Lento Himalajan yllä

Nepalista lensimme Bhutaniin Drukairilla, Royal Bhutan Airlinesilla siis. Harvemmin olemme jotain lentoväliä kovin paljoa etukäteen miettineet, mutta väli Kathmandu – Paro oli mielenkiintoinen sekä Paron lentokentän että Himalaja-näkymien takia.

Bhutanissa aikaisemmin käyneet ystävämme olivat opastaneet, että matkalla Bhutaniin pitäisi yrittää saada ikkunapaikka koneen vasemmalta puolelta ja paluumatkalla Nepaliin sitten tietysti oikealta puolelta. Anelimme sitten lentokenttävirkailijalta edes yhtä ikkunapaikkaa vasemmalta puolelta ja saimmekin sellaisen, kuulemma viimeisen. Saimme vielä vierekkäiset paikat, joten käytännössä myös keskipaikalta näki ihan hyvin, etenkin kun saattoi tarvittaessa komentaa ikkunapaikalla istuvaa kumartumaan eteenpäin, pois ikkunan edestä!

Kuvasimme kahdella kameralla, Lassen isolla Canonin järkkärillä 24-70 mm objektiivilla ja Pirkon Olympus PEN minijärkkärillä 40-150 mm zoomilla. Kirkkaalla ilmalla kuvat onnistuivat mielestämme hyvin, vai mitä mieltä olet?

Runsaan tunnin lennolla oli tarjolla myös pieni aamupala, mutta ne jäivät kyllä enimmäkseen syömättä – nyt kuvaaminen oli tärkeämpää!

img_3971.jpg

img_3972.jpg

img_3973.jpg

img_3974.jpg

img_3975.jpg

img_3977.jpg

Laskeutuminen Paron kentälle, jota maailman vaarallisemmaksi väitetään, ei tuntunut oikein miltään. Laskeutumisen ihan alkuvaiheessa kone tärisi hetken aikaa turbulenssissa aika reippaasti, mutta itse laskeutumisessa ei ollut mitään kovin erikoista. Ehkä tulimme alas tavallista jyrkemmässä kulmassa, mutta en nyt siitäkään ole ihan varma. Sivuikkunastahan ei näe miten lähellä vuoret edessä ovat ja miten lyhyt kiitorata on. Kokeneista matkailijoista, mitä luultavammin, koostunut matkustajajoukko ei edes taputtanut onnistuneelle laskulle. Aika moni otti kyllä vielä kentällä kuvia lentokoneesta ja lentokentästä ennen siirtymistä maailman kauneimpaan terminaaliin.

img_3978.jpgimg_3979.jpg

Tästä se alkaa, viikkomme Bhutanissa!

11 kommenttia artikkeliin ”Lento Himalajan yllä

  1. Olipa todella upeita kuvia! Tuollaisella lennolla on kyllä onni, jos sattuu kirkas sää. Tuo aamupala hieman hymyilytti. Aasiassa kun osataan jakaa ruokaa myös lyhyellä lennolla. Kerran 50 minuutin lennolla saimme lämpimän ruoan. Tarjoilun ehti juuri ja juuri hoitaa ennen laskeutumista, vaikka oli vähän turbulenssiakin. Mutta oli kyllä henkilökunnalla vauhti päällä.

  2. Kiitos kaikille kommentoijille! Meitä onnisti vielä paluumatkallakin ja saimme yhden ikkunapaikan ja komean kuvan Mount Everestistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.