Toissakesänä kiertelimme Seurasaarea etsien Finnish Landscape -näyttelyn teoksia luonnosta ja Seurasaaren aitoista. Pidin kovasti ideasta, että taide on löydettävä ja oivallettava ennen kuin yksittäiseen teokseen voi tarkemmin tutustua.
Jotain samaa on Ateneumin Ankallisgalleria-näyttelyssä.
Saimme kutsun näyttelyn esittelyyn ja satuimme paikalle puolisen tuntia etuajassa ja päätimme käyttää ajan näyttelyyn tutustumiseen, edes osittain, käytettävissä olevan ajan puitteissa ja pian huomasimme kulkevamme innoissamme salista toiseen huudahdellen (toki hillitysti, museossa) että täällä on yksi!
Siis mikä yksi? Yksi Aku Ankan piirtäjien toteuttama versio jostain Suomen taiteen tarina -näyttelyn teoksesta. Tai kuten Ankallisgallerian esite kertoo:
Ankallisgallerian taideaarteita nähdään nyt ensimmäistä kertaa myös Ankkalinnan ulkopuolella!
Kokoelmistaan tarkka Ankallisgalleria on vuosien neuvottelujen jälkeen suonut tämän kunnian Ateneumin taidemuseolle Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi.
Näyttelyssä on kaksitoista Ankallisgallerian teosta, jotka on ripustettu alkuperäisten teosten rinnalle siten, että katsoja pääsee näkemään teokset rinnakkain.
Hauskinta on etsiä ja löytää teokset sattumalta päänäyttelyä Suomen taiteen tarina -kiertäessään, mutta jos haluaa varmistaa kaikkien teosten löytymisen, niin toki voi käyttää ”karttaakin”, eli näyttelyluetteloa.
Ankanpoika ja varis
Eniten julkisuutta näyttelyn avajaisten yhteydessä taisi saada Akseli Kala-Kallelan teos Ankanpoika ja varis, joka kertoo miten Roope-Ankka sai toisen kultarahansa: vaihtamalla variksen löytämän kolikon leipäpalaan!
Alkuperäinen Akseli Gallen-Kallelan teos Poika ja Varis (kuva kuva: Yehia Eweis) näyttää kovin vaatimattomalta Ankallisgallerian version rinnalla!
Monen Ankallisgallerian mestariteoksen luonnokset ovat myös lainassa Ateneumissa, joten katsoja pääsee näkemään työn kehittymisen luonnoksesta valmiiksi työksi.
Ankkalinnan raatihuoneen torilla
Myös teosten kuvaukset ovat taattua Ankallisgallerian tasoa – vai mitä mieltä olette tästä Ankkalinnan raatihuoneen tori -taulun kuvauksesta:
Alpertti Aatelviltin Ankkalinnan raatihuoneen torilla on Aatelviltin tunnusomaisimmin kansainvälinen öljymaalaus. Teoksen suorastaan kepeän mannermainen tunnelma kuvaa ankkalinnalaisia viettämässä kesäistä vapaapäivää. Rauhallinen tunnelma on kuitenkin näennäinen, ja taidehistorioitsijat ovat löytäneet teoksesta useita hahmojen välisiä jännitteitä tai luonteenomaisia viittauksia. Riitta Hanhen palvova katse tai ankanpojan tympääntynyt tuijoitus ovat kiehtoneet katsojia jo vuosikymmenten ajan. Aatelviltti itse ei maalauksestaan perustanut, valjut värit kuulemma toivat mieleen ankkalinnalaisen perinneruuan verrattuna impressionistisen suuntauksen väritulitukseen.
Kuva: Hannu Aaltonen
Tässäkin työstä sanoisin, että Alpertti Aatelviltti on kyllä tavoittanut aukion todellisen tunnelman Albert Edelfeltiä paremmin.
Leikkivia ankanpoikia rannalla
Teos Leikkiviä ankanpoikia rannalla häviää mielestäni kuitenkin Edelfeltin teokselle Leikkiviä poikia rannalla – ehkä siksi, että tarina kertoo, että kiireisistä ankanpojista malliksi suostui vain Hupu Ankka. Ja ehkä osittain siksi, että purjelaivan uittamisessa on sittenkin jotain ylvästä kylpyankan uittamiseen verrattuna!
Kylpyankasta puheenollen, niin yksi näyttelyyn lainatuista Ankallisgallerian teoksista on Eino Maininkisen (Kati Kóvacsin) teos Kylpyankka, jonka esikuvana on viereisessä salissa oleva Wäinö Aaltosen Graniittipoika.
Taistelevat ankat
Nantti Vonriktin teos Taistelevat ankat johdatteleekin meidät jo odottamaan Ateneumin seuraavaa merkittävää näyttelyä: Veljekset von Wright -näyttely aukeaa 27.10. ja on avoinna yleisölle 25.2.2018 asti.
Ylläoleva Taistelevat ankat teos ei taida rinnalleen tarvita kuvaa Ferdinand von Wrightin teoksesta Taistelevat metsot – sen verran jokaiselle suomalaiselle tutusta teoksesta lienee kyse.
Kuten myös Ankallisgallerian näyttely, joka siis avattiin jo 3.10. ja on samoin nähtävissä Ateneumissa 25.2.2018 asti.
Museokaupasta
Jos Aku Ankka ei jostain syystä kolahda postilaatikkoosi joka keskiviikko, niin museokaupasta kannattaa ostaa kotiin vietäväksi ainakin 4.10. ilmestynyt numero Taidetta Ankkalinnassa. Monet Ankallisgallerian näyttelyssä olevista teoksista on myös hankittavissa julisteina tai postikortteina.
Lehdestä voi lukea myös siitä, miten Ankallisgallerian näin laaja teosten lainaaminen taidemuseolle on maailmassa toistaiseksi ainutlaatuista. Vain Amsterdamin Van Gogh -museoon on aikaisemmin lainattu yksi omakuva Ankallisgallerian kokoelmista.
(Jutun kuvat ovat omiamme tai – kuvatekstein varustetut – Ateneumin kuvapankista luvalla.
Näyttelyyn tutustuimme sen lehdistölle suunnatussa esittelytilaisuudessa 3.10. )
Tuo on näyttely joka pitää vielä päästä katsomaan. Taistelevat ankat taitaa olla suosikkini, kun olen näitä jo netissä katsellut.
Kiitos Tanja! Taistelevien ankkojen osalta ehkä ihan erityisesti voi myös kokea löytämisen iloa :-)
Tulemme Helsinkiin 26.10, joten tässä saa nyt kerralla kaksi näyttelyä: Veljekset von Wright -näyttelyn, sekä tämän : )
Tuo Ankanpoika ja varis on kyllä todella onnistunut! Ei ihme, että se on päätynyt tuohon Taidetta Ankkalinnassa Aku Ankankin kanteen.
Kiitos Anna! Molemmat näyttelyt ovat varmasti vierailun arvoisia, vaikka jälkimmäistä en tietenkään vielä ole nähnyt :-)
Äh, tuo sopii minulle niin kuin nyrkki silmään! Etenkin tykkään kuvasta kylpyankan uittaminen. Se on suorastaan nerokasta! Ei ole mitään järkeä uittaa pienoiskokoista laivaa vesistössä, jossa aallot paiskaavat sen kumoon. Sen sijaan on järkeä uittaa kylpyankkaa. Kwack!
Kiitos Stacy! Totta tuokin, että pienen laivan uittaminen isoissa aalloissa päättyy useimmiten sukellukseen, jossa sitten taas kylpyankat lienevät parempia :-)
Aivan mahtavaa! Onneksi on Museokortti taskussa, tämä on pakko päästä näkemään. Huikeaa, että Ateneumissakin osataan heittäytyä välillä leikkisiksi.
Kiitos Aron! Tämä oli tosiaan kiva näyttely – ja voisin kuvitella, että kaiken ikäisille edes hiukan leikkimielisille :-)
Tämä Ankallisgallerian näyttely on kiva tapa vetää kaikenlaisia ihmisiä museoon, menin lasten kanssa ja oli mukavaa vertailla teoksia.
Kiitos Tanja! Tosiaan, lapset varmaan pitävät näyttelystä – ja lapsenmieliset aikuiset, eli useimmat :-)