Matkavuosi 2016 numeroina

Vuosi 2016 feature

Neljä uutta maata ja näiden lisäksi kolme uutta TCC-aluetta – siinä vuoden matkailusaldomme maabongausmielessä. Ei siis kovin paljon, saatat ajatella, mutta väittäisin, että jos matkailua ei nyt ihan pelkkien uusien pisteiden ohjaamana tee, niin seitsemänkin uutta aluetta vuodessa siinä vaiheessa kun maailman maista ja alueista jo yli/lähes puolet (ja koko Eurooppa) on jo kertaalleen nähty, on oikeastaan paljon.

Uudet maat olivat Algeria, Mauritius, Seychellit ja Madagaskar.
Näiden lisäksi Prince Edward Island Kanadassa, St. Pierre & Miquelon ja Reunion olivat meille uusia Traveller’s Century Clubin alueita.
Uusia maita siis 4 ja lisäksi 3 uutta aluetta.

Algeria
Kevättä Algeriassa

Kiovasta, Wienistä, Lofooteilta, Kanadasta tai Varsovasta ei uusia pisteitä irronnut, mutta Wieniä lukuunottamatta nämäkin kaikki olivat matkoja meille uusiin kaupunkeihin tai uusille alueille Norjassa ja Kanadan itäosissa.

Kiova
Kiova; Pyhän Sofian katedraali

Vuoden lopun bongaussaldomme olivat:

6.12.2016                TCC                 YK               Itsenäiset
Pirkko                       158                  107               110
Lasse                         163                 109                112

Lentoja

Vuoden 2015 matkailuyhteenvetoa tehdessäni taisin myös laskea lähdöt Helsinki-Vantaalta, joita tuolloin oli 9 – nyt siis ”vain” 7.

2016 lentokartta

Lentomaileja kertyi 34 107 – ilmaston kannalta ehkä hävyttömän paljon, mutta toisaalta emme ajele edes kesällä viikottain kesämökille Keski-Suomeen tai kauemmaskin ja kulutamme monella muulla kuin matkailun saralla ehkä keskimääräistä vähemmän, niin rahaa kuin luonnonvaroja. Pisin lento oli Port Louisista Lontooseen 6 068 mailia ja lyhyin Arlandasta Helsinkiin 249 mailia.

Icelandairin reitistä Halifaxiin pidimme – pitkän lennon pätkiminen välilaskulla Reykjavikissa sopi meille ja voisimme hyvinkin harkita tällaista vaihtoehtoa toistekin Atlantin ylitykseen.
SASin matkatavaroiden hinnoittelun oppitunnista maksoimme Lofooteilta palatessamme yli 100 euroa – jatkossa muistamme ehkä tarkistaa jo lippuja varatessamme, että kuuluuko niihn ruumaan menevä laukku vai ei!

Titanicin uhrien hautoja Halifaxin hautausmaalla
Titanicin uhrien hautoja Halifaxin hautausmaalla

Suomi

Kotimaan matkoja teimme tänä vuonna hiukan aikaisempaa enemmän: Kuopioon matkasimme junalla, Naantalissa kävimme kuluneena vuonna kaksi kertaa, autolla, juhannuksen vietimme autolla, joka kulki sinne ja takaisin Viking Linen autokannella ja Turussa toki kävimme useammankin kerran. Valokuvausretki Porvooseen voisi sekin kelvata kotimaan matkaksi, vaikkemme siellä yöpyneetkään. Kotimaan matkoista iso osa oli tänä vuonna blogin rahoittamia, eli matkakustannukset kuittasimme kirjoittamalla kokemuksistamme.

Naantali Kultaranta
Kultarannassa Naantalissa

Hotelliyöpymisiä ulkomailla (tai muutaman yön osalta lentokoneessa) kertyi vuoden mittaan 54, lisäksi olimme poissa kotoa kotimaan matkoilla 9 yötä.

Hotelleja

Vuoden hotellien kolmen kärki voisi olla Bryggehotell Henningsvaerissa Lofooteilla, The Harbour House Charlottetownissa Prince Edward Islandilla ja Meriharakka Velkualla. Viiden tähden hotellissa yövyimme vain Kiovassa, mutta nämä olivat persoonallisempia, raikkaampia, kodikkaampia … jotain, mistä ei välttämättä ihan saa kiinni, mutta josta kuitenkin syntyi kokonaisuutena sellainen tunnelma, että näihin hotelleihin mielellään palaisikin vielä joskus.

Henningsvaer Bryggehotell
Henningsvaer Bryggehotell

Vuoden parhaat

Vuoden paras matka oli … syksyinen kierroksemme Kanadan itäisissä provinsseissa ja St. Pierre & Miquelonilla. Heinäkuinen viikko Lofooteilla tulee kyllä hyvänä kakkosena.

Vuoden kallein matka oli … Intian valtameren risteily, mutta toisaalta se kyllä kattoikin sitten monta maata.

Vuoden kiehtovin maa oli … Algeria. Tässä maassa et muita turisteja tapaa, sen verran harvassa heitä Afrikan suurimmassa maassa on.

Hummeripyydyksiä St. Pierre et Miquelonilla
Hummeripyydyksiä St. Pierre et Miquelonilla

Kiovassa Maidan-aukio oli kiinnostava kohde viime vuosien tapahtumien takia, mutta vanha Kiova oli myös todella kaunis.

Varsova yllätti monipuolisuudellaan – ja edullisuudellaan. Kustannusyhteenveto emme matkastamme tehneet, sillä lensimme sinne Finnairin pisteillä ja majoituksen ja retket kaupungissa tarjosi Visit Poland, mutta mutu-tuntumalla tämä olisi ollut vuoden edullisin matkamme vaikka olisimme kaikki kustannukset maksaneet itse.

Maidan-aukio, Kiova
Maidan-aukio, Kiova

Wien oli tämän vuoden kertauskohteemme. Edellinen vierailumme kaupungissa oli joulukuussa 1984, joten jo oli aikakin. Toukokuinen Wien ihastutti vehreydellään ja hotelli NH Wien Belvedere oli nappivalinta vaikka vaan sen takapihalla sijaitsevan kasvitieteellisen puutarhan takia. Myöskään Wienin kahviloiden kakkutarjonta ei pettänyt tälläkään kertaa.

Schönbrunn Wien
Schönbrunn Wien

Kotimaan matkailun kärkisijan vie juhannus Ahvenanmaalla. Ohjelmamme oli tiivis ja sikäli juhannus meni tavallaan töissä, mutta kaikki ne ihanat, erilaiset, majoitukset, ravintolat ja tapahtumat! Ahvenanmaa on meille tuttu monella eri tavalla monen vuosikymmenen ajalta, mutta tämä tiivis kolme päivää onnistui ihanalla tavalla niin kertaamaan meille saariryhmän parhaita kuin esittelemään muutamia uusiakin juttuja.

Juhannussalko Ahvenanmaalla
Juhannussalon koristelua Ahvenanmaalla

Naantali hävisi Ahvenanmaalle vain siksi, että historiamme Ahvenanmaan kanssa ulottuu niin kauas, ensi rakkauden kanssa on vaikea kilpailla.
Mutta jotain todistanee se, että keväisen Visit Naantalin kanssa toteuttamamme pidennetyn viikonlopun jälkeen palasimme kaupunkiin vielä elokuussa toiseksi viikonlopuksi, ihan erityisesti Pikku-Lintulan suloisen vanhan talon houkuttelemina. Jos jakaisimme vuoden yhteistyökumppanipalkintoja, niin se menisi kyllä Naantalin matkailun Johanna Antilalle – Johannaa innostavampaa ja omistautuneempaa alueensa matkailua edistävää henkilöä emme ole vielä tavanneet.

Elokuinen ilta Naantalissa
Elokuinen ilta Naantalissa

Entisessä kotikaupungissamme Turussa tutustuimme kuluneena vuonna jopa yhteen uuteen hotelliin, Centroon, jota ystävämme suosittelivat. Itse asiassa hotellina se oli ihan hyvä, mutta jotenkin se ei vielä onnistunut luomaan itsestään meille sellaista muistijälkeä, että osaisimme ajatella sitä vaihtoehtona Turusta hotellia varatessamme ja päädyimme taas joulukuussakin ”kotiin” Hamburger Börsiin, vaikka nyt jos ajattelen, niin esimerkiksi Centron aamiaistarjoilu oli kyllä parempi!

Centron aamiainen
Hotelli Centron aamiaisjuustoja Turussa

Toteutuivatko suunnitelmat?

Lopuksi voisi vielä kysyä, että miten meni suunnitelmiin nähden?
Ei ihan loistokkaasti, sillä ainakin puolet suunnitelmista jäivät toteutumatta.
Mutta ihan hyvä matkavuosi tämä silti oli – suunnitelmat vaan olivat hiukan ylioptimistisia!
Mitäs sitten, jos vaikka Nepal, Bhutan ja Myanmar jäi vielä näkemättä: Nepal ja Bhutan ovat ohjelmassa jo maaliskuussa ja Marokkokin saattaa mahtua vuodelle 2017.

Tags from the story
Join the Conversation

33 Comments

  1. Minäkin yövyin Turussa tuossa Centro- hotellissa. Mielestäni se oli perushyvä, hinta-laatusuhteeltaan ok hotelli. Näkymät huoneesta tosin oli tylsälle sisäpihalle, mutta muuten kyllä tykkäsin. Teidän 2016 reissukohteista minua kiinnostaa tällä hetkellä eniten Kanada, mutta ainakaan vielä tulevana vuonna ei ole sen aika. Hyvää reissuvuotta 2017!

  2. says: Pirkko

    Kiitos sarsa! Toisaalta tylsä sisäpiha tarkoittaa hyvin rauhallista yötä :-)
    Kanada on sen verran iso maa, että vaikka nyt itäosia kiersimmekin, niin joskus olisi kyllä kiva päätyä vielä länsirannikollekin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Katja! Aika yllätys viestisi Instagramissa silloin joskus oli – en ollut ajatellut, että Halifaxissa tapaisin suomalaisia, vielä suomalaisia, jotka asuvat siellä!

  3. says: Sateenmuru

    Hienoja numeroita ja maita! Itse en pysy laskuissa mukana. Algeria on kiehtonut minua siitä lähtien, kun suomensin siellä 1920-luvulla moottoripyörän sivuvaunussa matkailleen Lady Warrenin teoksen. Ehkä tässä idea lentopäästöjen vähentämiseksi? ; )

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sateenmuru! Idyllisen tuntuista tietysti, mutta en ole varma, että onkohan tieliikenne sen vähemmän saastuttavaa kuin lentoliikenne.

  4. says: Veera

    Hyvä matkavuosi teillä! Lofooteilla ja Wienissä olen itsekin noista teidän ulkomaankohteista käynyt, uusista paikoista Kanada-jutu olivat täällä kiinnostavimpia.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Heidi! Nepalin ja Bhutanin juttuja joutuukin enää odottamaan vaan n. 2 kuukautta :-)

  5. says: Sari

    Vaikka uusia maita oli ”vain viisi” (minulla taisi olla uusia vain kaksi) niin kokonaisuudessaan aika monta reissua teitte. Kiovasta itsekin haaveilen. Muuten me lennämme New Yorkiin Iclanderilla. Jollain tavoin tuo vaihto toivon mukaan katkaisee matkantekoa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sari! Uudet maat menevät tietysti sitä haastavammiksi mitä enemmän niitä jo on tullut käytyä.

  6. Aivan upeita matkoja! Etenkin tuota itä-Kanadan reissua ajattelen suurella kateudella :D Jaksatteko muuten innostua vielä maabongauksen ohessa reissuista paikkoihin, joissa olette jo käyneet?

    1. says: Pirkko

      Kiitos Emma! Saatamme innostua maasta siksi, että se on meille uusi, mutta toki kun sinne menemme, niin yritämme nähdä siitä mahdollisimman paljon, etenkin meitä kiinnostavia juttuja nyt ainakin, kuten vaikka majakoita :-)

  7. Kuulostaa hienolta matkavuodelta, ja niin kuulostavat tulevat suunnitelmatkin. Suunnitelmia on hyvä olla aina vähän enemmän, mieluummin kuin että niitä olisi liian vähän. Nepal ja Bhutan ovat varmasti tosi hienoja!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Teija! Matkailun saralla suunnittelukin on sen verran kivaa, että se menee helposti vähän överiksi :-)

  8. says: Laura T.

    Ihana, kuulla, että Algeria oli matkavuotesi kiehtovin maa! :) Koska minuakin se jaksaa yhä vain kiehtoa enkä tunnu kyllästyvän lainkaan.

  9. says: Timo

    Teilläpä on tyylikäs vuosiyhteenveto – superlatiiviryhmä on hyvä idea. Itse huomasin käyttäneeni niin paljon aikaa ensimmäisiin tilastoihin, että lopetus tuli vähän hätäiltyä ja jäi numeropainotteiseksi. Lentomatkojen tilastossa käytin muuten kilometrejä, eli jos teillä oli mailit yksikkönäkin eikä vain nimenä, niin silloin veditte yli puolet meidän tuloksesta. Tuo kiertäminen säästi koneessa istumista, koska ei tultu aina joka välissä takaisin Suomeen.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Timo! Teimme kuvan Great Circle Mapperilla, jolla tosiaan oletusarvona on lentomailit, eli nuo meidän ovat oikeasti maileja.

    2. says: Timo

      Olispa hoksannut että tuollainenkin työkalu löytyy – paint:lla screenshotin päälle piirtely aika epäsiistiä, vaikka kieltämättä persoonallista. :) Sittenhän teillä reilusti yli puolet meidän määrästä, kun maileina 60k ja risat. Oltiin lentomailillisesti tehottomia esim Afrikassa, kun välissä 2kk vain autoilua eikä yhtään lentoa. ^_^

  10. Mahtava vuosi teilläkin! Algeria rupesi kiinnostamaan erityisesti, ja tietysti tuon Intian Valtameren risteilyn kohteet nyt on muutenkin matkalistalla. Nepal, Bhutan, Myanmar ja Marokko ovat myös korkealla omalla listalla. Hitsi, kun olisi enemmän rahaa ja aikaa…

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anna! Sama ongelma, tosin tuo aikapuoli alkaa olla hallinnassa lopetettuani päivätyöt :-)

  11. Vaikuttavia lukuja – ja kohteita! :) Suunnitelmatkin kuulostavat hienoilta – Bhutan on toiveissani itsellänikin. Nepaliin ihastuin vuosia sitten ja juuri palasin Myanmarista – voin suositella ;) Toivottavasti teillä on hyviä matkoja tänäkin vuonna!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mira! Myanmar on meillä vielä listoilla, jonain vuonna, toivottavasti ihan lähivuosina.

  12. Hieno matkavuosi teillä on ollut. Oliko Algeria omatoimimatka vai miten sinne päädyitte? Olen ensi viikonlopuksi lähdössä Wieniin ja meidän hotelli on myös joku ”Belvedere” mutta ei tainnut tuo sama olla. Mun Nepalin matka on vielä kirjoittamatta. Reissusta jo lähes 7 vuotta aikaa, mutta oli sen verran ikimuistoinen että on muutaman postauksen ansainnut :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Merja! Algeria oli jotain omatoimisen ja pakettimatkan väliltä, sillä käytimme Starlight Toursia kokoamaan sen meille (ja ystäväpariskunnalle): lennot, hotellit ja paikallisoppaat (autoilevat) osaksi aikaa niin Algiersissa ja Oranissa.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *