Karthago ja Tunisin medina

Karthago feature

Toinen Deturin retki, jolle osallistuimme suuntautui Karthagoon ja Tunisiin, pääkaupunkiin. Niin ja Sidi Bou Saidiin, jo matkalla Karthagoon, mutta siitä kerroin jo omassa jutussa kylän lukuisten ovien innoittamana!

Karthago

Byrsa Tunisia Karthago

Meille Karthagolla oli sikäli erityinen asemansa, että kävimme marraskuussa Libanonissa ja Tyyroksen ja Bybloksen raunioita siellä kierreltyämme oli pakko hiukan kerrata foinikialaisten historiaa. Niin Tyyros kuin Bybloshan olivat muinaisen Foinikian keskuksia jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua (3500-146 eaa).

Foinikialaiset kauppiaat ja merenkulkijat liikkuivat Välimerellä ja rakensivat siirtokuntia ainakin Espanjaan asti. Tämän retken myötä olemme viimeksi kuluneen vuoden aikana liikkuneet foinikialaisten jalanjäljissä niin nykyisessä Libanonissa kuin Cadizissa ja Karthagossa. Toki siirtokuntia oli myös matkan varrella Kyproksella, Rodoksella, Kreetalla, Maltalla, Sisiliassa, Sardiniassa ja Marseillessa, mutta nämä kaksi sattuvat olemaan niitä äärimmäisiä.

Karthagossa, Byrsan kukkulalla, osa raunioista on puunilaisten ajalta. Siis foinikialaisten, sillä roomalaiset käyttivät foinikialaisista nimeä puunilaiset.
Karthagoon liittyvä Caton lentävä lause ”Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä” toteutui sitten vuosina 264-146 ennen ajanlaskumme alkua perusteellisesti, etenkin kun tuhotun Karthagon rakennusmateriaalit käytettiin sittemmin uudisrakentamiseen muualla Tunisiassa, mm. Kairouanissa.

Hiukan antiikkia löytyy Karthagon museosta:  mosaiikkeja, joita tosin on enemmän El Jemin mosaiikkimuseossa, mutta myös joitakin ihan kauniita patsaita, kahdessa kerroksessa.

Byrsa Tunisia Byrsa Tunisia Byrsa TunisiaByrsa Tunisia

Puunilaiset rauniot säilyivät nykypäivään asti, sillä ole olivat jääneet maakerrosten alle ja kaivettiin esiin vasta 1990-luvulla.

Byrsa Tunisia Byrsa Tunisia

Nykyisin Byrsan kukkulaa hallitsee Saint Louisin katedraali 1800-luvun loppupuolelta, joka toimii nykyisin kulttuurikeskuksena. Emme kuitenkaan poikenneet sinne, sillä olimmehan tavallaan etsimässä antiikin aikaa.

Byrsa Tunisia

Tämä matka -blogin Annaa Karthagon jokseenkin täydellinen tuhoaminen tuntui haittaavan vähän meitä enemmän – meille paikan asema ketjussa Tyyros – Karthago – Cadiz merkitsi ehkä enemmän kuin se, mitä täällä oli jäljellä. Mutta Annan juttu kannattaa silti lukea, sillä hän kertaa ansiokkaasti paikan historiaa kaikkine vaiheineen.

Roomalainen kylpylä

Hiukan Byrsan kukkulaa paremmin on Karthagossa säilynyt rannalla sijainnut kylpylä. Tosin alueen foorumin pylväistä täälläkään ei enää ole jäljellä kuin yksi – muut on tarvittu muualle, mutta muita rakennelmia on säilynyt enemmän.

Antoniuksen kylpylä on suurin roomalainen kylpylä Afrikan mantereella ja yksi Rooman valtakunnan suurimpia.

Antonin Baths Karthago Antonin Baths Karthago Antonin Baths Karthago Antonin Baths Karthago Antonin Baths Karthago

Antonin Baths Karthago
Matkamuistoksi kotiin tällainen hevosen pää?

Rannalla kuljeskellessani minulle tuli mieleen ensin Tipasan rauniot Algerian rannikolla, Rooman vallan aikaisia nekin. Tipasa oli kyllä alueena tätä laajempi ja tunnelma siellä oli rennompi ja arkisempi kuin täällä: ihmiset kuljeskelivat rannalla raunioiden keskellä vapaapäiväänsä viettämässä. Täällä paikalla oli vaan muutamia turisteja, pienen ryhmämme lisäksi.

Jossain vaiheessa osittain säilyneet rakennelmat toivat myös mieleeni raukit Gotlannin rannikolla – selvästikin nämä rauniot saivat ajatukseni vaeltelemaan samalla kuin vaeltelin niiden keskellä.

Tunisin medina

Roomalaisen kylpylän jälkeen retkiryhmämme suuntasi lounaalle La Gouletteen, Tunisin satamaan. Ravintola Venus ei vakuuttanut, mutta kevyt lounas kuului hintaan ja samaan pöytään osunut lounasseura oli ihan mukavaa.

Tunisin medina

Lounaan jälkeen matka jatkui Tunisin keskustaan, jossa opas oli tarjoamassa shoppailuaikaa: täällä olisi länsimaista tarjontaa ja hinnat vain murto-osa siitä mitä Euroopassa. Sivulauseessa hän mainitsi myös opastavansa halukkaat Tunisin median portille ja ehkä hiukan yllättäen yli puolet ryhmästä näytti arvostavan Unescon maailmanperintäkohdetta enemmän kuin mahdollisuutta ostaa parit uudet lenkkitossut edullisesti.

Tunis medina Tunisia

Medinan portilla opas kehotti olemaan varovainen laajan medinan suhteen: kuljette sitten aukiolta viuhkamaisesti lähteviä katuja vaan sisään medinaan ja takaisin, ette lähde seikkailemaan poikkikaduille. Ehkä asiallinen varoitus, jota sitten mekin päätimme noudattaa.

MiniostoskärrytTunisin medina oli aika erilainen kuin muut Tunisiassa näkemämme medinat, jotka etenkin Soussessa ja Monastirissa olivat keskittyneet matkamuistoihin. Tunisissa medinassa käytiin oikeasti kauppaa kaikella mahdollisella tyyliin jos et sitä täältä löydä, niin et sitä tarvitse. Vuodenvaihde ja joulu näkyi vielä monessa kojussa.
Ja olisipa yhdestä kojusta löytynyt myös jokaisen luontokuvaajan tarvitsemia minikokoisia ostoskärryjä!

Tunis medina Tunisia Tunis medina Tunisia Tunis medina Tunisia Tunis medina Tunisia

Join the Conversation

10 Comments

  1. Kiitos jälleen linkityksestä.

    Hetki piti miettiä miten ostoskärryt ja luontokuvaus liittyvät toisiinsa, mutta lopulta muistin. En siis halunnut mennä helpointa tietä ja avata heti linkkia :)

  2. says: Pirkko

    Kiitos Anna! Melkein teki mieli ostaa moiset kärryt, mutta sitten sisäinen minimalisti voitti :-)

  3. says: Riitta Reissaa

    Kiitos hyvästä Karthago-kuvauksesta, joka sijoitti näyttävät rauniot yhtäältä historian aikajanalle ja toisaalta keskelle tunisialaista arkea.
    Pidin myös siitä, että vinkkasit El Jemiin ja Kairouaniin. Muistaakseni El Jemissä sijaitsee roomalaisten rakentama näyttävä colosseum.
    Vierailin Tunisiassa ja näissä kaupungeissa noin
    20 vuotta sitten, joten pääsin postauksesi myötä aikamatkalle myös omassa elämässäni.
    Tunisia on ollut Välimeren sydänmaita ja on huikeaa nähdä raunioista, miten laaja ja tiivis talousalue noilla mailla aikoinaan vallitsi.
    Kiiitos myös linkistä Annan blogin historiakatsaukseen. Nämä paketit kannattaa lukea ennen seuraavaa reissua.
    Oli mukava kurkistaa myös Tunisin meluisaan arkipäivään ”kohtalaisine” turisteille suunnatuine lounaspaikkoineen. Kun vielä ymmärtäisivät, että hyvää palvelua nauttiva matkailija palaa varmimmin takaisin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi Riitta. Juu, kävimme myös El Jemissä ja colosseumilla oli tosiaan kokoa. Lisäksi se oli ihan vapaasti kierreltävissä, tosin kun Rooman colosseum.

  4. Ihana kuvaus Tunisiasta ja Karthagosta. Itse kävin siellä teininä jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Mieleeni jäi monia asioita (kuten hirvittävä mahatauti Karthagon matkalla) ja Karthagon rauniot olivat todella vaikuttavat historiasta kiinnostuneelle nörtille :) Muutenkin Tunisia on todella kaunis maa. Kiitos matkasta muistoihin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Joanna! Tunisia tuntuu tosiaan olevan yksi niistä maista, joissa ”kaikki” ovat olleet jo vuosikymmeniä sitten, siinä missä meillä oli nyt sitten jo yli 100 muuta maata käytynä ennenkuin pääsimme Tunisiaan asti.

  5. Nämä Tunisian matkajutut ovat olleet mielenkiintoisia. Itseä Välimeren alueen historia kiinnostaa kovasti ja vahvasti on halu kiertää myös kaikki Välimeren maat historioineen. Ihana tuo luontokuva ostoskärryjen kanssa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos sari! Tunisian ohella, jos Välimeren alueen historia kiinnostaa, suosittelen lämpimästä Algeriaa.

  6. Tunisia on alkanut kiinnostamaan, nyt kun sinne pääsee taas matkanjärjestäjän matkassa. En tiedä tulisiko tuonne omatoimireissua tehtyä. Minulla on usein mielessä tutustuminen kohdemaan historiaan etukäteen, mutta usein se jää nopeaksi matkaoppaan silmäilyksi lentokoneessa. Muita asioita kyllä tulee ennen matkaa tarkisteltua. Enpä osannut ostoskärryjä ja luontokuvaa yhdistää toisiinsa. Piti kurkata linkin taakse ja voi mikä siellä olikaan :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Merja! Tunisia valmismatkana on kyllä sikäli helppo, että heidän järjestämänään matka maahan onnistuu suorilla lennoilla. Ja voihan sitä halutessaan kierrellä maata vaikka jo lentokentältä alkaen juuri niin omatoimisesti kuin haluaa.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *