aika tai kiinnostus ei riitä markkinoille asti, niin toki matkamuistoja on tarjolla lähempänäkin laivaa: ensimmäiset kojut ovat ihan laivan vieressä ja seuraavat pitkässä rivissä pääkadun laidalla.

Victoria Seychellit
Victoria Seychellit Victoria Seychellit Victoria Seychellit

Paluumatkalla oikaisimme hiukan rähjäisen rantapuiston kautta – erityisesti siksi, että sen rannalta sai kivasti kuvia Costa neoRomanticasta Victorian satamassa.

Muitakin mahdollisesti kiinnostavia kohteita Victoriassa toki on, esimerkiksi Kenwyn House, vanhan siirtomaa-arkkitehtuurin edustaja ja kirjasto, jonka läpi voi oikaista pääkadulta rantakadulle ja samalla katsoa mahdollisesti sen aulassa kulloinkin esillä olevaa paikallista taidetta, mutta emme asettaneet tavoitteeksemme nähdä parissa päivässä ihan kaikkea kaupungista.

Victoria Seychellit

Lopuksi poikkesimme vielä sataman porttia lähimmässä supermarketissa ja ostimme puoli tusinaa cola zero -tölkkejä hytin minibaariin tungettavaksi. Laivan juomapaketti kun ei sisällä tölkkejä, joten jos hytissä haluaa juoda jotain, jota ei sinne lasissa baarista kuljeta, niin siitä pitää maksaa erikseen ja juomatölkit tavallisessa kaupassa olivat tälläkin saarella sentään edullisia laivan hintoihin verrattuna.

Laivan aviisi toki muistuttaa, ettei laivaan saa tuoda mm.  syötävää tai juotavaa, mutta juotavaa toimme repussamme muutamaankin otteeseen ja joka kerta pääsimme ongelmitta läpi.  Ehkä se kielto koskee alkoholijuomia? Tai sitten yleensä intialainen turvahenkilöstö vaan päätti armahtaa meidät sääntöjen vastaisesti. Kannattaa ainakin pienillä lasteilla ottaa riski ja yrittää ”salakuljetusta”!
Supermarket olikin lähes ainoa paikka, jossa käytimme paikallista rahaa, jota olimme muutamalla kympillä ensimmäisenä päivänä jossain rannan pankeista vaihtaneet ja ehkä sielläkin olisi voinut maksaa euroilla tai dollareilla. Käytimme niitä, euroja ja dollareita, kaikissa risteilyn kohteissa vähän sekaisin, lähinnä siksi, että meillä dollareitakin oli kotona sattunut olemaan,  euroillakin olisi hyvin pärjännyt.
Reunionilla toki  käytimme vain euroja.

Jos jostain kumman syystä päätyisimme uudelleen samalle risteilylle tekisimme nämä samat jutut ehkä hiukan toisin:

1. päivä:
Aamupäivällä suoraan kasvitieteelliseen puutarhaan ja iltapäivällä MissionLodgeen.

2. päivä:
Saariretki Praslin, La Digue – vaikkakin päivä on rankka, niin muutkin saaret kuin Mahe kannattaa nähdä.

3. aamupäivä:
Kellotorni, hindutemppeli ja markkinat.

Toki Costa tarjoaa valmiita retkiä Victoriaan ja hiukan laajemmin Maheenkin, mutta ehken vain Victoriaan tutustuakseni sellaista valitsisi. Etenkään kun ryhmäretkellä tuskin olisi mahdollisuutta edes käyttää aikaa kilpikonnien ruokkimiseen!

Victoria Seychellit

 

16 kommenttia artikkeliin ”Victoria, Seychellien pääkaupunki

  1. Me oltiin pari viikkoa Seychelleillä joku vuosi sitten, ja vaikka lennot ja majoitukset saimme kohtuu hintaan, niin se eläminen tuolla ei todella ollut edullista. Ainoa edullinen asia taisi olla paikallisbussi, johon sinnekään ei matkalaukkujen kanssa mahtunut, joten lentokentälle ja satamiin saarta vaihtaessa oli pakko käyttää ylikallista taksia.

    Ainakin silloin kun me kävimme tuolla, sinne atolleille, missä niitä jättikilppareita elää luonnonvaraisena, ei suositeltu menevän merirosvojen takia. Laivassa/veneessä oli oltava ase, jotta sinne saisi edes lähteä yrittämään. Me ei edes yritetty 🙂

    1. Kiitos Teija! Etenkin lisätiedosta tuon atollin osalta.
      Tuon kalleuden suhteen, niin niinhän se on, että pienellä budjetilla on hiukan hankala pärjätä kalliissa ympäristössä. Joskus oli joku matkailuaiheinen televisio-ohjelma, jossa todettiin, että kun, taisi olla Dubaissa, loistohotellit tarjosivat huonompana aikana majoitusta edullisesti, niin matkailijat eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä, sillä syöminen ja juominen samaisessa hotellissa oli kuitenkin normaalihintaista ja siis huoneensa hyvin edullisesti saaneiden mielestä törkeän kallista.

  2. Olipa tosiaan veikeä hindutemppeli! Mielenkiintoinen päiväreissu silti Victoriaan, vaikka kaikki ei ihan mennytkään kuin unelma. Oli hinnatkin kohdillaan, jos pyydetään 5 euroa perus virvokkeesta… Teillä on ollut tosi paljon retkiä ja touhukkaita päiviä, niin ehkä joskus on ihan kivakin ottaa vähän rennommin ja lompsia omaan tahtiin. Siihen Victoria näytti olevan ihan ok kohde.

    1. Kiitos Kati! Risteilythän muodostuvat jokaiselle erilaiseksi, osa varmaan tuollakin risteilyllä vietti paljon päiviä laivan aurinkokannella siinä missä me olimme siellä vain yhtenä iltana hetken kuuntelemassa Abban videokonserttia.

  3. Olipas mielenkiintoisia retkiä! Miten laivan järjestämät retket vertautuivat näihin sisältönsä ja hintansa puolesta? Hyvä tietää myös, että tuolla on noin kallis hintataso, se täytyy ottaa huomioon kun haaveilee Seychelleistä.

    1. Kiitos Emma! Nämä siis olivat kaikki laivan retkiä, lukuunottamatta pääkaupunkeja, joissa liikuimme jalan tai taksilla. Taksitkin ovat tuolla aika arvokkaita, mutta tietysti jos on vaikka jo 4 hengen porukka, niin taksilla kiertäminen on varmasti edullisempaa kuin laivan retken, edellyttäen että taksin saa, kaikissa noissa kohteissa se ei ollut ihan yksinkertaista.

  4. Ihanan värikkään oloinen paikka! Varsinkin tuo hindu-temppeli näyttää hienolle. Itse tykkään matkoilla käydä erilaisissa puutarhoissa, joten siinä mielessä tämä oli mukavaa luettavaa (ja siis katseltavaa kuvien osalta). Jotenkin on vaan niin mukava ihastella erilaisia kasveja ja kukkia, ja varsinkin tutustua paikallisiin kasveihin. Lisänä tuli vielä nuo kilpikonnat niin olisin myyty!

    1. Kiitos Paula! Nämä saaret olivat hyvin vehreitä ja siinä mielessä otollisia niin puutarhoille kuin muutenkin kasveista ja kukista pitäville.

  5. Seychelleille olisi kiva päästä, mutta kyllä minuakin kiinnostaa enemmän ne paratiisirannat, vaikka ihan kivannäköinen kaupunki tämä Victoriakin on. Mutta huh mitä hintoja!

    1. Kiitos Arna! Seycelleillehän pääsee, lentotarjouksia löytyy aina silloin tällöin, mutta ennen sellaiseen tarttumista kannattaa kyllä miettiä siellä asumista, sillä sekään ei välttämättä ole ihan halpaa.

    1. Kiitos Heidi! Olen pariin otteeseen suositellut verottajan ulkomaan päivärahat -sivustoa matkoja suunnitellessa: päivärahojen koosta voi nimittäin aika hyvin arvioida kohteen hintatason ja kun sen etukäteen tietää, niin ei tule sitten yllätyksiä paikan päällä. Me tiesimme, että pääosa kuluista on jo katettu kun olimme laivalla liikkeellä, mutta jos matkustaa tuonne vaan ”halvalla lentotarjouksella” ottamatta hintatasosta etukäteen selvää, niin voi tosiaan paikka tuntua vähän ”huonolta”.

  6. Ihania kilpikonnia 🙂 Minua kiinnostaisi tuo kohde myös lähinnä rantojen takia. Useimmat tällaiset saaret kuten myös Mauritius ja Malediivit ovat törkeän kalliita. Hyvä vinkki sinulta kommenttiosiossa katsomaan verosivulta ulkomaan päivärahan määrän. Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi, että siitä saa osviittaa maan hintatasoon.

  7. Kiitos Merja! Nämä saaret ovat kauniita ja infraltaan eurooppalaisen toimivia – ja eurooppalaisen (tai pitäisikö sanoa pohjoiseurooppalaisen) hintaisia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.