Madridin matkan kustannukset

Norwegianilla Madridiin

Useimmiten olen melko tiiviistä matkustustahdistamme huolimatta onnistunut julkaisemaan edellisestä matkakohteesta kaavailemani jutut ennen seuraavaa matkaa. Madridin ja Hampurin matkamme väliin toukokuussa jäi kuitenkin vaan kymmenen päivää mikä ei ihan riittänyt Madridille. Juttujonoon ovat jääneet ainakin kustannukset, eläintarha ja sunnuntairetkemme Retiron puistoon ja Plaza Mayorille. Tässä näistä nyt ainakin ne kustannukset.

Lennot

Päätös lähteä Madridiin syntyi halpojen lentojen houkuttelemana: Norwegianin lennot maksoivat kahdelta edestakaisin 207,20 euroa.
Mielestämme edullisesta hinnasta huolimatta lentoaikataulu oli vähintäänkin kelvollinen, menolento 13:55 – 17:20 ja paluulento 8:00 – 13:10.

Hotelli

Hotellin (tai tarkkaan ottaen hotellien) osalta iteroimme valintaamme melko pitkään ja päädyimme lopulta Gran Versalles -hotelliin lähellä Alonso Martinez -metroasemaa, Malasaña ja Chueca -kaupunginosien läheisyydessä. Keskeinen sijainti oli tälläkin kertaa ehkä merkittävin valintaamme vaikuttava tekijä.

Gran Versalles Madrid- Madridin matkan kustannuksetGran Versalles Madrid - Madridin matkan kustannukset

4 yöstä maksoimme 563,41 euroa (aamiaisineen). Madridissa olimme kuitenkin 5 yötä, mutta koska paluulentomme lähti jo kello 8 otimme viimeiseksi yöksi edullisen hotellihuoneen ihan lentokentän kupeesta.

Don Luis Barajas Madrid

Yö Don Luis -hotellissa maksoi vain 42,50 euroa (ilman aamiaista, mutta tuskin sitä olisimme hotellilla ehtineetkään nauttia).

Tarkkaan ottaen Gran Versallesistakin olisi varmasti myös aamulla aikaisin päässyt metrolla lentokentälle yhtä jouheasti kuin Don Luisista, mutta hotelleja varatessamme emme tähän ihan uskoneet ja sitten myöhemmin päätimme pitäytyä päätöksessämme jo pelkästään tuon halvan hinnan takia. Sitäpaitsi yksi ilta pienessä Barajasin lähiössä lentokentän kupeessa antoi miellyttävän erilaisen kuvan Madridista, joten loppujen lopuksikin pidimme valintaamme tältä osin ihan hyvänä.

Barajas turistit
Madridin reissun viimeinen illallinen Barajasin lähiössä Madridissa

Gran Versalles oli hotellina ihan kelpo. Ei nyt erityisen pramea eikä ylellinen, mutta huoneessa oli kaikki tarvittava, aamiainen ihan riittävä ja wifi toimi hyvin.  Ja pisteet sijainnistahan annoin jo.

Gran Versalles Madrid aamupala

Don Luis oli vaatimattomampi, nettikin toimi vaan yleisissä tiloissa, mutta huone oli iso ja henkilökunta erityisen avuliasta. Hotelli sijaitsi kävelymatkan päässä Barajasin metroasemalta, joka on lentokenttää lähin asema.

Hotellivarauksista vielä sellainen huomio, että lennot varatessani varasin myös hotellin Norwegianin sivujen kautta. Siitäkin tuli Booking.comin varausvahvistus, mutta kyseinen varaus ei kuitenkaan näkynyt Booking.comissa, joten se, että muistin hotellin peruuttaa toisen varatessani oli ihan hilkulla. Yleensä itse hotelleja varatessani teen ne aina Booking.comissa, jolloin järjestelmä muistuttaa niin mahdollisesta päällekkäisistä varauksista kuin siitä, että matka lähestyy. Norwegianin kautta tehty hotellivaraus jäi melko lailla pimentoon, eli sen peruuttaminen oli ihan oman muistin varassa – ja siis ihan hilkulla.

Metrolla Madridissakin

Madrid

Madridissa ostimme kahteen otteeseen 10 matkan metrolipun ja vielä pari yksittäistä lippua näiden lisäksi. Ensimmäisen 10  matkaa ostimme heti lentokentältä, lentokenttälisineen ja toisen myöhemmin kaupungilta. Lentokentällä maksoimme lipusta liikaakin, sillä valitsimme turhan laajan voimassaoloalueen, mutta tämä virhekin huomioiden metrolla liikkuminen maksoi meille yhteensä vain 40,10 euroa.

Madrid askeleet10 metrolippua maksaa oikeasti 12,20 euroa ja lentokenttälisä on 3 euroa per nuppi, eli lentokentältä 10 lippua lisineen maksaa oikein ostettuna 18,20.

Käveltyäkin Madridissakin tuli :-)
Eniten askelia kertyi eläintarhassa ja Casa de Campossa lauantaina.

Don Luisista olimme ajatelleet aamulla ajaa taksilla lyhyen matkan lentokentälle, mutta hotellin respa sai meidät uskomaan, että läheiseltä aukiolta sinne menevä paikallisbussi on yhtä hyvä ja paljon edullisempi vaihtoehto. Illalla kävimmekin sitten vielä tarkistamassa pysäkin ja aikataulun ja saavuimme sinne vähän kuuden jälkeen aamulla odottamaan bussia. Paikalla oli kuitenkin pari muutakin ihmistä, jotka olivat odottaneet bussia jo vähän pitempäänkin ja tulleet siihen tulokseen, että koska tänään maanantaina on pyhä (San Isidro jatkui ilmeisesti vielä maanantaille) niin bussi ei kulje ennen kello seitsemää. He olivat juuri pyydystämässä itselleen taksia ja selityksen kuultuamme pyysimme päästä samalla kyydillä lentokentälle, mekin ja näin sitten päädyimme tähän kimppataksiin, josta lopulta maksoimme vain 5 euroa (15 euron kokonaishinnasta).

Auton säilytys lentoasemalla vajaa 5 vuorokautta maksoi 66 euroa.

Nähtävyydet ja retket

Toledo
Maailman vanhin synagooga Toledossa

Nähtävyyksiin ja retkiin käytimme rahaa seuraavasti:

  • Iltapäiväretki Toledoon 107 euroa kahdelta (toinen eläkeläisalennuksella)
  • Eläintarha 42,20 euroa (toinen eläkeläisalennuksella)
  • Teleferico 8,40 euroa kahdelta
  • Reina Sofian sisäänpääsymaksu 10 euroa (yli 65-vuotiaat ilmaiseksi)

eli yhteensä 165,60 euroa.

Madrid Zoo
Flamingoja Madridin eläintarhassa

Eläintarha oli mielestämme melko kallis, mutta eläintarhana se oli mielestämme myös hyvä, eli sikäli hintansa arvoinen. Eläintarhasta lisää vielä vähän myöhemmin.

Toledoon olisi tietysti päässyt myös omatoimisesti, mutta tuosta retkestä tuo 107 euroa ei mielestämme ollut paljon ja pikaiseen tutustumiseen opastettu kävelyretki kaupungissa oli hyvä vaihtoehto.

Yhteensä

Kokonaisuutena käytimme matkaan 1091,81 euroa, eli 546 euroa per nuppi, josta taas isoin menoerä oli hotellilasku.

4 päivää Hampurissa maksoi 516 euroa per nuppi eli pistelennoista huolimatta Hampurin matkamme oli hiukan kalliimpi, etenkin ajatellen sitä, että olimme Madridissa 5 päivää.
Ero syntyi lähinnä hotellista, eli melko lyhyellä varoitusajalla emme löytäneet Hampurista neljän tähden hotellia hyvällä sijainnilla ihan tuohon hintaan kuin Madridista.

Tags from the story
,
Join the Conversation

10 Comments

  1. Kunhan täältä maailmalta palaan Suomeen, on seuraava reissuni todennäköisesti suuntautumassa juurikin Madridiin syyskuussa. Pitäisikin jo ruveta lentoja katselemaan, jos noin edullisesti olette ne onnistuneet nappaamaan! Tosin itselleni tuo teidän hotelli on kalliimman puoleinen (varsinkin tämän 10 kk irtioton jälkeen) eli varmaankin Madridista täytyy yrittää löytää niitä edullisempia vaihtoehtoja. :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anna-Katri! Tuo lentokentän kupeessa yhden yön käyttämämme hotelli oli kyllä edullinen :-) – ja kyllähän sieltäkin metrolla kulkisi tarvittaessa vaikka päivittäin keskustaan.

  2. says: Ne Tammelat

    Kohtalaisen edullisesti pääsitte kyllä noin monen yön reissun! Mielenkiintoinen muuten tuo kommentti hotellivarauksesta Norwegianin sivuilta. Itsekin pääsääntöisesti varaan Booking.comista, mutta sitten joskus eksyn mm. Ebookersin tai lentoyhtiöiden sivuille ja sieltä saattaakin löytyä yllättäviä tarjouksia. Mikäli aikaa riittää, vertailen hintoja enemmänkin eri lähteistä. Ebookersin lento+hotelli -tarjouksista huomasin kyllä aika nopeasti, että ne eivät ole sitä miltä näyttävät. Yksikin pakettihinta pompsahti 500 euron tarjouksesta varauksen edetessä 800 euroon, kun vähän sitä sun tätä oleellista puuttuikin tarjoushinnasta.

  3. says: Pirkko

    Kiitos kommentistasi! Nuo ”alkaen” hinnat ovat kyllä monessa järjestelmässä ärsyttäviä – joutuu klikkaamaan pitkälle eteenpäin ennenkuin taas toteaa, että kalliimpihan tämä lopulta oli kuin se edellinen vaihtoehto :-(

  4. says: Pirkko

    Kiitos Heidi! Isossa kaupungissa on tietysti hotelleja pilvin pimein, mutta ainakin tuohon hintaa tuo oli mielestäni ihan hintansa väärtti.

  5. Tämmönen erittely retkineen, majoineen & matkoineen on tosi hyvä!
    Musta on kiva lukea matkojen kustannuksista. Antaa vähän suuntaa omillekkin matkoille, jos suuntaa samoille seuduille!! Ja sitten niille ketkä menee ihan ekoja kertoja niin on on hyvä pohja!
    Toi hotelli oli kyllä todella edullinen! Eli hyvä löytö, kiitos vinkistä!
    Eläintarhan hinta oli kyllä aika kova, mutta vissiin nostaa hintaa kun on suosittu kaupunkikohde. Kiva oli tietää sekin hinta, ei tartte sitten kaikkea googlailla aina netistä (jos kaikilla ees englannin kielellä :D)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mimmu! Toki hinnat, niin hotellien kuin nähtävyyksien, hiukan aina ajan kanssa muuttuvat, suuntaan tai toiseen, joten ihan tasarahan tarkkuudella ei vaikka tuohon eläintarhan hintaankaan pitemmän päälle kannata luottaa.

  6. Kiitos Pirkko! Tällaisista tykkään. Noista saa erinomaisia käytännön vinkkejä, joita kaipaan. Tästä huomaa kuinka tärkeää on kirjoitella nämä ylös. Olen käynyt tuolla, mutta matkapäiväkirja on vielä julkaisematta, joten kaikki unohtunut. Onneksi tallessa. Aikomuksena viedä vaimokin käymään siellä, joten sain sinulta hyviä vinkkejä. Kiitos!

  7. Kiitos kommentistasi! Tapaamme kerätä kustannustiedot jo siksikin, että osamme ne matkan jälkeen tasata keskenämme. Ja päiväkirjaa kirjoitan aina, en vaan matkoilla :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *