Blankenese – Hampurin Mälarhöjden

Blankenese feature

Hampurissa päädyimme sunnuntaikävelylle Blankenesen kaupunginosaan.
Päädyimme, sillä tämän retken suunnittelu oli niin viitteellistä, että suunnitelmasta tuskin voi edes puhua, mutta joskushan on kiva vaan päätyä jonnekin.

Heräsimme sunnuntai-aamuna kello kahdeksan pintaan ja tarkistin ensi töikseni netistä, että miten se Fischmarket, jonne olimme ajatelleet suunnata, nyt olikaan auki. Jos joku asia kaupungissa on erityisesti sunnuntaihuvi, niin kaipa se nyt on auki jonnekin yhteentoista asti ainakin. Vaan eipä ollut, Fischmarketille olisi pitänyt suunnata 0530 – 0930 välisenä aikana, ja me olimme toisella puolella kaupunkia ja tuskin heränneet. Unohdetaan siis Fischmarket.
Emme silti katuneet edellisen illan satamaristeilyä, jonka takia olimme palanneet hotellille vasta puolen yön jälkeen ja siksi nukkuneet aamulla suhteellisen pitkään. Mutta lisää satamaristeilystä taas toisella kertaa!

Nautimme siis hotelliaamiaisen tavalliseen verkkaiseen tapaamme, samalla sunnuntain Hesaria lueskellen ja pääsimme matkaan vasta paljon myöhemmin.

Blankenese
Blankenese

Blankenese, aikoinaan puutarhakaupunki Elben rannalla, nyttemmin Hampurin kaupunginosa, on yksi Euroopan vauraimpia lähiöitä, yhdessä Euroopan rikkaimmista kaupungeista. Hampurissa pitempään asuneet ystävämme olivat alueesta vinkanneet ja se tuntuikin sitten hyvältä kakkosvaihtoehdolta tälle sunnuntaille. Keskustasta sinne pääsi helposti S1-junalla, sillä samalla, jonka toisessa päässä on Hampurin lentokenttä.

Hyvä suunnitelma, tähän asti. Noin 20 minuutin kuluttua päädyimmekin Blankenesen asemalle ihmettelemään seuraavaa siirtoamme. Tripadvisorista olin Hampurin vierailumme mittaan katsonut pariin kertaan kaupungin Top 20 Things To Do -listaa ja sillä oli kohdassa #14 Treppenviertel Blankenesessa. Lähdimmekin asemalla ensin kyseistä aluetta kohti. Juna-aseman ympäristössä oli kuitenkin valehtelematta ainakin 20 toinen toistaan houkuttelevampaa kahvilaa, joten n. 15. kohdalla annoimme periksi ja pidimme kahvi/kaakaotauon, vaikka olimme kävelleet vasta pari sataa metriä.

Blankenese vaahtokarkkikaakao

Kahvilassa surffailin netissä hiukan lisää ja törmäsin mainintaan Süllbergistä, josta sanottiin, että sinne kiipeäminen on suoritus, mutta näköalat sen arvoiset, joten sinne! Toki matkalla sinne ohitimme myös Treppenviertelin alueen, josta Tripadvisor lähinnä toteaa, että ”Lots of expensive cars and nice houses.” Autot eivät ole sillä lailla meidän juttumme, että olisimme niitä juurikaan kuolanneet. Rinnetonteille rakennetuista taloista monet olivat kuitenkin oikeasti melko hulppeita ja kävelyreitit, enimmäkseen kiviportaita ylös ja alas niiden välissä olivat kauniita.

BlankeneseBlankeneseBlankenese

Tällaisia puutarhalähiöitä on varmasti paljon, myös rannalla sijaitsevia ja myös rinteeseen rakennettua, mutta meille tämä oli toisinto Tukholman Mälarhöjdenistä. Asuimme kauan sitten pari vuotta Tukholmassa Bredängin alueella ja kävelimme tuolloin paljon myös viereisellä Mälarhöjdenin alueella. Siinä missä Blankenesen kujilta oli näköala Elbe-joelle on Mälarhöjdenin ylös alas kiemurtelevilta kaduilta oli näköala Mälaren-järvelle.
Tästä muuten vinkki seuraavalle Tukholman matkalle: tee retki Mälarhöjdeniin!

Süllbergin huipultaElben rannalle

Lopulta saavutimme Süllbergin huipun lähes helteessä ja melko hikisinäkin jo, mutta onneksi huipulla olikin kiva terassiravintola. Nautimmekin sitten pienen lounaan ennen kuin lähdimme laskeutumaan Elben rannalle. Jokinäkymät Elbelle eivät nyt ehkä olleet niin huikeita kuin näkymät Mälaren-järvelle, mutta katsoihan tuotakin.
Erityisen kiva oli huomata, että yksi ohittavista laivoista oli sattumalta sama, jonka lastaamista olimme myöhään edellisenä iltana Hampurin satamaristeilyllä katselleet – eivät taida nykyiset konttiliikennettä hoitavat laivat kauaa satamassa viipyä.

Hampuri Blankenese Süllberg Hampuri Blankenese Süllberg Hampuri Blankenese Süllberg Hampuri Blankenese Elbe Hampurin satama

Lounaan jälkeen lähdimme laskeutumaan Süllbergin huipulta Blankenesen talojen pihoja ja terasseja matkalla ihaillen Elben rannalle, kevyenä ajatuksena palata Hampuriin laivalla, sillä Blankeneseen pääsee teoriassa myös Elbeä pitkin. Emme kuitenkaan olleet kunnolla ottaneet niistä selvää ja totesimme, että niitä menee melko harvoin eikä ainakaan suoraa reittiä Hampuriin löytynyt, joten palasimme sitten juna-asemalle ja junalla Hampuriin.

Onneksi ei tarvinnut enää kiivetä yhtään porrasta tai kujaa, sillä Blankenesen aluetta kiertää paikallisbussi, jolla pääsimme päivälipullamme takaisin juna-asemalle. Välillä oli kyllä usko loppua bussinkin jaksamiseen, sillä matkan varrella oli useampia tien viittoja, jossa kerrottiin, että kaltevuuskulma ylittää seuraavalla osuudella 15 tai olisiko jossain kohtaa ollut peräti 20 prosenttia!

Blankenese
Süllbergin huippu Elben rannalta katsottuna
Blankenese
Jos haluat pitempään viipyä Blankenesessä, niin miten olisi Strandhotel Elben rannalla. Toki Süllbergin huipullakin voi asua.
Blankenese Hampuri
Puutarhamaista Elben rantaa

 

Tags from the story
,
Join the Conversation

8 Comments

  1. Oi kuinka kaunista. Meidän Hampurin reissumme oli niin täynnä sähläämistä ja säätämistä, että ei ehditty tavallaan sitä keskusta-aluetta kauemmaksi.

    Nam, tuo makkara. Olen jäänyt ihan koukkuun Saksalaisiin ja nyt myös Puolalaisiin makkaroihin. Tosi hyviä, ei mitään jauhotäytteisiä, vaan kunnon lihaa. Teillä oli tuossa sämpylä, mutta monasti tulee leiväksi tummaa hapanleipää, joka on aika outo makuyhdistelmä mun suuhun.

    1. Kiitos Anna! Me olimme kaupungissa useamman päivän, joten ehtihän siinä sitten jo yhtä jos toistakin. Tuo sämpylä ja makkarayhdistelmä on mielestäni kyllä tuon sämpylän osalta vähän kuiva. Hapanleipää tuossa yhdistelmässä ei ole tullut vielä vastaan.

  2. Piti ihan kelata takaisin ylös varmistamaan, että luin oikein: Hampurista nämä kuvat siis todella ovat! Mulla on Hampurista ollut jotenkin tosi kuivakka kuva (siellä koskaan käymättä) ja nää ei nyt ollenkaan sun teksin kanssa vastanneet mun mielikuvaa :) Tää on aina harmillista kun lukee kivoja postauksia uusista paikoista, että tulee taas yksi to do -kohta omalle reissulistalle! Tosin mullekaan ne hienot autot ei kyllä olisi se pääasia, mutta tuon vaahtokarkkijuoman vuoksi voisin jo pelkästään lähteä käymään..

    1. says: Pirkko

      Kiitos Karoliina! Meillekin oli jotenkin jäänyt/muodostunut Hampurista mielleyhtymä teollisuuskaupungista, mutta se on kyllä väärä, ainakin nykyisin. Kaupunki on niin vihreä kuin olla ja voi ja monella tapaa ainakin näin kesällä todella eläväinen ja viehättävä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Heidi! Münchenin vierailustammekin on jo vuosikymmeniä, joten en uskalla nyky-Müncheniin ottaa kantaa, mutta Hampuri oli kyllä kiva! Luultavasti palaammekin sinne joskus lähivuosina tehdäksemme vielä Helgoland -retken :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *