3 kuukautta, 3 matkaa

Albufeira sääMaanantaina jätämme lumisen Suomen vajaaksi kolmeksi viikoksi ja suuntaamme aurinkoiseen Portugaliin.
Ainakin tällä hetkellä säätiedotukset näyttävät tasaisesti 15-18 asteen lämpötiloja ja aurinkoista. Ei ihan rantakelejä, mutta emme niistä olekaan kiinnostuneita: valo ja mahdollisuus kävelylenkkeihin ilman lunta ja pakkasta riittää meille.
Portugalin (ja Espanjan) suunnitelmistamme kirjoitinkin tarkemmin jo aikaisemmin ja ensi viikosta alkaen lisää sitten hyvällä tuurilla lähes reaaliajassa.

Pääosan helmikuuta olemme Suomessa: toivottavasti silloin jo kevätaurinko paistaa täälläkin, vaikka lunta ja pakkasta riittäisikin.
Suunnitelmissa helmikuulle on ainakin parin kirjoittamisopintoihini liittyvän kurssin aloittaminen. Kurssi-ilmoittautumiset hoidin jo ensimmäisenä yönä kevään ilmoittautumisten avauduttua (sen verran suosittuja nämäkin kurssit ovat, että jos olet myöhässä päädyt helposti vain jonotuslistalle).
Nyt keväällä on vuorossa Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen ja Perusopintojen proosakurssi, yhteensä 10 opintopistettä.
Kurssit jatkuvat muutaman lähipäivän jälkeen verkkokursseina maalis-huhtikuulle.

Omaelämänkerrallinen

Helmikuun lopulla matkustamme Olympian matkassa Nepaliin ja Bhutaniin vajaaksi kahdeksi viikoksi. Olympian matka on heidän sivullaan sen verran tarkasti kuvattu, ettei sitä kannata tähän kopioida. Nepalista näemme tällä matkalla vain muutaman päivän verran Kathmandua, mutta joskus sitten ehkä enemmän.

Nepal Bhutan

Maaliskuun lopusta pääsiäiseen vietämme kaksi viikkoa Marokossa. Tämän matkan suhteen olin epäileväinen, sillä TSS Travel Service -matkatoimiston hyvin edullisilla matkoilla ei ole kovin hyvä maine. Mutta tamperelaiset matkaystävämme kävivät juuri tällä matkalla viime syksynä ja vaikkakaan erityisesti matkaan kuuluva toisen viikon hotelli Marrakeshin lähellä ei saanut heiltä kiitosta, niin päätimme ottaa riskin ja kokeilla nyt, mekin, kerran tätäkin matkanjärjestäjää. Jos viikon tiukkaohjelmainen kiertomatka ja toinen viikko Marrakeshin liepeillä maksaa alle 1200 euroa, niin voimme tarvittaessa vaikka muuttaa toiseksi viikoksi omalla kustannuksellamme Marrakeshissa parempaan hotelliin!

TSS Travel Service Marokko

Maailmanmatkaajaystävämme ovat käyttäneet TSS Travel Serviceä mm. Turkin ja Kappadokian ja Abu Dhabin, Dubain ja Ajmanin matkoihin ja jos vaikka nämä matkat eivät taatusti ole Olympian (tai edes Albatrosin) kiertomatkojen tasoa, niin niiden hinta/laatusuhde saattaa silti olla ihan kelvollinen halpojen hintojen takia.
Olemme henkisesti varustautuneet maksamaan ylihintaa illallispaketista kiertomatkaviikon aikana ja altistumaan paikallisten kauppiaiden hyökkäyksille pysähdyksillä matkamuistomyymälöihin, mutta hyvällä tuurilla Marokon maisemat ja nähtävyydet vievät kuitenkin pääosan tälläkin matkalla.
Ja ainakin matkasta syntyy hyvä tarina – minkälainen, sen näette sitten myöhemmin!

Marokon kiertomatka

3 kuukautta ja 3 kahden viikon matkaa?
Tässä kohtaa joku voisi jo alkaa ihmettelemään lomien riittävyyttä, mutta nyt ne riittävät: Pirkkokin luopui nimittäin työstään Nokialla tämän vuoden alkupuolella ja Lassehan on ollut eläkkeellä jo useamman vuoden, joten nyt aikataulumme ainakin toistaiseksi ovat hyvin joustavia!

Koko vuoden 2017 matkasuunnitelmiamme ei vielä ole missään määrin lyöty lukkoon, mutta tällaisia ideoita on heitelty:

  • Edinburgh ja Sisä-Hebridit (Skye).
    Ulko-Hebrideillä tuli jo yhdellä Kristina Regina -risteilyllä poikettua, mutta Skotlanti voisi olla sopiva kesän pohjoiseksi kohteeksemme, kun Färsaaret, Grönlanti, Islanti ja Huippuvuoret on tullut koettua. Ehkä juhannuskohteeksi jopa.
Isle of Sky (Kuva Flickr: mhx)
Isle of Sky (Kuva Flickr: mhx)
  • Merenkurkun ja Perämeren alue (Vaasa, Kokkola, Oulu).
    Kesällä voisi olla kiva tehdä joku kotimaan matkakin ja ”kerätä” siinä samalla vaikka jokunen pohjoisen majakoistakin. Hailuodollakin voisi olla kiva käydä.
  • Euroopan kaupunkien kertausta: Hampuri, Berliini, Ateena, Madrid, Dublin, Kööpenhamina tai meille viimeisiä Euroopan pääkaupunkeja: Zagreb, Sarajevo, Podgorica. Ehkä keväällä tai syksyllä, tuskin kesähelteillä eikä varmasti koko tätä listaa, mutta jotakin lentotarjousten tai muuten fiilisten mukaan.
  • Loppusyksyyn on vielä niin pitkä aika, että suunnitelmat sinne eivät ole vielä oikein muotoutuneet lainkaan. Läntisessä Afrikassa voisi olla parikin maabongausmielessä hyvää pienten maiden klusteria ja Afrikan etuna olisi matka kauas ilman aikaeroa.

Mutta mitään varauksia ei minkään näiden osalta vielä ole, joten voi olla, että päädymme lopulta huhtikuun jälkeen jonnekin ihan muualla. Ennen pääsiäistä tuskin enää ehdimme muualle kuin nyt jo varatuille matkoille, vaikka pistäytyminen Tukholmassakin hiukan kutkuttaisi, mutta katsotaan nyt, kunhan ensin taas kotiudumme Portugalista!

(Otsikkokuvakollaasin kuvat ovat Flickristä kuvaajilta Cleide Müller, Göran Höglund (Kartläsarn) ja Gerben of the lake.)

 

 

 

 

Join the Conversation

26 Comments

  1. Kuulostaa siltä, että tulossa on jälleen hyvä reissuvuosi! Skotlanti on ollut usein meidänkin listalla (Timppa on nuoruudessaan asunut siellä vuoden ja haluaisi palata tutuille huudeille). Färsaaret on yhä kokematta. Portugaliin ja Lissaboniin ihastuin niin paljon viime kesänä, että Porto vähän kutkuttaisi. Tällä hetkellä tutkaillaan erityisesti Itä-Euroopan karttaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sanna! Itä-Euroopassa(kin) on monia helmiä, kuten vaikka Belgrad, Serbia.
      Yllättäen kaupungista löytyy Sava-joen rannalta vaikka hiekkarantakin!

  2. says: Kaisa / Mutkia Matkassa

    Mahtavat suunnitelmat! Nauttikaa vapaasta ajastanne ilman työtä – minä jään odottamaan eritysesti Bhutanin reportaaseja :)

  3. Kylläpäs teillä on jo paljon suunnitelmia tällekin vuodelle! Kaikki kolme ekaa matkaa kuulostaa ihanilta, varsinkin Nepalissa olisi tosi mielenkiintoista vierailla! :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Janni! Meillä pitemmät matkat ainakin painottuvat perinteisesti talveen, joten sikäli näitä on nyt heti alkuvuodesta näinkin monta.

  4. Kivat suunnitelmat :) Omiin haaveisiin kuuluu myös Nepal ja Bhutan! :) Puhelimen välilehdessä parin kuukauden ajan ollut jo auki Bhutanin välilehti :D Marokossa kävin seitsemän vuotta sitten Chefchouenissa ja se kaupunki oli ainakin silloin todella upea! Paljon vanhaa kaupunkia ja hyvää ruokaa! :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sandra! Marokossa kiertomatkallamme on paljon kohteita, joten katsotaan nyt sitten, että mitä kaikkea siellä koemmekaan.

  5. says: Outi

    Paljon on suunnitteilla ja varmaan helpottavaa, kun aikataulut antavat paremmin myöden reissusuunnitelmille. Aika kivalta kuulostaa muuten myös tuo kirjoittamiskurssi! Ja hyvää matkaa Portugaliin!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Outi! Ja terveiset nyt jo tätä kirjoitettaessa Albufeirasta :-)

  6. Hyvältä kuulostaa! Nepalissa olen käynyt ja voisin mennä uudestaankin. On ne lumihuippuiset vuoret vaan niin upeita. Bhutan on myös mielenkiintoinen ja sitä olen pyöritellyt mielessä uutta reissua suunnitellessa. Hyvää Portugalin matkaa!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Merja! Bhutan on tuon matkamme ”pääkohde”, mutta olemme mennen tullen muutaman päivän myös Kathmandussa, joten sen verran siihen tulee myös Nepalia.

  7. says: Hanneli/duunireissaaja

    Skotlantiin haikailen minäkin, ja toivon että sitten kun on paremmin aikaa, itsekin pystyisi edelleen reissaaaan. Marokon matka kuulostaa sellaiselta, jossa on mahdollisuudet monenlaiseen lopputulokseen. Jäänkin odottelemaan kuinka siinä käy.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Hanneli! Uskallus tuohon ”sikahalvan” Marokon matkan testaamiseen tuli kyllä pitkälti siitä, että ystäväpariskuntamme oli samaisella matkalla syksyllä ja ”selvisi hengissä”. 569 euroa nuppi kahden viikon reissusta on kyllä jo aika hyvä tarjous, jos se on yhtään kuvauksensa mukainen.

  8. Kyllä Portugalissa tarkeni vuodenvaihteen kieppeillä hyvin ottaa aurinkoa ja uida, kun oli aurinkoinen päivä ja suojaisa ranta. Nopsaan sellaisessa paikassa lämpöä onkin todellisuudessa yli 20 astetta, hiki tuli vaikka istui vain paikoillaan :) Merivettä se aurinko ei harmi kyllä lämmittänyt. Mukavia eläkepäiviä, hienoa että nyt on enemmän aikaa matkustella!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Johanna! Ihan hiki täällä Albufeirassa ei vielä ole tullut, mutta valoisuus on kyllä ihanaa.

  9. Portugali ja Marokko ovat olleet mulla haaveissa pitkään, mutta vielä en ole kummassakaan päässyt käymään. Joten jään odottamaan näistä teidän juttuja, niin pääsen ensihätään ainakin virtuaalimatkalle! :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Terhi! Minua Portugali on kiehtonut aina Espanjaa enemmän, ehkä siihen liittyvien nuoruusvuosien muistojen takia tai sitten siksi, että koen sen pienemmäksi ja vähemmän ruuhkaiseksi kuin Espanjan.

  10. Ihanaa lomaa Portugalissa ja onnea eläkkeelle pääsyn johdosta. Melkein kadehdin kaikkea sitä vapaa-aikaa, mikä teillä on nyt matkailuun. :) Ihania suunnitelmia. Yksi omakin suunnitelma oli tulevalle kesälle Skotlanti ja saarihyppely, mutta saas nähdä miten käy. Suunnitelmat ehtii muuttua usein moneen kertaan. Nepalistakin olen ihan viime aikoina ruvennut haaveilemaan, joten mielenkiintoista kuulla sitten sinun ajatuksiasi sieltä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Heidi! Meilläkin vasta nämä suunnitelmat tässä ovat jokseenkin todennäköisiä (varaukset tehty), loput vasta ilmassa olevia ideoita, jotka voivat vielä muuttua moneenkin kertaan.
      P.S. Ihan eläkkeellä en vielä ole, sanotaanko vaikka, että sitä edeltävällä ”omalla lomalla” …

  11. Tuo Marokko on ollut meillä pitkään listalla. Kävin katsomassa matkanjärjestäjän sivut ja vertailin hintoja omatoimipakettiin ym. Kyllähän tuo on hyvin kilpailukykyinen!

    40 eurolla saa lennot, mutta ongelma on juurikin maapaketti. En haluaisi sulloutua mihinkään minibussiin 20 muun kanssa. Pitäisi löytää sellainen, jossa olisi tosi pieni seurue, tai sitten ajaa itse…

    No jään odottelemaan raportteja!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anna! Meille lopullisen puollon tämän matkan testaamisen puolesta antoi hintatarjous 569 euroa per nuppi (siis alle puolet nettisivun jo edullisesta hinnasta). Ja etenkin tuon toisen viikon suhteen olemme tuolla hinnalla jo varautuneet valitsemaan ja maksamaan itse paremmasta hotellista tarvittaessa + tekemään omatoimiretken ainakin Agadiriin.
      Pienellä ryhmällä minibussi ei ole välttämättä kamala vaihtoehto, Olympian useimmiten max 20 hengen ryhmät ja Albatrossin hyvällä tuurilla vain n. 20 hengen ryhmät ovat toimineet mukavasti, 30 pintaan oleva ryhmäkoko on jo aika paha. Nähtäväksi jää miten tässä käy, mutta kuten joskus purjehduslomilla, kun vieraiden ihmisten kanssa oltiin samassa veneessä 1-2 viikkoa, totesimme, että kyllä sitä noin lyhyestä ajasta selviää, niin eiköhän tästäkin selviä. Ainakin on sitten tarina kerrottavaksi, hyvä tai huono.

  12. Voisikin jatkossa olla helpompaa suunnitella matkoja ajatuksella ”Pirkon jalanjäljillä”. Niin mahtavia kuvauksesi ovat. Kiitos!
    Mutta apua! Minä meinaan kohta seota eri koneiden ym. välillä ja karmeinta on, että olen kadottanut matkakertomukseni Marokon matkalta. Olisin halunnut heittää sen Pirkolle ja teille muille avuksi, sillä koimme tuolla omatoimimatkalla paljon mukavaa ja kirjoittamisen arvoista. Siksi kysymys: Miten IPadista voi etsiä kadonneen tiedoston? En ole mielestäni sitä sieltä poistanut, mutta en löydä vaikka yritän kääntää kaikki kivet.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Asko! Pahimmillaan iPadisi asetukset ovat sellaiset, että sisältö kopioidaan pilveen ja jos poistat sieltä, niin se poistuu tabletiltakin. Itse tapaan ajatella tablettia vaan välivarastona, josta talletettavaksi aiotut otetaan mahdollisimman nopeasti talteen tietokoneelle.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *