Marraskuu on matkailukuu

Monet pitemmät matkamme ovat ajoittuneet marraskuulle.
Viime aikoina vähän hiipuneen Kuukauden kuva -idean sijaan otetaankin marraskuun kunniaksi pieni kertaus viime vuosien marraskuun matkoista, yhdellä kuvalla per matka.

2016 Risteily Intian valtamerellä

Intian valtameren kohteistamme ”keräsimme” yhdellä risteilyllä neljä saarta, eli nämä. Listan linkit matkajuttuihin näiltä saarilta.

Madagaskaria lukuunottamatta risteilyn tarjoama pari päivää per saari riittikin näihin ihan hyvin, sillä halusimmehan vaan saada hiukan käsitystä näistä kustakin – emme viettää aurinkolomaa. Madagaskar on sen verran iso, onhan se maailman neljänneksi suurin saari, että se kestäisi hyvin vielä toisenkin matkan. Baobab Avenuekin on vielä näkemättä.

Lemureja Madagaskarilla - Marraskuun matkoja
Lemureja Madagaskarilla

Intian valtameren risteilystäkin teimme jo kustannusyhteenvedon samaan tapaan kuin äskettäin Alaskan ja Havaijin risteilyistä, joten siitä vaan vertaamaan :-)

2015

Vuoden 2015 syksyn matkat sijoittuivat syyskuulle (Iran) ja joulukuulle (Ruanda, Uganda ja Kenia) – marraskuuhun ei osunut matkan matkaa …

Vuoristogorilloja Ruandassa
2015 ei olisi ansainnut marraskuu-teemalla kuvaa, mutta jos sittenkin …

2014 Aasiaa Etelä-Koreasta Bruneille

Syksyllä 2014 kiersimme Aasian monen maan verran, eli:

Pysähdyimme päiväretken verran paluumatkalla Singaporeenkin hiukan päivittämään tätäkin kaupunkia, sillä edellisestä kerrasta olikin jo melkein parikymmentä vuotta.

Nenäapinoita Kinabatang Borneo
Nenäapinoita Kinabatang-joella Borneolla

Matkan kokosimme itse, mutta käytimme eri osiin valmiita palvelupaketteja:  Indokiinan osalta liityimme Olympian ryhmään ja Borneolle, niin Sabahiin kuin Bruneihin ostimme majoitukset ja retket sisältävän paketin.
Soulissa seikkailimme omatoimisesti, mutta Jejun retken ostimme senkin lennot, majoitus ja opas/kuljettaja pakettina.

2013 Maailmanympärimatka

Pääsin marraskuulle ajoittui runsaan viiden viikon maailmanympärimatkamme, jonka teimme Aventuran kanssa. Joku voisi väittää, että viisi viikkoa on aivan liian lyhyt aika maailmanympärimatkalle, mutta Aventuran matkalla kohteita ei ollut liian paljon ja ne olivat sopivasti enimmäkseen sellaisia, joissa emme olleet aikaisemmin olleet, kuten Kuuba, Machu Picchu, Pääsiäissaaret, Uusi-Seelanti ja Japani.

Pääsiäissaaret
Pääsiäissaaret on kaukana kaikkialta

Meille suhteellisen nopea etenemistahti sopi myös tällä matkalla ja tulipahan toteutettua tuo pallon kiertokin – yksi monen matkaajan unelmista varmasti sekin.

2012 Fuengirola

Aurinkorannikko tuntuu jotenkin tällä listalla olevan väärässä seurassa, sillä matkakohteenahan se ei ole erityisen kaukana emmekä siellä viettäneetkään kuin yhden sateisen viikon.

Sateinen Alhambra
Sateinen päivä Alhambrassa

Tänä vuonna vuoden toinen iso matka sijoittui työkuvioiden takia vasta joulukuulle, jolloin risteilimme Karibialla pari viikkoa.

2011 Zimbabwe, Botswana, Namibia ja Sambia

Vuoden ”päämatkamme” osui taas marraskuulle ja suuntautui Victorian putouksille (sekä Zimbabwen että Sambian puoli) ja Botswanaan hiukan ja Namibiaankin. Olympian matkan päätyttyä kävimme vielä omatoimisesti Gaboronessa, sillä halusin ehdottomasti nähdä myös Mma Ramotswe -kirjojen Botswanaa.

Botswana Chobe norsuja
Norsuja Chobe-joella Botswanassa

Victorian putouksilla, Sambian puolella, kävimme myös uimassa Devil’s Poolissa, joka pompahtikin taas silmille tässä Tripadvisorin mielenkiintoisessa kuvassa, jossa on valittu kunkin maan ”päänähtävyys”. Sambian osalta se on Devil’s Pool!

Tripadvisor nähtävyydet
Klikkaa kuvaa, niin se avautuu myös maatasolla luettavan kokoisena!

2017 Saudi-Arabia ja Libanon

Tänä aamuna lähdimme Lufthansan siivin Frankfurtin kautta kohti Riadia.
Toisen marraskuisen viikon vietämme loppukuusta Libanonia kierrellen.
Siis kohti uusia kohteita, seikkailuja – ja sitten vähän ajan päästä juttuja täällä blogissa!

Kuvat valitsin ”B-luokan kuvista”, joita en siis luultavasti ole käyttänyt blogissa aikaisemmin.
Otsikkokuva on vuoden 2010 marraskuussa Geneveen suuntautuneelta työmatkalta.

Join the Conversation

9 Comments

  1. Kyllä on syksyyn osunut teillä hienoja matkoja! Tuota Aasian reissua olenkin käynyt lukemassa. Voi kumpa itselläkin olisi mahdollisuus maailmanympärimatkaan muulloin kuin kesällä….

  2. Ei ole todellista! :D Kirjoitin juuri eilen ihan vastaavan postauksen! Otsikotkin on samalla tavalla vuosi ja matkakohde! Kuvat vaan puuttuu vielä, joten loppuviimeistely ja julkaisu jäi tälle illalle. Meillä on nimittäin ihan sama juttu, että marraskuu on matkailukuu. Silloin haluaa pois Suomesta, kun täällä on niin ankeat kelit.

  3. Marraskuu on kyllä paras aika matkustaa Suomesta pois. Emme vain taida olla vielä kertaakaan sitä tehneet.

    Tuo TripAdvisorin kartta näytti muuten ihan asialliselta, mutta Englannin kohdalla huippunähtävyytenä – Harry Potter studio tour. Ou nou.

    1. Kiitos Johanna! Etenkin aikaisemmin, kun molemmat olivat vielä töistä, marraskuun matkojen ”hintana” oli kesälomien ainakin osittainen skippaaminen. Mutta toisaalta kesä Suomessa on parasta aikaa Suomessa, vaikka töissäkin!

    1. Kiitos Heidi! Tälle marraskuulle on (ollut) 2 viikon reissua tuon Saudi-Arabian matkan asetuttua marraskuulle. Sen jälkeen nyt vielä loppukuusta on tarkoitus viettää toinen viikko Libanonissa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Virpi! Ensimmäinen marraskuun matkamme onnistuneesti takana – katsotaan nyt vielä miten toisen kanssa ensi viikolla käy :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *