100 vuoden varrelta

Suomi 100 feature

Suomi 100 vuotta. Kuvia kultakin vuodelta syntyneistä suomalaisista. 100-vuotiaiden elämäntarinoita. Paluu vuoteen 1917 hetkeen, jolloin Suomi julistautui itsenäisyydeksi.

Halusin itsekin katsoa 100 vuotta taaksepäin, vaikka omat muistikuvani ulottuvat pisimmillään jonnekin 1960-luvun alkuun ja vanhempani ja isovanhempani ovat kuolleet jo vuosikymmeniä sitten.

Olen kuitenkin jollain tarkkuudella käynyt läpi valokuvia ja muuta sukuni historiaa perittyäni siihen liittyvän aineiston isäni kuoltua ja tallettanut mm.  valokuvat tietokoneelleni vuosikymmen ja vuosi kerrallaan.

Kuvakavalkadi Suomen itsenäisyyspäivistä vuosilta 1927, 1937, 1947 … olisi ollut hieno idea, mutta joulukuun 6. päivänä ei keskimäärin ole otettu kuvan kuvaa. Aikana ennen digikameroita ja kännyköitä kuvia otettiin lomalla ja sukujuhlissa, ei pimeässä joulukuun illassa.  Seuraava idea, kuva edes jokaiselta vuodelta? Tämä onnistui jo melkein, ihan ensimmäisiä vuosikymmeniä lukuunottamatta, ei vähiten siksi, että vanhimpien kuvien ajoittaminen edes vuoden tarkkuudella on ollut hiukan haasteellista.

1927

1929 Suomi 100 vuotta
Äitini, ehkei juuri vuonna 1927, mutta kuitenkin 1920-luvulla.
Äitini syntyi ja vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Helsingissä.

1937

1935
Molemmat isoisäni kuolivat kauan ennen syntymääni.
Kuvassa vuonna 1937 kuollut isäni isä, palomies.

1947

1947 Suomi 100 vuotta
1947 sodat oli sodittu ja isäni oli päässyt jatkamaan keskeytyneitä opintojaan Göteborgiin. Kuvassa äitini ja isäni joulukuisessa lumipyryssä Ruotsissa.

1957

1957
Suomen 40-vuotista itsenäisyyttä olin minäkin jo mukana juhlimassa. Kuva Luonnonmaalta kesältä 1957.

1967

1967 Suomi 100 vuotta
50-vuotiasta Suomea juhlin jo paitsi vanhempieni myös sisarusteni Eeron ja Astan kanssa. Kuva kesältä 1967, hienon majamme edustalla Paraisilla.

1977

1977
Keväällä 1977 menimme naimisiin.
Tässä vähän rennommissa tunnelmissa kesällä Paraisilla.

1987

1987
Me jäimme lapsettomaksi, mutta olemme saaneet olla mukana 4 kummilapsen elämässä. Kuva vuonna 1987 syntyneen Jussin ristiäisistä

1997

1997
Kuva kesäiseltä purjehdusretkeltä mm. Kökariin. Veneenä vielä tänä vuonna Pica Pica (Sunwind 27), joka vasta syksyllä vaihtui Meriharakkaan (Artina 33).

2007

2007
Purjehdusharrastus on jo vaihtunut matkailuun. Taj Mahalilla jouluna 2007. Maita vielä alle 50, Intia mukaanlukien.

2017

2017
Nyttemmin kuvia meistä kahdesta on jo niin paljon, että valinta on vaikea.
Mutta otetaan tämä, Marokosta, Aït Benhaddousta, Atlas-vuorten tuolla puolen, Marrakeshista katsottuna. Maita jo yli 110 molemmilla.

Ennen Suomen itsenäisyyttä

1915Vielä muutama kuva.

Kuva isäni äidistä, joka syntyi vuonna 1895, on hallussani olevan kuva-arkiston vanhin kuva.
Olen ajoittanut sen 1910-luvulle.

Kaikki isovanhempani syntyivät Venäjän vallan aikana vuosina 1885 – 1895 siinä missä vanhempani syntyivät jo itsenäiseen Suomeen, jota isäni myös puolusti vuosina 1940-44.

1944

Tags from the story
,
Join the Conversation

16 Comments

    1. Kiitos Terhi! Skannasin joitakin vuosia sitten kaikki paperikuvat, ensin omani ja sitten kun vauhtiin pääsin niin vanhempiakin. Itse asiassa projekti meni yllättävän helposti, kun sitä teki joitakin kymmeniä kuvia kerrallaan, mutta useimpina iltoina.

    1. Kiitos! Kuvat on skannattu jo muutama vuosi sitten ja ovat hyvässä järjestyksessä koneella, joten etenkin vanhempien vuosien osalta valinnat olivat aika helppoja – kuvia kun ei ollut niin paljoa kuin nykyisin!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *