Portugal asunnot feature

Etelän lämmössä tammikuussa

Ajatus muutamasta tammikuisesta viikosta Portugalin etelärannikolla syntyi lievästä uteliaisuudesta eläkeläisten talvipakoon, suuntautui se sitten Espanjan tai Portugalin aurinkorannikolle.

Päivälämpötilat Algarvessa ovat vaihdelleet näinä viikkoina ehkä 13 ja 17 asteen välillä, mutta iltaisin ja öisin mennään lähes aina alle 10 asteen ja täkäläisisssä asunnoissa ei yleensä ole lämmitystä, joten vaikka päivällä lounas tai kahvitauko aurinkoisella terassilla onnistuu ilman päällysvaatteitakin, niin illalla asunnossa villasukat ja esimerkiksi iso lämmin huivi on tarpeen!

Albufeira sää

Portugalissa asuimme ensimmäisen viikon Albufeirassa pienkerrostalossa vanhan kaupungin ytimessä ja nyt Cadizista palattuamme asetuimme pieneen taloon Tavirassa. Kumpaakin asuntoa voisi luonnehtia uudehkoksi ja hyvätasoiseksi.
Asuntojen lämmitys on täkäläisittäin tyypilliseen tapaan (olettaisin, muutaman nettijutun perusteella) järjestetty huonekohtaisilla ilmalämpöpumpuilla, mikä on varmasti sikäli kätevä ratkaisu, että samoja ilmalämpöpumppuja voidaan käyttää kesäkuukausina huoneiden viilentämiseen – ja sehän tulee tarpeeseen ajoittain yli 40 asteen lämpötiloissa! Ilmalämpöpumppujen lisäksi kummassakin asunnossa on ollut kylpyhuoneessa vielä erillinen lämmitin.

Kämppä AlbufeiraKämppä Tavira

Ja saahan näillä, ilmalämpöpumpuilla ja lämmittimillä, asunnot lämpimiksi, mutta lämmön säätely on osoittautunut hiukan haasteelliseksi: alkuillasta huoneet tuntuvat helposti kylmiltä, mutta sitten aamuyöstä, lämpimän peiton alla, onkin jo kuuma. Samoin asuntoon saavuttaessa molemmat asunnot olivat aluksi jääkylmiä: ehkä ne olivat olleet ainakin muutaman päivän tyhjillään ennen meitä, näin talvikaudella, jolloin niitä ei oltu lämmitetty lainkaan, joten ensimmäisenä iltana uudessa asunnossa ei ole ollut kovin kiire riisua päällysvaatteita …

Kämppä Tavira Kämppä Albufeira

Vuokra-asunnoissamme olemme antaneet ilmalämpöpumppujen lämmittää koko ajan ja kylpyhuoneen lämmitinkin on ollut päällä aamuin ja illoin, sähkölaskusta välittämättä, sillä emme maksa sähköstä erikseen. Pitempiaikaista vuokrausta täällä mahdollisesti ajattelevan on hyvä joko varmistaa, että sähkö kuuluu vuokraan tai varautua isoon sähkölaskuun, jos haluaa lämpimän asunnon.

Ilmalämpöpumppu TaviraKylpyhuonelämmitin

Myöskään omat vaatevalintamme eivät näille viikoille ole osuneet ihan nappiin: yhdessä yhteisessä matkalaukussamme on puolet vaatteista edelleen käyttämättä: t-paitoja, toppeja, kesäisempiä housuja siinä missä pitkähihaiset paidat ja ohuet neuleet ovat olleet niin käytössä kuin jo pesussakin (asunnoissamme on ollut myös pesukone).
Jos palaisimme tänne jonain toisena talvena, niin ottaisimme mukaan enemmän lämpimiä vaatteita ja niitä villasukkia ja lämpimiä kotivaatteita.
Toki täällä markkinoilla ja marketeissa olisi muutamalla kympillä myytävänä fleesepaitoja ja -takkeja, mutta emme nyt kuitenkaan ole niitä päätyneet ostamaan, kun ei niille kuitenkaan olisi muuta tarvetta kuin jonain iltana nyt täällä.
Ostoskeskusten kodintekstiilimyymälöissä on myös näyttänyt tähän aikaan vuodesta olevan runsaasti tarjolla lisäpeittoja tai -huopia!

LisähuopiaPyykkipäivä

Etelä-Euroopan asuntojen viileydestä ovat äskettäin kirjoittaneet myös Fuengirolassa putkiremonttia paossa talvea viettävä Maailmanmatkaajaystävämme ja Madridiin äskettäin opiskelemaan muuttanut Katja.

Mutta, asuntojen viileydestä ja lämmitystarpeesta huolimatta, en pitäisi sitä kuitenkaan asiana, jonka takia Etelä-Eurooppaan ei talvellakin voisi tulla, siihen pitää vaan mielellään olla varautunut. Toistaiseksi kokeneet tällä suunnalla vain yhden sadepäivän ja senkin Afrikassa, Ceutassa, muuten sää täällä on ollut koko ajan häikäisevät kirkas ja aurinkoinen!

Tavira

16 kommenttia artikkeliin ”Etelän lämmössä tammikuussa

  1. Kylmä sisällä on kyllä kamala. Itsellänihän on juuri tuo llmalämpöpumppu, mutta myös erillinen sähköllä toimiva patteri. Patteri on kuitenkin eteisessä niin kaukana sängystä, että ensimmäisen yön jälkeen en pitänyt sitä kovinkaan kannattavana juurikin kalliin sähkön takia. Parhain ostos ikinä onkin ollut skandinaavinen täkki ikeasta, yön pysyy lämpimänä ja nukkuu erinomaisesti, sillä rehellisesti sisälämpö on aamuisin varmasti lähempänä kymmentä. Ei sillä, on se nyt kylmää täällä Teneriffallakin, samalla tavalla palelen.

    Oli kiva lukea myös teidän kokemuksia sieltä etelästä! Voisittekos kuvitella joskus toistekin viettävänne pidempiä aikoja talvella esim. Etelä Portugalissa tai Espanjassa? 🙂 ehkä viileyteenkin tottuisi kun osaisi asennoitua ja pukeutua alusta asti oikein.

  2. Kiitos Katja! Sinähän liikkuvainen olet, jos jo Madridista olet päätynyt Teneriffalle 🙂
    Emme me ihan tosissamme, vielä ainakaan, ole ajatelleet tänne asettua, emme nyt ja tuskin lähivuosinakaan, mutta kyllä jo muutamassa päivässä (per asunto) lämmittämisen ja lämmön kanssakin on jo helpompaa, eli varmasti pitemmän päälle viileys olisi pienempi ongelma.

  3. Onneksi sää on suosinut teitä muilta osin! Täällä Suomessa pitää näinä aikoina ottaa kuva auringosta muistoksi, jos sitä haluaa useammin nähdä 🙂

    1. Kiitos Ne Tammelat! Jostain luin, että tällä rannikolla paistaa aurinko 300 päivänä vuodessa ja tosiaan emme Portugalin puolella ole kokeneet yhtään sadepäivää. Ceutassa Espanjan Afrikan puoleisella alueella satoi sattumalta juuri sinä päivänä kun siellä kävimme, mutta se onkin sitten ainoa sadepäivä tällä suunnalla tammikuun vierailumme aikana.

  4. Tutulta kuulostaa! Portugalissa talot on vain pakko rakentaa viileiksi, jotta kesällä ei olisi niin tukalaa. Talvella saa kyllä itsensä jotenkin lämpimäksi viimeistään vaatteita lisäämällä, mutta kesällä viilennys olisi vielä haasteellisempaa ja kallista myös. Lämpimät pyjamat, tohvelit ja muut kotivaatteet tulevat todellakin tarpeeseen!

    Meillä on Portugalissa kaksi niin historiallista taloa, että niihin ei ole montaakaan ilmalämpöpumppua asennettu – yksi tosin ainakin löytyy talon uudemmasta laajennusosasta. Sähköpattereita löytyy melkein joka huoneesta ikkunan alta, olohuoneessa on tietysti takka ja nuo kylpyhuonelämmittimet ovat käytössä myös keittiöissä. Lisäksi ulko-oven raon eteen saatetaan laittaa sellainen pötkylä (juu, ulko-oven alla on melkein senttinen rako…). Eikä niissä tulipesissäkään hirveästi järkeä ole, sillä ne ovat sellaista avointa mallia, joka kyllä lämmittää huoneen tehokkaasti niin kauan kuin tuli takassa palaa, mutta takka ei varaa juuri ollenkaan lämpöä itseensä. Mutta kyllä se tyhjilläänkin oleva talo tosiaan kummasti lämpenee kun siellä joku muutaman päivän asuu.

    Minun Portugalin-mummo-in-law taas asuu sellaisessa vanhassa traktorivajassa, jossa kattotiilienkin välistä paistaa valoa. Se asunto vasta kylmä onkin, mutta mummo ei sieltä halua mihinkään kerrostaloon muuttaa.

    1. Kiitos Johanna Hulda! Kaipa se niin on, että kylmä kausi on täällä sen verran lyhyt, ettei siihen kannata paljoa panostaa. Tämän talon lämpeämisen olemme huomanneet täällä Tavirassa jo nyt vaikka olemmekin olleet täällä vasta 5 vuorokautta.

  5. Asuntojen kylmyys talvisin on kyllä kamalaa! Olimme juuri Teneriffalla ja jouduin nukkumaan kahden viltin alla ja pitkähihainen paita ja legginssit päällä, ja silti oli kylmä. Vaikka ei täällä Kööpenhaminassakaan asunnot aina niin kovin lämpimiä ole. Me saimme vihdoin tänä talvena suostuteltua talonmiehen poistamaan yleisen lämmönsäätelyn, joten nyt saamme patterit niin kuumiksi kuin haluamme. Viime talvena jouduimme varautumaan ylimääräisiin sähkölämmittimiin, ja se kyllä näkyi sitten sähkölaskussa.

    1. Kiitos Terhi! Jännää miten tämänkin jutun kommenteista päätellen juuri suomalaisilla/pohjoismaalaisilla on haastavaa asuntojen kylmyyden kanssa vaikka kylmään muuten luulisi meidän tottuneen. Mutta tosiaan, ulkoa kylmästä pääsee pois ja sisällä on sitten mukava oleilla kesävaatteissa ja -lämpötiloissa. Ehkä tuohonkin tottuisi – tai ainakin oppisi pukeutumaan kotona lämpimämmin.

  6. Kylmät talot on tulleet Australiassa tutuiksi. Se on se isoin asia, mistä en täällä tykkää. Talvella lämmittimet saa olla päällä yötä päivää ja sähkölaskut on sen mukaiset. Talot rakennetaan tosi huonosti, mitään eristystä ei ole, ja lämpö karkaa saman tien. En usko että totun siihen ikinä, mutta paikallisia se ei häiritse kun ovat tottuneet siihen.

    1. Kiitos Anna! Etelä-Euroopasta meillä olikin jonkinlainen ajatus jo etukäteen, että asunnot voivat olla kylmiä – mutta Australiasta en tiennytkään, että siellä on sama kuvio. Ja sama kuvio sikälikin, että suomalainen huomaa sen, paikalliset ovat siihen tottuneet.

  7. Juu tämä on kyllä hauska ilmiö että eteläeurooppalaiset kuvittelee että talvella pohjoisessa palellaan koko ajan, vaikka meillä saunat ja (liiankin) lämpimät asunnot. Mutta ikinä en ole palellut niin paljon kuin talvella Etelä-Ranskassa. Ja kun kylmyydestä valittaa niin sanotaan että ”sinunhan pitäisi olla tottunut kun olet Suomesta” 😀

    1. Kiitos Kaisa! Yllättävän laaja tämä ”kylmät asunnot talvella” -ilmiö on, ilmeisesti noin kaikkialla Pohjoismaiden ulkopuolelle, missä lämpötila ainakin yöllä laskee alle 10 asteen.

  8. Taitaa moni muukin tehdä saman virheen, että pakkaa liikaa hellevaatteita matkaan. Ilmastohan on siellä tällä hetkellä varsin sopiva ja golfin peluuseen täydellinen. Kaikki vetään liittyvät asiat voi suosiolla unohtaa 🙂

    1. Kiitos Rami! Vähän tultiin siihen tulokseen, että jo aikaisemmin oikeastaan käyttämämme ”kaavio” on sittenkin paras: marraskuusta helmikuuhun kaukokohteet, Eurooppaa keväällä ja syksyllä, Suomi ja Pohjoismaat kesäkuukausina.

  9. Onhan se varmaan hyvin erilaista asuntojen lämmitys sisältä siellä kuin täällä, jossa suurimman osan vuodesta lämmöt on sisätiloissa päällä. Voisin hyvin kuvitella ettei moni tule sitä niin ajatelleeksi, kun haaveilee talvesta lämpimässä. Onneksi on kuitenkin ilmalämpöpumput ja lämmittimet. Ja silti viettäisin kernaasti enemmän talven siellä tai muualla lämpimässä kuin täällä kylmässä Pohjolassa. 🙂

    1. Kiitos Virpi! Tietysti jos tuolla pitempään olisi, niin oppisi elämään tuon kanssa paremmin, pukeutumaan, käyttämään oikein lämmittimiä ja tarvittaessa investoimaan johonkin lisälämmittimiinkin kylmimpien tilojen osalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.