Albufeiraa hitaasti

Albufeira Marina

Albufeirassa on pieni kopio Vapaudenpatsaasta, mutta tuskin tänne kukaan tulee nähtävyyksien takia. Tänne tullaan aurinkoisen ilmaston ja rantojen takia.
Pitempään paikkakunnalla viihtyvät talviasukkaat osannevat jo elää täällä sitä tavallista arkea, herätä aamulla auringonpaisteeseen, syödä aamiaista, istua lueskelemassa parvekkeella, terassilla tai rannalla, käydä rannalla kävelyllä, tehdä ruokaa tai käydä ravintolassa syömässä.

Me olemme kuitenkin edelleen olleet turisteja ja hakemalla hakeneet pienen kaupungin näkemisen arvoisia kohteita ja kierrelleet niitä katsomassa.

Albufeiran Marinan aluetta harkitsimme täältä asuntoa varatessamme jopa tukikohdaksemme, mutta lopulta ymmärsimme, että alue on talvella ehkä viikon vierailua ajatellen turhankin hiljainen ja sittenkin ainakin vartin kävelymatkan päässä keskustasta. Mutta alue oli kyllä juuri niin kauniin värikäs kuin kuvissa ja satama-altaan reunan ravintolat olivat auki talvellakin. Iltapäivän aurinko lämmitti mukavasti ja pieni kannu sangriaa antoi energiaa kävellä takaisin keskustaan. Albufeiran kalastajasatama on jopa hiukan lähempänä keskustaa kuin Marina, mutta sinne asti alas (ja ylös) emme ainakaan samana iltapäivänä viitsineet kävellä.

Albufeira Marina Albufeira MarinaAlbufeira Marina

Tie Marinaan kulki rantaa pitkin, ylhäällä ja välillä poikkesimme katsomaan rannan hotellien merinäköaloja ja pysähdyimme jopa muutaman myytävänä olevan talon tai raunion kohdalla leikittelemään ajatuksella, että minkälaista tässä olisi asua, oikeasti.

Albufeira satama Albufeira Praia do PenecoAlbufeira Praia dos PescadoresAlbufeira kissaAlbufeira ilta

Toisena päivänä odotimme aikamme kotimme vieressä olevalla pysäkillä puolen tunnin välein kulkevaa paikallisbussia päästäksemme kauppahallille: jokaisessa kaupungissahan ”pitää” käydä katsomassa hedelmä- ja kalatiskejä, vaikka oikeasti ruokaostokset marketissa tekisikin. Kauppahalli löytyi, mutta jotenkin se oli kliinisen aneeminen. Uusi, siisti, valoisa, mutta näin talvella vain osittain käytössä. Kauppahallin pysäkillä odotimme taas paikallisbussia, sillä 1.40 euroa maksavilla lipuillamme sai ajaa tunnin, joten kannattihan se, istua aurinkoisella pysäkillä parikymmentä minuuttia Praia da Ouralle menevää bussia odottamassa!

Albufeira kauppahalli Albufeira kauppahalli

Albufeiran rannoista olimme tähän mennessä tutustuneet Praia dos Pescadores, Praia do Penecoon ja Praia do Inateliin Inatel-hotellin edustalla. Nämä kaikki muodostavat yhdessä kilometrien pituisen rannan, mutta Praia do Oura on omassa sopukassaan hiukan näistä erillään – ja luonnollisesti isojen, jopa hienojen hotellien reunustama sekin.

Praia da Oura Praia da Oura

Praia da Ouran lähellä on myös Albufeiran Las Vegas, The Strip. Tällä pienellä kadunpätkällä on ravintoloita ja yökerhoja ja ehkä joskus reipastakin menoa – päätellen siitä, että meitä Faron kentältä Albufeiraan ajanut kuljettajakin tuli muutaman ensimmäisen lauseensa aikana jo meitä varoitelleeksi siitä. Lievensi sitten kyllä heti, että kyllä siellä päivällä voi käydä ja niin me sitten tottelevaisesti teimmekin!

Albufeira Strip vapaudenpatsas Albufeira Strip

Harvakseltaan kulkevien paikallisbussien odotteluun jo kyllästyneinä päädyimme yllättäen matkaamaan Stripiltä takaisin vanhaan kaupunkiin turistijunalla! Siinä missä bussit kulkevat puolen tunnin välein, niin juna kulkikin 20 minuutin välein ja sattui melko sopivasti kohdalle. 3 euron eläkeläispäivälipuilla saatoimme sitten vielä myöhemmin illalla, auringonlaskun jälkeen, ajaa ostoskeskuksen isoon supermarkettiin täydentämään jääkaappimme sisältöä. Oikeastaan ostoskeskus on kyllä kävelyetäisyydellä, mutta sen verran lasta meissäkin vielä on, että sympaattinen juna veti vielä toisenkin kerran puoleensa!

Albufeira turistijuna Albufeira sunset

(Edit 14.1.2017:
Alkuperäisessä tekstissä parissa kohtaa virheellisesti ollut Algarve korjattu Albufeiraksi. Algarvehan on koko Portugalin etelärannikko, Albufeira kaupunki, jossa ensimmäisen viikon täällä olemme oleilleet.)

Tags from the story
, ,
Join the Conversation

7 Comments

  1. says: Susanna

    Hienot rantamaisemat!
    Aika nopeasti kulkee siellä junat ja bussit, Italiassahan junia ja busseja saa odottaa usein tuntitolkulla, eikä vielä sittenkään voi olla varma tuleeko. Jopa Gardalla koululaiset odottivat välillä koko päivän paikallisbussia ja kerran autotapahtuman takia bussi ei tullut ollenkaan. Luulin että Pohjois-Italiassa liikenne toimii tehokkaammin kuin etelässä. Luin että Portugaliassa on alue jossa on venetsialaistyylisiä gondoleita ja luonnossa voi onnistua näkemään myös kameleontin

  2. says: Pirkko

    Kiitos kommenteistasi Susanna! Meillä on melko vähän/vanhaa kokemusta Italiasta, mutta kyllä jo 20 minuuttiakin bussipysäkillä innostaa kävelemään melko pitkiäkin matkoja :-)

    Hintatasosta on vaikea sanoa kokemusperustaisesti mitään yleistä, sillä menot ovat aina niin valinnoista kiinni. Eurostatin tilastot vuodelta 2015 kertovat näin:

    Eurostat ruuan hinnat

    Ensimmäinen sarake on indeksi, toinen ruuan hinta, kolmas alkoholittomien juomien ja neljäs alkoholijuomien hinta.
    Eli ruoka on samanhintaista kuin Espanjassa, alkoholi on Espanjassa halvempaa. Molemmat ovat Italiassa kalliimpia kuin Portugalissa tai Espanjassa.

  3. Mielenkiintoista lukea Albufeirasta ja Portugalista muutenkin, sillä se on ollut itselläni myös vaihtoehtona ulkomaille muuttoa ajatellen. Olen käynyt Portugalissa kahdesti, mutta viimeisimmästä matkasta on taas kulunut 13 vuotta, eli hyvin voisi taas käydä tsekkaamassa muutokset :).

    1. says: Pirkko

      Kiitos Heidi! Me olimme aikaisemmin käyneet vain Lissabonissa ja sen ympäristössä ja Portossa, joten Algarven alue on meille uusi tuttavuus. Me emme oikeastaan ole tänne muuttoa oikeasti suunnitelleet, mutta halusimme kuitenkin tutustua alueeseen.

  4. says: Pirkko

    Kiitos Kaisa! Juuri tänään aloitamme viimeisen viikkomme täällä ja nyt olisi tarkoitus olla paikallaan täällä Tavirassa – saa nähdä miten käy :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *