Loppukesän suosituimmat jutut

Q3IGTT feature

Juttumme maailmalta ovat vuosien mittaan muuttuneet kuvapainotteisemmiksi kuva-albumien jäätyä pois tekniikan muutosten myötä. Samalla yhdestä matkasta kirjoittamieni juttujen määrä on kasvanut siten, että tilaa erilaisille yhteenvetojutuille jää vähemmän ja sen myötä olen osallistunut kuukausittaiseen Instagram Travel Thursday -tempaukseenkin enää vain harvoin.

Vähän samasta syystä – juttuja tuntuu riittävän muutenkin – olen myös aikaisempaa harvemmin tehnyt yhteenvetojuttuja blogimme suosituimmista jutuista.

Mutta, syyskuun ja kesän päättymisen kunniaksi, loppukesän (1.7. – 30.9.) luetuimmat jutut ja omat suosikkini niihin liittyvistä kuvista Meriharakan Instagram -tilillä.

Taidekaupunki Mänttä

Heinä – Syyskuun luetuin juttumme kertoi vierailustamme heinäkuisessa Mäntässä. Vietimme taidekaupungissa vain vuorokauden, mikä oli oikeastaan liian vähän, sillä niin Serlachius-museoissa kuin Pekilossa nähtävää riitti. Ja näköjään moni lukijammekin päätyi matkassamme mm. alla olevalla taidesaarelle ihmettelemään koivuksi naamioituneita mäntyjä.

Mänttä taidekaupunki Loppukesän 2017 suosituimmat jutut

5 kohdetta, jonne matkustaisin uudelleen

Matkabloggaajakolleegoiden innoittamana listasin heinä-elokuun taitteessa paikkoja, joihin olemme jo palanneet useitakin kertoja tai joihin mielelläni palaisin. Lista kiinnosti monia ja elokuussa kävimmekin taas kerran Gotlannissa.

Alla oleva kuva on Gnisvärdin rannalla – yksi Instagram-seuraajiemme suosikkeja heinä-elokuussa, mutta myös oma suosikkini tämän ajanjakson kuvista. Tässä vanhassa kalastajamajassa, nykyisessä kesämökissä, tuulenpieksämällä rannalla Gotlannissa on jotain juuri minua puhuttelevaa.

Gnisvärd Loppukesän 2017 suosituimmat jutut

Yö Sälgrundin majakalla

Heinäkuun alussa teimme 2000 km:n automatkan Espoosta länsirannikkoa pitkin Ouluun ja takaisin Keski-Suomen kautta Espooseen. Matkalla kävimme neljällä majakalla ja kolmella Unescon maailmanperintökohteella. Sälgrundin majakalla myös yövyimme ja juttumme Sälgrundilta nousikin kesän majakkatarinoiden suosituimmaksi.

Sälgrundin majakka Loppukesän 2017 suosituimmat jutut

Luotsien matkassa Utössä

Tall Ship Race -tapahtumaan Turussa liittyen meille tarjoutui tilaisuus vierailla Utössä luotsien matkassa. Jo matka Nauvosta luotsiveneellä Utöön oli hieno, etenkin kun sää suosi meitä lähes tyynen meren kylpiessä auringonpaisteessa, mutta tämä näkymä luotsiasemalta merelle oli kyllä varmasti kuten oppainamma toimineet luotsit sanoivat, Saaristomeren kaunein näköala.

Juttumme Utöstä nousi toiseksi suosituimmaksi kesän majakkajutuistamme.

Saariston paras maisema Utö

Ihan Top 5 -juttujen joukkoon ei mahtunut juttumme Tankarin majakalta, mutta henkilökohtaisesti kyseinen juttu muodostui sikäli mielenkiintoiseksi, että otin siihen mukaan otteita isäni päiväkirjoista, hänen matkastaan Tankarille, ja kopioin sinne myös tarinan rouva Säilästä todeten, että minulla henkilökohtaisesti ei ole yhtään enempää tietoa hänestä, mutta niin vaan muutaman viikon päästä joku lukijamme kertoi minulle hänestä lisää! Joku toinen kommentoi muistavansa hyvin jutussa myös mainitun isäni ystävän ja sainpa jutun jäljiltä myös pyynnön auttaa omalta osaltani Veikko Salkiosta kertovan uuden kirjan teossa.

Bucket list parille seuraavalle vuodelle

Listat ja aivan erityisesti, väittäisin, matkasuunnitelmalistat, ovat suosittu juttutyyppi matkablogeissa ja niin tämä meidänkin syyskuinen lähivuosien matkoja hahmotteleva listamme ylsi lyhyessä ajassa loppukesän viidenneksi suosituimmaksi jutuksi.

Juttua kirjoitelin Honolulussa, joten tämä kuva auringonlaskusta Waikiki Beachillä sopinee tähän.

Bucket list Waikiki Beach

Suunnitelmat kuitenkin elävät jatkuvasti ja nyt jo alkuvuoden 2018 suunnitelmat taitavat vaatia hiukan päivityksiä, sillä äskettäin kokemani keuhkoveritulpan jälkeen taitaa olla hyvä lähiaikoina rajoittaa lentojen pituus vaikka 6 tuntiin, joten läntinen Afrikka siirtyy myöhempään ajankohtaan. Onneksi Detur ilmoitti juuri aloittavansa taas tauon jälkeen matkat Tunisiaan, joka meiltä vielä puuttuu – ja vain 4 tunnin lennolla. Ehkä siis sinne, suoralla lennolla, alkutalvesta?

Suosituimmat Instagram-kuvat

Loppukesän suosituin Instagram-kuvamme oli kuva auringonlaskusta Toftan rannalla Gotlannissa.

Tofta solnedgång

Toiseksi suosituin oli tuossa jo yllä ollut kuva Waikiki Beachiltä auringonlaskun aikaan – eli auringonlasku on edelleen hyvä resepti Instagram-suosioon.

Kolmanneksi suosituin oli  myös jo yllä ollut kuva Gnisvärdin rannalta – oma ehdoton suosikkini tältä kesältä!

Neljäntenä ja viidentenä olivat kuvat Espoo Oulu -kierrokseltamme: sininen vene aamutyynellä lahdella Kaskisissa ja Kristiinankaupungin hiukan vino kirkontorni.

Kaskinen Kristiinankaupunki

Instagram-kuviemme tykkääjämäärät ovat loppukesällä olleet pienempiä kuin vaikka alkuvuodesta. Joko Instagramin suosio on hiipumassa yleisemminkin, tai sitten tilimme on ollut syystä tai toisesta Instagramin algoritmien epäsuosiossa tai sen tyypin muuttaminen Business-tilistä takaisin tavalliseksi tiliksi vaikuttaa asiaan.

Tai sitten vaan kuvamme ovat olleet aikaisempaa huonompia. Olemme myös jossain määrin kyllästyneet suosittujen auringonnousu- ja auringonlaskukuvien ottamiseen, joten niitä on jaettu vähemmän, mikä sekin saattaa selittää asiaa.

Seuraajamäärämme on loppukesän ajan pysynyt melko samoissa lukemissa koko ajan, eli siitä muutos ei johtune.

Seuraathan jo Instagram-tiliämme Meriharakka – ja tykkäät ahkerasti kuvistamme :-) ?

Numeroita

Tavalliseen tapaamme olemme myös päivittäneet blogimme lukija- ja seuraajamäärät syyskuun lopussa Blogista ja bloggaajista sivulle – tiedoksesi, jos haluat vilkaista niitäkin.

Tags from the story
Join the Conversation

8 Comments

  1. Oi noita majakkatarinoita! Niitä on aina mukava kerrata.

    Ja hei, paranevaa vointia! Luin sairaalajuttua puhelimesta lentokenttäjumissa, joten taisi jäädä siinä kohden sanomatta. Kiitos, että muistutit lentomatkailijan hyvinvoinnin uhista. Olin entistä tyytyväisempi siihen, että odottelin sillä kertaa vain puolitoistatuntista lentoa Puolaan (jota kyllä odoteltiin Turussa melkein puoli vuorokautta, meitä hakemaan tullut kone kun oli kolaroinut linnun kanssa ja moottori piti putsata).

    Tunisia olisi varmaan kiehtova. Kerro sitten, päätittekö lähteä.

    1. Kiitos kommentistasi! Pysy kuulolla eli lukijana, niin eiköhän sekin selviä, että miten tulevien matkojen kanssa käy. Ensimmäisenä nyt vähän vielä jännitän tuota Saudi-Arabiaakin …

  2. Miten hassut nuo koivuksi naamioituneet männyt! :) Olen tainnut aikaisemminkin kommentoida, että näitä suosituimmat postaukset -juttuja on mielenkiintoista lukea, koska on hauska tietää, millaiset juttuaiheet vetoavat eri blogien lukijakuntaan.

    Minullakin on Instagram-kuvien tykkääjämäärät laskeneet, enkä osaa sanoa mikä siihen voisi olla syynä. Kai se vain on Instagramin algoritmin temppujen seurausta – tai minun kuvien tason lasku :)

  3. Kiitos Terhi! Ainakin itselle näihin tilastoihin paneutuminen on aina yhtä mielenkiintoista. Ja tavallaan kiva kuulla, että tuo havaintoni Instagramista ei ole ihan vaan minun havaintoni …

  4. Nämä suosituimmuus-jutut on kyllä aina mielenkiintoisia. Jännä huomata, mikä herättää kiinnostusta ja mikä ei niin paljon. Vaikka vastikään itkeskelin blogissakin vaatimattomia lukijamääriä, niin Instagramin suhteen olen ollut ihmeen huoleton.

    Seuraajamäärä hiljalleen nousee, vaikka päätin olla piittaamatta somegurujen neuvoista. Laittelen omaan tahtiin omanlaisia kuvia, niistä joko tykätään tai ei. En jaksa nähdä vaivaa etsiäkseni kuumimpia tägejä, vaan laitan mitä tulee mieleen. Julkaisujen ajastaminen tuntuu työläältä ja en osaisi kuvitellakaan, että ajaisin kaikki kuvat saman filtterin läpi. Kyllähän se oma fiidi on vähän sillisalaatti, mutta jos Instan algoritmi estää omien kuvien näkymisen, niin enpä jaksa nähdä vaivaakaan. Ja tämä systeemi on mulle toiminut toistaiseksi oikein hyvin. En stressaa, vaan kuvien postailu on kiva puuha blogin ohella.

    Pikaista tervehtymistä Sinulle ja mukavaa syksyä Meriharakoille!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Kati! Emme mekään kovin ”ammattimaisesti” Instagramia hoida. Välillä tiedän, kun laitan mielestäni jonkun hauskan/vitsikkään kuvan, ettei siitä kuitenkaan tykätä kuten auringonlaskuista tai maisemista, mutta laitan siltä :-)
      Kiitos myös parane pian toivotuksista – eiköhän tämän veritulpan osalta olla jo paremmalla puolella …

  5. Mielenkiintoista listaa :) Majakkatarinat ja kotimaan jutut ylipäätään kiinnostaa minua kovasti. Samoin niihin liittyvät kuvat. Joo, insta on mielenkiintoinen kyllä nykyään algoritmeineen – minäkin seuraan teitä kyllä, mutta teidän ja niin monen muun kuvat joudun asiakseni menemään katsomaan, kun niitä ei fiidiin tule. Harmi niin. Mutta sama täällä, en jaksa myöskään stressata postauksistani :)

  6. Kiitos Heidi! Eiköhän se ole niin, että ainakin harrastuksena kannattaa niin blogin kuin Instan kohdalla tehdä mitä haluaa – numerot tulevat sitten perässä tai eivät, mutta ei se niin vakavaa ole!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *