Iltapäivä Toledossa

Neljän päivän reissustamme vietimme puoli päivää Madridin ulkopuolella, Toledossa, Espanjan entisessä pääkaupungissa. Nykyisin Toledon vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde ja lisäksi sen sijainti Castile-La Manchan alueella toi meille yhden MTP-pisteen lisää, vaikkemme niitä nyt kovin tosissamme kerääkään.

Toledo
Toledo

Halusimme helpon vaihtoehdon ja ostimme Get Your Guide -palvelun kautta Julia Travelsin järjestämän puolipäiväretken kaupunkiin. Retkiä järjestetään päivittäin, niin aamu- kuin iltapäivällä. Valitsimme iltapäiväretken, joka lähti Opera-metroaseman lähistöltä klo 15.

Toledo
Toledo ToledoToledo

Toledoa luonnehditaan kolmen kulttuurin kaupungiksi: kristityt, muslimit ja juutalaiset ovat kaikki mahtuneet rauhassa samaan kaupunkiin jo vuosisatojen ajan.

Puolen päivän kierroksemme olikin kivasti rakennettu näiden kulttuurien ympärille.

Cristo de la Luzin moskeija

Moskeija vuodelta 999 on ainoa kaupungissa säilynyt ja sittemmin sen kylkeen on rakennettu myös kristillinen kappeli.

Moskeija Toledo Moskeija Toledo

Santo Tomen kirkko

Kristittyjä kirkkoja kaupungissa on toki edelleen useita, mutta näistä yksi on käyntikohteena ylitse muiden sen eteiseen sijoitetun El Grecon teos Kreivi Orgazin hautajaiset. El Grecohan syntyi Kreetalla, joka tuolloin kuului Venetsiaan, mutta asettui myöhemmin Toledoon, jossa hän eli kuolemaansa asti.
El Grecon teoksia olisi ollut nähtävissä Toledon katedraalissa ja Pradon museossa Madridissa, mutta tällä kertaa jätimme ne molemmat väliin.

Santo Tome Greco Toledo Santo Tome Greco Toledo

Santa Maria la Blanca

Santo Tomen kirkolta jatkoimme matkaamme Euroopan vanhimpaan synagoogaan. Reitti synagoogalle löytyy paitsi kartan, navigaattorin tai oppaan avulla myös katukivetykseen ja rakennusten seinille sinne tänne sijoitettujen pienten juutalaisten symbolien avulla.

Juutalaiset symbolit Toledo

Synagoogakin oli hieno ja sen puutarha tunnelmallinen. Lähellä oli myös toinen puutarha, jossa oli ovelia patsaita, mutta ehkei se liittynyt ihan synagoogaan.

Synagooga Toledo Synagooga ToledoSynagooga Toledo

Synagoogassa oli myös ovela taulu, josta löytyi sitä tarkemmin katsomalla monta yksityiskohtaa, kuten enkeli, Messiaan tai Jeesuksen kasvot (kirkkokunnasta riippuen) ja haavoittunut kyyhkynen. (Tunnustan, nämä oli taulun alla selitetty, ehken minäkään niitä muuten olisi huomannut).

Synagooga Toledo

Muuta Toledoa

Toki Toledossa olisi myös ollut runsaasti mielenkiintoisen näköisiä pieniä kujia, luultavasti hyviä ravintoloita ja kivoja kahviloita ja lisää kirkkoja, mutta tällä kertaa aika eri riittänyt niihin.

ToledoToledoToledo

Kaupungin sijainti Tagus-joen mutkassa on ajatuksena mielenkiintoinen: tämä Iberian niemimaan pisin jokihan jatkaa matkaansa aina Portugaliin ja Lissaboniin asti, jossa joki tunnetaan nimellä Tejo.

Tagus River Toledo

Kaupunki on myös, kuulemma, tunnettu veitsistä, miekoista ja kilvistä – ja damasquino-tekniikasta. Damasquino tarkoittaa, että esimerkiksi koru kaiverretaan teräksestä, mutta sitten koristellaan kullalla ja hopealla. Ryhmäretkellä kun olimme, vietimme myös hetken tällaisessa työpajassa, pitihän ryhmällä jossain olla mahdollisuus käydä vessassa ennen paluuta Madridiin! Veitsiä tai miekkoja ei kyllä tarttunut matkaan.

Toledo miekat

Toledon seudut, Manchan alue, on myös Don Quijote -tarinoiden aluetta. Don Quijote onkin täällä suosittu hahmo turistimyymälöissä. Toki Madridissakin, jossa mekin kävimme katsastamassa Don Quijotea ja Sancho Panzaa esittävää isoa patsasta Plaza Espanalla.

Don Quijote Toledo Don Quijote Toledo Don Quijote Madrid

Puolipäiväretki Toledoon maksoi 57/50 euroa (aikuinen/eläkeläinen) ja kesti 5 tuntia, josta 3 vietettiin Toledossa, tunti suuntaansa matkalla sinne ja takaisin.

Plaza de Espanalle palatessamme maistuikin sitten lasilliset Tinto de Veranoa ja muutama tapasannos!

Tinto de Verano

Join the Conversation

16 Comments

  1. Minulla on Toledosta magneettina juuri tuollainen mieno miekka, mitä teilläkin kuvassa. Tosin paljon pienempänä :D

    Don Quijote-tarinat kiinnostavat aina minua, sillä aikoinani minulla oli koira, jonka hieno, virallinen nimi, oli juurikin Don Quijote. Kotoisammin Kasper.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anna! Meiltä jäi tältä reissulta jo magneetitkin kauppoihin, kun niitä Espanjan eri kolkilta oli jo mielestämme riittävästi kertynyt.

  2. says: Sateenmuru

    Vaikuttaa upealta paikalta! Olen jo teinivuosista saakka pitänyt espanjalaisesta kirjallisuudesta ja El Grecon taiteesta, mutten vielä ole päässyt Toledoon: pelkän nimen kuulemisessakin on outoa tenhovoimaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sateenmuru! El Grecoa on enemmänkin tarjolla niin Toledossa kuin Madridissa, eli siitä vaan reissua suunnittelemaan.

  3. says: Riikka

    Vaikuttaa mielenkiintoselta paikalta. Upeita maiseimia, Espanja on aina kiinostanut maana ja Espanjan mantereella en olekkaan ikinä päässyt käymään. Vaan kanariansaarilla.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Riikka! Meillä manner-Espanjan reissuja on jo kertynyt aika monta – mutta Kanarian saaret onkin sitten jäänyt yhteen kertaan toistaiseksi.

  4. Toledossa olisi ollut kiva käydä keväällä, kun olimme Madridissa, mutta aika (ja muun reissuseuran kiinnostus, koska Toledo oli heille jo tuttu) ei riittänyt siihen. Jollain toisella kertaa kenties sitten. Hienoja rakennuksia näkyy olevan, ja mielenkiintoista historiaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jenni! Kivankokoinen kaupunkihan tuo on päivä- tai jopa vain puolipäiväretkikohteeksi, mutta ymmärrän kyllä, että toinen kerta kaupungissa ei innostanut, jos edellisestä kerrasta ei ollut kovin pitkää aikaa.

  5. Tosiaan Toledo on noin lähellä Madridia ja sopisi päiväretkenkin kohteeksi! Viimeksi ollessamme Madridissa kaikki aika meni pääkaupungin tutkimiseen, mutta seuraavalla kerralla voisi piipahtaa Toledossakin. Minulle La Manchan alue on tuttu juuri Don Quijotesta, joten olisi kiva käydä alueella.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Katja! Maabongausgeeni motivoi kaikenlaisiin retkiin – eikä retki Toledoon ollut mitenkään huonoimmasta päästä.

  6. Mielenkiintoisen näköinen kaupunki. En ole vielä sinne asti päässyt vaikka maailmanperintökohteet kiinnostavatkin. Käväisen aina jos lähellä liikun, Madridissa vain on niin paljon aina tekemistä ettei ole tullut lähdettyä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Terhi! Jos aika vaan riittää, niin usein teemme jonkun retken ulos isommasta kaupungista, niin siinä samalla vähän näkee, että miten laaja kaupunki on.

  7. says: Suunnaton

    Aika hieno, ja tosiaan ovela, tuo Jerusalem-taulu!
    Olen käynyt Toledossa 2 päivän visiitin muutamia vuosia sitten. Silloin Toledo ei kauheasti vakuuttanut. Taisi käydä perinteiset: kaupunkia oli hehkutettu paljon, joten odotuksetkin olivat korkeat. Toledo ei ihan niihin ylttänyt, vaikka olikin ihan mielenkiintoinen kaupunki ja olisin varmasti pitänyt siitä enemmän, mikäli olisin käynyt siellä ilman ennakkotoiveita.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Suunnaton! Eikös ollutkin! Me emme odottaneet kovin paljoa, joten kokonaisuus osoittautui ihan kivaksi, ehdottomasti ainakin puoli- tai kokopäiväretken arvoiseksi.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sandra! Meillä on ollut mielessä, että kunhan täällä Suomessakin sää muuttuu hiukan kesäisemmäksi, niin pitäisi yrittää itse tehdä kannullinen Tinto de veranoa.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *