Yövyimme täällä

Instagram Travel Thursday -tempauksen aiheena tänään tammikuun ensimmäisenä torstaina on katsaus juuri päättyneeseen matkavuoteen.

Matkavuosi 2016 numeroina -juttuumme kokosimme jo kertaalleen menneen vuoden matkat: uudet maat ja alueet, lentomailit, vuoden parhaat ja hiukan jopa arviointia siitä, että missä määrin vuosi sujui suunnitelmien mukaan.

Tuota katsausta tehdessäni laskin myös muualla kuin kotona vietettyjä öitä (63).
Mutta missä nuo yöt tuli sitten vietettyä?
Pääsääntöisesti hotellihuoneissa, 2 viikkoa risteilyllä Costa neoRomantica -aluksen hytissä, muutama loma-asunnoissa ja pari yötä lentokoneessa.
Airbnb ei ole vielä ainakaan ollut meidän juttumme: toisaalta yövymme keskimäärin vain pari yötä samassa paikassa, toisaalta haluamme majoituksen mielellään keskustasta, kävelyetäisyydellä useimmista kohteista jos vaan mahdollista, ja Airbnb-asunnot, silloin harvoin kun olen niitä edes tutkinut, ovat tuntuneet olevan useimmiten vähän keskustan ulkopuolella.

Mutta, pitemmittä puheitta, täällä me yövyimme vuonna 2016!

Aloitimme hulppeasti Kiovan Fairmontissa – 5 tähteä.

Kiova Fairmont

Kiovan jälkeen oli vuorossa Algeria, 3 yötä Algiersissa ja 2 Oranissa. Algiersin Albert-hotelli oli hiukan jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta sijainniltaan ja näköalaltaan upea! Oranin Ambassadors -hotellista ei voi oikein mitään hyvää sanoa, sillä 4 hengen seurueemme jäi jopa jumiin hotellin hissiin ja jouduimme sitten metrin korkuisesta raosta ryömimään sieltä pois. Sijaintikaan ei ollut mitenkään hyvä.

Hotel Albert Algiers Hotel Ambassadors Oran

Wienin matkamme ostimme pikapäätöksellä Lentodiilien tarjouksesta, johon hotelli oli valittu puolestamme, mutta NH Belvedere -hotelli osoittautui ihan kelvolliseksi sijainniltaan ja sen aamiainen jopa vakuutti.

Hotel Ambassadors Oran

Lofooteilla vietimme viikon ja lisäksi yövyimme mennen tullen Bodössä, jonne/josta lensimme. Hotellivalinnat jäivät vähän viime tippaan, sillä Lofoottien rajallinen majoituskapasiteetti varataan aikaisin, mutta onnistuimme silti saamaan huoneen pariksi yöksi Henningsvaer Bryggehotellista, jonka aikaisemmassa matkayhteenvedossamme nimesin vuoden parhaaksi hotelliksemme.

Henningsvaer Bryggehotell

Tässä vaiheessa vuotta olin ja alkanut kyllästyä hotellisänkyjen kuvaamiseen ja heittäydyin ajoittain kapinalliseksi ja kuvasin niitä vasta aamulla. Siististi pedatut sängythän ovat aina jokseenkin saman näköisiä, jos vaikka nukutut sängyt olisivat mielenkiintoisempia!

Kuvassa alla hotellisänkyjä Bodön Radisson Blusta, Scandic Svolvaerista, Hagstuan loma-asunnosta ja Sörvågen Innistä. Radisson Blu oli taattua laatua, etenkin aamupalalla, Scandic Lamholmenilla oli loistavasta sijainnista huolimatta hotellina aika tylsä. Hagstuan mökin kanssa meillä oli ongelmia alusta loppuun: jouduimme odottamaan melkein tunnin avainta ja lopuksi Lasse löi päänsä väärällä korkeudella/väärässä kohdassa olevaan keittiönkaapin kulmaan niin, että yksi valkoinen pyyhe siinä värjäytyi punaiseksi ennen kuin verenvuoto tyrehtyi. Onneksi jäi kuitenkin pintahaavaksi. Sörvågen Innin paras puoli oli aamulla kilometrin matka Moskenes – Bodö -lautalle.

Lofootit hotelleja

Kanadassa liikuimme itsellemme hiukan tavanomaista verkkaisempaan tahtiin ja asuimme Prince Edward Islandin The Harbour Housessa ja Halifaxin Residence Inn Marriotissa kummassakin kokonaista 4 yötä. Alla kuva Residence Innin kodistamme. Kodista nimenomaan, sillä täällä käytössämme oli asunto, jossa oli myös keittiö ja alakerrassa pesukone.

Halifax hotelli

Muut Kanadan (ja Ranskan puolella Saint Pierre et Miquelonilla) sänkyjen värimaailma näyttää olleen melko tummasävyinen, mutta ihan kelvollisia hotelleja (ja sänkyjä) ne kaikki olivat.
Kuvassa alla The Harbour House Prince Edward Islandilla, Hilton Garden Inn Halifaxin lentokentän lähellä, Hotel Robert SPM:llä ja Oceanstone Seaside Resort Peggy’s Coven lähellä.

The Harbour House oli tunnelmaltaan ihana vanha talo ja aamiaiset olivat ylimaallisia! Hotel Robert oli ainoa, jonka onnistuin Saint Pierre et Miquelonilta netistä löytämään (eikä sitäkään mistään normaalisti käyttämistäni varausjärjestelmästä löytynyt). Taisi saarella sitten joku toinenkin hotelli olla, mutta Hotel Robert oli kyllä taas etenkin sijaintinsa puolesta keskustassa ja rannalla nappivalinta!

Kanada hotelleja

Syksyllä kävimme vielä Varsovassa, jossa Hotel Metropol (jota emme itse valinneet) yllätti ehkä kuitenkin hiukan modernilla sisustuksellaan. Hotellin kaikkia kerroksia ei ainakaan vielä silloin oltu remontoitu, mutta nämä remontoidut olivat kivoja, hotellin sijainti hyvä ja aamiainen ja ravintolassa nautittu yksi hampurilaisateria hyviä.

Hotel Metropol Varsova

Costa neoRomanticalla nukuimme enemmän öitä kuin missään muualla kuin kotona koko vuonna, mutta kunnon kuvaa hytistämme emme ”ehtineet” kahdessa viikossa ottaa!

11 Costa

Kotimaassa yövyimme tänä vuonna Kuopiossa, Naantalissa, Velkualla, Turussa ja kolmessa paikassa Ahvenanmaalla. Ahvenanmaan pienet, erilaiset, majatalotyyppiset majoitukset, Kvarnbo Saltvikissa ja Björnhufvud Eckerössä, jäivät ehkä eniten mieleen.

Kvarnbo Björnhufvud

Tai Meriharakka Velkualla tai Pikku-Lintula Naantalissa! Valitse nyt näistä …

Pikku-Lintula K05 Velkua

Naantalin kylpylä ja Arkipelag-hotelli Maarianhaminassa ovat molemmat tietysti erinomaisia hotelleja, mutta vähemmän persoonallisia kuin edellä mainitut.
Kylpylä painii tietysti palveluiltaan ihan eri sarjassa kuin perushotellit ja Arkipelag sai minulta runsaasti ylimääräisiä pisteitä Peppi-mukeista aamiaisella!

hotelli collage kotimaa1

Kuopion Scandic oli aika kaukana keskustasta, mutta toisaalta sitten järven rannalla. Kuopiossahan kävimme katsomassa Frida Kahlosta kertovaa näytelmää ja hotellin panostaminen oman kaupungin teatterin teemaan sai kyllä meiltä täydet pisteet!

K04 Kuopio

Turussa yövyimme tänä vuonna Centrossa, joka oli meille uusi tuttavuus, mutta ihan varteenotettava vaihtoehto sekin ja usein käyttämässämme Hamburger Börsissä.
Alla olevat hotellihuoneiden kuvat jouduin lainaamaan hotellien sivuilta, sillä pistäytymisiä entisessä kotikaupungissamme emme useimmiten oikein osaa edes mieltää matkoiksi ja valokuvien ottaminenkin tapaa unohtua.

hotelli collage kotimaa2

Lopuksi täytyy myös tunnustaa, että ihan kaikki näistä sängyistä eivät ole vuoden mittaan esiintyneet Instagramissamme, eivät ainakaan ihan tässä muodossa, mutta hyvän idean ja tarinan takia pitää joskus rikkoa sääntöjä! Minusta ainakin idea koota vuoden vuoteet yhteen juttuun oli hyvä – ainakin tätä oli kiva koota!

Linkkeja hotelleihin en tähän juttuun halunnut laittaa, sillä ne vanhenevat helposti ja niitä olisi tullut niin monta. Hotellien nimellä ne löytynevät kuitenkin helposti varaussivustoilta tai yleensä netistä, jos joku niistä syystä tai toisesta erityisesti jäi kutkuttamaan.

Edit 10.1.2017

Jos emme Turussa pistäytymisiä osaa matkoiksi mieltää, niin näköjään vielä vähemmän sitä, jos jostain kumman syystä yövymme Helsingissä. Näin pääsi vuosikymmenien tauon jälkeen tapahtumaan joulukuussa, eli tässä vielä yksi lisäys, Lilla Roberts, Helsinki.

lillaroberts

instagram-travel-thursday-FIN-150x150
Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat matkablogit
Muru Mou
ja Travellover
.

Käy tykkäämässä Meriharakan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi. Seuraa kuviamme ja kommenttejamme myös Instagramissa (@Meriharakka) ja Twitterissä (@Meriharakka1)!

14 kommenttia artikkeliin ”Yövyimme täällä

  1. Kyllä noiden sänkyjen takia kannattaa vähän sääntöjä venyttää. Tää oli hauska idea ja säny vaan on pakollinen asia reissunpäällä. Tai ainakin joku paikka mihin päänsä kallistaa.

    1. Kiitos sarsa! Tuli varsinainen matkayhteenveto kirjoitettua jo välipäivinä, kun niihin se minusta ”kuuluu”, niin tuli sitten tämä mieleen sen ”täydennykseksi” 🙂

    1. Kiitos Miraorvokki! Kiovassa sängyllä olikin sikäli enemmän merkitystä, kun kyseessä oli talvireissu, jolloin hotellilla tulee oltua vähän enemmän kuin kesällä.

  2. Aivan ihana kooste! Reissuissa kuitenkin sillä hyvin nukutulla yöllä on iso merkitys. Ja todellakin kiinnostavampaa on aamuinen kuva sängystä. Tosin kyllähän se sänky on viimeisen päälle pedattuna kauneimmillaan.

    1. Kiitos Kati! Mukavaa, jos pidit koosteesta – itselläni oli hauskaa tätä kootessa ja kyllä noista sängyistä jokainen oli jäänyt mieleenkin, ei vaan kuvana vaan mielikuvanakin.

    1. Kiitos Paula! Olihan niitä, reissuja, vaikka hurjempiakin matkavuosia on viime vuosina koettu.

  3. Hauska postaus! Itse olen airbnb-majoittumiseen tutustunut vähitellen ja kaikki majoitukset yhtä lukuunottamatta ovat olleet onnistuneita valintoja. Mietinkin alkuun, että kylläpä olet jaksanut hotellihuoneita kuvata ennen tavaroiden levittämistä, mutta tulihan sieltä niitä nukuttujakin sänkyjä 😀 itse tajuan hyvin harvoin kuvata huoneita, tuntuu että ensimmäisenä heitän aina rinkan keskelle huonetta ja sekuntien päästä tavaratkin ovat levällään. Pitäisi omaksikin muistoksi enemmän hotellihuoneita kuvailla.

    1. Kiitos Fia-Lina! Muutamia hotelliarviointijuttuja olen kirjoittanut ja niiden myötä kevyesti ainakin on muodostunut tavaksi yrittää muistaa ottaa jotain kuviakin hotellihuoneesta vaikka kyseessä ei minkäänlainen yhteistyöjuttu olisikaan.

  4. On kyllä melkoisia oppitunteja seurata sinun tapaasi kirjoittaa blogeja. Ammattilainen on ammattilainen 🙂 Hauskaa, kuinka monelta kantilta omi matkoja voikaan seurata. Fia-Lina nostaa esille Airbnb:n. Me kokeilimme sitä Biarritzissa. Oli ensimmäinen ja ehkä myös viimeinen kokeilu? Laitan siitä kertomuksen parin päivän sisällä sivustolleni http://askoleppilampi.blogspot.fi/ Ei naurata se kokemus ei!

    1. Kiitos Asko kommentistasi – ja kiitoksistasi! Meillä intoa Airbnb -kokeiluun on myös vähentänyt se, että useimmiten olemme samassa osoitteessa vain muutaman yön ja silloin hotelli on kyllä helpoin vaihtoehto.
      Ja tuon Airbnb:n moraalinen puoli etenkin suosituissa kohteissa, joissa se osaltaan vie asunnot pois paikallisten ulottuvilta, sillä lyhytaikaisten vuokrausten ketju tuottaa pitkäaikaista vuokrausta enemmän.
      Jotenkin kai siinä pitäisi saada toteutumaan se, että vain omassa käytössä olevaa asuntoa tai sen osaa vuokrataan ja vaan osaksi aikaa, eli ei saisi olla asuntoja vaan vuokrakäyttöön.

  5. Hyvä postausidea. Viime vuonna tuli nukuttua niin monessa eri sängyssä, että kuvaaminen jäi aivan täysin. Itse oon tykännyt AirBnB:stä tosi paljon ja niitä on keskeisiltäkin paikoilta hyvään hintaan löytynyt, kun on ollut ajoissa liikkeellä. Sitten taas huomaa, kun on vähänkin myöhässä varaamassa sesonkiajalle majoitusta, että mitään järkevää ei ole enää jäljellä. Tuolloin on monesti kyllä sama tilanne myös hotellien suhteen.

    1. Kiitos Lotta! Joskus olemme ajoissa, joskus emme. Kommentoinkin muuten tuossa yllä juuri Askolle vähän muitakin näkökohtia kuin sijaintia tuon Airbnb:n suhteen – ihan ongelmatonta se kokonaisuudessaanhan ei ole.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.