Maailma hallussa?

world 201703

Otetaan tähän väliin ennen seuraavaa Bhutan- tai Nepal-juttua maabongauspäivitys ja hiukan jos ei nyt matkasuunnitelmia, niin ainakin tulevien bongausmatkojen hahmottelua.

Bhutan oli 112/114 (P/L) itsenäinen maamme  ja 161/165 Traveler’s Century Clubin alueemme. Näitä TCC-alueitahan on yhteensä 325, siinä missä itsenäisiä maita on vähän laskutavasta riippuen jotain 196 ja 200 välillä.

Ensimmäiset tavoitteemme maabongauksen saralla olivat 100 TCC -aluetta, koko Eurooppa niin valtioina kuin TCC-alueina ja sen jälkeen vielä 100 itsenäistä valtiota, mutta nyttemmin emme enää ole asettaneet kovin selkeää seuraavaa tavoitetta.

Pohjois-Amerikka

Koko Eurooppa -tavoitteen jälkeen koko Pohjois-Amerikka myös TCC-alueina tuntui houkuttelevalta. Valtiot (Yhdysvallat, Kanada, Meksiko) meillä olikin ollut kasassa jo 1980-luvulta lähtien, mutta TCC-alueista (Prince Edward Island, St. Pierre & Miquelon ja Alaska) uupuu edelleen Alaska.

Tällä hetkellä meillä on kuitenkin jo alustava suunnitelma käydä alkusyksystä niin Alaskassa kuin Hawaijilla (joka TCC-alueena kuuluu Tyyneen valtamereen), joten ehkä jo syksyllä voimme todeta, että siinä missä koko Eurooppa on kierretty, niin myös koko Pohjois-Amerikka, näillä kriteereillä.
Iranin matkan jälkeen menetetty ESTA-kelpoisuuskin on jo tulevaa matkaa ajatellen hoidettu: passeissamme komeilee nyt kymmenen vuoden viisumit Yhdysvaltoihin!

Alaska
Alaska – kuva Flickr Kevan Dee

Lähi-itä

Lähi-itää tuskin saamme koskaan edes maatasolla ”valmiiksi”, sillä Irak, Jemen ja Syyria taitavat olla vielä monta vuotta vähemmän houkuttelevia tavalliselle matkailijalle, jollaiseksi ehdottomaksi itsemme luemme.
Saudi-Arabia ja Libanon ovat kuitenkin siltä suunnalta vielä listoillamme ja jos niissä kävisimme, niin voisimme väittää, että Lähi-idän 14 valtiosta olemme käyneet kaikissa ”mahdollisissa”.

Beirut

Afrikka

Kuten monella maabongausta harrastavalla meilläkin Afrikka on 13 käydystä valtiosta huolimatta edelleen huonosti katettu – valtioitahan ko. mantereella on peräti 50! Muutamia suunnitelmia on, kuten tuleva Marokon matka ja ehkä joitain maita Länsi-Afrikasta, mutta mitään koko Afrikka -tavoitetta meillä ei ole.

Africa

Atlantin ja Intian valtameren saaret

Atlantin saaret olemme valtiotasolla (Islanti, Kap Verde) kiertäneet.
Eteläisen Atlantin TCC-alueet kuten Ascencion, Falklandin saaret, Fernando do Noronha, St. Helena ja Tristan de Cunha vaatisivat meitä intohimoisemman maabongarin.

Äskettäin tekemämme Intian valtameren risteilyn jäljiltä alueen 5 valtiosta meiltä uupuu vain Madagaskarin ja Mosambikin välillä sijaitseva pieni Comoro, mutta se jääkin uupumaan, ellei nyt jotain ihan ihmeellistä tapahdu.

Karibia

Karibiaa olemme vähän säästelleet myöhemmäksi.

Bhutanin reissu oli mielestäni fyysisesti vaativa korkeuserojen ja korkean ilmanalan takia. Vähän harmittelin, ettemme olleet valinneet kohteeksi Bhutania jo vaikka kymmenen vuotta sitten! Karibia sen sijaan voi odottaa. Sen käymättömistä 9 valtiosta voi hyvällä tuurilla kiertää ison osa leppoisasti melkein yhdellä risteilyllä. Ehkä samaan reissuun (tai pariin) voisi vielä yhdistää jotain Väli-Amerikastakin: Costa Rican? Guatemalan?

Tikal
Guatemala, Tikal – kuva Flickr Brian Gratwicke

Tyyni valtameri

Vähiten olemme kiertäneet Tyynellä Valtamerellä:  Australialla ja Uudella Seelannilla ei pääse pitkälle alueella, jossa olisi tarjolla 16 itsenäistä valtiota ja peräti 39 TCC-aluetta. Mutta kuten Comoro, jäänevät nuokin valtiot meiltä näiltä näkymin kiertämättä.

Aasia

Aasiastakin meiltä puuttuu vielä 12 maata, joista etenkin Myanmar, Sri Lanka ja Mongolia vähän houkuttelisivat. Niihin voisi varmaan halutessaan yhdistää myös Taiwanin ja/tai Filippiinit. Bangladeshistä meille on siellä käyneiden tarinoista muodostunut kuva sen verran surkeassa tilanteessa olevasta maasta, että se ei houkuta, edes pisteen takia.

Afganistan ja Pakistan ovat liian vaarallisia kohteita tavalliselle turistille. Muista staneista olemme kunnolla käyneet vain Kazakstanissa ja Kirgiisiassa (Kyrgyzstan), joten jos joskus ”tarvitsisimme” suhteellisen lähellä olevia uusia maita, niin tarjolla olisivat ainakin Tadzikistan ja Turkmenistan. Uzbekistankin ansaitsisi varmaan paremmankin tutustumisen kuin lyhyen pysähdyksen Tashkentissa vuosia sitten.

Pohjois-Korean näytelmä ei ole meitä houkutellut.

Asia

Etelä-Amerikka

Etelä-Amerikastakin meiltä puuttuu vielä puolet itsenäisistä valtioista, mutta kovin korkealla ne eivät ole ”listallamme”. Bolivia on korkeutensa takia ehkä jo turhankin vaativa kohde, mutta jos sinne päätyisimme, niin kaipa sitä pitäisi pistäytyä Paraguaynkin puolella. Lasse on aikoinaan jo käynyt Venezuelassa ja sen viereiset pienet valtiot voivat puolestamme jäädä koluamattakin. Kolumbiaan saattaisi jollain risteilyllä päätyäkin vielä.

South America 201703

Join the Conversation

20 Comments

  1. Tuo on muuten hyvä huomio, että ikä kannattaisi huomioida maailmaa valloittaessa. No eihän sitä oikeastaan välttämättä kovin aikaisessa vaiheessa tiedä, että maabongaus muodostuu harrastukseksi. Karibiaa on helppo bongata leppoisasti risteillen myöhemmällä iällä, mutta korkealla ilmanalassa on tosiaan omat haasteet. Eli itse pitäisi tämän perusteella suunnata kohti Etelä-Amerikkaa seuraavaksi.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Rami! Jos nyt ensin hoidat vaikka Tiibetin, Bolivian ja Bhutanin alta pois ja palaat vasta sen jälkeen Karibialle :-)

  2. Mulla syttyi myös lamppu päähän, tuosta huomiosta, miten kannattaa ottaa ikä huomioon matkatessa. Muutenkin Eurooppaan on helppo matkustaa, niin mitä jos myös säästäisi niitä rahoja, että pääsisi pidemmälle esim. Chileen, joka itseä kiinnostaa.
    Hienoa muuten, että USAn viisumiasiat ovat nyt kunnossa! Odotan jo innolla teidän Nepal juttujanne.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Tiia! Toisaalta Eurooppaan on helppo tutustua myös lyhyillä lomilla ja sen takia meillä tuo Eurooppa ”valmistuikin” ensimmäisenä.

  3. Tuo teidän karttanne on kyllä kunnioitettavan näköinen! Afrikka taitaa tosiaan monilla olla vähiten käyty maanosa. Itse en ole käynyt siellä vielä ollenkaan, mutta jonain päivänä, jonain päivänä…

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jenni! Toki Afrikassa on paljon hienoja ja helpohkojakin kohteita, eli varmaan jossain vaiheessa päädyt vaikka … Keniaan!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Faijahommia! Ehtiihän niitä, maita, kerryttämään vuosien mittaan.

  4. says: Sateenmuru

    Olen haaveillut pitkään sellaisesta kartasta, johon iskeä nuppineula käytyjen paikkojen kohdalle. Ehkä vaikkapa kymmenen vuoden päästä, kun olen ehkä (toivottavasti!) edes puolivälissä teidän kunnioitettavaa karttanäkymää!

  5. says: Ne Tammelat

    Huikea määrä maita kasassa, eikä tulevat suunnitelmatkaan kuulosta ollenkaan pahoilta :) Meillä on tavoitteena että, niin kauan mennään täysillä kun jaksetaan ja jätetään vähäistä liikuntaa vaativat kohteet tuonnemmaksi.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista! Fiksuahan se olisi aina valita tarjolla olevista ehdokkaista se vaikein, mutta toisaalta joskus tekee kyllä mieli mennä vähän helpommallakin.

  6. Kunnioitettava kartta teillä on kasassa! Tikalista oli tutunnäköinen kuva, olen ottanut samanlaisen, mutta taustalla komeilivat ukkospilvet. :)

    Aloin pohtimaan, että on jotenkin hassua kun noita TCC:n erillisalueita lasketaan, mutta osavaltioita ei. Suurissa maissa kun niiden välillä voi olla hyvinkin paljon eroja. No, ehkä se vaikeuttaisi hommaa vähän liikaakin, mutta kuulostaisi jotenkin reilummalta. Kenties lisähaastetta kaipaava maabongari voi kuitenkin mennä omien sääntöjensä mukaan ja laskea osavaltiotkin jos haluaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Johanna! YK:n jäsenvaltiot, Itsenäiset valtiot ja TCC-alueet listojen lisäksi monet maabongarit käyttävät myös Most Travelled People -listaa (n. 900 aluetta), jossa on myös osavaltiot. Tai The Best Travelled -listaa (n. 1800 aluetta). MTP-listalla on jo isot valtiot osavaltioittain, mutta muuten lista on hiukan mielivaltainen ja siksi jossain määrin arvosteltu. TCC:llä on kuitenkin selkeät säännöt siitä, että mikä on erillinen alue ja mikä ei. Mutta kuten totesit, niin jokainen voi valita listansa :-)

  7. Just luin toisesta blogista Boliviasta, että kirjoittajalla oli tullut huono olo ja tajunnanmenetystä jo lentokoneessa! Oli kuitenkin nuorehkosta ihmisestä kysymys. En jotenkaan älynnytkään, että vuoristotauti voi olla noin hurjaa.

    Mutta siis apua… itsekin kohta jo 40v joten pitäisi vaativampien kohteiden kanssa pitää kiirettä. Se taas ei onnistu, kun on noita riiviöitä lahkeissa roikkumassa. No, katsotaan nyt mihin sitä ylipäänsä tämän elämän aikana ehtii! Teillä on kyllä aika mahtava meininki reissujen suhteen, arvostan suuresti elämäntapaanne!

  8. says: Pirkko

    Kiitos Kati! Bolivia on kyllä ilmeisesti haasteellinen. Yksi ystäväni kävi siellä äskettäin ja kiertomatkan yksi yöpyminenkin oli 4500 metrissä. Ei auttanut ilmeisesti enää vuoristotautilääkityskään (Diamox) niissä korkeuksissa, eli oli haasteellinen yö.

  9. Tätä blogia lukiessa tulee aina niin valtava matkustuskateus ja samalla into siihen, että itsekin pääsisi näkemään ja kokemaan yhtä paljon kuin sinä olet nähnyt ja kokenut! Maabongausta harrastetaan siis niin paljon kuin tällä hetkellä matkarahasto ja työpaikka joustavat. Mulla oli tavoitteena käydä 30 maassa ennen kuin täytän 30 ja se paukahti etuajassa, toivottavasti 40 maan raja rikkoutuu lähivuosina :)
    Näkemisen arvoisia maita ja kohteita vain on niin valtavasti, että ehtiikö niitä ikinä kaikkia näkemäänkään?

    Ps. Alaska on yksi unelmieni matkakohteista, joten odotan innoissani postauksiasi sieltä sitten kun sinne pääsette!

  10. says: Pirkko

    Kiitos Susanna! Sinähän olet hyväntuntuisessa tahdissa maailman näkemisessä ja kokemisessa, joten etköhän Sinäkin myös sinne Alaskaan päädy enemmin tai myöhemmin!

  11. Vau, taas kerran pakko ihailla teidän matkatahtia ja suunnitelmallisuutta! Itselläni on tällä hetkellä menossa 30 before 30 -projekti, ja laskutavasta riippuen siihen pitäisi käydä vielä parissa kolmessa maassa (en ole varma, lasketaanko esim. Palestiina ja Skotlanti maiksi vai ei..).

  12. says: Pirkko

    Kiitos Liza! Maailman kiertäminen jossain määrin tavoitteellisesti vaatii myös suunnitelmallisuutta – muuten päätyisi lentotarjousten perässä monta kertaa vuodessa Lontooseen tai Amsterdamiin :-) eikä koskaan sinne, minne oikeasti vielä haluaisi mennä.

    Maalistasta riippuen Palestiina lasketaan (ei YK:n jäsenmaa mutta Globaliksen itsenäiset maat listalla), Skotlanti taas on toistaiseksi lähinnä alue (esimerkiksi Most Travelled People -listalla), maaksi sitä ei vielä lasketa.

    Mutta toki jokainen saa viime kädessä käyttää juuri sellaista listaa kuin haluaa :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *